Viikko 49: Rämekarhunsammal

’Kuinkahan käy, vieläkö lumi menee pois ennen joulua Etelä-Suomesta. Lapissa se varmaankin säilyy, vaikka lämpöasteita luvataankin jatkossa. Tämän viikon sammal löytyy suolta, vaikka luntakin olisi hieman. Pikkuisen kun potkaisee lunta mättäältä niin siinä se on, terhakkana ja pystypäin. Hyvällä onnella löytyy pesäkkeetkin verson päästä. Kannattaa retkellä katsella ympärilleen, aina löytyy jotain uutta ja kiinnostavaa. Eipä muuta kuin etsimään!’

Rämekarhunsammal on keskikokoinen pysty sammal. Sen neulasmaiset, kärjestä ruskeakarvaiset, viisimilliset lehdet ovat kärkiosasta kääntyneet reunoilta päälipinnan päälle. Pesäkkeet ovat pitkän perän päässä neliömäisiä ja niiden tyvellä on sompamainen levy. Varsi on koko mitaltaan huopainen. Näillä tuntomerkeillä sen erottaa muista karhunsammalista.

Rämekarhunsammalta tavataan yleisenä koko maasta. Sen kasvupaikkoja ovat karujen rämesoiden ja nevojen mätäspinnat sekä valuvetiset kalliot. Pohjoisempana sitä tavataan myös tunturikankailta.

Susanin vaikutus

’Ostin Jyväskylän kirjamessuilta muutaman Keltaisen kirjaston kirjan. Siitä on tullut jo lähes tapa. Peter Høeg on ollut yksi suosikeistani, mutta tämä kirja on jäänyt jostain syystä lukematta. Hänen kirjansa ovat älyllisiä ja arvaamattomia, jotka vain valitettavasti unohtuvat nopeasti. Tämä on tyypillistä hieman erikoisille ja vaikeille kirjoille. Tässä kirjassa vauhtia riittää ja luulen miettiväni sen ajatuksia vielä piytkään. Sitä vain ihmettelen, miksi maailmamme on niin väkivaltainen, rikoskirjat kannattavat, dekkareita ahmitaan ja valitettavasti ne raaistuvat raaistumistaan. Onko sen pakko olla niin?’

Susan Svendsen on keski-ikäinen lahjakas fyysikko Tanskassa. Hänen miehensä Laban huippusäveltäjä ja heidän lapsensa, kaksoset, Thit ja Harald ovat teini-iässä aikaansaavia nuoria. Lisäksi kirjassa esiintyy enemmän tai vähemmän pelottavia henkilöitä, joiden tehtävänä on saada selville Tulevaisuuskomission viimeisen kokouksen päätökset. Kyseinen komissio on 70-luvulla pystynyt ennustamaan tulevaisuutta hämmästyttävän tarkasti ja nyt epäillään, että he pystyivät ennustamaan myös maailman loppuun johtavat toimet, niiden paikan ja ajan. Kun Susan ja Harald vangitaan Intiassa, huolehtii Tanskan korkeimmat tahot heidät lapsineen takaisin Tanskaan ja lupaavat armahduksen, jos Susan erityiskykyjensä avulla hankkii tiedon komissin viimeisen kokouksen tuloksista heidän haltuunsa. Susanilla ei ole muuta vaihtoehtoa.

Tutkimus alkaa, mutta pian se ryöstäytyy käsistä, kun komission vanhat jäsenet yksi toisensa jälkeen murhataan. Myös Susanin ja perheen henki on vaarassa. Alkaa kilpajuoksu kuoleman kanssa. Lopussa vauhti vain kiihtyy ja kirja saa rikosjännärin luonteen, jossa päähenkilöt tekevät mitä haluavat ja jossa tapahtumat etenevät huimaa epäuskottavaa vauhtia loppuratkaisuun, joka tapahtuu aivan viimeisillä sivuilla. 

Kirjan lukeminen oli hämmentävä kokemus. Kirjailija tuntuu menevän tässä puhtaan intuition varassa eikä edellisellä sivulla osaa päätellä, mihin suuntaan seuraavalla käännytään. Kirja etenee kuin kirjan tekstissä, jossa Labanilla on tapana kääntyä vasemmalle ja sitten suoraan tapahtui mitä tahansa, kun on ongelmia. Susan osoittautuu supernaiseksi, jonka toimintaa voisi verrata James Bondiin tai Ilkka Remeksen kirjojen sankareihin. Kirja saakin loppua kohti yhä enemmän sattumiin pohjautuvia käänteitä. 

Kirjan henkilöt ovat fiktiivisiä Niels Bohria lukuunottamatta, vaikka siinä vilisee nobelvoittajia ja tunnettuja tiedemiehiehiä. Ei heitä ole olemassa. Suunnitelma tietyn ihmismäärän pelastamisesta tuholta ei sekään ole mikään uusia asia. Juuri lukemani Hugh Howeyn scifi-sarja Siilo puhuu muun muassa samasta asiasta. Onko nykyajassa jotain, joka saa kirjailijat tarttumaan näin epätoivoisiin ihmisten pelastusratkaisuihin kirjojensa juonissa?

Høgin kirja on jännittävä ja hyvin kirjoitettu, kunhan pääsee alun kangertelusta eroon. Liian samanlaiset nimet ja henkilöt vaikeuttavat lukemista, mutta se ei näytä olevan oleellista, sillä kaikki muut tuntuvat olevan jollakin asteella pahiksia. Kuitenkin kirjan alku ei avaudu lukijalle ellei ole tarkkana ja lue muutamia kohtia useampaan kertaan. Ihmettelin myös kovin naiveja ratkaisuja juonessa. Perheen tekemät rikokset Intiassa tuntuivat kaukaa haetuilta, perhedraaman ottaminen loppuratkaisuun oli myös aika kliseinen, samoin ristiriita analyyttisesti ajattelevan Susanin tekojen ta tunteiden välillä. Perhe ja lasten hyvinvointi olivat keskeisiä, mutta samalla hän oli valmis viemään ja jättämään lapset keskelle kaaosta hengenvaaraan. 

Kirjan päähenkilö on nainen. Kertooko tämä jotain muutosta tämäntyyppisissä kirjoissa. Juuri lukemani Pekka Hiltusen Studio-sarja kuvaa samaa ilmiötä. Päähenkilöinä on nokkelia suomalaisnaisia, jotka pistävät maailman asioita kuntoon. Onko jo liian kauan puhuttu machomiehistä ja muista miehisistä supersankareista, nyt on naisten vuoro? Sopiiko se millään tavalla naisten rooliin? Ehkä ei, mutta ehkä se ei ole tarkoituskaan, kaikkihan on fiktiota.

Høeg, Peter: Susanin vaikutus (Effekten af Susan). Tammi, 2015, suom. Kristiina Huttunen. 426 s.

Viikko 48: Lettosiipisammal

’Kun lumi peittää maan, on sammalten etsiminen hankalaa. Nyt varmaankin pitäisi siirtyä epifyyttisammaliin, jotka löytyvät puiden rungoilta ja oksilta. Otin kuitenkin vielä yhden lähteiköissä ja purojen penkoilla kasvavan sammalen, jonka saattaa tähänkin aikaan vielä löytää. Siipisammalet ovat joko hyvin pieniä tai sitten kookkaita ja näyttäviä. Tämä kuuluu jälkimmäisiin. Kieltämättä tämän viikon sammal saattaa olla ylivoimainen löytää enää tähän aikaan, mutta voihan sitä aina yrittää esim. ravinteisten kallioiden alaosista.’

Lettosiipisammal saattaa kasva lähes kymmensenttiseksi ja sen mättäät voivat olla monen kämmenen kokoisia. Usein se kuitenkin jää pienemmäksi. Sammalen lehti on kaksiosainen, jossa pienempi osa muodostaa kuin siiven isomman osan päälle. Sammalen lehti on reunukseton ja kärjestä terävä ja hampainen. Se muodostaa toisinaan pesäkkeitä, jotka ovat kallistuneita ja pitkänokkaisia.

Viikon sammal on jokseenkin yleinen koko maassa ravinteisilla soilla ja kallioilla, lähteiden ympäristössä ja rantapalteissa.

Syksy ja sammalet

Pahtaomenasammal

’Tuntuu siltä, että tämä blogi on kääntynyt lähes kokonaan sammalpohdinnoiksi. Vuoden aikana olen riipustanut tänne joka viikoksi yhden sammalen tarkoituksena lisätä sammalten tunnettavuutta ja lukijoiden mielenkiintoa niitä kohtaan, jopa mahdollisuutta opetella niitä tuntemaan. Vielä tätä vuotta on jäljellä muutama viikko ja niillekin olen esiteltävät katsonut valmiiksi.

Koko ikäni olen tarkkaillut luontoa, lintuja, hyönteisiä, sieniä ja kasveja. Aikojen kuluessa on tullut otettua toistasataatuhatta valokuvaa ja kerättyä muistikirjat täyteen havaintoja eliöistä. Lisäksi ovat näytteet. Olen pitänyt kortistoa, johon olen tallentanut etiketit kaikista keruuksista vuosien varrella. Itse näytteet ovat suurelta osin museoiden kätköissä, mutta niiden tiedot ovat edelleen tallessa koneellani. Näitä lienee liki parikymmentä tuhatta, pääasiassa kasvinäytteitä, putkilokasveja ja sammalia, mutta myös sieninä.

Savikkolapiosammal

Mikä sitten juuri sammalissa kiinnostaa? Viimeisten vuosien aikana olen kerännyt ja kuvannut lähes yksinomaan sammalia. Alkusysäys oli tietenkin oppia jotain uutta, kun kotimaiset ja lähialueiden putkilokasvit olivat tulleet tutuiksi. Mielenkiinto suuntautui siis muualle. Sammalet on hieno ryhmä, josta en ennen alkua tiennyt oikeastaan mitään. Nytkään en vielä tiedä paljoa, mutta kuitenkin sen verran, että mielenkiinto säilyy. Usein kuulee sanottavan, ettei sammalissa ole paljoa mietittävää, kun niitä on niin vähän. Tämähän ei pidä paikkaansa, meilläkin lajeja on liki tuhat ja lisää löytyy vuosittain. Toiseksi sammalet ovat joskus tosi vaikeita määrittää.. Sekin lisää intoa. Ja tietysti myös se, että niitä voi katsella ja keräillä ympäri vuoden. Muutama päivä sitten olin vielä retkellä sammalten vuoksi.

Lajien uhanalaisuus on myös harrastusta lisäävä tekijä. Sammalissa on lintujen ohella eniten uhanalaisia lajeja maassamme. Näiden etsiminen ja ilmoittaminen eteenpäin luo jännitystä. Toiseksi sammalet vaativat usein mikroskooppityöskentelyä, koska tuntomerkkien erot ovat vähäisiä. Jonkin lajin parissa pitää uurastaa uudestaan ja taas uudestaan. Oppimista riittää koko ajan. Tänäkin kesänä luulin löytäneeni täältä jo ammoin hävinneen lajin uudelleen, mutta kun sitten porukalla mietittiin ja vertailtiin, se osoittautui kuitenkin toiseksi lajiksi ja löytö latistui. Tämä kuitenkin innosti jatkamaan ja suuntaamaan askelet uusille paikoilla.

Purokinnasammal

Sammalten tutkimisen voi aloittaa kotiovelta. Betoniportaan kyljessä kasvoi kalvashiippasammal (Orthotrichum pallens), pihalaattojen välissä pieni jyväsvarstasammal (Pohlia annotina) ja pihapuun oksanhaarassa kujasammal (Pylaisia polyantha). Pitkälle ei siis tarvitse mennä. Myös pientä tutkimusta voi tehdä ihan pihapiirissä: millaisella alustalla sammal kasvaa, miltä sammal näyttää kuivana tai märkänä, mitkä sammalet ensinnä tulevat muokatulle alustalle tai pihakiveykselle? Mahdollisuuksia on, vaarana vain on liiallinen innostuminen ja pian löytää itsensä ryömimästä pitkin pellonpientareita. Vaan onko sekään vaarallista? Joka tapauksessa, sammalten harrastaminen kannattaa.’

Viikko 47: Kangasrahkasammal

’Jatketaan nyt rahkoilla, kun alkuun päästiin. Yleensä niitä näkee kosteilla paikoilla, soilla, rannoilla, luhdissa, mutta voi niitä löytää kuivista metsistäkin. Tosin silloinkin tarvitaan jonkinlainen veden vaivaama alue tai valuvetinen rinne. Tämän viikon sammal muodostaa juuri rinteisiin ja kallion reunoille laajojakin rahkasammalpeitteitä, Väriltään nämä patjamaiset kasvustot ovat punertavia tai kirjavia. Yleensä tällaisilta paikoita ei muita rahkalajeja köydy, mutta silti on syytä tarkistaa tuntomerkit huolellisesti, muitakin punertavia rahkoja löytyy.’

Kangasrahkasammal on aina väriltään jonkin verran punainen. Se muodostaa joskus hyvinkin laajoja puhtaita kasvustoja paikkoihin, joista alkaa metsän soistuminen eli siinä on valuvetinen alusta. Sammalen tuntomerkkejä ovat apilankukkamainen latvus, suorat ei möyheät haarat (2+1), kielimäinen terävä varsilehti ja hieman punertava varsi.

Kangasrahka kasvaa paitsi valuvetisillä kallioilla ja metsissä, myös rämeillä ja korpinotkelmissa. Se on hyvin yleinen koko maassa.

Tulisiipi

’Harvoin saa lukea näin onnistuneen kirjan, kaikella tapaa: mielenkiintoinen aihe, hyvin kirjoitettu, jännite säilyy viimeiselle sivulle, paitsi jännittävä niin myös jonkin verran romanttinen, ei mässäile väkivallalla. Hieno saavutus J.P. Koskiselta. Luulin kirjan takakannen luettuani, että tämä on jonkinmoinen Ikitie-versio, mutta kaikkea muuta. Kirja liikkuu laajemmalla alustalla ja sen tarina laajenee käsittelemään lopulta koko maailmaa. Suosittelen!

Kirja selviytymisestä ja kaiken peittävästä unelmasta.

Suuri lama koettelee myös suomensukuisia siirtolaisia Amerikassa ja niinpä he päättävät matkustaa Karjalaan perustamaan työväen paratiisia. Alussa päähenkilöiksi nousevat Timo ja Ellen sekä heidän lapsensa Kaarle ja Kati Frost. Mukaan lähtevät myös Albert ja Linda Smith. He päätyvät Petroskoihin ja karu totuus paljastuu vähitellen. Kaarlella on unelma lentämistä ja vapaudesta ja hän kantaa mukanaa korttia, jonka sai Charles Lindberghiltä. Linda kiusaa Kaarlea, mutta kulkee tämän kanssa Petroskoin katuja. He löytävät kuolleen, joka on haudattu hiekkaan matalaan hautaan. Tämä jää heille mieleen kummittelemaan lopuksi elämää symbolisesti merkkinä vaarasta ja valheellisesta maailmasta.

Lentämään Kaarle pääsee ja on nopea oppimaan. Tulevaisuus näyttää hyvältä. Päästäkseen eteenpäin heidän on kuitenkin vaihdettava nimiä. Lindasta tulee Ludmila ja Kaarlesta Gennadi. Pieni Kati kuolee keuhkokuumeeseen lääkkeiden puutteessa, ihmisiä katoaa eikä heistä enää kuulla mitään, olot muuttuvat vaarallisiksi. Isän veli Janne päättää hakea apua Moskovasta USA:n suurlähetystöstä ja perhe matkustaa sinne. Albert ja Linda matkaavat Leningradiin. Matkalla Janne ja Gena joutuvat erilleen muista ja heidät vangitaan. He joutuvat Siperiaan. Leirillä Janne kuolee, mutta Gena sinnittelee, kunnes sota tarvitsee häntä ja hänet koulutetaan taistelulentäjäksi. Hänestä tulee Neuvostoliiton sakari. Saksalainen kone kuitenkin ampuu hänet alas ja hän joutuu vangiksi. Kun vangit vapautetaan, heidät passitetaan Siperiaan kansan pettureina.

Niin Gena on taas leirillä. Sieltä hänet pelastaa Linda, josta on tullut korkea-arvoinen insinööriupseeri ja jolla on vaikutusvaltaa. He ovat nyt aikuisia ja huomaavat rakastavansa toisiaan. Lindan avulla Gena pääsee uudelleen lentämään ja kouluttamaan muita lentäjiä. Sieltä hänet noukitaan yhdessä muutaman muun taitavan lentäjän kanssa Neuvostoliiton avaruusohjelmaan. Heidät koulutetaan ja lopulta on vain Gena, Juri ja German, joista valitaan ensimmäinen avaruuslentäjä. Valinta osuu Genaan ja hän lähtee avaruuteen Vostok raketilla. Kaikki me kuitenkin tiedämme, että ensimmäinen kosmonautti oli Juri Gagarin. Kirjan loppu on yllättävä.

Loistava kuvaus niin siirtolaisuudesta kuin kuohuvasta maailmastakin 30-luvulta 60-luvulle, käskyvallasta ja paratiiseista, haaveista ja unelmista. Ihminen on kummallinen, kun hän luottaa ja uskoo, vaikka kaikesta näkee, etteivät asiat ole kohdallaan eivätkä puheet ole totta. Unelmat vievät meitä eteenpäin. Gena halusi vain lentää ja vaikka Linda yritti toppuutella ja pyytää häntä vihille, niin lentämisen vapaus oli Genalle kaikki kaikessa loppuun saakka. Toisaalta Lindallakin oli unelmansa. jo pikkutyttönä Amerikassa hän keitteli mutavellejä tiiliksi ja lopulta hänestä tuli insinööri, joka suunnitteli tukikohtia, avaruuskeskusta, komensi ja vaikutti insinöörieverstinä. Kukaan ei tiennyt, että sekä Genalla että Ludmilalla oli Amerikan kansalaisuus eli he olivat pahimpia neuvostovallan vihollisia. Tässä lienee kirjan epäuskottavin kohta. Voisiko näin selvä asia jäädä tutkimatta ja huomaamatta?

Kirjan punainen lanka on unelma vapaudesta ehkä liiankin näkyvästi. Se tulee joka mutkan takaa vastaan molempien elämässä. Se pitää heidät hengissä, se kannustaa selviytymään. Unelma vapaudesta rautaesiripun takana. Kirja valittiin Vuoden kirjaksi 2019 ja lisäksi se on Finlandia-palkintoehdokas. Kannattaa lukea!

Koskienen, J.P.: Tulisiipi. Like, 2019. 352 s.

Viikko 46: Korpirahkasammal

’Kun viime viikolla katseltiin karhunsammalta, niin siinä vieressä voisi kasvaa myös tämän viikon sammal. Rahkasammalet ovat maastossa joskus vaikeita määrittää, mutta tämä on helppo jo senkin vuoksi, että se on niistä todennäköisesti yleisin. Tähtimäinen latvus ja yhtenäiset kasvustot löytyvät monenlaisista kosteista maastoista ja ovat siksi helppoja huomata. Kaikkiaan meillä on yli 40 rahkasammallajia ja monet niistä hyvinkin samannäköisiä. Opetellaan nyt kuitenkin tämä helpoimmasta päästä oleva.’

Korpirahkasammal on kookas ja roteva yhtenäisiä kasustoja muodostava sammal. Sen varsi on vihreä, haaraversot lehtineen tumman vihreät, latvus päältä katsottuna viisisakarainen tähti ja varsilehdet risakärkiset. Jokaisessa haaranipussa on kolme haaraa, joista kaksi suuntautuu ulospäin ja yksi varren suuntaisesti alaspäin.

Korpirahkan voi löytää kaikenlaisista metsistä kosteista painanteista, suon reunoista ja soistuvilta paikoilta joko mättäiltä tai välipinnoilta. Se on hyvin yleinen koko maassa.

Viikko 45: Korpikarhunsammal

’Viime viikolla tutustuimme karhunsammaliin, joten jatketaan siitä. Nyt on kyseessä näistä yleisin ja se, joka tavallisesti juuri karhunsammaleksi nimetään. Monenlaisilla paikoilla kasvava sammal on kuitenkin yleisin korpisoilla ja rannoilla. Sieltä sen hetkessä löytää, vai löytääkö? Tässäkin tapauksessa kannattaa olla tarkkana, sillä samanlaisia lajeja on muitakin, jotka saattavat kasvaa tämän kanssa vierekkäin.’

Korpikarhunsammal on kookas yli 10 cm korkea pysty lehtisammal, jonka lehdet ovat neulasmaisen terävät ja siirottavat. Sen varsi on ruskea ja yläosasta kiiltävä (vert. lehtokarhunsammal). Lehden yksisoluinen reunus on hyvin kapea (vert. luhtakarhunsammal). Pesäkkeet ovat yleisiä, vaakasuoria ja särmikkäitä. Pesäkkeen tyvellä on selvä sompamainen kaulus (vert. kytökarhunsammal).

Sammal kasvaa korpisoilla suurina kasvustoina, kalliohyllyillä, soistumilla ja rannoilla. Se on hyvin yleinen koko maassa.

Viikko 44: Karvakarhunsammal

Kun viime viikolla taas kerran pyörittiin kalliolla, niin nyt kannattaa kiivetä sen päälle. Sieltä voi hyvinkin löytää tämän viikon sammalen. Karhunsammalet ovat joskus vaikeita, varsinkin kun kirjallisuus loppuu yleensä juuri näihin lajeihin ehkä rahoituksen puutteen vuoksi. Kuivilla paikoilla kasvava laji on kuitenkin helppo tunnistaa lehden valkoisesta karvakärjestä, vaikka pienuutensa vuoksi se usein jää huomaamatta. Nyt kannattaa katsella tarkkaan maaston aukkoisia kohtia, sillä sammal ei tahdo kestää kilpailua..’

Karvakarhunsammal on yleensä alle viisi senttiä korkea ilman pesäkettä, mutta usein jää vain sentin mittaiseksi. Tällöin sen voi sekoittaa hiekkasasmmaliin, jotka usein kasvavat samoilla paikoilla. Lehden valkoinen karvakärki on hyvä tuntomerkki. Pesäkkeet ovat yleisiä, pystyjä, kuivana vaakasuorassa ja särmikkäitä.

Sammal on yleinen kuivilla paikoilla kallioilla, pientareilla, hiekkakuopissa, kuivissa kangasmetsissä. Sitä tavataan yleisenä koko maassa.

Viikko 43: Hohtovarstasammal

’Jotkut sammalet pystyy määrittämään seisaaltaan, toiset vaativat kunnioitusta ja polvistumista, jopa ryömimistä. Nyt viikon sammalena on sellainen, joka vaatii joskus näitä kaikkia. Sen sinivihreä väri on hyvä tuntomerkki, mutta vaihtelu tekee siitä hankalan. Nimensä mukaisesti se kallionkolossa kasvaessaan erottuu muista lajeista selvästi, mutta vaatii kyllä usein pienen palan varmistukseksi, sillä samanlaisia siellä on useita varsinkin, jos väri ei ole niin hohtava kuin tavallisesti. Näiden kanssa saa olla tarkkana.’

Hohtovarstasammal on parin sentin korkuinen löyhästi tupastava sammal, jonka lehdet ovat hohtavan sinertävät ja varsi punainen. Pesäkkeitä se tekee harvoin ja niistä sen tunnistaa lehväsammaliin kuuluvaksi. Ne eivät kuitenkaan nuoku samalla tavalla kuin nuokkuvarstasammelella, johon sen voi sekoittaa.

Sammal kasvaa kallioilla, yleensä raoissa, lippojen alla ja varjoisissa koloissa. Se suosii ravinteisia kallioita, mutta voi löytyä happamiltakin kallioilta. Sammal on yleinen koko maassa.