Mikä ihmeen käärö?

lehtikäärö1

’Tänä keväänä olen törmännyt useamman kerran kuvan kaltaiseen ilmiöön. Koivun alle on varissut valtaisa määrä töttörölle käärittyjä nuoria koivun lehtiä. Jokainen käärö on muodostunut vain yhdestä lehdestä, joka on irroitettu puusta pureskelemalla sen tyvi kaarenmuotoisesti irti ruodista. Kun lehden avaa, huomaa sen käärimisen alkaneen toisesta reunasta sen alaosasta ja sitten jatkuneen kierteisesti toiseen reunaan. Ilmeisesti lehtispiraali on kiinnitetty jonkinlaisella liimalla tai syljellä, joka on vesiliukoista, sillä veteen pudottuaan kääryle purkautuu ja jää kellumaan veden pinnalle, kuten alimmasta kuvasta näkyy.lehtikäärö2

Vein muutaman kääryleen sisälle ja avasin ne. Vaikka tutkin mikroskoopilla lehden pintaa, en löytänyt siitä siitepölyhiukkasia kummempia rosoja. Joissakin lehdissä oli kyllä äkämäpunkin aikaansaamaa kasvustoa pieninä täplinä, mutta koska sitä ei näkynyt kaikissa lehdissä, epäilin sen osuutta käärimiseen.

Käärökärsäkkäät tekevät samanlaisia suojia munilleen, mutta ne käyttävät kääröön aina useita lehtiä. Myös jotkin perhostoukat saattavat asustaa lehtikäärön sisällä, mutta näistä ei löytynyt toukkaa eikä muniakaan. Äkämäsääski tekee koivunlehdelle ryppyjä ja äkämiä, mutta nekin ovat erilaisia. Googlasin eri nimikkeillä ja tein kuvahakuja, mutta en löytänyt mitään selitystä ilmiölle.

Tänä vuonna tuntuu olevan näitä kääryleitä tavallista enemmän, joskin niitä on esiintynyt vähäisessä määrin myös edellisinä vuosina. Kukapa osaisi auttaa? Mistä on kyse? Onko tuholainen koivulle vaarallinen? Esiintyykö sitä laajemmaltikin kuin nyt täältä Hämeen sydämestä löydetyt?

Vähä-Rummakko

Juhlapäivänä

rentukka2

’Onko rentukka oikea äitienpäiväkukka? Jos ei, niin mikä se sitten on? Viikon kukkana oli hetki sitten sinivuokko, jota täällä Hämeessä on vanhastaan pidetty sopivana äitienpäiväkimpun kukkana, mutta joka tänäkin vuonna on jo hedelmällä. Kun etsiskelin sopivaa maljakon täytettä, tuli vastaan rentukka, näyttävä ja komea leinikkikasvi. Rentukka kukkii tietenkin eri aikaan eri puolilla maata. Täällä etelässä sen löytää nykyään jo huhtikuun puolella, mutta Lapissa kukinta siirtyy lähelle juhannusta jopa sen yli. Yleisenä havaintona kasvien kukinta-ajoista olen huomannut kukinnan alkamisen ajankohdan varhaistuneen. Olisiko siinä yksi esimerkki ilmaston lämpenemisestä? Tosin havaintoja on vielä kovin lyhyeltä ajalta suurempien johtopäätösten tekoon. Kaikesta huolimatta,

oikein lämmintä äitienpäivää äideille ja muillekin juhlijoille.

Kaksi viikkoa

pikkujärvi1

’Ylläoleva kuva on otettu viime vuonna vapun aikaan. Lähijärvi loi silloin jääpeitettään. Helinä ja kilinä kuului pihaan saakka. Muutimme maalle viime tiistaina 15.4. Saman järven jäärippeet sulivat rantavedessä sohjona. Katsoin laiturilta ja ajattelin pistää tikkaat paikalleen, lämmittää saunan ja mennä uimaan. Jäi kuitenkin tekemättä. Sitä on tullut mukavuudenhaluiseksi.

Oudon talven jälkeen kevät on etuajassa ainakin kaksi viikkoa, jos jäihin on luottamista. Muuttolinnuilla laskien ei ero ole niin kovin suuri. Maaliskuussa Tiiran tietojen mukaan Keski-Suomessa tavattiin 40 uutta muuttajaa, joista 16 teki aikaisuusennätyksen. Itse olin viime vuonna tavannut tähän aikaan 75 lintulajia, nyt 85, joten yksi kunnon kevätretki lintujärvelle tai tässä tapauksessa Utön saarelle nosti luvun keskiverron yläpuolelle. Kasvimaailmassa eron huomaa taas paremmin. En muista, että sinivuokot tai näsiä olisivat kukkineet näin aikaisin näin runsaana. Kevättaskuruohokin sinnittelee kukkaan hetkellä milloin tahansa. Ennen koottiin sinivuokkokimppu äidille äitienpäivänä. Tänä vuonna silloin ei todennäköisesti ole enää mitään löydettävissä.

Kun maa pysyi lumettomana ja pinnaltaan sulana, alkoivat sammaletkin kasvaa jo kuun alkupuolella. Kulosammal värjää tällä hetkellä tienpientareet ja kivenpinnat metsissä ja valtateillä. Myös muita pioneerisammalia on ehtinyt jo pesäkevaiheeseen. Jos mennään kesää kohti tällaisella vauhdilla, kuten näyttää, tulee kiire pysyä tahdissa mukana.’

Kalliomaalaus

kalliomaalaus3

’Sanotaan, että näin keväällä kalliomaalaukset ovat parhaiten nähtävissä. Nyt on valoa ja kosteutta sopivasti eikä sovi vähätellä niiden luo pääsyäkään. Maalauksia on helppoa katsella jään päältä hieman etäämmältä itse kalliosta. Tällä hetkellä taitaa epätavallisen talven jälkeen olla jo uskaliasta mennä jäille, mutta tulevina vuosina voi tämänkin näkökannan muistaa.’

Kalliomaalaukset ovat syntyneet pääasiassa n. 5000 – 6000 vuotta sitten. Silloisen pyyntikulttuurin ihmiset maalsivat sileisiin kallioihin merkkejä käynnistään. Värinä käytettiin rautapitoista savea, johon sotkettiin sidosaineeksi eläinten rasvaa tai munaa. Tällä seoksella maalattiin ihmisten, saaliseläinten tai esineiden kuvia, joskus myös symbolisia merkkejä, joiden tarkoitusta ei aina tiedetä. Kuvat ovat suurimmaksi osaksi liittyneet metsästykseen ja sen aikaisiin uskomuksiin. Ylhäällä on Verlan kuuluisasta kalliosta otettu kuva, jossa näkyy ainakin pieniä hirvieläimiä.

Suurimmat kuvakentät löytyvät suurten vesistöjen varsilta. Eniten piirroksia on Laukaan Saraakalliolla, josta ystäväni Pekka Kivikäs on laskenut noin parisataa erilaista hahmoa. Kaiken kaikkiaan Suomessa maalauskallioita on noin sata. Lisäksi on joukko melkoisen suttuisia kuvioita, joista ei enää saa selvää, mitä ne esittävät. Samanlaisia, mutta huomattavasti vähäisemmässä määrin, on löydetty myös Ruotsista ja Norjasta. Itä-Karjalassa kalliomaalaukset korvaa kalliopiirrokset, jotka on terävällä esineellä uurrettu esim. Äänisjärven rantakallioihin. Etelä-Euroopassa on löydettävissä vastaavia kuvia luolista, mutta ne ovat huomattavasti meidän kalliomaalauksiamme vanhempia.kalliomaalaus1

Luopioisten ainoa maalaus löytyy Salmenkalliolta Evinsalon tyveltä (kuva yllä). Se on läntisimpiä löytöjä ja erillinen. Kuvasta näkyy, että maalauksesta ei enää erota selvästi hahmoja, mutta oikeaksi kalliomaalaukseksi se on kuitenkin todettu. Tämänkin kohteen tarkasteluun paras sää on hieman kostea ja kuulas kevät. Kuivalla kesäkelillä kalliosta ei näy juuri mitään. Maalaukset ovat museoviraston suojeluksessa, joten niiden turmeleminen on paitsi typerää niin myös laitonta. Jyväskylän Halsvuoressa olevan maalauksen edessä pidettiin aikoinaan ilmeisen holtittomasti nuotiota, joka irroitti suuren lohkareen kallion kyljestä ja tuhosi osan maalausta.Jyskänvuori

Nykyajan kalliomaalaukset tuskin kestävät tuhansia vuosia (kuva vieressä). Niiden hahmotkin ovat enemmän symbolisia ja viitteellisiä. Tällainen tavallinen kulkija ei niistä juurikaan mitään ymmärrä, ihmettelee enemmänkin. Näiden graffiittien merkitys on tiedottaminen, siis osittain sama kuin vanhoilla maalauksillakin. Liekö näillä uusilla mitään uskomuksellista merkitystä, tuskin. Saadakseen pyyntionnea kivikauden mies tai nainen maalasi sen eläimen hahmon, jota tavoitteli. Saadakseen kestävät ja voimalliset aseet, maalattiin jousia ja nuolia. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan maalarit eivät suinkaan olleet vain miehiä, naisetkin osallistuivat työhön. Joskus, kun katselee naivistisia kuvia, epäilee myös lasten olleen asialla. Kuviin on kuitenkin suhtauduttava tietyllä hartaudella ja arvokkuudella.

Ikkunataidetta

jääkukkia3

’Kävin maalla katsomassa paikkoja, niin kuin sanotaan, kun mennään tarkastuskäynnille. Kaikki oli kunnossa ja lämpöäkin sen verran, että teki mieli jäädä asumaan. Palasin kuitenkin vielä kaupunkiin. Sen verran viivyin, että ihailin kuistin ikkunoihin syntyneitä jääkukkia. Etsin kameran kanssa erilaisia muotoja ja täydellisiä tähtiä, mutta lopulta kuvasin vain pintoja, joita voisi joskus käyttää taustana kuvakirjoissa. 

jääkukkia2Kuvien taustalla näkyy navettarakennus, jonka seinän alaosan oranssi, punamullattu yläosa ja kuurainen katto antavat sävyjä kuvaan.

Jääkukat ikkunassa on paljon kuvattu juttu, mutta aina yhtä kiehtova. Pitkään jäin katsomaan niitä juuri sillä silmällä, että löytäisin joitain tuttuja muotoja. Tällä kerralla en kuitenkaan saanut sellaisia silmiini. Jääkukkien rakenne on erilainen kuin lumitähdissä, joissa ovat ne kuuluisat kuusi sakaraa. Näissä kuvioissa tällaisia ei näkynyt, vaan kiteytyminen oli epäsäännöllistä muodostaen kuvien mukaisia rakennelmia. Näissäkään ei näkynyt kahta samanlaista, vaan muotoja oli laidasta laitaan.

Näitä ikkunakukkia katsellessani jäin miettimään, muodostaako jää samalaisia rakennelmia muillekin pinnoille kuin lasille, jossa kiteytyminen on helppo huomata lasin läpinäkyvyyden vuoksi. Joskus purojen varsilla näkee rantakivien pinnalla ohuen kerroksen jääkukkia, mutta en niissäkään ole huomannut samanlaisia kuvioita kuin lasilla. Miten on metallilla? Auton konepelti olisi hyvä kohde, mutten muista nähneeni siinäkään samanlasita rakennetta. Onko siis kyse vain lasilla tapahtuvasta ilmiöstä ja mikä sen juuri siinä saa syntymään? Ihmeteltävää riittää edelleen.

jääkukkia1

Joulun mentyä

kangasmetsä1

’Lapsuuden joulut olivat valkoisia tai sitten muisti pettää. Nyt ulkona sataa vettä lähes kaatamalla: lumi tuli, lumi meni, liukkaus jäi metsäpoluille. Ystäväni tutkii kallioita ja kerää sammalnäytteitä sulassa metsässä, itse ajattelin lähteä huomenna itsekin katsomaan pari lähikalliota. Tilastot kertovat asioiden olevan kunnossa. Tarvittaisiin paljon pidempi aikaväli ennen kuin voi sanoa jotain varmaa mistään pysyvämmästä muutoksesta.

Mustien joulujen määrä on lisääntynyt. Kun katselee tilastoja 1960-luvulta lähtien ovat käppyrät vuosikymmen toisensa jälkeen laskeneet lähemmäksi nollaa eli lumetonta aikaa. Tampereen korkeudella, samoin kuin Jyväskylänkin, lumen syvyys jouluna on usenana vuonna vähentynyt vaikka ei aivan nollaan ole mennytkään. Toinen havainto on, että eri vuosien vaihteluväli on suurentunut eli on ollut jokunen hyvin luminen joulu ja taas vastaavasti lumeton. Aikaisemmin lumimäärät olivat tasaisempia eri vuosina.

Viimeisen kymmenen vuoden (2003 – 2013) aikana lumettomia jouluja on ollut Tampereen korkeudella neljä (2006. 2007, 2011, 2013). Aikaisemmille vuosikymmenille sellaisia on sattunut vain yksi tai kaksi, joten näin lyhyen tilaston mukaan mustien joulujen määrä on ainakin tuplaantunut.

Aikaisemmin täällä blogissa oli puhe myrskyistä. Sääolojen muuttuminen on yksi ilmastonmuutoksen merkki. Silloin ylitsemme olivat pyyhältäneet vasta Eino ja Oskari. Muutama tuli vielä niiden jälkeenkin ja nytkin ulkona puhaltaa melko reippaasti. Länsi-Suomessa metsää on taas nurin ja paljon. Jyväskylä siivosi teiden varsia ensi suven asuntomessuja varten ja nyt myrskyt ovat harventaneet lisää. Lehdet varoittelevat hyönteistuhoista, joten ensi suvena saa taas olla varuillaan. Se onkin sitten ihan eri asia, mistä sekin johtuu.

Kuvassa näkyy myllätty sammalmetsä. Liekö joulutontut olleet asialla. Enemmän epäilen kuitenkin metsän eläimiä. Routaa ei maassa näytä olevan ainakaan pinnassa. Hieman suretti, kun pusikosta vilahti metsäjänis valkoisessa puvussaan. Suojaväri pettää, liekö siinä yksi syy myös rusakon yleistymiseen. Ruskeana se on paremmin suojassa vihollisiltaan.

Kaikesta huolimatta etenemme kohti seuraavaa vuotta, joka sitten tuo omat ilmiönsä ja kummastelunsa mukanaan. Nyt lienee aika tehdä yhteenvetoa tästä vuodesta. Jääköön se kuitenkin seuraavaan pohdintaan.’

Ennen juhlaa

Joulukoriste’Ennen juhlaa blogikirjoittelu alkaa hiipua. Monet juhlaan liittyvät valmistelut vievät aikansa. Vaikka valmistautumisen aloittaisi kuinka hyvissä ajoin tahansa, huomaa juhlan lähestyessä, että monet asiat ovat jääneet hoitamatta. Adventin aika on kristillinen paastonaika, joka taas tarkoittaa hiljentymistä, rauhoittumista ja pidättäytymistä. Näinhän ei nykyään adventtiaikaan tapahdu. En koskaan näe niin paljon ihmisiä kaupoissa, autoja liikenteessa tai kiireistä hyörintää kuin näin ennen juhlaa.

Viereisen kuvan valitsin tähän rauhoittamaan mieltä. Juhlaan loppujen lopuksi tarvitaan niin vähän. Tiedän, että tuo on valitettavasti ihan höpöhöpö-puhetta ja itsekin juoksen kaupasta kauppaan, kerään tavaraa ja valmistelen asioita enemmän kuin tarpeeksi, ettei vaan lopu kesken tai ettei kukaan jäisi ilman. Monesti on puhuttu valmiille menosta, matkasta jouluna tai pidättäytymisestä turhasta, mutta joka kerta, kun vieraat ilmoittelevat tulostaan ja juhla on alullaan, huomaa asian muuttuneen entiselleen.

Kauppa odottaa taas kerran kaiken ylittävää myyntiä, kasvua entiseen ja voittojen tuplaantumista. Aikoinaan puhuttiin tosissaan kulutuksen vähentämisestä ja huomattiin sen johtavan lamaan. Kuitenkin tiedetään talouden jatkuvan kasvun olevan mahdottomuus. Ristiriitaa, joka sekin helposti luo ahdistusta juhlaan. Miten tästä kehästä pääsee ulos? Eihän tätä ole tällaiseksi tarkoitettu. Loppujen lopuksi tarvitsemme juhlaan kovin vähän eikä tavaran määrä, ruuan moninaisuus tai koristeiden näyttävyys sitä juhlaa luo.

Vaikka kuinka yrittää itselle vakuuttaa kaikkea tätä, niin huomaa, ettei täällä ole yksin eikä yksin päättämässä juhlimisestakaan. Niinpä juhla luodaan yhdessä perinteiden mukaan ja aikanaan sen seurauksena juhlitaan myös yhdessä kuten ennenkin. Loppujen lopuksi jää vain toivomaan, että se valmistelu ei menisi hukkaan ja että juhlijoilla olisi hyvä lämmin hellä mieli jokaisella.’

Väriä

rusko2’Usein kuulee puhuttavan harmaasta ja pimeästä marraskuusta, loskasta ja ankeudesta. Vaikka harmaallakin on sävynsä ja pimeydellä valonsa, löytyy marraskuusta kyllä todellista väriloistoakin. Viime päivinä olen saanut nauttia komeista aamu- ja iltaruskoista. Monesti ne ovat hyvin lyhytaikaisia ja saa olla tarkkana, että huomaa ne ja saa ikuistettua.

Ennen ennustettiin tulevaa säätä myös ruskojen avulla. Sanottiin aamuruskon tuovan sateita ja iltaruskon poutaa. Tutkimuksissa tämä on osittain todennettu. Jos illalla ruskottaa, auringon säteet ovat kulkeneet pitkän matkan ilmakehässä ja se tietää, ettei ainakaan siltä suunnalta eli lännestä ole lähestymässä sateita. Toisaalta jos aamulla kovin ruskottaa varsinkin yläpilvien osalta, niin on suuri todennäköisyys saderintamaan sen päivän aikana. Kansanviisaus siis pitää paikkansa.

rusko1Mistä ruskotus sitten johtuu? Auringon valohan hajoaa ilmakehässä kaikkiin spektrin väreihin. Kun aurinko on keskitaivaalla, vallitseva väri on sininen ja me näemme maailman ns. luonnollisissa väreissä, koska olemme siihen tottuneet. Aamulla ja illalla punainen on vallitseva väri, koska säteet tulevat viistosti ja osuessaan pilviin, ne varjääntyvät punaisiksi. Useinhan taivaanranta punoittaa ennen tai jälkeen auringonnousun tai laskun. Värin saa aikaan ilman epäpuhtaudet: pilvet, pöly, roskat, jopa lumikiteet. Viimeksimainittuhan aiheuttaa halo-ilmiöitä hajoittaessaan valon kaikkiin spektrin väreihin kaarina tai tolppina aivan samoin kuin vesi tekee kesällä ja saa aikaan sateenkaaren. Aikoinaan, kun Filippiinien Pinatubo-tulivuori purkautui räjähdysmäisesti kesäkuussa 1991 ja syöksi ilmakehään valtavasti tuhkaa, saatiin täällä nauttia komeista ruskotuksista pitkän aikaa. rusko3

Sään ennustamisen sanotaan olevan vaikeaa, vaikka sitten olisi millaiset vempaimet tahansa apuna. Joskus tuntuu, ettei yleisissä tiedotuksissa oteta huomioon kokonaisuutta. Kun eilen pääuutisten meteorologi kertoi harmaasta loskaisesta päivästä, hän puhui tietenkin Helsingin näkökulmasta. Keski-Suomi sai nauttia liki keväisestä säästä: aurinko pilkisteli, vesi tippui räystäistä, linnut tirskuttivat ja lumi suli teillä vesinoroiksi. Ei harmaudesta tietoakaan, vaan oheisten kuvien ruskotukset, niin aamulla (ylin kuva) kuin illalakin (pikkukuvat), upeaa, kaunista, kuvauksellista. Voisihan ennustaja sanoa vaikka, että täällä Helsingissä oli harmaa päivä. Nytkin, kun kirjoitan tätä, aurinko pilkistelee vaaleiden, äsken karmiininpunaisten, pilviraitojen takaa, vesitipat tippuvat hiljalleen ikkunan ohi, puunoksat lepäävät, on tyyntä, lämmintä pari astetta ja pururadan hiihtoura houkuttaa. Taidan lähteä sinne.’

Lumi – vesi – jää

lumi ja jää’Olen näköjään kiintynyt tällä hetkellä näihin veden olomuotoihin, mutta ei kai se ole ihme, kun niihin törmää jatkuvasti. Kuvastakin ne löytyvät kaikki, jos tarkaan katsoo. Kuva on muutaman päivän takaa, jolloin pakkanen ei vielä ollut jäädyttänyt kaikkia paikkoja umpijäähän, oli vain vetistä hyhmää. Sen sijaan lumituisku oli koristellut puut kauniilla pehmeällä silauksella.

Maailma on kuvassa kovin mustavalkoinen. Lumi luo ehkä kohtuuttomankin korostuksen kaartuvien puiden rungoille eikä niiden altakaan kovin paljon värejä löydy. Voisiko kuvan ottaakin mustavalkoisena? Käsittelin sitä tietokoneella ja muutin sen mustavalkoiseksi, mutta täytyy sanoa, että se menetti silloin kaikki värinsä, myös kirkkaan mustan ja huikaisevan valkoisen. Vaikka siis kuva näyttää mustavalkoiselta, on se täynnä värejä ja värisävyjä, jotka helposti katoavat kuvankäsittelyssä.

Viime päivät olen käsitellyt kesän ja syksyn kuvasaalista, tuhansia kuvia ja heittänyt roskiin turhaa, nimennyt lajeja ja kirjannut säilytettäviin avainsanoja hakujen onnistumiseksi. Yli puolet kuvista sai lähtöpassit ja vieläkin kansioihin jäi paljon turhaa kamaa. Koskaan ei kuitenkaan tiedä, milloin niitä tarvitsee. Yllä oleva kuvakin oli jo lähdössä, mutta pelastin sen takaisin roskakorista, kun löysin sen näennäisestä sekaisuudesta myös kauniita kaarevia rytmejä. Mielestäni se myös kuvaa hyvin tätä ajankohtaa, jolloin luonto ei oikein tiedä, minä olomuotona veden pitäisi maahan saapua.

Ja katsokaapa harmaan sävyjä; sellaisia ei löydy mistään muualta maailmasta!’

Talven tultua

uveavanto

Itsenäisyyttä on taas juhlittu. Sain olla todella hienossa juhlassa mukana. Harmi, etten nähnyt linnan juhlaa Tampereelta, kun matkasin takaisinpäin pitkin loskaisia teitä. Oli kuulemma sekin onnistunut. Ensimmäiset hiihdot on tältä kaudelta hiihdetty ja talvi on tullut oikein tosissaan tänne Keski-Suomeenkin. Maassa on lunta jo reilut kymmenen senttiä eikä eilen tekemäni kukkainventaario tuonut enää yhtään kukkivaa kasvia. Vielä ennen lumia muutama kasvi sinnitteli kukassa, mutta nyt nekin ovat hangen alla. Varmaan ne kukkisivat, jos kaivaisin ne vain esiin. Tällaisia urhoollisia viimeisiä olivat tänä vuonna niin kuin edellisinäkin kylänurmikka, pelto-orvokki, lutukka ja peltovillakko. Kukathan ovat paleltuneet, mutta ovat kuitenkin kukkien näköisiä terälehtineen ja nuppuineen.

Nyt on vaarallista mennä jäälle. Kuva kertoo jään petollisuudesta. Ohuen jään läpi sulaa reikiä, jotka säteilevät ympäristöönsä kuin tähdet. Olen miettinyt, mikä tuonkin ilmiön saa aikaan. Yleensä näitä tähtiavantoja näkee juuri syksyllä ensipakkasten ja -lumen jälkeen. Keskellä tähteä on jäässä selvä usein myöhemmin jäätynyt reikä ja siitä säteet lähtevät eri suuntiin. Mikään mekaaninen, kuten kivi tai keppi, ei tätä aiheuta, ei myöskään jään painuminen tai virtaukset. Joskus näitä kuvioita näkee laajalla alueella tai koko pienen lammen pinnan täynnä.

Onkohan näillä sama perusta kuin kevään uveavannoilla. Niitähän syntyy jään sulaessa  varsinkin lähelle rantaa. Joskus kevätjäällä hiihtäessä niitä on saanut ihan tosissaan varoa. Itse olen päätellyt, että jostain jäänalaisesta virtauksesta, lähteestä tai vedenpyörettestä uveavannossa täytyy olla kyse. Liekö sitten syksyllä sama asia? Kertokoon se, joka tietää tai antakoon ilmiölle paremman selityksen.’