Tietoja tuomo

Olen eläkkeellä oleva luokanopettaja. Harrastan kasvien tutkimista, kuvaamista, kartoitusta ja keräämistä. Lisäksi luen ja kirjoitan kirjoja.

Viikko 35: Viitarahkasammal

’Olin juuri Lapissa rahkasammalsymposiumissa ja opin taas monen monta uutta rahkaa, joskin ne kyllä unohtuivat melkein saman tien. Nyt on vaan palautettava mieleen niiden tuntomerkkejä ja yritettävä löytää niitä muualtakin. Tämän viikon rahkaa emme siellä nähneet, mutta täällä etelämpänä se on kyllä yleinen ja minusta helposti tunnisttavissakin. Luhtaniityt ja rantapusikot ovat sen kasvupaikkoja. Itse tunnen sen kumpuilevista mättäistä koivikossa, mutta jokaisella on omat tuntomerkkinsä. Rahkoja kannattaa katsella, vaikka ei niitä lajilleen tunnistaisikaan.’

Viitarahkasammal on moneen rahkaan verrattuna hento ja pitkähaarainen. Se muodostaa laajoja, vihreitä ja puhtaita kasvustoja. Verson latva on pieni ja pitkähaarainen. Varsilehti on leveä, melko matala ja kauttaaltaan risareunainen. Se on helppo tuntomerkki, koska muilla rahkoilla ei tällaista varsilehteä ole.

Viitarahkasammal on yleinen koko maassa ja kasvaa nimensä mukaa viidoissa, luhtarannoilla ja tulvamailla. Sen vanha nimi hiirenhäntärahkasammal kuvaa sen pitkiä haaroja.

Viikko 34: Ketohavusammal

’Nyt viikon sammalena on loppukesän kaunis, säännöllisesti haarova, sulkamainen havusammal. Vaikka tämä sammal ei ihan joka retkellä tulekaan vastaan, niin on se kuitenkin sen verran yleinen, että sitä kannattaa lähteä etsimään. Siellä missä on vanhoja sementtirakenteita, kalkkivaikutusta tai ravinteista kuivaa ketoa, niin tämä melkoisella varmuudella löytyy. Minulle se on sellainen tuttu ystävä, sillä sen löytyminen saa olon aina  iloiseksi jopa onnelliseksi. Nyt kannattaa etsiskellä tätä sammalta.’

Ketohavusammal kuuluu havusammalten heimoon, jonka muut edustajat kasvavat kosteammissa ympäristöissä. Sammal on kookas, jopa 10 cm korkea ja muodostaa löyhiä kasvustoja. Sen haarat erkanevat rungosta säännöllisen sulkamaisesti. Väriltään se on kellanruskea. Pesäkkeitä se tekee hyvin harvoin.

Sammal on melko yleinen koko maassa, mutta pohjoisessa se on selvästi vaateliaampi kuin etelässä. Ketohavusammal löytyy ravinteisilta törmiltä, kalkkivaikutteisilta kallioilta ja kuivilta kedoilta, myös puiden tyveltä sitä kannattaa katsella. Sammal on kulttuurinsuosija.

Rahkoja

Rimpirahka, Sph. annulatum

Pohjanrimpirahka, Sph. jensenii

’Reilu viikko sitten päättyi Lapissa pohjoismainen sammalretkeily. Teemana Kittilän ja Sodankylän soilla olivat rahkat. Osanottajia oli seitsemästä maasta, joukossa maailman parhaita rahkasammalasiantuntijoita. Niinpä uusia löytyi ja vanhoja opittiin tuntemaan uudelleen.

Rahkasammalet eivät ole kaikkein helpoin sammalryhmä. Niitä tavataan Suomesta yli neljäkymmntä lajia ja monet ovat hyvin toistensa näköisiä. Niinpä seisoimme muutaman neljön rimmen ympärillä ja tuijotimme keltaista rahkakasvustoa. Norjalainen Kjell Ivar Flatberg nosteli rimmestä rahkan toisensa jälkeen ja kertoi, miten sen voi erottaa muista lajeista. Rimmen tasaisella pinnalle eleli puolenkymmentä lajia sulassa sovussa aivan toistensa näköisinä.

Kuultorahka, Sph. aongstroemii

Heterahka, Sph. warnstorfii

Lapin rahkat on huonosti tunnettu. Yleensä kuljetaan kuivalla maalla ja kolutaan Lapin reheviä puronvarsia tai kalkkipitoisia kallioilta. Märällä aavalla ei ole niin kovin helppoa kulkea eikä aina turvallistakaan. Nyt suot olivat melko kuivia ja käveleminen ei tuottanut vaikeutta. Vauhtikaan ei päätä huimannut. Sanotaankin, että suosammalten tutkijan kävelynopeus on puoli kilometriä kolmessa tunnissa.

Lamparerahka, Sph. platyphyllum

Punaterärahka, Sph. divinum

Kuviin olen valinnut sammalia, joita siellä määritettiin ja joita voisi sitten täältä etelämmästäkin etsiä. Osa on jo loytynytkin, mutta koska suot, varsinkin suuret vetiset suot, ovat täällä kovin harvinaisia, niin näiden rahkojen levinneisyystiedoissa on puutteita ja yleisyyskin on vain arvailujen varassa. Eipä siis muuta kuin lähteä niitä etsimään ja opettelemaan etelässäkin.’

Sirorahka, Sph. flexuosum

Viikko 33: Piennarkarvasammal

’Kun aikoinaan törmäsin ensi kerran tämän viikon sammaleen, niin ajattelin löytäneeni jotain ainutlaatuista ja harvinaista. Ehkä siihen vaikutti sammalen pienuus, pieni on kaunista ja harvinaista. Ehkä myös se, etten ollut ennen kumarrellut niin syvään sammalille, enkä kontannut pitkin pientareita. Tästä voikin jo päätellä, että nyt ollaan sammalten ytimessä. Eihän tämä ole harvinainen eikä ainutlaatuinen, mutta sen löytäminen on aina iloinen ja sykähdyttävä asia. Huomasin, löysin, osasin katsoa oikeasta paikasta. Monesti tämän kanssa käy niin, että löytää ensi yhden verson ja sitten huomaa, että näitähän on tässä satoja tiheänä mattona.  Nyt on oltava tarkkana, monia muitakin samanlaisia on olemassa ja ne saattavat kasvaa jopa samanlaisilla paikoilla.’

Piennarkarvasammal on alle sentin korkuinen lehtisammal, jonka pesäkeperä on alaosasta punertava, yläosasta vaalea ja jonka pysty pesäke nousee parin sentin korkeuteen. Sammal kasvaa tiheinä kasvustoina suoraan maasta pientareilla, tuulenkaatojen tyvipaakuilla, hiekkakuopissa ja maanpaljastumilla. Sammalen karvamaiset lehdet ovat teräväkärkiset ja yhteen suuntaan käyristyneet. Pesäkkeet ovat yleisiä.

Sammal on yleinen lähes koko maassa ja paikoin hyvinkin runsas. Se vaatii kuitenkin ravinteisuutta ja avointa kasvupaikkaa. Se kuuluu pioneerisammaliin, joka ilmaantuu nopeasti sopivalle paikalle, mutta ei kestä kilpailua.

Viikko 32: Virtanäkinsammal

’Tällä viikolla on syytä etsiytyä jokien tai purojen partaalle. Vilpoisassa vedessä kahlatessa ei voi olla törmäämättä näkinsammaliin. Aikaisemmin olemmekin jo tutustuneet isonäkinsammaleen, joka löytyy lähes joka purosta. Nyt on kyseessä hieman vaateliaampi laji, joka kyllä kiinnittyy kiviin samalla tavalla, mutta on hiusmaisempi. Joskus nämä lajit kasvavat samassa joessa, mutta tuntuu, että tämän viikon sammal vaatii enemmän vettä ja voimakkaampaa virtausta. Ei muuta kuin etsimään.’

Virtanäkinsammal on suikertava lehtisammal, joka kuperat, suikeat ja keskisuonettomat lehdet ovat kolmessa rivissä ja huomattavasti pienemmät kuin isonäkinsammalen lehdet. Nauhamainen kasvusto voi olla kymmeniä senttejä pitkä, tuuhea ja peittävä. Väriltään sammal on usein lähes musta, mutta lehtien pohjaväri on kuitenkin tummanvihreä.

Sammal on melko yleinen koko maassa Ahvenanmaata lukuunottamatta. Se kiinnittyy koskikiviin ja liehuu veden mukana hiusmaisena kasvustona. Sammal kasvaa lähes aina virtaavassa vedessä ja upoksissa.

Viikko 31: Siloriippusammal

’Tämän viikon sammal vaatii ravinteita ja siksi onkin suunnattava askelet paremmille kallioille. Sieltä näitä riippusammalia löytää, kun kurkistelee kallion onkaloihin, ylikalteviin koloihin ja pimeisiin loukkoihin. Sehän on näin kesäaikaan hauskaa, kun pääsee räkittävää hellettä pakoon viileisiin luoliin. Sammal on helppo tunnistettava, mutta vaatii kyllä luppia, sillä suvussa on muitakin samannäköisiä lajeja. Tämä on kyllä niistä yleisin.’

Siloriippusammal on keskikokoinen, haarova lehtisammal, joka muodostaa litteitä, harsuja, joskus tiiviitäkin peitteitä kallioiden varjoisiin onkaloihin. Sen sileät lehdet ovat keskisuonettomat, tasaleveät ja päättyvät nipukkaan. Versoissa on usein runsaasti nauhamaisia flagelleja. Itiöpesäkkeitä sillä on harvoin.

Sammal on melko yleinen koko maassa, mutta Lapista sitä tapaa harvemmin. Se vaatii ravinteisen kasvualustan (gabro, peridotiitti), mutta voi löytyä lehdoista karummaltakin kivialustalta.

Lähteitä etsimään

Metsälähde Luopioisista

’Kiertelin viime viikolla Parikkalassa LK-eliömaakunnan alueella etsimässä sammalia. Maakunta on suurimmalta osalta naapurin puolella ja niinpä monet museonäytteet ovat epämääräisiä sotia edeltäneeltä ajalta. Ei aina voida varmuudella sanoa, onko laji löydetty nykyisten rajojen mukaan vai entisten. Niinpä maakunnasta puuttuu edelleen monia melko tavallisiakin lajeja tai niitä ei ole sieltä kerätty.

Olen usean vuoden ajan täydentänyt tietämystä kiertämällä sopivia alueita ja kerännyt puuttuvia näytteitä. Aikaisemmin olen kiertänyt kallioesiintymiä, soita ja puroja, tänä kesänä keskityin lähteisiin ja tihkupintoihin. Maastokartoissa on ilahduttavan hyvin merkittynä lähteiden paikkoja. Monesti kuitenkin koki pettymyksen, kun seisoi joko metsäkoneen tuhoaman kosteikon reunalla tai löysi lähteestä betorirenkaat ja sementtisen kannen. Lähdesammalia oli turha etsiä tuollaisesta ympäristöstä, jotain muuta niistä saattoi löytää. Onneksi löysin myös ehjiä, luonnontilaisia lähteikköjä.

Ruosteperäinen lähde Aitoon Häyläsuolla

Majapaikkani Oronmyllyn kurssikeskus on upean lähdealueen keskellä. Herajärvi lienee yksi maamme suurimmista lähteistä. Sen ympäristön suot ovat lisäksi lähteensilmiä täynnä. Onneksi täällä on huomioitu alueen ainutlaatuisuus ja lähteiköt kuuluvat luonnonsuojelualueeseen. Aikaisemmin sieltä on löytynyt jo muutama maakunnalle uusi laji, nyt ehkä lisää. Vielä en ole ehtinyt kaikkia näytteitä tutkia, mutta ainakin yksi lähdesammal on joukossa ja muutama kuirisammal sekä monia lettoisuutta ilmentäviä sammalia.

Korkealla mäenrinteessä lähellä Kiteen rajaa oli karttaan merkitty lähde ja sinne piti kavuta. Lähde oli luonnontilassa ja sen ympärillä levisi laaja saniaiskenttä useine silmäkkeineen. Pienen kaivomaisen vesikolon reunalla kasvoi tupsuina minulle outoa sammalta, joka pöydän ääressä osoittautui huurresammaleksi. Tämähän olisi ollut jo upea löytö muuallakin. Epäilin sirppihuurresammalta, joka kuitenkin täytyisi mikroskoopilla varmistaa. Sitten tapahtui kummia. Juuri tätä arvokkainta löytöäni sadan muun näytteen joukosta en enää löydä mistään. Olen etsinyt kaikki mukana olleet kirjat, kuivauslehdet, pussit ja muistikirjat, mutta näyte on hukassa. Soitin kurssikeskukseen, jospa se olisi jäänyt huoneeseen, ei ollut. Niinpä tämä jäi nyt arvoitukseksi ja jossain välissä on käytävä paikalla etsimässä se uudelleen. Onneksi koordinaatit ovat muistissa.

Yksi Lapin komeista lähteistä Lemmenjoelta

Lähteitä siis kannattaa koluta, muuallakin kuin Salpausselän alueella. Metsälähteet ovat tänä kesänä Luopioisissakin antaneet mielenkiintoisia lajeja, kuten pikkuliuskasammal, haaraliuskasammal, harsosammal ja isonauhasammal. Kun tässä syksyä kohti mennään ja kiertelen vielä lisää karttaan merkittyjä lähteitä, niin jotain erilaista ja kivaa saattaa vieläkin löytyä, vaikka alue onkin jo melko tarkkaan tutkittu. Suosittelen muillekin!’

Viikko 30: Haapasuomusammal

’Mikä on metsän arvokkain puu? Kun asiaa kysyy metsänomistajalta, on vastaus kuusi tai mänty, mutta kun sitä kysyy luonnonsuojelijalta, vastaus saa metsäammattilaisen hymyilemään. Biologisesti ja luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkain puu on haapa. Siitä saa lukemattomat lajit ravintonsa, turvapaikan, kodin ja koko elämän. Yksi näistä on suomusammal, joka löytyy lähes jokaisen lehdossa kasvavan haavan kyljeltä. Tämä maksasammal on helppo huomata pienestä koostaan huolimatta. Sitä ei juurikaan voi sekoittaa mihinkään muuhun sammaleen, joten sitä on nyt syytä lähteä tähystämään ja opetella se tuntemaan.’

Haapasuomusammal on epifyyttinä kasvava maksasammal. Se on kooltaan vain muutaman sentin kokoinen, mutta muodostaa joskus laajojakin tiukasti alustassa kiinni olevia kasvustoja. Sammalen pyöreät kylkilehdet muodostavat eräänlaisen taskun ja vanhetessaan niistä irtoaa runsaasti suomuja, joiden avulla laji voi myös lisääntyä. Solujen sisällä on yksi suuri ruskea itujyvänen. Sammal muodostaa runsaasti litteitä peäkkeitä.

Sammal on yleinen koko maassa suurien haapojen rungoilla, joskus ravinteisilla kallioilla ja jopa metallilla ja kattohuovalla.

Kalevanpoikien kronikka

’Kesälukemiseksi valitsin kirjastoautolta JP Koskisen viime vuonna kirjoittaman historiallisen fantasiaromaanin. Olipa osuva valinta. Tällaista ilotulitusta saa harvoin kokea. Kun ollaan maamme historian ehkä tärkeimmässä käännekohdassa ja mietitään, mitä pitäisi tehdä, niin tarinoita syntyy ja silloin on hyvä olla mukana edes joku, jolla on tolkku päässä ja hyvä muisti. Vaikka Väntti eli Antti saa kirjassa muilta vähäpätöisen roolin, niin tarinassa hän on päähenkilö. Kirjaan kannattaa tutustua.’

Kuinka Kalevala on syntynyt? Tämä kirja antaa uuden tulkinnan siihen. Neljä miestä lähtee matkalle Miklegårdiin kaukaiseen Bysanttiin hakemaan apua keisari Manuelilta, kun Sverker uhkaa maan hallitsijaa Kaukoa ja heimojen yhtenäisyyttä. Miehet ovat Väinö, Seppo ja Ahti sekä kronikan kirjoittaja Väntti. Viimemainittua lukuunottamatta miehet ovat tuttuja Kalevalasta.

Jokainen matkustaa Konstantinopoliin omien tarpeidensa ajamana. Väinö Kalevanpojalla on tavoitteena saada jälkeläinen, jotta hänen sukunsa säilyisi maan hallitsijana. Annikin pojat ovat yksi toisensa jälkeen kuolleet ja vain uusi uskonto ja sen pyhät esineet voivat tässä asiassa Väinön mielestä auttaa. Niinpä Väinö lähtee hakemaan Ristuksen nauloja. Seppo Ilmarista matkalle ajaa kosto ja Ahti Lemminkäistä keisarin armeijan seikkailut ja Bysantin kauniit naiset. Vain Väntti on matkalla ilman tarkoitusta.

Väntti pääsee kuitenkin miehistä pisimmälle. Hän on runonlaulaja ja tarinankertoja. Hän päätyy oppipojaksi keisarin yliteknikon Stauriakosin pajaan ja ihastuu tämän nuoreen apulaiseen Ireneen. Hän kuulee tarinan toisensa jälkeen niin Väinämöisestä kuin Ilmarisestakin, puhumattakaan Lemminkäisestä, joka tuntuu juoksevan kukasta kukkaan. Myös Kullervo, Louhi ja muut Kalevalan sankarit ilmaantuvat mukaan kertomuksiin. Vanhoilla päivillään Väntti sitten laulaa tarinat auki, niin kuulemansa kuin itse sepittämänsäkin, ja niin syntyy kalevalainen tarusto.

Kirja on nerokas ja kaikessa hupaisuudessaan ja sadunomaisuudessaan jopa uskottava. Monet kohdat on kirjoitettu jo valmiiksi kalevalaiseen mittaan ja siksi sitä on helppo seurata. Toki se edellyttää edes jonkinlaista Kalevalan tuntemusta. Bysantin keisarin luona käyminen tuntuu ensin epäuskottavalta, mutta vikingit ovat tehneet sen jo aikaisemminkin ja koska tarina on sijoitettu maamme kannalta tärkeään aikaan eli 1100-luvulle, niin tuntuu jopa luonnolliselta, että haetaan apua idästä, kun lännestä hyökätään.

Historia sitten kertoo, kuinka asiassa lopulta kävi. Sverker kuolee, mutta hänen seuraajansa Erik kokoaa sotajoukon ja valloittaa eripuraisen maan ja sen kansan. Samalla meidät liitetään länteen. Väntti ottaa kasteen monen muun ohella ja kulkee jo Bysantissa tapaamansa hyvän piispa Henrin matkassa maata ristiin rastiin. Hän on kirjan mukaan myös piispa Henrikin surmaruonon laulaja ja on mukana myös kahakassa, jossa Erik voittaa heimot. 

Kirja avaa kokonaan uudenlaisen genren, historiallisen fantasian. Mielenkiintoista tässä on se, että luin juuri edellisellä viikolla Mikko Kamulan kirjan Ikimetsien sydänmailla, jossa oli käytetty tätä samaa genreä hyväksi. Tässä Koskisen tarinassa tutut henkilöt tuovat oman lisänsä ja saavat lukijan jopa lähes uskomaan, että näihän kaiken on täytynyt tapahtua. Loistava ja suositeltava kirja.

Koskinen, Juha-Pekka: Kalevanpoikien kronikka. WSOY, 2018, 418 s.

Viikko 29: Ojanukkasammal

’Jos tähän asti esitellyt sammalet ovat olleet seisaaltaan nähtävissä, niin nyt on laskeuduttava polvilleen. Nukkasammalet ovat nimensä mukaan paljaalla maalla olevaa nukkaa, ja ne jäävät kyllä huomaamatta, varsinkin jos niissä ei satu olemaan pesäkkeitä. Viikon lajina on näistä kymmenestä nukkasammallajista helpoin ja ehkä myös yleisin.Se on hyvin kuvan kaltaista, mutta muodostaa laajempia kasvustoja. Paras tuntomerkki löytyy pesäkkeen ja perän liitoksesta, jossa on selvä kyhmy. Tähän voit tarvita suurennuslasia, mutta kyhmy on kyllä aivan selvä. Jos sitä ei ole, niin olet ehkä löytänyt jonkin muun nukkasammalen.’

Ojanukkasammal on ilman pesäkettä noin sentin korkea. Parin sentin korkuisia pystyjä, kyhmyllisiä pesäkkeitä on runsaasti ja niiden perä on keltainen. Pesäkkeen kannessa on pitkä nokka. Lehdet ovat suorat ja tasaisesti kapenevat. Niiden tyvi on tuppimainen.

Sammal on yleinen koko maassa paikoilla, joita on käsitelty, kuten ojanpenkoilla, rannoilla, pellonreunoissa ja kosteilla poluilla. Se onkin pioneerilaji, joka nopeasti ilmaantuu sinne, missä on vapaata, hieman kosteaa kasvualustaa.