Keskikesän juhla

Kaunista ja aurinkoista juhannusjuhlaa kaikille seuraajille. Tikankontti ei ehkä ole kaikkein selkein juhannuskukka, mutta onhan se muuten niin komea. Kuva on otettu alkuviikosta Oulangan kansallispuistosta jäheltä Kiutaköngästä, jossa kasvi aloitteli kukintaansa.

Viikon sammalpäivitykset ovat nyt puolessa ja varmaankin loppuvuoden sammalet tulevat olemaan harvinaisempia ja tarkemmin katsottavia. Siitähän sitä haastetta syntyy. Toivottavasti alkuvuoden lajit on etsitty ja tulleet tutuiksi. Hyvää onnea loppuvuoden etsinnöillekin.

Aurinkoista juhannusta!

Kasvien aisteista

’Taannoin kymmeniä vuosia sitten luin tutkimuksista, joissa väitettiin kasvien voivan viestiä toisilleen, tunnistaa vihollisiaan jne. Siihen aikaan niihin suhtauduttiin vinosti hymyillen: jaa kasvit … mitäs muuta ne osaa … kai juoksennellakin. No, tarina oli jotenkin näin. Huoneessa oli pöydällä kaksi pelakuuta, joista toinen murhattiin raa’asti. Sen jälkeen säästyneen pelakuun nesteistä mitattiin reaktioita, kun amerikkalaisen oikeuskäytännön mukaan huoneen läpi kulki yksitellen ihmisiä, mukana myös murhaaja. Tutkimus osoitti, että pelakuu reagoi murhaajaan eri tavalla kuin muihin eli tunnisti kaverinsa tappajan.

Muutama viikko sitten luin Yleltä uutisen, jossa kerrottiin hieman samanlaista tarinaa. Nyt Tel Avivin professori Lilach Hadany työryhmänsä kanssa oli tutkinut kasvien kuuloa. He mittasivat meden sokeripitoisuutta ja soittivat kasville, iltahelokille, mehiläisen surinaa. Muutamassa minuutissa meden sokeripitoisuus nousi 12 – 20 %. Minkään muun taajuinen ääni ei aiheuttanut samaa reaktiota. Eli tästä he päättelivät, että kukan täytyi kuulla mehiläisen surina ja reagoida siihen turvatakseen pölytyksen. Pitoisuuden nopea nousu kertoi myös siitä, että makeutus tapahtui juuri oikeaan aikaan. Näin ei kulunut tärkeää energiaa hukkaan eikä mettä tullut tuhlatuksi sellaisille hyönteisille, jotka eivät pysty kasvia pölyttämään. Nyt he tutkivat, päteekö sama ilmiö muihinkin kasveihin ja niiden pölyttäjiin.

Tämä tutkimus on saanut huomiota muilta tutkijoilta ja he ovat olleet vakuuttuneita kasvin kuuntelukyvystä. Eli tämän mukaan kasveilla, ainakin iltahelokilla, olisi jonkinlainen kuuloaisti, jolla se pystyy tarkkailemaan ympäristöään. Kannattaakin jatkossa olla metsässä kulkiessaan tarkka puheistaan 😉

Samassa uutisessa kerrottiin myös kasvien ääntelystä. Pystyvätkö kasvit kommunikoimaan keskenään äänillä. Pitkään on tiedetty, että esim. puut välittävät viestejä sienirihmaston avustamana juuriensa kautta. On puhuttu metsän internetistä. Nyt tutkimuksessa paljastui, että joillakin kasveilla on ihmiskorvan kuulematon ääni, jolla ne pystyvät viestimään ympäristöönsä tietoa siitä, onko kasvi kuivunut, vahingoittunut vai terve. Tämä kuulostaa hurjalta. Tutkijoiden mukaan tämä vaimea ultraääni kuuluu usean kymmenen sentin päähän kasvista. Mikä merkitys tällä sitten on kasville, sitä uutisessa ei kerrottu? Tuskin se on tavallista small talkia. Jos eliölle kehittyy jokin erikoinen piirre, niin sille on myös tarkoitus. Tulee vain mieleeni se pelakuujuttu. Jospa hengenhädässä oleva pelakuu viime sekunneilla ennen kuolemaansa varoitti ääntelemällä toveriaan vaarasta, tai sitten kasveilla on myös näkökyky. Kukahan sen tutkisi?

Paljon on ihmeellistä kasvienkin maailmassa. Paljon sellaista, josta emme vielä mitään tiedä. Tai sitten toinen vaihtoehto on, että tutkijat ovat lukeneet liikaa tieteiskirjallisuutta.’

Nimistöt

’Taas eletään sitä aikaa, jolloin julkaistaan uudet tilastot lajien uhanalaisuudesta. Samalla päivitetään eliöiden tieteellinen nimistö. Uhanalaisselvitykset tehdään kymmenen vuoden välein ja näyttää sitä, että uudet nimetkin seuraavat tätä tilastointia. Ainakin itse olen näin huomannut tai sitten seuraan nimistön muutoksia vain niinä aikoina kun päivitän tietojani uhanalaisuudesta. Joka tapauksessa taas olen joutunut käymään kaikki Luopioisten putkilokasvit, sammalet ja jäkälät läpi nimistön suhteen. Osa on vielä tekemättä, mutta talven mittaan sekin selvenee. Mikrosieniä en ole tarkastanut, koska toiveiden mukaan ensi keväänä ilmestyy PUTTE-ohjelmassa näitä puutteellisesti tunnettuja eliöitä koskeva uusi kirja. Odotan sen ilmestymistä ja käyn sitten mikrosienilajien nimistön läpi.

Miksi sitten nimet muuttuvat? Harrastajan kannalta se on tylsää, kun on opeteltava uusi nimi tutuksi käyneelle lajille. Eikö vanha nimi kelpaisi? Kyllähän se kelpaa, mutta vain synonyymina ja kaikki lähdeteokset eivät näitä synonyymeja ilmoita. Siksi pysyäkseen ajan tasalla on opeteltava uusi nimi. Sammalten kohdalla se koski yli kuuttakymmentä Luopioisista löydettyä lajia. Syy on tutkimuksessa. Viime aikoina lajistoa on käyty läpi DNA-tasolla ja niin vaan on käynyt, että jotkin morfologialtaan samaan ryhmään sijoitetut lajit eivät sen jälkeen enää kuulukaan samaan ryhmään. On annettava uusia nimiä suvuille ja lajeille. Tässäkin pätee sitten ikämäärite, vanhin nimi jää vallitsevaksi. Näin kun vasta on oppinut, etteivät kaikki suikerosammalet olekaan Bracytechium-sukuun kuuluvia, vaan osa kuuluu Sciuro-hypnumeihin, niin nyt taas on opeteltava uutta. Varsinkin maksasammalissa tämä näkyy. Lovisammalet (Lophozia) on jaettu moneen sukuun, on Barbilophozia, Heterogemma, Isopaches, Lophoziopsis, Neoorthocaulis, Obtusifolium, Oleolophozia, Orthocaulis, Portolophozia, Schizophyllopsis, Schiljakovia, Schiljakovianthus ja tietenkin vanha Lophozia myös kuuluu joukkoon. Aikaa myöten nämäkin painuvat mieleen, mutta hitaasti.

Jos haluaa tietää uudet tieteelliset nimet tuntemilleen lajeille, niin juuri viime viikolla on julkaistu laaja tiedosto maamme lajeista laji.fi-sivustolla. Se löytyy tämän osoitteen kautta. Exel-taulukko on kovin laaja ja siinä on paljon sarakkeita, mutta sen voi muokata melko helposti omanlaisekseen ja noukkia sieltä ne ryhmät erilleen, joista on kiinnostunut. Sammalten osalta Sammaltyöryhmä on tehnyt erityisen hienoa työtä jo vuosikausia ja julkaissut taas kerran viime vuoden lopulla listan maamme sammalista niin eliömaakunnittain kuin metsäkasvillisuusvyöhykkeittäinkin. Ne löytyvät tältä sivustolta. Siellä luettelot ovat sekä pdf- että exel-muodossa ladattavissa omalle koneelle tai tulostettavissa.

Nimistöt muuttuvat ja vaikka joskus tuntuu, että kiusallaan, niin kai täytyy myöntää, että jos kerran asioita tutkitaan tarkkaan, niin täytyy tiedonkin olla tarkkaa. Opetellaan siis taas, ettei Anastrophyllum hellerianum enää olekaan se vaan sen uusi nimi on Crossocalyx hellerianus (kuva).’

1000 lajia

Viime kevättalvella kuulin Fb:ssä olevasta haasteellisesta kampanjasta kerätä vuoden aikana havainnot 1000 suomalaisesta lajista. En kuulu kyseisen median käyttäjiin, mutta innostuin kokeilemaan asiaa ja merkitsemään taulukkoon muistiin havaintojani. Tuhatta lajia pidin hyvinkin mahdollisena, mutta en arvannut, ettei se ollut edes vaikeaa.

Toukokuun lopulla lajimäärä oli täynnä ja tavoitteeksi pistin kerätä samalla kertaa toiset tuhat lajia. Se ei ollutkaan enää aivan yhtä helppoa. Syyskuun lopulla se oli kuitenkin kasassa. Nyt on aika tehdä lopullinen laskenta. Merkitsen tähän lajimäärät ryhmittäin sen mukaan kuin taulukotkin tein:

  • Putkilokasvit      728 lajia
  • Sammalet          393 lajia
  • Jäkälät               174 lajia
  • Hyönteiset         232 lajia
  • Linnut                167 lajia
  • Nisäkkäät            17 lajia
  • Sienet                383 lajia
  • Muut eliöt             64 lajia

Yhteensä vuodelle kertyi siis 2158 lajia.

Kasvimaailman tuntemus tietenkin johdatti lopputulokseen. Sen huomaa siitä, että vaikka hyönteisten määrä on moninkertainen kasvien määrään verrattuna, niin tämä sarake jäi melko vaatimattomaksi. Sienten osuus sekin voisi olla paljon suurempi, mutta kun ei tunne niin ei tunne. Tässä osiossa sain määritysapua ehkä eniten. Pari retkeä asiantuntijan kanssa nosti lajilukua kymmenillä. Jospa ainakin nämä lajit tuntisi jatkossa, kuten kuvan kurttusienen. Ryhmään muut eliöt kuuluu matoja, kaloja, matelijoita, hämähäkkejä yms. Lukumäärä voi vielä nousta, jos tilastoon hyväksytään tämän vuoden puolella viime vuonna kerätyistä näytteistä määritetyt lajit. Sammalnäytteitä on muutamia määrityksessä, valokuvia on katsottavana ja muutama hyönteinenkin on asiantuntijoiden syynättävänä. Itsellä on nimi ehdolla, mutta epävarmuus määrityksen oikeellisuudesta ajaa tarkistamaan asian.

Tämän kaiken tarkoituksena ei suinkaan ole kilpailla lajimäärissä, vaan ajatuksena on lisätä tuntemusta, huomata kuinka valtavasti luonnossamme on lajeja ja kuinka huonosti loppujen lopuksi me tunnemme niitä. Itsekin luulin näkeväni ja tuntevani paljon enemmän, kun sitten lopulta toteutui. Monet tututkin eläimet, kuten siili, jäivät puuttumaan ahkerasta tarkkailusta huolimatta ja toisaalta löytyi paljon uusia mielenkiintoisia lajeja esim. kotiloiden maailmasta. Nyt voin etsiä niitä oikeista paikoista, tunteakin ja löytää uusia. Näin oma tietämys lisääntyy ja lajien levinneisyydestä saadaan uutta tietoa. Tämä tietenkin edellyttää, että löydöistä kerrotaan eteenpäin. Siihen hyvä väylä on Suomen lajitietokeskuksen sivusto, laji.fi, jonne löytönsä voi kirjata. Toinen tapa on kerätä näyte ja toimittaa se johonkin yliopistolliseen museoon. Tämä onnistuu parhaiten kasvien ja sienten kohdalla.

Nyt uuden vuoden alkaessa en enää lähde uudestaan samaan lajilistan tekoon, mutta jonkinlaisena lupauksena voisi yrittää löytää tänäkin vuonna itselle uusia lajeja ja kartuttaa näin tietämystään. Suosittelen muillekin.

Uusi vuosi

sorsansammalta löytyi kesällä runsaasti

Taas on tultu siihen pisteeseen, että voidaan muistella vanhaa ja ajatella tulevaa. Mennyt vuosi oli Luopioisten putkilokasviston osalta välivuosi. Kovin paljon uutta ei sinne tullut lisättyä. Kesän kuumuus ja kuivuus tekivät toisaalta sammalten etsimisestä työlästä ja vasta syyspuolella pääsi sillä rintamalla eteenpäin. Uusia lajeja löytyi muutamia ja vanhoille havaittiin uusia löytöpaikkoja kohtuudella, mutta ei samaa tahtia kuin edellisinä vuosina. Aletaan olla siinä pisteessä, ettei niitä uusia enää niin vaan löydykään. Seuraavat sammallajit ovat alueelle uusia löytöjä:

Muutama näyte on vielä tutkimuksen alla. Näistä voi hyvällä onnella löytyä vielä uusia lajeja. Toisaalta lajitaksonin asemasta on syrjäytetty Sphagnum viride, viherrahkasammal ja pari lajia olen kriittisen tarkastelun jälkeen asettanut kyseenalaisiksi (Sphagnum aongstroemii ja Thuidium tamariscinum). Näistä ei ole näytettä eikä niitä ole löydetty uudelleen. Luopioisten sammalkartoitus on edennyt tänäkin vuonna, mutta yhteenveto ja karttojen päivitys on vielä tekemättä. Kokonaismäärä lähenee neljää sataa (394 kpl).
Jäkälien osalta lajeja tuli muutama lisää, mutta niiden sivut kasvioon on vielä tekemättä. Sama koskee mikrosienten osiota. Täydennän nämä talven kuluessa. Mikrosieniin kuuluu sen verran hyvää, että ensi keväänä on odotettavissa uusi suomenkielinen kirja näiden lajien määrittämiseen ja nimeämiseen.

Harvakseltaan olen kirjoitellut juttuja blogiin. Aika paljon on mennyt aikaa paikallislehden luontopalstan kirjoittamiseen. Olisin toki voinut sen julkaista myös täällä blogissa, mutta monesti lehtijuttu on niin erilainen kuin blogiteksti ja tarkoitettu paikalliseksi. Ehkä ensi kesänä teen näin. Tänä uutena vuotena olen ajatellut julkaista joka viikko esittelyn aina yhdestä sammalesta kerrallaan. Ajattelin valita selalisia lajeja, jotka jokaisen olisi helppo tunnistaa ja tutustua samalla muihinkin lähilajeihin. Saa nähdä onnistunko ja jaksanko tehdä joka viikoksi. Yleensähän uuden vuoden lupaukset unohdetaan loppiaiseen mennessä 😉

Joka tapauksessa oikein hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

p.s. Anteeksi tekstin kömpelyys. Olivat menneet muuttamaan blogipohjaa radikaalisti WordPressissä ja en ole vielä oikein sujut tämän uuden pohjan ja uusien muotoilujen kanssa.

Jouluna

Näin se tämäkin vuosi on kulunut ja ollaan juhlan kynnyksellä. Niinpä haluan toivottaa kaikille lukijoille oikein

Rauhallista joulua!

Tarkoitus on jatkaa ensi vuonna ja olla ehkä vähän ahkerampi.


Taivaanpallo

’Kesä on takana ja luonnossa liikkuminen muuttuu. Enää ei tule tehtyä havaintoja luonnosta, kukista, hyönteisistä, sienistä niin paljon kuin kesäaikaan. Nyt voi taas lueskellakin enemmän. Tosin olen koko kesän lukenut kirjoja, mutta en ole niitä ehtinyt tänne blogiin saattaa. Ehkä nyt hieman enemmän. Olli Jalosen uutuus on viimeisin lukemani kirja. Se jätti hieman hämmentävän mielialan. Kirja liikkuu hänelle tutuissa aihepiireissa, tähtitieteessä, mittaamisessa ja matkustamisessa. Alku vaikutti hieman lapselliselta, mutta sitten kerronta tiivistyi ja lopputulos on loistavaa kotimaista kirjallisuutta. Tässä muutamia havaintoja tästä teoksesta, jossa palataan tähtiteiteilijä Edmund Halleyn aikaan. Häneenhän kirjailija tutustutti lukijan jo kirjassaan 14 solmua Greenwichiin.’

Olli Jalonen jatkaa tähtitaivaan tarkkailua uudessa romaanissaan. Komeetasta tutuksi tullut Edmund Halley on kirjan toinen päähenkilö ja eletään 1600-luvun loppupuolta, valistuksen ajan aamunkoittoa. Halley vierailee St. Helenan saarella tekemässä laskelmiaan ja jättää kaipauksen tietoon ja tutkimukseen nuoreen Angukseen, joka on silloin seitsemän vuotias ja hyvin tarkkasilmäinen, tiedonhaluinen ja oppivainen lapsi. Niinpä tosiasiat tunnustava fiktiivinen tarina kerrotaankin minä-muodossa Anguksen kautta. Poika kiipeää araukaariaan kaksi kertaa joka päivä usean vuoden ajan laskemaan yöllä taivaan tähtiä ja päivällä taivaan lintuja, koska Halley antaa hänelle sellaisen tehtävän. Pojan äiti Catherine haluaa isättömän poikansa oppiin ja lähettää hänet saaren pastorin luo saamaan oppia lukemisessa ja kirjoittamisessa, Halley opetti hänet jo laskemaan. Samalla äiti sitoo itsensä pastoriin, jota saarelaiset eivät hyväksy.

Saari on pieni ja siellä hallitsevat vielä uskomusten lait sekä katolisten ja anglikaanien ristiriidat. Niinpä viha, kateus, väkivalta ja toisten hyväksikäyttö ovat jokapäiväisiä. Angusin pieni velipuoli katoaa ja häntä itseäänkin uhkaillaan. Pastori saa kuolemattoman ajatuksen lähettää Angus elävänä kirjeenä Lontooseen kertomaan Halleylle saaren vaikeista oloista. Poika toimitetaan orjalaivaan ja matka halki merien alkaa märssykorissa. Kekseliäisyytensä ja pastorilta opitun nöyryytensä avulla hän selviää vaikeista olosuhteista. Uskomatonta on, että hän löytää Lontoosta Halleyn ja pääsee uudelleen tämän suosioon, vaikka muut häntä vihaavatkin onnenonkijana.

Kirjan loppupuolella Halley tekee tutkimusmatkan Wallesiin ja ottaa Angusin mukaansa apulaisena. Pojan tarkat silmät ja kekseliäisyys auttavat retkikuntaa selviämään vaikeasta matkasta ja Halley saattaa hänen avustuksellaan keskittyä tähtitaivaan tutkimiseen ja asioiden mittaamiseen. Siinä ohessa, ikään kuin sivulauseessa, Angus keksii kuumailmapallon, joka herättää kaupungissa taikauskomaista kauhistelua ja pelkoa. Tuleeko siitä koko kirjan nimi vai onko se ymmärrettävä laajempana koko maailmankaikkeutta kuvaavana asiana? Halley antaa tähtitieteilijänä maailmankaikkeudelle uuden ulottuvuuden – liikkeen.

Jalonen nostaa maamme kirjallisuuden uudelle tasolle. Hän sijoittaa romaaninsa historialliseen murroskohtaan, jossa valistuksen aika nostaa päätään, tieto haastaa uskon taisteluun. Tarina keskittyy pienelle saarelle, suureen Lontooseen ja uskomattomaan seikkailuun siinä välissä. Samalla käydään osin dickensmäistä taistelua hyvyyden ja pahuuden välillä. Pieni Angus on kuin kerjäläispoika, joka yrittää selvitä pahassa maailmassa hyvyyden avulla. Maailma kohtelee häntä kaltoin, mutta hän kääntää toisen posken. Hänen perhettään kohtaa onnettomuus toisensa jälkeen, mutta hän on päättänyt selvitä elävänä koettelemuksista. Myös tutkiminen ja päätteleminen nousevat keskeisiksi kirjassa. Angus tottelee sokeasti annettuja tehtäviä, mutta ajattelee myös ja tekee pieniä kokeita selvittääkseen maailmankuvaansa. Jalonen ei kerro pojan ajatuksenvirrassa selvyyksiä, ne jäävät lukijan havaittaviksi. Toki Angus tietää, mitä pastori ja äiti tekevät, tietää pienten veljien alun ja kohtalon, mutta sitä hän ei ajattele. Näin kirjassa on useita tasoja, kuten Jalosen kirjoissa muutenkin, mutta niiden tutkiminen ja ajatteleminen jää lukijalle.

Kirja on upea tarina, upeasti kirjoitettu ja kerrottu. Lopussa ajatteli mielessään tarinalle jatkoa: kuinka pojan kävi, pääsivätkö äiti ja pikkuveli pois saarelta, kuka vaikutti kehenkin, kuka löysi komeetan? Halleysta tuli kuuluisa tähtitieteilijä, jonka mukaan on nimetty asteroidikin, St. Helena muistetaan paitsi Afrikan tähdestä niin myös Napoleonin viimeisenä karkoituspaikkana, mutta kuka muistaa Anguksen. Poika on fiktiivinen, mutta tällaiset pienet neropatit ovat saattaneet vaikuttaa hyvinkin paljon maailmanhistoriaan ja tietämykseemme.

Suositeltavaa lukemista.

Jalonen, Olli: Taivaanpallo. Otava, 2018. 461 s.

Symbioosi

’Kun hyönteinen istahtaa kukkaan ja imee mettä kupuunsa, saa se pintaansa siitepölyä, jonka se kuljettaa toiseen kukkaan. Molemmat hyötyvät, hyönteinen ja kukka. Tästä kertoo valokuvanäyttelyni Luopioisten vanhan kunnantalon, Pytingin, kahviossa tänä kesänä.

kastanokimalainen ja metsäkurjenpolvi

Näyttelyn tauluissa on muunkinlaista symbioosia: leppäkerttu syö kasvista kirvoja, kasvi antaa ravintoa toukille, kovakuoriainen hävittää kasvia tuhoavia hyönteisiä tai syö lahottajasienen rihmastoa ja saa itselleen suojan ja ravinnon. Luonto on täynnä symbioosissa eläviä lajeja.

Tutkimuksen mukaan hyönteisten määrä on romahtanut, pölyttäjistä on pulaa. Viime kevään runsaana kukkinut mustikka ei tuottanutkaan kunnollista satoa, koska tarpeeksi kimalaisia ei ollut keväällä paikalla, kun olisi pitänyt suorittaa pölytys. Omena kärsi samasta syystä.

Rachel Carson kirjoitti 1960-luvulla kirjan Äänetön kevät. Hän tarkoitti lintuja, joita ei enää ollut. Hänen hätähuutonsa lähti liikkeelle myrkyistä, jotka uhkasivat hyönteismaailmaa. Viime kesän säistä johtunut lintujen epäonnistunut pesintä näkyy laululintujen vähäisyytenä tänä kesänä. Hyönteisten väheneminen taas näkyy pölytyksen epäonnistumisena ja lintujen ravinnonsaannin huononemisena. Luonto on herkkä.

kimalaiskuoriainen ja siankärsämö

Tämän näyttelyn yksi tarkoitus on nostaa esiin hyönteisten tarpeellisuus. Kun ihailemme kasvien kauneutta, voimme samalla ihailla hyönteisten säihkyviä värejä ja muotojen moninaisuutta. Jotkut vierastavat ötököitä, jopa pelkäävät. Suuri osa niistä on kuitenkin ihmiselle vaarattomia ja hyödyllisiä. Niiden merkitys on suunnaton. Kuka haluaisi pölyttää omenapuunsa kukat siveltimellä tai huomata, että marjat jäävätkin tänä vuonna tulematta. Pienet ahertajat tekevät meille ilmaista työtä, meidän tulisi elää niiden kanssa sybioosissa.’

Näyttely on auki loppukesän ajan kahvilan aukioloaikoina tiistaista lauantaihin klo 10 – 15.

Tervetuloa!

Luonnonkukanpäivä

’Kesä on edennyt siihen pisteeseen, että edessä siintää luonnonkukkien päivän retkeily. Retkiä järjestetään eri puolilla Suomea noin sadalla paikkakunnalla. Suomen luonnonsuojeluliiton retkikalenterista löydät retkipaikat, niiden aikataulut ja vetäjien nimet, joista voit valita itsellesi sopivan kohteen.

Itse vedän retken perinteisesti Padankosken kyläyhdistyksen nimissä Pälkäneellä (Luopioinen) Padankosken kylällä ensi sunnuntaina 17. kesäkuuta kello 12.00 alkaen. Retkemme suuntautuu tällä kertaa oman kylän ulkopuolelle Kuohijoelle, jossa kierrämme vanhan Kalkkikaivoksen ympäristössä tutustuen alueen kasvillisuuteen ja historiaan. Retki kestää noin kaksi tuntia. Lopuksi palaamme omalle kylälle ja nautimme kahvia ja virvokkeita Padankodalla.

Tämän vuoden teemalaji on metsätähti (Lycimachia europaea). Aikaisen kesän vuoksi lajimme saattaa olla jo kukkinut niin kuin monet muutkin alkukesän kasvit, mutta katsellaan
kaikkea muuta. Kalkkilehdossa riittää lajeja, onhan se yksi edustavimmista lehdoista laajalla alueella. Tasavallan presidentin sanoin ”Toivon, että Luonnonkukkien päivänä mahdollisimman moni tarttuu tilaisuuteen lähteä tutustumaan kesäisen luonnon ihmeisiin ja väriloistoon.”  

TERVETULOA!