Kevään maljakkaista

Viime viikkoina olen lukenut useammastakin paikasta  kevään maljakkaista. Muistan nuoruudesta, kuinka haltioissani olin, kun löysin lehdosta punamaljakkaan (Sarcoscypha austriaca). Jostain syystä sitä pidettiin hyvin harvinaisena ja sillä oli jopa erikseen nimenä lehtopunamaljakas. Nyt tämä laji taitaa olla yhdistetty yleisempään punamaljakkaaseen, koska esimeriksi Laji.fi-tiedosto ei tunne lehtopunamaljakasta enää ollenkaan. Silloin 70-luvulla kerrottiin, että tätä harvinaisuutta kasvoi täällä vain Kuohijoen kalkkialueella. Sieltä sen minäkin löysin. Punamaljakas on nykyään yleinen lehdoissa ja karkkeisessa mullassa. Täältä olen sen löytänyt monesta paikasta Kuohijoen lisäksi.

Toinen maljakas, josta paljon on kyselty ja puhuttu on kaunomaljakas (Caloscypha fulgens). Tämän olen tiennyt maastamme löytyvän, mutten ole sitä ennen tätä kevättä koskaan nähnyt luonnossa. Reilu viikko sitten olin sammalretkellä Kuhmoisissa ja sieltä sen vihdoin äkkäsin saviselta lehtoikarikkeelta Kissankulmalta. Todella kaunis maljakas, jonka maljan sisus on kirkkaan keltainen ja ulkopinta sammalenvihreä. Paikalla ei usein ole kuin muutama yksilö, niin täälläkin, parissa kohtaa aina kaksi tai kolme maljaa. Nyt helteiden vuoksi saattaa olla, ettei sitä enää löydä, mutta silmät kannattaa pitää auki. Tietojen mukaan sitä on löydetty juuri havaitsemastani ympäristöstä ja lisäksi kukkapenkkien laidoilta ja pellonojista. Siis aika tavallisista paikoista. Luopioisista se on vielä löytymättä.

Kolmas kaunotar on kukkamaljakas (Microstoma protractum). Sen pikarimaisen sienen voi löytää vaikka pihanurmikolta. Itse löysin lajin muutama vuosi sitten Lohjalta enkä sitten ole sen jälkeen sitä nähnytkään. Ilmeisesti ei ole kovin yleinen, koska ei ole vastaan tullut. Se on helppo erottaa kahdesta edellisestä: sisus on punainen, ulkopinta oranssi ja sillä on jalka, muistuttaa siis pikaria. Oma löytöni on kesäkuulta, joten kannattaa sitäkin tähystellä.

Tavallisempia näin keväällä tavattavia ovat hirvenmaljakas (Pseudombrophila guldeniae) ja hirvenparvimaljakas (Byssonectria terrestris). Edellinen on ruskea ja kasvaa hirvenpapanoilla, jälkimmäinen kasvaa hirven virtsaamispaikoilla kymmenien maljojen kasvustona. Samalatakin paikalta ne voi löytää. Näitä löytyy näin keväällä Luopioisistakin melko usein. Kannattaa katsella hirvien makuupaikoilta lehdoista ja kuusikoista. Ainakin hirvenparvimaljakas on helposti huomattavissa keltaisen värinsä vuoksi.

Onnea sienimetsää!

Kausi alkaa

Kovin on jäänyt vähiin tämän blogin päivitys tänä vuonna. Toisaalta kasvien osalta kukintakausi vasta alkaa. Kuitenkin olisi tänne voinut muutakin kirjoitaa. Aika on kuitenkin mennyt taas kerran muihin harrastuksiin, nyt lähinnä historiaan ja valokuviin.

Kun ikää tulee, alkaa miettiä enemmän mennyttä. Niin kävi minullekin korona-aikaan. Silloin aloitin kesäkyläni historian penkomisen ja reilu vuosi sitten ilmestyi Meilän kylä, Padankosken historia. Se luotaa vuosisatojen elämää pienessä hämäläiskylässä. Kirja valmistui kyläläisten kanssa tehdyn yhteistyön seurauksena ja on saanut hyvän vastaanoton. Sitä voi ostaa minulta esim. kasviston sähköpostiosoitteen kautta.

Kun historian makuun pääsi, niin seuraavaksi olikin vuorossa oma menneisyys. Se ei koskaan tule valmiiksi, mutta on ollut todella mielenkiintoista koota omia elämäntapahtumia yhteen paikkaan. Niistä koostin sitten lapsille ja lapsenlapsille muistoksi kokoelman muistoja pienen kirjan muotoon. Suosittelen muillekin. Loppujen lopuksi, vaikka ensin tuntuu, ettei muista mitään, alkavat muistot vyöryä, kun pääsee alkuun. Mielenkiintoista ja nostalgista.

Samalla kun kirjoittelin muistoja, selasin valokuvia menneiltä ajoilta. Se on sitten kokonaan uusi suuri ja aikaa vievä juttu, kun kuvia on kymmeniä tuhansia, ensin paperikuvia, sitten dioja ja nyt digikuvia. Niitä penkoessa huomaa, kuinka tärkeää olisi merkitä kuvaan ajankohta ja paikka, henkilöt ja syy kuvan ottamiseen. Näitähän ei vanhoissa kuvissa ole. Digikuvaan tallentuu nykyään päiväys ja paikka, jos GPS on päällä kuvattaessa, mutta vanhoista näidenkin tietojen saaminen oli työn takana. Kuvien merkitseminen avainsanoilla on aikaa vievää, mutta palkitsevaa, jos joskus pitää niihin palata. Kokonaan toinen asia on, onko mahdottomalla määrällä esimerkiksi matkakuvia mitään merkitystä, jos ei muista edes, missä maassa on ollut. Onneksi itselläni on ollut tapana pitää matkapäiväkirjaa, se helpotti valtavasti työtä. Nyt osa dioista on skannattu digi-muiotoon ja saatettu näin talteen. Paperikuvat odottavat vielä samaa toimenpidettä. Alkuperäisiä ei kuitenkaan kannata heittää pois, sillä eihän tästä digi-ajan varmuudesta vielä kovinkaan paljon tiedetä. Yksi hujaus ja kaikki saattaa tuhoutua, niin kuin minulle kävi vuoden 2020 kuvien kanssa. Harmittaa edelleen.

Ehkä nyt alkava kausi antaa aihetta kirjoitella blogiin uusia mielenkiintoisia juttuja luonnosta. Ainakin edelleen kierrän ahkerasti luionnossa pitäen silmät auki ja kameran valmiina. Monet netin tuomat avut on syytä ottaa käyttöön lajeja määrittäessä tai sitten nauttii vain aina uuden löytämisestä.

Antoisaa kesää sinullekin lukija luonnon rikkauden parissa!

Joulu on taas!

Jaspisyökkönen (Staurophora celsia)

Näin eläkkeellä ollessa tuntuu kuin vuodet kuluisivat aina vain nopeammin. Se varmaan on luonnollista, kun elämä menee tavallisiin rutiineihin päivästä toiseen. Vuoden aikana olen yrittänyt löytää jotain uutta katseltavaa ja silloin on vanha lapsuuden kiinnostus kaiken maailman öttiäisiin virinnyt uudelleen. Silloin tuli kesäisin kerättyä ensin kouluun, sitten omaksi huviksi perhosia, kovakuoriaisia, sudenkorentoja. Sitten eläimen tappaminen alkoi tuntua kiusalliselta ja siirryin kasvimaailman pariin. Nyt kesällä palasin lapsuuden muistoihin ja keräilin taas hyönteisiä, nyt kuitenkin valokuvin. Nykytekniikka antaa siihen hyvät mahdollisuudet ja jopa millin mittaisesta kuoriaisesta saa kelvollisen kuvan kokoelmaansa. Näitä on sitten talvella hauska yrittää määrittää. Toki pitää muistaa, ettei kuva korvaa aitoa näytettä ja määritys jää usein suku- tai peräti heimotasolle. Etsiminen oli kuitenkin hauskaa ja koko ajan oppi jotain uutta. Niinpä kannustan muitakin yrittämään.

Parin kesällä otetun kuvan myötä kaikille lukijoille

Rauhallista Joulun aikaa!

Haavankäärökärsäkäs (Byctiscus populi)

Syysmarmorilude (Phyctocoris tiliae)

Pienten soiden ihmeet

Kaulussammal lahopuulla

Olen parin viime vuoden aikana kierrellyt Luopioisten pieniä luonnontilaisia soita. Ajatuksena on saada selville, millaista sammallajistoa niiltä vielä löytyy. Suojelussa usein etsitään suurempia kokonaisuuksia ja inventoidaan lajistoa laajemmalti. Alle hehtaarin suo saattaa myös olla lajistollisesti arvokas. Hankkeeni on vielä kesken, mutta sen hypoteesi alkaa kuitenkin toteutua, pienikin on kaunista eli pieneltäkin suolta voi löytää arvokasta lajistoa.

Syyskuussa kiersin noin hehtaarin kokoista mesotrofista korpea noukkien pussiin pieniä tupsaleita niin mättäiltä kuin niiden väleistäkin, lahokantojen kyljistä ja suohon uponneilta lahopuilta. Suo vaikutti, oikeastaan heti kun sinne saavuin, hyvin mahdolliselta hienolle lajistolle. Loppujen lopuksi, kun kaikki pussiin kertyneet tupsakkeet oli käyty läpi, se osoittautui runsaslajisimmaksi tutkimistani soista. Sieltä löytyi 34 lehtisammalta ja 30 maksasammalta eli yhteensä 64 lajia. Todellisuudessa saatoin ohittaa vielä monia lajeja, jotka olivat joko hyvin tavallisia eivätkä kiinnittäneet siksi huomiota, mutta myös pieniä ja huomaamattomia.

Pari postausta sitten kerroin oudosta maksasammalesta, jonka luulin olevan uusi laji Luopioisiin, mutta joka lopulta osoittautui ryytisammaleksi (Geocalyx graveolens) VU. Tämä löytö oli kolmas Luopioisista, joten ei sekään mikään turha laji ollut. Suolta löytyi tämän lisäksi seuraavat uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit: kantoraippasammal (Crossocalyx hellerianus), VU, kantopaanusammal (Calypogeia suecica), VU, kantokorvasammal (Liochlaena lanceolata), NT ja loppuhuipennuksena kalliokaulussammal (Syzygiella autumnalis), EN. Muitakin hienoja lajeja löytyi, jotka ovat Luopioisten aalueella harvinaisia, kuten purokaltiosammal (Harpanthus flotovianus), kantohohtosammal (Herzogiella seligeri), lettonauhasammal (Aneura pinguis), rahkapaanusammal (Calypogeia sphagnicola), korpilovisammal (Lophozia silvicola), kantoliuskasammal (Riccardia latifrons) ja useat pihtisammalajit (Cephalozia spp.)

Uuttahan tuossa listassa on tuo kalliokaulussammal. Sitä ei täältä ole aikaisemmin löytynyt, joten se on uuysi laji, mikäli se menee tarkastuksesta läpi. Noita samannäköisiä ei toki ole montaa, joten aika varmana pidän sen oikeaa määrittämistä. Sammal kasvoi lahopuulla suon laidassa yhdessä kantoraippasammalen kanssa. Pyöreät liuskattomat lehdet kiinnittivät huomion, mutta lajilleen se vasta päätyi skooppauksen jälkeen. Kovin harvoin olen tuohon sammaleen törmännyt. Pirkanmaaltakin taitaa olla ennestään vain pari havaintoa.

Lajilistasta näkyy selvästi, kuinka kaikki suolta löydetyt uhanalaiset lajit osoittautuvat lahopuulajeiksi, kuten myös moni tavallisempikin laji. Pienten soiden lahopuut ovat ensiarvoisen tärkeitä monimuotoisuuden säilyttäjiä ja siksi tällaisten soiden huomioiminen metsähakkuita tehtäessä on tärkeää. Monesti kuitenkin niitä kiertäessä huomaa, kuinka  koneella ajetaan surutta suon yli, laikutettaessa vedetään näverö suolta alarinteeseen ja samalla suon vesitalous muuttuu. Pienikin muutos näyttää hävittävän juuri näitä pienimpiä lajeja.

 

Pientä ja vaikeaa

Tätä blogia tulee nykyään päivitettyä turhan harvoin. Tämä tuli perustettua kasvistosivujen tiedotuskanavaksi 2010-luvun alussa ja silloin tätä käytinkin ahkeraan lisäillen muutakin kuin kasveihin liittyvää. Sitten kaikenlaiset muut puuhat ovat ryöstäneet ajan ja blogi on jäänyt lähes tyhjäksi monen kuukauden ajaksi. Toinen syy lienee myös se, ettei tälle enää ole vastaavaa tarvetta kuin aikoinaan sitä perustettaessa oli. Aiheita kyllä olisi, mutta onko lukijoita. Blogi alkaa nykyään olla ehkä kovin vanhanaikainen kanava.

Kun jotain uutta ilmaantuu, tulee tarve tiedottaa siitä. Uusi laji Luopioisten kasvistoon tai jokin lajien pilkkominen uusiksi lajeiksi on ollut usein syynä tiedottamiseen. Joskus tiedotus on ollut turha tai ennen aikainen, mutta joskus ihan tarpeen. Tänä vuonna kaikesta retkeilystä ja luonnon tarkkailusta huolimatta uusia lajeja kasvimaailmasta on ilmaantunut niukalti. Muutaman kerran olen jo iloinnut jostain uudesta, mutta lähempi tarkastelu on sen torpedoinut. Niinpä nytkin olen arkaillut uusimman löydön suhteen.

Olen syksyn aikana kiertänyt inventoimassa noin nelisenkymmentä pientä, luionnontilaista suota Luopioisista. Tarkoitus on joskus saada niiden tiedot koottua ja julkaistua, mutta nyt oli aineiston keruun aika. Viime vuonna inventoinnin yhteydessä löytyi etelänrahtusammal (Cephaloziella elachista). Nyt löytyi lähes samanlaista kasvustoa toiselta pieneltä suolta. Mikroskoopissa kerätyn näytteen versot näyttivät ensin tutuilta, mutta sitten jokin siinä hiersi. Luettuani rahtusammalten tuntomerkkejä päädyinkin lopulta rahkarahtusammeleen (Cephaloziella spinigera). Verson lehti oli karhea, nyyläinen ja soluseinät paksuja. Muuten näyte muistutti etelänrahtusammalta hampaineen kaikkineen. Siinä olikin se vaikeus, kun rahkarahutsammalella ei ole määrityskaavan mukaan hampaita. Tällä oli joka lehden tyvellä hammas tai peräti liuskoja. Mikä tämä on, risteymä vai ihan jokin muu laji?

Näiden pienten kohdalla määritys pitäisi varmentaa sokkona eli jonkun toisen on se määritettävä ilman, että hän tietää, mitä toinen on siitä saanut selville. Niinpä näyte lähti Timo Kypärälle. Vähän ajan kuluttua varmistus tulikin ja sammalnäyte osoittautui rahkarahtusammaleksi. Laji on uusi paitsi Luopioisiin niin myös EH-alueelle. Miksi näin on, kun se kuitenkin on luokiteltu LC-lajiksi? Syy on ilman muuta sammalen pienuus (0,2 mm x 4 mm) ja lajin vaikea löytäminen sekä määritys. Sitä on harvoin löydetty ja kerätty.

Lehden reunan hampaillekin löytyi selitys, kun sain samalla tietää, että tällainen muoto tällä sammalella on ja se on aikaisemmin määritetty jopa omaksi lajikseen (C. subdentata). Kuva tästä löytyy ainakin Kell Damsholtin määritysoppaasta Illustrated Flora of Nordic Liverworts and Hornworts. Nykyään lajit luetaan samaksi lajiksi, vaikka erottavat tuntomerkit ovatkin hyvin selvät.

Nyt löytynyt sammal kasvoi tavallisella isovarpurämeellä, mätäspinnalla, kangaskynsisammalen tyvikasvuston seassa yksittäisinä versoina. Koska se on vaikea löytää, niin tällaisia mättäitä kannattaa seurata jatkossa tarkemmin. Saattaa olla, että aikaisemmin olen sen sivuuttanut suosammalia katsellessani. Pienuus vaatisi kaiken skooppaamista tai ainakin luupilla tarkastelua ja sitä ei ole tullut tarpeeksi tehtyä. Ehkä tämä sammal onkin LC-luokan arvoinen, kun vain sen kaivamme esiin suosammalten seasta. Pientä ja vaikeaa, joka tapauksessa!

Laji no 407?

Kesä on mennyt ja suot on edelleen katsomatta, vaikka kesän alussa toisin ajattelin. Kaikenlainen touhu ja yhteensattumat ovat vieneet ajan. Pidemmän aikaa mielessä on ollut eräs suo Padankosken alueella, mutta niinhän se vain on jäänyt katsomatta. Tämän suon läheisyydessä on lähteinen korpipainanne, josta olen vuosien varrella penkonut esiin monia hienoja lajeja harsosammalesta isonauhasammaleen saakka ja niinpä ajattelin, että tämä toinenkin suo voisi olla samanlainen.

Nyt vihdoin ehdin käydä tuolla suolla. Se osoittautui haaveiden vastineeksi, juuri sellaiseksi jollaisena se olen ajatellut. Vaikka siellä kävellessäni, en mitään kovin erikoista huomannutkaan, niin lopulta keruupussista löytyi yli 50 sammallajia. Monet niistä olivat tuiki tavallisia, niitä mitä tällaisilta korpisoilta olen tottunut löytämään, mutta kun ne lähes kaikki ovat samalla suolla, niin sehän on hienoa.

Suo oli luonnontilainen rehevä korpi, jonka pinta muodostui mätäs-valipintamosaiikista. Mättäillä oli paitsi metsälajeja niin myös runsaasti rahkasammalia. Välipinnat muodotuivat osin nevalajeista osin vaateliaista rahkoista. Mikä erikoista, niin suolla oli runsaasti lahopuuta ja sehän toi sitten valtavan määrän pieniä maksasammalia, jotka hyvin viihtyvät kosteissa olosuhteissa lahoavan puun pinnalla. Pihtisammalet, haarusammal, kantoliuskasammal ja monet muut hätkähdyttivät runsaudellaan.

Mutta mikäs tuo on? Pöydän ääressä pussia penkoessa muistin löytäneeni karikkeen pinnalla korpimättään syrjästä nauhamaista kasvustoa, joka näytti jo suolla jotenkin oudolta. Ei muuta kuin skooppiin ja lähempään tarkasteluun. Sammalen verson johteiset lehdet saivat ensihuomion. Cephalozia-lajit tulivat ensin mieleen, mutta lehti on kuitenkin muodoltaan enemmän Lophozia-lajien suuntaan, oudon vino kuitenkin. En ole tuollaista koskaan nähnyt. Selasin kirjoja ja etsin, mutta en päässyt oikein puusta pitkään. Niinpä otin sammalesta mikroskooppikuvan ja pistin sen s-postilla eteenpäin. Pian ystävä Orivedeltä ehdotti lajia, josta en ollut kuullutkaan. Etsin kirjat läpi ja luin selostukset, skooppasin uudelleen, oliko vatsalehtiä ja niitä löydettyäni saatoin olla samaa mieltä. Näyte lähtee vielä varmistettavaksi, mutta jo nyt tuntuu siltä, että Luopioinen sai uuden sammallajin. Otalimisammal (Lophocolea bidentata) on viimeisimmän lajiluettelon mukaan jätetty arvioimatta, koska se on jaettu kahteen lajiin eikä määritys ole vielä vakiintunut. Joka tapauksessa näyttää siltä, että sammal on joko otalimisammal tai isolimisammal.

Niinhän siinä kuitenkin kävi, että näytteen tarkastelu ”hovissa” muutti määrityksen. Alalehdet eivät olleet oikeanlaiset ja niin etsittiin muitakin erottavia tuntomerkkejä. Lopulta päädyttiin siihen, että näyte kuului varjossa kasvaneelle ryytisammalelle (Geocalyx graveolens). Oudonmalliset lehdet eivät siis olleet otalimisammalen. Hieno löytö kuitenkin, vaikka alueen lajiluku ei vielä lisääntynytkään.

Pälkäneen kasvio

Tänä vuonna taisi tulla kaksitoista vuotta täyteen Luopioisten kasvion nettiversiolle. Aluksi siellä oli vain putkilokasvien Atlas-kartoituksen tuloksia, mutta sen jälkeen se on paisunut käsittämään muitakin ryhmiä, kuten sammalia ja piensieniä. Jäkälät ovat jääneet viime vuosina vähemmälle, kun en ole hankkinut reagensseja ja ilman niitä määrittäminen on aika vaikeaa. Virheitä siellä on jo nyt.
Viimeisimmässä Lutukassa on laaja artikkeli Pälkäneen kasveista. Luopioinen liitettiin Pälkäneeseen aikoinaan ja nyt siis koko nykyinen Pälkäne on kartoitettu samalla tavalla neliökilometriruuduin. Vastaavaa sivustoa kuin Luopioisten kasvisto ei ole tehty, mutta lajien levinneisyyskartat kyllä löytyvät netistä, joten sieltä pääsee tarkastelemaan ja vertailemaan lajien esiintymistä nykyisen Pälkäneen eri osien välillä. Luopioisten kartat on päivitetty muutama vuosi sitten, mutta uusia havaintoja on senkin jälkeen tullut. Ne vain eivät ole päätyneet nettiversion karttoihin.
Mielenkiintoista on havaita, että Pälkäneeltä on nyt ilmoitettu kolmanneksi eniten havaintoja rekisteriin. Kaikkiaan niitä on liki 200 000 kpl. Aikamoinen määrä. Vain Paraisilta ja Inarista on enemmän.
Viime aikoina on kannustettu meitä kartoittajia uusimaan vanhoja 1980-luvulla tehtyjä ruutuja, jotta saataisiin vertailuaineistoa kasviston muutoksista. Tästäkin on artikkeli uusimmassa Lutukassa. Varmaan hyvä asia, mutta vaatii taas uuden asennoitumisen tällaiseen työskentelyyn. Itse kartoitin Luopioista kolmekymmentä vuotta ja kun viimeinen ruutu oli valmis, olin aivan kyllästynyt. Muut mielenkiinnonkohteet vetivät puoleensa. Toisaalta en enää jaksakaan kulkea samalla tavalla kuin ennen. Ehkä jossain välissä kierrän jonkin vanhan ruudun uudelleen. Täytyy silloin valita sellainen ruutu, josta kaikki merkinnät on suunnilleen samalta ajalta, koska näitä asunnon lähiruutuja tuli täydennettyä vuosittain, viimeisimmät havainnot vielä tänä vuonna.
Hienoa, että koko kunta on nyt saatu kirjoihin ja kansiin tai nettiin kai pitäisi nykyään sanoa. Kannattaa tutustua kunnan molempiin osiin ja niiden kasvillisuuteen. Jos löytyy jotain korjattavaa tai uutta täydennettävää, niin siitä on hyvä ilmoittaa. Saadaan kunnan asiat kuntoon tältä osin.

Yllätyksiä

Olen viime päivinä käynyt läpi edellisten vuosien keräyksiä ja seulonut sieltä sellaisia, jotka ovat olleet minulle yllätyksiä. Tuntuu siltä, että sammalia ja jäkäliä kerätessä, huomaa monesti näytteen joukossa olevan muutakin kuin sitä, mitä oli tarkoitus kerätä. Siksi näyte on aina katsottava tarkkaan myös seuralaislajien osalta.

Lapinpartasammal

Olen muutaman viime vuoden aikana kierrellyt keruumatkoilla Parikkalan ja Rautjärven kunnissa. Syynä tähän on ollut se, että nämä kunnat ovat viimeinen jäänne laajasta Laatokan Karjalan (LK) eliömaakunnasta. Suuri osa siitä on nykyään rajan takana. Kun kartoitetaan esim. sammallajeja eliömaakunnittain, niin LK:n kohdalla vanhat näytteet ovat usein niin epämääräisesti ilmoitettuja, ettei voi sanoa kummalta puolen nykyistä rajaa ne on kerätty. Varmennuksia tähän tarvitaan.

Viime kesänä yllätyksenä tuli useampikin sammallaji, joita en todellakaan osannut odottaa. Pieneltä mesotrofiselta suolta Intsilän gabro-alueelta keräsin ravinteisuutta ilmentäviä sammalia ja otin näytteen lettohiirensammalesta (Ptychostomum pseudotriquetrum). Sehän on kuitenkin tavallinen sammal, mutta sen tyvellä kasvanut lettokehräsammal (Moerckia hibernica) ei ole. Tämä löytyi vasta kotona työpöydällä, kun sain näytteet takaisin Ari Parnelalta varmennuksesta. Hän epäili hajun perusteella kehräsammalen piileskelevän tuppaan sisällä ja niinhän se olikin siellä. Toinen samalla retkellä kerätty partasammallaji kiinnitti huomiota pienuutensa vuoksi. Sehän normaalisti täällä Hämeessä on ainakin tulitikun mittainen, mutta Parikkalan gabrokivellä se oli vain parin sentin luokkaa. Otin kuitenkin näytteen ja työpöydällä totesin lehden kärkikarvan olevan osittain ruskean. Taaskin varmennus vahvisti omat odotukseni, lapinpartasammal (Syntrichia norvegica). Kolmas samalla tavalla löytynyt oli pienestä savipaakusta Siikalahdelta esiin kaivettu kääpiösiipisammal (Fissidens exilis). En sitä maastossa nähnyt, sillä keräsin aivan muita sammalia. Tosin tämä sammal on äärimmäisen vaikea nähdä ilman pesäkkeitä, vaikka etsisikin juuri sitä.

Kääpiösiipisammal

Kaikki kolme sammalta olivat uusia LK-eliömaakuntaan ja hyvinkin hienoja löytöjä. Samat lajit puuttuvat naapurieliömaakunnistakin, joten retki ei mennyt ainakaan hukkaan. Näin saatiin paikattua karttojen aukkokohtia. Tapaukset kuitenkin kannustavat muuallakin katselemaan myös ihan tavallisia sammalia ja keräämään niistä näytteitä. Mukana saattaa tulla aarteita, joita ei ole osannut odottaakaan.

Maastokautta odotellessa

Talvi pitää otettaan vielä tällä hetkellä, mutta sammalet alkavat jo heräillä. Epifyyttisammalet ovat pörhistyneet puiden rungoilla. Kivien pinnalla ja kallioiden eteläsivuilla näkyy yhä enemmän jo kasvunsa aloittelevia sammaltupsuja. Joinakin vuosina olen kierrellyt näihin aikoihin katsastamassa järvien rannoilla olevia kalliojyrkänteitä jään päältä. Sulan aikaan sinne onkin vaikea päästä. Näin on löytynyt monia mielenkiintoisia lajeja.

Lemmenjoen sammal

Laipanmaan sammal

Nyt on aika katsoa viimeiset viime vuoden löydöt ja päivittää niiden tiedot maastokautta odotellessa. Olen käynyt läpi valokuvatiedostoja, heittänyt pois turhaa kuvamateriaalia ja siirrellyt parempia kuvia yhtenäiseen kansioon. Sieltä ne on helpompi ottaa tarvittaessa käyttöön, kuin selaamalla kymmeniätuhansia kuvia. Vaikka kuinka yrittää merkata kuvat etsimisen helpottamiseksi, niin aina sitä haluamaansa kuvaa ei kuitenkaan hakukomennoilla löydä. Tämä työ on vasta puolessa välissä, mutta oletan saavani sen kuntoon tämän vuoden aikana kuva kerrallaan.

Yksi keräys viime kesältä on jäänyt huomiotta. Laipanmaata kiertäessäni keräsin tamppaantuneelta retkipolulta sammalnäytteen, jota en heti ensi silmäyksellä tunnistanut. Pieni, vaikeasti tunnistettava maksasammal kasvoi puunjuuren vieressä tiiviinä kasvustona. Mielessä oli silloin, että näin voisi löytää jonkin harvinaisemman kämmensammalen tai pihtisammalen, myös kinnasammalet ja muut erikoisemmat maksasammalet kävivät mielessä. Sammal päätyi koteloonsa löytöpaikkatietojen kera, mutta unohtui sitten muiden kiireiden keskellä. Kun sitten kaivoin sen vihdoin mikroskoopin alle, niin en sitä senkään jälkeen heti tuntenut. Öljykappaleiden puuttuminen ja lehden muoto vei sen pihtisammaliin, mutta mikä laji. Tämä ryhmä on osoittautunut sen verran vaikeaksi, että viralliset määritykset on tehtävä useamman henkilön toimesta ja vielä sokkovarmisteina. Niinpä paneuduin näytteeseen kunnolla. Lopulta päädyin tunturipihtisammaleeseen (Cephalozia ambigua). Tämän lajin kohdalla kuitenkin on ongelmana se, että se on Etelä-Suomessa perin harvinainen. Laji.fi-tiedoston merkinnöissä on täältä vain muutama löytö. Pohjoisessa se on yleisempi. Itse olen kerännyt sen Lemmenjoelta ja kuvien perusteella ulkonäkö ei aivan täsmää. Sieltä kerätyn ja varmennetun näytteen lehdet ovat pyöreäkärkiset ja Laipasta keräämäni näytteen lehdet ovat teräväkärkiset. Pistän tähän kuvan molemmista.

Hämmästyksekseni huomasin lisäksi, että tiedoston mukaan olisin löytänyt lajin aikaisemminkin Laipan alueelta vuonna 2012. Kun tarkastin silloisen näytteen etiketin, niin siihen olen kirjoittanut rusorahtusammalen (Cephaloziella rubella) nimen rakkosammalen (Nowellia curvifolia) seuralaiseksi. Olisikohan virhe tässä. Varmennuksessa laji on vaihtunut ja jäänyt korjaamatta tiedostoon. Täytynee tehdä kommentti asiasta.

Merkitystä osoitteesta löytynyt kuva

Viime kesän näyte kuitenkin muistutti paljon netistä löytyneitä pihtisammalen kuvia (esim. https://inpn.mnhn.fr/espece/cd_nom/6572), joten lähetin näytteen ystävälleni Orivedelle. Palaute oli, että voi olla, mutta voi olla ettei olekaan. Hän ei ollut varma. Niinpä näyte tulisi nyt lähettää eteenpäin varmistusta varten ja ilman omia määritystietojani. Sitä en ole vielä tehnyt. Näin joidenkin lajien määrittäminen voi olla vaikeaa, mutta siinähän sitä koko ajan oppii uutta. Se on kuitenkin todettava, että kaikissa määrityksissä pitää olla tarkkana eikä hyväksyä ensinnä mieleentulevaa vaihtoehtoa. Tästäkin huolimatta virheiltä ei voi välttyä.

Etelänrahtusammal

Aikoinaan arvioin, että Luopioisten kokoiselta alueelta löytyisi noin 400 sammallajia. Asetin sen tavoitteeksi. Tämä määrä täyttyi korona-aikana ja tällä hetkellä kokonaismäärä on 406 taksonia. Siinä on mukana myös muutama alalaji. Viimeisin uusi laji löytyi viime marraskuussa pieneltä luonnontilaiselta suolta Ämmätsän Salmenniemestä. Olen muiden töiden ohella yrittänyt kartoittaa luonnontilaisia noin hehtaarin kokoisia soita nyt muutaman vuoden ajan. Tarkoituksena on selvittää niiden merkitys lajien säilymiselle. Kun suo ojitetaan ja muutetaan metsäksi tai muuntumaksi, niin lajisto köyhtyy. Jo nyt parinkymmenen suon tarkastelu on osoittanut, että pienikin alue ylläpitää runsasta lajimäärää.

Tarkastetulta suolta löytyi etelänrahtusammal (Cephaloziella elachista). Sammal kasvoi suon laitaosassa rahka- ja karhunsammalten seassa ja päällä pienenä kasvustona. Suon voisi tyypittää luhtaiseksi korveksi. Sammal on huonosti tunnettu ja sen levinneisyys puutteellisesti tutkittu, koska lajia on kerätty vähän. Laji.fi-tiedostossa on vain muutama merkintä lajista. Löytö on ensimmäinen EH- ja Pir2a-alueelta. Tämän suvun lajien määrittäminen vaatii huolellista mikroskooppityöskentelyä ja muiden sammaltutkijoiden sokkovarmistuksen. Otin sammalesta mikroskooppikuvia ja niiden pohjalta määritys varmennettiin. En tiedä, riittääkö se. Lähetin näytteen eteenpäin jatkovarmennus mielessä. Aika näyttää oliko määritykseni oikea.

Etelänrahtusammal on pieni maksasammal, jonka verson leveys on alle puoli millimetriä ja pituus alle sentin luokkaa. Sammal muodostaa verkkomaisen kasvuston. Parhaat tuntomerkit löytyvät sammalen lehdistä. Ne ovat kaksiliuskaisia, ja liuskat ulottuvat syvään yli lehden puolivälin. Liuskojen leveys tyvellä on 2-4 solua ja usein lehden kyljessä on selvä yksisoluinen hammas. Näillä tuntomerkeillä sitä voi ryhtyä epäilemään. Rahtusammalet ovat kuitenkin hyvin muuntelevia, joten tuntomerkit on varmistettava useasta versosta.

Sammalen löytyminen pieneltä hehtaarin suolta osittaa, että tällaiset suot ovat yhtä arvokkaista suojella kuin laajat suokokonaisuudet. Toisaalta tällaisen suon tuhoutuminen on helpompaa kuin isomman suon. Usein näkee, kuinka metsätöiden jälkeen suo itsessään on jätetty rauhaan puun kaadolta, mutta koneet ovat kulkeneet suon poikki muuttaen sen vesitasapainoa ratkaisevasti. Tällainenkin toiminta voi tuhota pieniä sammallajeja. Toisaalta joskus näihin koneen tekemiin uriin on pesiytynyt muita siellä aikasemmin kasvamattomia yleisiä lajeja.