Tietoja tuomo

Olen eläkkeellä oleva luokanopettaja. Harrastan kasvien tutkimista, kuvaamista, kartoitusta ja keräämistä. Lisäksi luen ja kirjoitan kirjoja.

Viikko 38: Kallioahmansammal

’Karut kalliot kasvattavat omanlaisiaan sammalia, jotka eivät välttämättä ole kovin helppoja määrittää. Monet muistuttavat toisiaan ja tuntomerkit piileskelevät mikroskooppisina. Näin on myös tämän viikon sammalen kohdalla. Paljon sammalia etsineenä lajin tunnistaa jo maastossa, mutta hyvin usein silti menee sormi suuhun, onko vai eikö ole. Sukuun kuuluu meillä vain viisi lajia, joista tämän viikon laji on yleisin. Muut kasvavat kaukana Lapossa ja ovat harvinaisia. Tunnistamisvaikeus tuleekin torasammalten suvusta. Puolukkareissulla kannattaa vilkaista kalliotakin.’

Kallioahmansammal on tyypillinen karujen kallioiden sammal. Se kasvaa suoraan kosteasta kivipinnasta pieninä tai joskus laajoinakin peitteinä. Sammal muistuttaa kyhmytorasammalta, mutta on kaikella tapaa pienempi. Piiskamaiset kärjestä hampaiset lehdet ovat kynsisammalmaisesti asettuneet. Käyrät pesäkkeet ovat yleisiä ja niiden tyvellä on pieni kyhmy.

Sammal on jokseenkin yleinen koko maassa, mutta torasammalta harvinaisempi. Sen pääkasvualue on pohjoisessa. Sammalta voi etsiä paitsi valuvetisiltä ja varjoisilta kallioilta myös purokiviltä ja rannoilta, aina kuitenkin kivipinnalta.

Kapinalliset

’Olen ihastunut nykydekkareiden sijaan historiallisiin dekkareihin. Tarina on sijoitettu menneseen aikaan, henkilöt ovat eläneet ja toimineet silloin, tutkija ja tutkittava juttu ovat fiktiivisiä. Aikanaan Umberto Eco loi menestysromaaninsa Ruusun nimi tämän kaavan mukaan sijoittamalla tarinan vanhaan luostariin. En muista, oliko siinä tunnettuja historian henkilöitä, mutta tarina oli aito dekkari. Viime aikojen tarinan muotoon kirjoitetut elämäkerrat eivät kuitenkaan saa minua syttymään. En edelleenkään ymmärrä, miksi tunnetun henkilön suuhun laitetaan asioita, joita ei voida tarkistaa eikä todentaa häneltä itseltään. Asiat jäävät fiktiivisiksi, mutta saattavat mustamaalata elämäkerran kohdetta. Ehkä näissä historiallisissa dekkareissakin.’

Shardlake-sarjan seitsemäs osa keskittyy kesään vuonna 1549 Lontoossa ja Norfolkissa. Englanti on luisumassa Henrik VIII kuoleman jälkeen kaaokseen, koska uusi kuningas Edvard VI on vasta alle kymmenvuotias ja valtakuntaa johtaa kuninkaan puolesta Somerset. Sota Skotlannissa jatkuu ja nielee valtion rahavaroja, inflaatio syö rahan arvoa ja köyhät joutuvat suureen hätään. Lisäksi talolliset ja säätyläiset kiskovat kaiken minkä irti saavat, aitaavat yhteislaitumia ja korottavat maksuja. Maaseudulla työläiset ja köyhät alkavat liikehtiä, perustaa leirejä ja lähettää vetoomuksia Somersetille asioiden parantamiseksi. 

Oikeusneuvos Shardlake saa toimeksiannon suojelijaltaan lady Elisabethilta, kuninkaan sisarelta, tutkia tämän sukulaisen syyllisyyttä vaimonsa kuolemaan. Niinpä Shardlake matkustaa apulaisensa Nicolaksen kanssa Norwichiin. Edith-vaimo on löydetty surmattuna joesta ja mies John Boyle saa syytteen murhasta. Hänet myös tuomitaan ja määrätään hirtettäväksi. Elisabeth kuitenkin on laatinut armahdusanomuksen kuninkaalle ja hirttäminen siirtyy. Silloin alueella syttyy talonpoikaiskapina, jonka pyörteisiin myös lainoppineet joutuvat. Kapteeni Kett vie heidät leiriin ja Shardlake joutuu toimimaan oikeusavustajana, kun leirissä aletaan tuomita herrasmiehiä ja säätyläisiä. Ketään ei hirtetä, mutta vankilaan he päätyvät. Lontoossa valmistellaan sotajoukon lähettämistä kukistamaan kapinaa. Se myös saapuu ja pitkällisen taistelun jälkeen saavuttaa voiton kapinallisista. Oikeusneuvos pelastuu kuin ihmeen kaupalla verilöyöystä ja samalla saa selville, kuka on Edithin todellinen murhaaja ja miksi. Se kesä ei jätä heitä rauhaan, vaan sodan kauheus säilyy pitkään mielessä. Mukaansa Norwichin leiristä oikeusneuvos saa palveljattarensa Josephinen pienen tyttären Maryn, joka taisteluissa jää orvoksi. Kapinalliset tuomitaan ja hirtetään, mutta rauha ei palaa Englantiin vielä aikoihin.

Kirja on yli tuhatsivuinen. Se on täynnä tapahtumia, joita on vaikea  lyhyesti kertoa. Jännitys säilyy kuitenkin loppuun saakka. Olisihan tässä ollut tiivistämisen mahdollisuus, mutta näin kirjoitettuna siitä tuli paremmin elämisen kuvaus. Siitä löytyy valtavasti yksityiskohtia ja tietoa sen ajan tavoista. Onko kaikki sitten oikein, se jää lukijan harkittavaksi? Kirjan lopussa on pitkä historiallinen katsaus tähän aikaan perustuen aikalaisten ja historiantutkijoiden kirjoituksiin. Hämmästyttävän tarkasti kirjailija on seurannut näitä dokumentteja ja luonut niissä kerrotuille tapahtumille lihaa luiden päälle. Tietenkin päähenkilöt ovat fiktiivisiä, mutta leirissä oli myös lainopillisia neuvonantajia, jotka pakotettiin mukaan samalla tavalla kuin Shardlake tässä romaanissa. Aikalaisten kuvaukset olivat pitkälti hallitusta myötäileviä ja kapinalliset tuomitsevia. Vasta 1900-luvulla otettiin huomioon myös kapinallisten tarpeet ja oikeutukset. Tämä kirja asettuu selkeästi kapinallisten puolelle asiassa. Tänään ei tietenkään voisi kuvitellakaan tapahtuvan mitään tuollaista.

Historiallisena kuvauksena Tudorin-ajan loppupuolen kahakoista tämä kirja on loistavaa kerrontaa ja siihen kannattaa tuntustua, jos on aiheesta kiinnostunut. Muuten sen lukeminen ei kannata. Kirjan massiivisuus on puuduttava. Itse nautin siitä ja odotan jo seuraavaa Shardlake-kirjaa.

C. J. Sansom: Kapinalliset. Otava, 2019, suom. Ilkka Rekiaro, 1099 s.

Viikko 37: Koskikoukkusammal

’Tällä viikolla on mentävä taas purojen tai jokien koskipaikoille. Sieltä löytyy melkoisella varmuudella tämän viikon sammal. Sen tunnistaminen on helppoa, kunhan ei sotke sitä näkinsammaliin, joiden sukulainen se on. Tämä sammal kasvaa kuitenkin lähes aina veden yläpuolella kivien pystysuoralla tai kaltevalla pinnalla. Kaikilla puroilla sitä ei ole eikä kaikissa koskissakaan, mutta useimmiten kuitenkin. Koskipaikkoja kyllä riittää.’

Koskikoukkusammal on näkinsammaliin kuuluva lehtisammal. Kooltaan se on noin tulitikun mittainen. Sen lehdet ovat kolmessa rivissä ja samaan suuntaan käyrät. Lehden keskisuoni on vahva ja ulottuu lehden kärkeen, joskus ylikin karvamaisena piikkinä. Pesäkkeitä sammalella on joskus ja ne lähtevät verson sivulta eli sammal on pleurokarppinen eli pesäkekylkinen sammal.

Viikon sammal on yleinen koko maassa. Sen löytää purojen ja jokien koskipaikoilta tai järvien rannoilta kiven kyljestä. Useimmiten se kasvaa vedenpinnan yläpuolella.

Viikko 36: Hetealvesammal

’Kun viimeksi liikuttiin luhdilla ja rannoilla, niin siirrytäänpä nyt vielä kosteampaan ympäristöön. Tämän viikon sammal kasvaa lähteisissä ojissa ja tihkupinnoilla. Se on yksi yleisimmistä maksasammalista tällaisissa ympäristöissä. Se on helppo tuntea säännöllisistä lehtiriveistä varrella ja maksasammalelle tyypillisestä möyheästä ulkomuodosta. Vaikka sammal on pieni, niin se kasvaa usein laajoina kasvustoina ja on siksi helppo löytää. Ei muuta kuin etsimään!’

Hetealvesammal on litteä, alustaa vasten painunut tai köhösellään vedessä kasvava maksasammal. Sen lehdet ovat varren suuntaisesti asettuneet, liuskattomat, neliömäiset ja läpikuultavat. Kooltaan se on alle viisi senttiä pitkä ja puolisen senttiä leveä. Kasvustot ovat usein suuria ja puhtaita, mutta voi sammal kasvaa myös yksittäin muiden sammalten seassa.

Hetealvesammal on yleinen koko maassa kosteissa painanteissa, lähteiköissä, vetisissä ojissa ja rannoilla.

Majavan tuhoja

’Kiertelin tänään Pälkäneen (ent.Luopioinen) Kuohijoella Kotajärven maastossa. Tämä on yksi niistä monista pienistä lampimaisista järvistä, jotka ovat joutuneet viime vuosikymmeninä majavien hyökkäyksen kohteeksi. Eläin patoaa laskujoen useammastakin kohtaa, rakentaa ojia ja kulkureittejä metsään ja lopulta pesänsä johonkin järven matalalle rannalle. Pääpadollaan se säännöstelee tarkasti veden korkeutta niin, että pesän suuaukko pysyy vedenpinnan alapuolella mutta pesän pohja pinnan yläpuolella. Näin vihollinen ei pääse pesään ja siellä on kuitenkin mukavat ja kuivat oltavat.

Oleellista on majavankin elämälle kuitenkin ruoka. Sitä se saa kaatamalla lehtipuita järven rannalta ja joskus kaukaakin metsästä. Kun ruoka loppuu, lähtee majavakin muualle etsimään tuoretta purtavaa. Näin on käynyt Kotajärvelläkin. Toinen mahdollisuus on, että majavat on surmattu ja pesä jäänyt siksi autioksi.

Viime vuosina on yleistynyt majavien metsästäminen jousella. Metsästäjä asettuu sopivaan paikaan kyttäämään eläimen liikkeitä ja ampuu sen sitten, kun se ilmaantuu näkyviin. Jousen nuolessa on perässä naru, joten saaliin saa hinattua melko helposti maihin. Näin on hävitetty lukuisia majavayhdyskuntia vahinkoa tekemästä.

Kyseessä on kanadanmajava, joka on tänne tuontitavaraa eli vieraslaji. Sen eurooppalainen sukulainen metsästettiin sukupuuttoon toista sataa vuotta sitten ja istutukset eivät ole pystyneet sitä palauttamaan luontoomme pysyvästi kovin laajalle, koska tämä amerikkalainen sukulainen on voimakkaampi ja aggressiivisempi.

Miltä järvi sitten näyttää majavan jäljiltä. Ensimmäisenä pistää silmään kuolleet rantapuut, kuuset ja koivut. Veden ollessa korkeimmillaan näiden juuret ovat vaurioituneet ja puusto on kuollut pystyyn. Tällaisia metsiä näkee jokaisen majavan valtaaman järven rannoilla. Nyt puusto oli Kotajärvellä jo kaatumassa. Toinen huomio on rantasuon häviäminen. Kun järvi on voimakkaan säännöstelyn piirissä, kovettuu rantapenkka pajujen lisääntyessä tiheäjuuristoiseksi töyrääksi. Luontainen järvenreunussuo on hävinnyt ja korvautunut luhdalla tai peräti muuntumalla, jota on vaikea yhdistää mihinkään luonnolliseen luontotyyppiin. Kotajärven rannoilta ei enää löytynyt samoja rahkasammalia eikä raatteita, vehkakin kasvoi kuivuneiden allikoiden pohjakuntalla viimeisillään.

Kenttäkerroksen kasvit olivat muuttuneet. Heinistä vallalla oli viitakastikka, varvuista eniten oli juolukkaa, muut olivat hävinneet. Ruohovartisista jäljellä ei ollut juuri mitään. Sammaletkin olivat korvautuneet uusilla lajeilla. Rahkojen tilalla oli kuirisammalia, pajujen ja leppien juurakoiden ympärille oli kietoutunut pörrökynsisammalta ja lahosammalta valtaisina määrinä, vesirajassa ei ollut oikein mitään, mutaa ja vettynyttä kariketta. Näin entinen kaunis suorantainen järvi oli muuttunut ryteiköksi ja sen kasvillisuus oli uusiutunut.

Suovehkan puikelo kuivalla maalla

Olen seurannut kymmenkunta vuotta tällaisten järvien kehitystä, mutta en ole huomannut, että paluuta entiseen olisi kovinkaan paljon tapahtunut. Tosin ajanjakso on vielä lyhyt. Onko tällainen muutos luonnolle hyödyksi vai haitaksi? Ehkä se on haitta ihmiselle, sillä luontohan muuttuu koko ajan ja muuttuneen alueen lajit vaihtuvat kaiken aikaa. Tässä oikeastaan ainoa huono puoli on se, että muutoksen on saanut aikaan tänne kuulumaton eläin. Mitenkähän asiaan suhtauduttaisiin, jos tänne ei olisi koskaan tuotu kanadanmajavaa? Silloin tuhon olisi saanut aikaan meidän oma euroopanmajavamme, sillä kyllä sekin aivan varmasti osaa rakentaa ja tehdä tuhoja, jos serkku ei ole paikalla.’

 

Viikko 35: Viitarahkasammal

’Olin juuri Lapissa rahkasammalsymposiumissa ja opin taas monen monta uutta rahkaa, joskin ne kyllä unohtuivat melkein saman tien. Nyt on vaan palautettava mieleen niiden tuntomerkkejä ja yritettävä löytää niitä muualtakin. Tämän viikon rahkaa emme siellä nähneet, mutta täällä etelämpänä se on kyllä yleinen ja minusta helposti tunnisttavissakin. Luhtaniityt ja rantapusikot ovat sen kasvupaikkoja. Itse tunnen sen kumpuilevista mättäistä koivikossa, mutta jokaisella on omat tuntomerkkinsä. Rahkoja kannattaa katsella, vaikka ei niitä lajilleen tunnistaisikaan.’

Viitarahkasammal on moneen rahkaan verrattuna hento ja pitkähaarainen. Se muodostaa laajoja, vihreitä ja puhtaita kasvustoja. Verson latva on pieni ja pitkähaarainen. Varsilehti on leveä, melko matala ja kauttaaltaan risareunainen. Se on helppo tuntomerkki, koska muilla rahkoilla ei tällaista varsilehteä ole.

Viitarahkasammal on yleinen koko maassa ja kasvaa nimensä mukaa viidoissa, luhtarannoilla ja tulvamailla. Sen vanha nimi hiirenhäntärahkasammal kuvaa sen pitkiä haaroja.

Viikko 34: Ketohavusammal

’Nyt viikon sammalena on loppukesän kaunis, säännöllisesti haarova, sulkamainen havusammal. Vaikka tämä sammal ei ihan joka retkellä tulekaan vastaan, niin on se kuitenkin sen verran yleinen, että sitä kannattaa lähteä etsimään. Siellä missä on vanhoja sementtirakenteita, kalkkivaikutusta tai ravinteista kuivaa ketoa, niin tämä melkoisella varmuudella löytyy. Minulle se on sellainen tuttu ystävä, sillä sen löytyminen saa olon aina  iloiseksi jopa onnelliseksi. Nyt kannattaa etsiskellä tätä sammalta.’

Ketohavusammal kuuluu havusammalten heimoon, jonka muut edustajat kasvavat kosteammissa ympäristöissä. Sammal on kookas, jopa 10 cm korkea ja muodostaa löyhiä kasvustoja. Sen haarat erkanevat rungosta säännöllisen sulkamaisesti. Väriltään se on kellanruskea. Pesäkkeitä se tekee hyvin harvoin.

Sammal on melko yleinen koko maassa, mutta pohjoisessa se on selvästi vaateliaampi kuin etelässä. Ketohavusammal löytyy ravinteisilta törmiltä, kalkkivaikutteisilta kallioilta ja kuivilta kedoilta, myös puiden tyveltä sitä kannattaa katsella. Sammal on kulttuurinsuosija.

Rahkoja

Rimpirahka, Sph. annulatum

Pohjanrimpirahka, Sph. jensenii

’Reilu viikko sitten päättyi Lapissa pohjoismainen sammalretkeily. Teemana Kittilän ja Sodankylän soilla olivat rahkat. Osanottajia oli seitsemästä maasta, joukossa maailman parhaita rahkasammalasiantuntijoita. Niinpä uusia löytyi ja vanhoja opittiin tuntemaan uudelleen.

Rahkasammalet eivät ole kaikkein helpoin sammalryhmä. Niitä tavataan Suomesta yli neljäkymmntä lajia ja monet ovat hyvin toistensa näköisiä. Niinpä seisoimme muutaman neljön rimmen ympärillä ja tuijotimme keltaista rahkakasvustoa. Norjalainen Kjell Ivar Flatberg nosteli rimmestä rahkan toisensa jälkeen ja kertoi, miten sen voi erottaa muista lajeista. Rimmen tasaisella pinnalle eleli puolenkymmentä lajia sulassa sovussa aivan toistensa näköisinä.

Kuultorahka, Sph. aongstroemii

Heterahka, Sph. warnstorfii

Lapin rahkat on huonosti tunnettu. Yleensä kuljetaan kuivalla maalla ja kolutaan Lapin reheviä puronvarsia tai kalkkipitoisia kallioilta. Märällä aavalla ei ole niin kovin helppoa kulkea eikä aina turvallistakaan. Nyt suot olivat melko kuivia ja käveleminen ei tuottanut vaikeutta. Vauhtikaan ei päätä huimannut. Sanotaankin, että suosammalten tutkijan kävelynopeus on puoli kilometriä kolmessa tunnissa.

Lamparerahka, Sph. platyphyllum

Punaterärahka, Sph. divinum

Kuviin olen valinnut sammalia, joita siellä määritettiin ja joita voisi sitten täältä etelämmästäkin etsiä. Osa on jo loytynytkin, mutta koska suot, varsinkin suuret vetiset suot, ovat täällä kovin harvinaisia, niin näiden rahkojen levinneisyystiedoissa on puutteita ja yleisyyskin on vain arvailujen varassa. Eipä siis muuta kuin lähteä niitä etsimään ja opettelemaan etelässäkin.’

Sirorahka, Sph. flexuosum

Viikko 33: Piennarkarvasammal

’Kun aikoinaan törmäsin ensi kerran tämän viikon sammaleen, niin ajattelin löytäneeni jotain ainutlaatuista ja harvinaista. Ehkä siihen vaikutti sammalen pienuus, pieni on kaunista ja harvinaista. Ehkä myös se, etten ollut ennen kumarrellut niin syvään sammalille, enkä kontannut pitkin pientareita. Tästä voikin jo päätellä, että nyt ollaan sammalten ytimessä. Eihän tämä ole harvinainen eikä ainutlaatuinen, mutta sen löytäminen on aina iloinen ja sykähdyttävä asia. Huomasin, löysin, osasin katsoa oikeasta paikasta. Monesti tämän kanssa käy niin, että löytää ensi yhden verson ja sitten huomaa, että näitähän on tässä satoja tiheänä mattona.  Nyt on oltava tarkkana, monia muitakin samanlaisia on olemassa ja ne saattavat kasvaa jopa samanlaisilla paikoilla.’

Piennarkarvasammal on alle sentin korkuinen lehtisammal, jonka pesäkeperä on alaosasta punertava, yläosasta vaalea ja jonka pysty pesäke nousee parin sentin korkeuteen. Sammal kasvaa tiheinä kasvustoina suoraan maasta pientareilla, tuulenkaatojen tyvipaakuilla, hiekkakuopissa ja maanpaljastumilla. Sammalen karvamaiset lehdet ovat teräväkärkiset ja yhteen suuntaan käyristyneet. Pesäkkeet ovat yleisiä.

Sammal on yleinen lähes koko maassa ja paikoin hyvinkin runsas. Se vaatii kuitenkin ravinteisuutta ja avointa kasvupaikkaa. Se kuuluu pioneerisammaliin, joka ilmaantuu nopeasti sopivalle paikalle, mutta ei kestä kilpailua.

Viikko 32: Virtanäkinsammal

’Tällä viikolla on syytä etsiytyä jokien tai purojen partaalle. Vilpoisassa vedessä kahlatessa ei voi olla törmäämättä näkinsammaliin. Aikaisemmin olemmekin jo tutustuneet isonäkinsammaleen, joka löytyy lähes joka purosta. Nyt on kyseessä hieman vaateliaampi laji, joka kyllä kiinnittyy kiviin samalla tavalla, mutta on hiusmaisempi. Joskus nämä lajit kasvavat samassa joessa, mutta tuntuu, että tämän viikon sammal vaatii enemmän vettä ja voimakkaampaa virtausta. Ei muuta kuin etsimään.’

Virtanäkinsammal on suikertava lehtisammal, joka kuperat, suikeat ja keskisuonettomat lehdet ovat kolmessa rivissä ja huomattavasti pienemmät kuin isonäkinsammalen lehdet. Nauhamainen kasvusto voi olla kymmeniä senttejä pitkä, tuuhea ja peittävä. Väriltään sammal on usein lähes musta, mutta lehtien pohjaväri on kuitenkin tummanvihreä.

Sammal on melko yleinen koko maassa Ahvenanmaata lukuunottamatta. Se kiinnittyy koskikiviin ja liehuu veden mukana hiusmaisena kasvustona. Sammal kasvaa lähes aina virtaavassa vedessä ja upoksissa.