Header image
line decor
   ............info(at)luopioistenkasvisto.fi
line decor
 
 
 
 
  Luopioisten   putkilokasvisto  
  Suomi Latina Ohje 1.2.2016
 

Sivustosta

Tämä sivusto käsittelee Pälkäneen kunnan Luopioisten alueen (kuntaliitos 2007) kasvillisuutta. Olen koonnut sille omani ja eri henkilöiden vuosikymmeniä jatkuneen kasvikartoituksen ja -keräilyn tuloksia. Sivuilla esitellään kaikki alueelta löydetyt kasvit kuvauksin, valokuvin ja levinneisyyskartoin. Samoin blogin avulla kerron erilaisista kokemuksista ja retkistä alueen eri osissa sekä kasvilajien erikoispiirteistä. Sivusto kehittyy sitä mukaa, kun ehdin sitä työstää ja saan kartoitettua Luopioisten eri osia. Tämän hetken tilanne on, että alueesta on kartoitettu noin 95 %. Työ on kestänyt liki 30 vuotta. Suurimmat puutteet löytyvät Aitoon alueelta. Tekemättä on vielä 10 ruutua.

Yleistietoa alueesta:

Kallioperältään alue kuuluu laajaan liuskekivivyöhykkeeseen, joka kulkee Etelä-Hämeen halki. Kallioperä on vaihtelevaa ja muodostuu pääasiassa kahdesta kivilajista prekambrisesta suonigneissistä ja granodioriitista, joka on syväkivilaji. Muita kivilajeja on pienempiä määriä.
Kallioperäkartan (lehdet 2132, 2141, 2143 ja 2134) mukaan suonigneissiä esiintyy erityisesti Kuohijoen ja Kyynärön alueella, sekä laajalti Kukkian altaan alueella ja Rautajärven pohjoisosissa. Granodioriittia löytyy laaja vyöhyke Padankosken ja Ämmätsän alueelta sekä Aitoosta ja Puutikkalasta. Syväkivilajeista erilaisia graniitteja löytyy pieninä laikkuina eri puolilta aluetta, mm. Aitoosta, Kirkonkylän alueelta ja Rautajärveltä. Ravinteisempia graniitteja, kuten gabroa, esiintyy laaja alue Padankosken keskustassa ja Kauhajärvellä. Liuskeista suonigneissin lisäksi alueella esiintyy pieninä juonteina amfiboliittia Kirkonkylän itäpuolella ja Rautajärvellä sekä kalkkikiveä Kuohijoen alueella. Diabaasijuoni halkaisee alueen koillisosat Vehkajärven rannassa.
Kallioperä on yleensä irtainten maalajien peitossa ja näkyy vain pystysuorissa kalliopahdoissa ja joidenkin mäkien kallioisina lakina. Suurimmat avokalliot sijoittuvat Kukkian ympäristöön.

Irtaimet maalajit ovat jääkauden jälkeiseltä ajalta ja muodostavat paksuhkon kerroksen kallioperän päälle. Maaperäkartan (lehdet 2132, 2141, 2143 ja 2134) mukaan pienet harjumuodostumat halkovat aluetta kaakosta luoteeseen, mm. Kantolanharju Kuohijoelta Harjunsalmen kautta Rautajärvelle, Kailonharju Padankoskella, Puutikkalanharju ja Syrjänharju Aitoossa. Suurin osa maaperästä muodostuu kuitenkin moreenista, jossa ovat sekoittuneina niin karkeat kuin hienommatkin maa-ainekset yhdessä kivien kanssa. Moreeni muodostaa paksuja kerroksia kallioperän päälle sekä joitakin korkeampia selänteitä, kuten Vahdermetsän kylä alueen itäosissa, joka muistuttaa itäsuomalaista vaara-asutusta (Söyrinki 1985). Viljelykseen sopivia savikoita Luopioisista löytyy nykyisten kylien alueelta laaksoista ja alavilta paikoilta. Laajoja viljelylakeuksia savimaineen ei ole.

 

Eloperäisistä maalajeista multavien peltojen lisäksi esiintyy alueella runsaasti turvesoita. Suot ovat kuitenkin pieniä notkoihin vedenvaivaamille alueille syntyneitä korpia tai rämeitä. Laajin suokokonaisuus on itäosan Kurkisuo, joka jatkuu osittain myös Padasjoen puolelle. Ojituksissa suuri osa alueen soista on muuntunut joko metsiksi tai turvemaiksi. Kurkisuo kuuluu Natura-ohjelmaan ja on rauhoitettu soidensuojeluohjelmassa.

Rantakallio Niemikunnan etelärannalta. Tyypillistä Kukkian rantaviivaa.

Metsät alueella ovat pääasiassa kuusivaltaisia reheviä metsiä ja kuuluvat luokkiin MT, OMT ja OMaT (Kalliola 1973). Vain harjuilla ja kallioisissa saarissa metsät kuuluvat luokkiin CT ja VT, jolloin valtapuuna on mänty. Moreenimaa on hyvää metsämaata ja puun kasvu onkin alueella runsasta. Maaperän ravinteisuus näkyy myös lehtojen runsautena. Laajimmat lehdot löytyvät Kuohijoelta Haikan alueelta, Padankosken gabroalueelta ja Kukkian saarista. Yleisin jalo lehtipuu on metsälehmus, joka muodostaa puumaista metsää laajimmillaan Kuohijoen Haikassa, mutta pieniä metsälöitä myös muualla. Alueet kuuluvat nykyään lehtojensuojeluohjelmaan. Parhaista lehdoista löytyy myös vaahteraa (esim. Mäkirinta 1968). Vuonna 1962 metsien osuus maapinta-alasta oli alueella n. 80 % (Söyrinki 1985), eikä se vuosien saatossa ole paljon muuttunut, joskin soiden kuivatuksen kautta samoin kuin peltoviljelyn loppumisen kautta alueelle on sen jälkeen tullut jonkin verran uutta metsää.

Vanha luonnonvarainen lehmus kertoo Luopioisten rehevyydestä.

 

Luopioisten alue on kuuluisa vesistöistään. Suurimmat järvet ovat Suur-Kukkia, Ämmätsänjärvi, ja Kyynäröjärvi sekä osittain Luopioisten alueella olevat Kuohijärvi, Vehkajärvi ja Jouttenselkä. Osia Kukkiasta on liitetty Natura-ohjelmaan. Vesitöt ovat pääasiassa tummavetisiä ja matalia. Humus värjää veden ruskeaksi ja on peräisin kuivatuilta soilta ja metsistä. Pellot eivät juurikaan rasita alueen vesistöjä, sen sijaan runsas ranta-asutus on vesistöjä kuormittavaa.

Padankosken viljapellot odottavat puimista aamusumun laskeutuessa.


Alueen asutus on keskittynyt kyliin, kuten Puutikkala, Aitoo, Holja, Haltia, Rautajärvi, Ämmätsä, Vahtermetsä, Kyynärö, Padankoski, Kuohijoki ja kirkonkylän alue. Lisäksi alueen järvien rannat, jokien reunamat ja osittain metsätkin on kaavoitettu loma-asutukseen niin, että Luopioisten asukasluku kaksin jopa kolminkertaistuu loma-aikoina. Esinelöytöjen perusteella on päätelty asutuksen levinneen suurten järvien lähinnä Kukkian rannoille jo hyvinkin varhain kivikautisena eräasutuksena (Keskitalo 1985). Muinaisista asukkaista kertoo myös kalliomaalaus Salminkalliossa Kuivassalmessa. Maalaus on laajan alueen ainoa ja Suomessa hyvin erillinen. Samoin monet kaivaukset, esim. Puutikkalan Isosaaressa ja Padankosken Hietaniemessä, osoittavat alueella asutun jo kivikaudella pitkään. Ensimmäiset kiinteän ja pysyvän asutuksen merkit löytyvät alueelta kuitenkin vasta rautakaudelta 1000-luvun alkupuolelta. Tällöinkin asutusta oli vain muutamilla paikoilla nykyisen Puutikkalan ja Aitoon paikkeilla. Tämänhetkiset kylät ovat syntyneet Hauhon kappeliseurakunnan ja itsenäisen Luopioisten pitäjän aikana.