Suomen luonnon päivä

Tuomaansääski (Sciara thomae)

’Tänään vietetään Suomen luonnon päivää. Toki jokainen päivä voisi olla luonnon päivä, mutta varmaan on ihan hyvä nimetä yksi erityinen päivä juhlia fantastista luontoamme. Tapa, millä sitä juhlia, on vapaa, mutta ehdotuksia on monia. Tänään voi liputtaa, viettää yön ulkona, leipoa luonnonmarjoista piirakan, rentoutua kansallispuistossa tai miksei missä tahansa luonnon helmassa, viedä lapset retkelle, halata puita, pitää hauskaa.

Itse kävin kuvaamassa ötököitä. Tuomaansääsket on muutaman päivän takaa ja niillä on oma juttu elämässäni. Viehättäviä pikku otuksia, jotka kokoontuvat yhteen näin syksyisin. Tässä paikaksi on valikoitunut karhunputki ja niitä oli valtavasti, varmaan toista sataa.

Tänään on myös myöhästynyt ylioppilaiden juhlapäivä. Sen voisi viettää ulkona ja nauttia samalla luonnon anteja. Oikein hyvää juhlapäivää kaikille meille!’

Sivusto sai huomiota

’Keväällä ennen koronaa sain puhelinsoiton YLE-luonnosta. He halusivat tehdä Luopioistenkasvisto.fi-sivustosta ja sen synnystä jutun Pelasta pörriäinen-kampanjaan. Koska silloin ei ollut koronan vuoksi mahdollista tavata, tuli toimittaja paikalle nyt heinäkuulla tekemään juttua.

Kiersimme vapaa-ajan asuntoni ympäristöä katsellen ja kuunnellen luontoa. Samalla toimittaja teki haastattelun. Tämän pohjalta YLE-luonto julkaisi sivustollaan kuvilla varustetun jutun. Se on luettavissa täältä. Luvassa on myös ohjelma Metsäradioon. Sen ajankohta on todennäkoisesti keskiviikkoiltana 12.8.

Luonto on ollut esillä tiedotusvälineissä ahkeraan tänä keväänä ja kesänä. Tämä johtuu osaltaan siitä, että oman maamme kansallispuistot ja retkeilyalueet on löydetty ikään kuin uudelleen. Kun halutaan lähteä johonkin, valitaan yhä useammin jokin rauhallinen luontokohde, jonne mennään, koska siellä voi välttää liian läheisiä kontakteja. Vaikka itse olen riskiryhmäläinen, en eristysaikana pysynyt neljän seinän sisällä. Kuljin koiran kanssa metsissä, enkä tavannut juuri ketään tai ainakin saatoin siellä liikkua turvallisesti. Kuitenkin metsissä oli väkeä, pyöräilijöitä, juoksijoita, koiranulkoiluttajia ja muita reippailijoita. Sinne mahtui hyvin. Samalla tutustuttiin lähialueen maisemiin ja eliöstöön. Kiinnostuksen huomasi siitäkin, että aikaisemmin en ole saanut niin paljon kyselyitä luontoon liittyvistä asioista kuin näinä aikoina. Ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita ja kasvistosivujani selailtiin ahkerasti.

Kun ystäväni Timo Kypärä oli television uutisissa kertomassa hitupihtisammalesta, nousi sivuston käviämäärä hetkellisesti tuhansiin. Useat halusivat nähdä, milloisesta eliöstä on kyse. Siitä ei liene monia kuvia eikä selosteita olemassa, joten google ohjasi etsijät minun sivuilleni. Tällä tavalla sivusto on osoittanut tarpeellisuutensa. Toivottavasti sitä käytetään jatkossakin, sitä varten se on tehty. Tänään lisäsin sinne kaksi piensientä, tuhkiota, jotka tässä kesän aikana ovat löytyneet Luopioisista. Edelleen otan vastaan kysymyksiä ja havaintoja, joihin yritän ehtiä myös kommentoida. Toivottavasti viihdytte sivujen parissa.’

Havaintoja koiranulkoilutuksella

Metsätöiden jälkeen metsän sammallajisto yksipuolistuu

’Tällaisena talvena, kun lunta ei ole juurikaan kerääntynyt maahan, on ollut kiintoisaa havainnoida metsien pohjakerroksen laatua. Kun sammalista on kiinnostunut, hakeutuu katse juuri niiden puoleen. Hiihtoretkien sijaan olen kierrellyt Jyväskylän ympäristön metsiä koiran kanssa kävellen. Havainnointi on käsittänyt paitsi katselemista niin myös keräilyä. Yleensä olen aloitellut vasta toukokuussa, nyt ensimmäiset sammalnäytteet tuli kerättyä jo tammikuussa. Tällä hetkellä näytekoteloita on jo liki sata. Mukana ei suinkaan ole mitään hienouksia. Monesti aikaisemmin keruut ovatkin olleet erikoisuuksista ja tavallisista lajeista ei näytteitä ole. Ehkä tällainen talviajan keruu on ollut hyväkin asia. Tulevaisuuden tutkijat huomaavat myös sen, että talvella 2020 oli mahdollista kerätä näytteitä tammikuussa.

Havainnoinnin yhteydessä olen vertaillut sammalten lajimäärää talousmetsissä verrattuna luonnonmetsiin. Paljon puhutaan metsien ikärakenteen muutoksesta, lasketaan hiilensidontaa ja puun kasvulukuja, mutta vähemmän puhutaan kuitenkin ehkä tärkeimmästä eli metsän monimuotoisuudesta. Selkeä havainto koiraretkillä on ollut se, että talousmetsän sammallajit voi laskea lähes yhden käden sormin. Avohakkuun jälkeinen maan muokkaus ja heinittyminen on tehokas tapa muuttaa pohjakerroksen kokoonpanoa. Yleensä talousmetsä on kuiva, lahopuuton ja kasvustoltaan nuori metsä. Sammalista löytyy silloin ainoastaan muutamat metsän yleisimmistä sammalista, etupäässä seinäsammal ja metsänkerrossammal. Kangaskynsisammal ja –karhunsammal ovat harvinaistuneet selvästi, sulkasammal ja liekosammalet hävinneet kokonaan. Myös kosteikkojen sammalet ovat vähentyneet, korpikarhunsammal ja rahkat puuttuvat lähes kokonaan maan muokkauksen seurauksena.

Maassa kasvavat sammalet ovat kärsineet enemmän kuin kivipinnalla kasvavat. Niitä on häirinnyt korkeintaan puuston tuoman varjostuksen ja kosteuden puute. Kuitenkin niin karstasammal kuin harmosammalkin kasvavat edelleen talousmetsien kivillä, samoin kivitierasammal. Kaikkein eniten ovat kuitenkin kärsineet maksasammalet. Nehän perinteisesti kasvavat kosteissa olosuhteissa toisten sammalten seassa. Nyt talousmetsistä niitä saa hakemalla hakea. Korkeintaan metsänpykäsammal on säilyttänyt paikkansa kivien päällä, usein kuitenkin kituvana ja kuivuneena.

Lajimäärää näyttää selvästi vähentävän lahopuun puute. Talousmetsistä lahopuuta ei löydy kuin yksittäisinä tuulenkaatoina. Niiden pinnan valtaa aikanaan korallisammalet ja mahdollisesti kujasammal, mutta varsinaiset lahopuun sammalet puuttuvat, joita sentään luonnonmetsistä vielä löytää. Talousmetsien siivoaminen ”roskapuustosta” vähentää edelleen lajistoa. Epifyyttisammalet puuttuvat lähes kokonaan, kun haavat kaadetaan. Luonnonmetsän hiippasammalet puuttuvat samoin suikerosammalet. Näiden korvikkeena on seinäsammal tai sitten ei mitään.

Yhteenvetona näille koiralenkeille voisin sanoa, että monimuotoisuutta sammalten osalta talousmetsässä ei enää  ole. Ne ovat puuston puolesta monotoonisia ja näyttää siltä, että myös pohjakerroksen puolesta. Ei ole yhtään ihme, että sammalet yhdessä lintujen kanssa pitävät kärkipaikkaa uhanalaistilastojen kärjessä.’

Kuva on Takkulan lehdosta Luopioisista. Sammallajisto on täällä hämmästyttävän runsas.

Mitä edessä?

Mikä on Suomen asema maiden puristuksessa?

’Suuri ajattelija Pentti Linkola on poissa. Hän oli mies, joka puhui maailman puolesta ja toimi niin kuin puhui. Hän kertoi meille, kuinka tulisi elää, mutta se on meille liian kovaa elämää. Hän itse kalasti ruokansa, polki pyörällä paikasta toiseen, kirjasi muistiin näkemäänsä ja kokemaansa. Hänen teesinsä olisivat pelastus maailmalle. Ne vain eivät ole mahdollisia tällaisessa maailmassa.

Yuval Noah Harari tiivistää kirjoissaan ihmisen historian kolmeen suureen mullistukseen. 70 000 vuotta sitten ihminen alkoi käyttää kieltään tarinoiden kertomiseen ja tietoisuus vei kehitystä eteenpäin, 12 000 vuotta sitten maanviljely syrjäytti metsästys- ja keräilykulttuurin ja 1500-luvulla alkoi renessanssin myötä tieteellinen vallankumous. Kaikki tämä on vaikuttanut ihmisen toimiin tähän päivään saakka. Mitä tämän jälkeen?

Linkolan oppien mukaan ihmisiä on liikaa ja maapallo ei kestä tätä. Me suomalaiset kulutamme osuutemme vuosittain jo huhtikuuhun mennessä ja elämme lopun aikaa velaksi. Siihen ei ole kaikilla mailla mahdollisuutta. Harari pohtii kirjassaan Homo Deus avuksi mm. automatisointia ja tekoälyä. Hans Rosling, kirjassaan Faktojen maailma, ennustaa tilastoihin nojautuen, että väkiluku tulee nousemaan n. 11 miljardiin ennen kuin se tasaantuu. Tämä toteutuu sillä, että nyt heikommissa olosuhteissa olevat saavuttavat vaurautta ja heidän ei enää tarvitse synnyttää niin paljon lapsia vanhuutensa turvaksi kuin ennen. Mutta tuo luku on kaukana maapallon kestokyvystä. Meidän länsimainen elämäntapamme, johon muutkin pyrkivät, kuluttaa luonnonvaroja ja tuottaa saasteita liiaksi. Ei siihen ole syytä sen vuoksi pyrkiä, mutta jos me elämme niin, emme voi sitä muiltakaan kieltää.

Tulevaisuudetutkijat kehittelevät malleja ja ideoita asioiden korjaamiseksi. Osa niistä on varmaankin täysin toteutettavissa, jos ihmiset niin haluavat, osa on utopioita tuntien ihmisen mukavuudenhalun ja muutosvastarinnan. YK:n asettama maailmanlaajuinen ohjelma Agenda 2030 on muuttamassa maailman toiminnan aivan uudenlaiseksi. Siinä puhutaan maailmanhallituksesta, maailmanvaluutasta ja voimakkaasta verkostoitumisesta koko maapallon puitteissa. Onko siinä seuraava hyppäys uudelle tasolle. Se kuitenkin herättää ihmisissä pelkoja, Isoveli valvoo-ajattelua ja yksityisyyden suojan romuttumista. Todennäköisesti se johtaisi myös levottomuuksiin ja sitä kautta valvonnan lisääntymiseen.

Koronavirus on saanut toiset ihmiset miettimään tulevaisuutta ja toiset bailaamaan kuin viimeistä päivää. Tämän saamme lukea uutisista ja kuvauksista ihmisten arjesta. Monesti kuulee sanottavan, että tämän jälkeen maailma ei ole enää entisensä. Millainen se sitten on? Kaikenlaiset ennustajat ja asiantuntijat julkaisevat mietteitään, jotka liikkuvat laidasta laitaan. Ehkä tämäkin on yksi sellainen. Meillä olisi liuta ongelmia ilman virustakin, jotka kaikki pitäisi ratkaista pikaisesti, ilmastonmuutos etunenässä.

Jos ajattelee jotain postitiivista tässä ajassa, niin sitä on ihmisen kekseliäisyys pakon edessä. Apollo 13 selvisi takaisin maahan kärjistäen ilmastointiteipin avulla, nykyihminen luo uusia tapoja toimia ja kehittää niitä koko ajan parempaan suuntaan, tämän hetken esimerkkeinä etäopetus, etätyöskentely. Tätä innovointia ei saisi tukahduttaa. Pakon edessä olemme luovempia, mutta onko siitä apua. Se on eri asia. Liiallinen pakko ei ainakaan tuo mukanaan muuta kuin vastustusta.

Elämme vaikeita aikoja – mutta selviämme.’

Vaikeuksien jälkeen näkyy valoa!

Ikäkaranteenissa

Päijänne tammikuussa

’Ulkona on kaunis ja aurinkoinen päivä. Kadulla ei näy yhtään ihmistä, ei autoja, ei pyöräilijöitä, vain silloin tällöin jokunen koiranulkoiluttaja. Häviävän pieni otus on saanut maailman polvilleen. Viruksen koko on sitä luokkaa, että sen näkemiseen vaaditaan erikoisvälineet, edes valomikroskoopin tehot eivät siihen riitä. On vaikea uskoa, että sellainen voisi olla niin tuhoisa. Mikä se virus lisäksi on? Asiasta kiistellään. Elämän kaksi perusasiaa ovat lisääntyminen ja aineenvaihdunta. Virukselta puuttuu jälkimmäinen. Siksi voidaan sanoa, ettei se ole elävä laji ja kuitenkin se suotuisissa olosuhteissa eli solussa pystyy lisääntymään. Se on siis elollisen ja kuolleen aineen välimaastossa.

En ole tämän alan asiantuntija, joten ajatukseni saattavat olla ihan hakoteillä. Nyt kun ei saa liikkua vapaasti ikänsä puolesta, joutaa ajattelemaan asioita ja tekemään rästiin jääneitä töitä. Ajatuksissa on liikkunut näiden tämän vuoden kolmen kuluneen kuukauden aikana ainakin se, että nämä ovat olleet hämmästyttävän poikkeuksellisia kuukausia. Ensin seurasimme Australian ennätysvaikeita ja laajoja maastopaloja, joissa tuhoutui paitsi maastoa niin myöskin taloja ja eläinten asuinsioja. Maastoa paloi 13 miljoonaa hehtaaria eli ainakin viideosa maanosan metsistä. Yksistään koaloita kuoli yli 8000 eli kolmasosa populaatiosta. Tuhot ovat olleet hyvin poikkeukselliset.

Myös oman maamme olot ovat olleet poikkeukselliset tänä talvena, joka ei edes tullut. Ei meillä ole tällaista talvea ollut, sanovat Päijänteen rannoilla asuvat. Kukaan ei muista, että järvi ei olisi jäätynyt ollenkaan niin kuin nyt kävi. Hiihtokausi jäi täällä Jyväskylän korkeudella harvaan lumiseen päivään ja loppui sitten kokonaan jo helmikuulla. Lappi taas sai lunta ennätysmääriä ja odottaa nyt kauhulla näiden lumimassojen sulamista ja tulvia.

Lapissa odotetaan suuria tulvia

Korona-pandemian alla jäi myös Itä-Afrikan jättimäiset heinäsirkkaparvet, jotka söivät suihinsa kaiken kasvillisuuden. Tämähän ei ole uusi vitsaus. Tästä kerrotaan jo Raamatun Mooseksen kirjassa. Tämä nykyinen kuitenkin on poikkeuksellisen suuri. Hesarin artikkelin mukaan neliökilometrin kokoinen parvi voi sisältää lähes sata miljardia sirkkaa ja painaa yhtä paljon kuin 2,5 miljoonaa ihmistä. Sellainen parvi syö ruoan miljoonilta yhdessä hetkessä. Kun ruoka loppuu, katoavat sirkatkin, mutta ihmisille jää nälkä.

Vuoden alussa ei tästä koronasta tiedetty vielä oikeastaan mitään. Nyt uutisissa ei muusta puhutakaan ja koko maailma on hädässä. Tämäkin siis vain tämän kolmen kuukauden aikana. Mihin sitten tämä johtaa, sitä ei tunnu tietävän kukaan? Se tiedetään, ettei maailma palaa ennalleen tämän jälkeen. Taantuma on edessä ja sehän tuo osalle ihmiskuntaa vaikeuksia niin ravinnon kuin toimeentulonkin merkeissä. Jokaisen toive varmaankin on, että elämä voisi jatkua edes siedettävissä olosuhteissa ja että pian päästäisiin taas normaaliin. Se on sitten kokonaan eri asia, onko se toivottavaa ainakaan luonnon kannalta. Päästöt ovat myös romahtaneet ja ilman laatu parantunut alueilla, joilla tähän asti ihmisiä on sairastunut tai kuollut epäpuhtaan ilman vuoksi. Sanotaan jopa, että Kiinassa koronaan kuolee vähemmän ihmisiä kuin pelastuu ilman laadun parantumisen vuoksi.

Itselleni nämä lumettomat ja karanteenissa olevat ajat ovat olleet hyödylliset. Kasvistosivuja on tullut muokattua ja täydennettyä ihan kohtuudella. Uuden piensienikirjan avulla loisisenille on löytynyt uusia nimiä ja taksoneita. Tämä työ on vielä kesken, mutta karanteeni jatkuu vielä hallituksen mukaan toukokuun puolelle saakka, joten on tässä aikaa.

Toivon kaikille lukijoille terveyttä. Elämä jatkuu tämänkin jälkeen ja toivotaan, ettei tänä vuonna enää tule suuria mullistuksia.’

Talven odotusta

Kulosammal on kuvattu toukokuun alussa, mutta vastaavia näkee jo nyt.

’Tänä talvena maamme on todettu olevan hyvin kahtiajakoinen säiden suhteen. Meteorologit ovat illasta toiseen toistaneet kuinka etelässä on lauhaa, plusasteita, maat viheriöivät ja sataa vettä, mutta pohjoisessa paukkuvat pakkaset paksujen kinosten päällä ja lunta tupruttelee aina vain lisää. Täällä keskisessä Suomessa sitten värjötellään milloin koleassa vesisateessa milloin räntää laseista pyyhkien. Talvea on saanut odottaa.

Termien talvi määritellään alkavan siitä kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi nollan alapuolelle. Niin ei täällä ole vielä tapahtunut. Omissa max/min-mittauksissani jatkuvasti molemmat lukemat ovat plussalla ja vain satunnaisesti päästään jommassa kummassa muutaman asteen verran miinukselle. Talvi siis ei ole vielä alkanut. Omana kouluaikanani talvikuukausia olivat joulu-, tammi- ja helmikuu. Nyt mennään siis talven viimeistä kuukautta jo puolivälissä.

Tämän on pakko vaikuttaa luontoon. Ystäväni Orivedeltä kertoi käyneensä jo usealla sammalretkellä tämän vuoden puolella, Etelästä kuuluu, että mustarastaat pesivät, leskenlehdet kukkivat ja itsekin löysin maastosta lehdessä olevia mustikanvarpuja tammikuun lopulla. Kaikki ovat poikkeuksia.

Lehdessä oli uutinen, että lehtopöllöjen ruskea värimuoto on yleistynyt maassamme viime vuosien aikana. Harmaata on pidetty pohjoisten havumetsien muotona, mutta se näyttää nyt syrjäytyvän luonnonvalinnan kautta. Miten käy metsäjäniksen, joka valkoisena pilkkuna mustassa metsässä on näkyvä suupala pedoille, entä riekon ja kiirunan pohjoisessa. No, nämä viimeksimainitut saavat vielä nauttia lumen tuomasta suojasta ja omasta suojaväristään mutta kuinka kauan.

Luonto muuttuu ja eliöt löytävät omat sopeutumistapansa. Osan lajeja yksilömäärät muuttuvat, osan levinneisyydet, osa kuolee, osa kokee invaasion ja sitten tasoittuu. Näin on ennenkin tapahtunut. Varsinkin hyönteisillä kannanvaihtelut saattavat olla hyvinkin jyrkkiä. Afrikassa tuskaillaan miljoonien heinäsirkkojen kanssa paraikaa, ne kun syövät ihmisten uurastuksen tulokset ja aiheuttavat nälänhädän. Heinäsirkoilla on oma elinkiertonsa ja näitä invaasioita tulee määrävuosin, mutta eri kokoisina. Lapsuudesta muistan, kuinka isä vei minut katsomaan mäntypistiäismetsää. Miljoonat toukat söivät männynneulaset suihinsa ja vain rankut jäivät jäljelle. Olen nähnyt painajaisia siitä useasti jälkeenpäin, mutta en koskaan enää sen jälkeen livenä metsässä. Yksittäisiä pistiäistoukkia näkee aina silloin tällöin. Tuholainen on saatu kuriin.

Tämä lähde on Hämeestä syyskuulta, mutta ei se ole kovinkaan paljon muuttunut tähän mennessä. Lepänlehdet ovat pudonneet ja maassa olevat maatuneet jonkin verran.

Nyt on oiva aika retkeillä talvisessa lumettomassa metsässä ja keräta vaikka sammalnäytteitä. Sammal kasvaa jo. Sehän on ainavihanta ja kun vesi on sulaa, niin se pystyy yhteyttämään. Kallionkyljissä maailman ehkä yleisin sammal kosmopoliitti kulosammal työntää jo kiivaasti punaista pesäkeperäänsä pystyyn. Ajallisesti se on pari kuukautta etuajassa, mutta sen toimintoja ei ohjaakaan kalenteri vaan luonnon olosuhteet. Samoin lähteet ovat nyt otollisia kasvinkeruupaikkoja. Tunnetusti lähde ei jäädy tavallisina talvinakaan, nyt niiden kasvit ovat olleet vihreitä koko talven vaikka eivät kukikaan. Tähtimöt, heinät, vesitähdet jne. löytyvät sieltä hyväkuntoisina. Tällaisen olemattoman talven kasviretkessä on eksotiikkaa, siis retkille!’

10 vuotta

Pohjanlumme on Luopioisten (Pälkäneen) vaakunakukka. Kuva on skannattu diasta, joista kasvisivujen ensimmäiset kuvat tehtiin. Nyt ne on pääasiassa korvattu uudemmilla kuvilla.

’Tasan kymmenen vuotta sitten ahersin päivätolkulla tietokoneen kanssa saadakseni aikaan ensimmäisen pitäjäkohtaisen nettikasvion. Luopioistenkasvisto.fi julkaistiin muutama kuukausi tämän jälkeen, mutta työ sen parissa alkoi vuoden vaihteessa. Enpä ollut sellaista työtä kovinkaan paljon tehnyt, joten opeteltavaa oli runsaasti. Sivun rakenne, osioiden suuruus, tekstin koko ja väri, kuvien määrä ja linkitykset, kaikki piti miettiä, jotta sivuista tulisi toimivat ja helpot käyttää.

Olin pitkään tehnyt Atlas-ruutuja Luopioisten pitäjästä, jossa kesät vietin ja ajatuksena oli julkaista kartoituksen tulos myöhemmin pitäjänkasviona. Kun koko ajan kuitenkin tuli uutta tietoa myös jo tehdyistä ruuduista, lähti liikkeelle ajatus tehdä kasvio nettiin. Sehän olisi tätä päivää ja sitä olisi helppo täydentää ja lisätä tarpeen vaatiessa. Toisaalta kokonaisen paperikirjan tekeminen, niinkin pieneltä alueelta kuin Luopioinen on, tuntui turhalta ja liian haastavalta ja olisiko sille edes löytynyt kustantajaa.

Enpä silloin arvannut, millaisesta työstä oli kyse ja kuinka tämä pieni alku paisui vuosien varrella. Nyt kymmenen vuoden kuluttua sivusto käsittää yli 2000 sivua kasvi- ja sienitietoa pitäjän alueelta. Luopioinen on sinä aikana liitetty osaksi Pälkänettä ja vanhat kartat ovat tulleet tarpeellisiksi, kun etsitään entisen pitäjän rajoja. Maisemat ovat muuttuneet, teitä rakennettu pitkin metsiä ja asutus on siirtynyt keskuksiin. Nämä ovat vaikuttaneet lajien määrään ja yleisyyteen hyvinkin paljon.

Kun vuoden 2010 aikana putkilokasvisivut saivat muotonsa ja sisältönsä, alkoi seuraavana vuonna sammalsivujen tekeminen ja sitten jäkäläsivujen. Lopulta vielä vuosikymmenen puolivälissä valmistuivat piensieni- eli mikrosienisivutkin edellisten jatkoksi. Sen jälkeen sivuja on vain lisätty, päivitetty ja korjattu virheitä. Siinäkin on ollut kovasti mietittävää ja naputeltavaa. Tällaiset sivut eivät ole koskaan valmiit. Näin jälkeenpäin olen huomannut, että paperikirjan tekemisellä olisin varmaankin päässyt paljon vähemmällä.

En kuitenkaan ole pelännyt enkä katunut työn määrää. Samalla olen itsekin oppinut kiinnittämään huomiota lajiston muuttumiseen, olen oppinut hakemaan uusia kuvakulmia lajikuviin ja retkeilemään mielenkiintoisiin paikkoihin, joissa aikaisemmin ei ole tullut käytyä. Myös se, että sivustoa on käytetty ja että olen saanut siitä hyvää palautetta, on antanut pontta jatkaa työskentelyä. Eihän tämä sivusto ole mikään hittituote. Päivittäin siellä vierailee kuitenkin muutama sata surfailijaa. Osa viipyy kauemmin ja selaa useammankin sivun samalla kertaa, osa poistuu välittömästi paikalta.

Näin uuden vuosikymmenen alkaessa on paikallaan tietenkin jokavuotinen päivitys, mutta myös pohdinta siitä, miten tätä palvelua voisi kehittää. Tiedän, että suurempi osa kävijöistä liikkuu siellä mobiilin kautta ja kun sivut on tehty aikanaan tietokonetta varten, niin sivuston tulisi seurata aikaansa ja taipua paremmin myös puhelinkäyttöön. Tämä vaatisi kuitenkin sivujen täydellisen remontin eikä minulla ole taitoa eikä aikaa siihen. Niinpä tiedon etsijöiden  pitää edelleenkin vaivautua suurentamaan tekstiä näytöllä ja siirtelemään sitä sorminäppäryyttä käyttäen.

Sivustolle en ole suunnitellut mitään uutta osiota. Yhden miehen projektina tämä on nyt jo siinä ja siinä, että se pysyy hallittavana. Uusia lajeja sinne tulee varmasti edelleenkin ja ehkä kasvisivujen kartatkin vielä päivittyvät vastaamaan tätä päivää. Uusia kirjoja on tulossa, joten niiden mukaan on tarkoitus päivittää myös sivuja, etenkin piensienisivuja, joihin tulee toivottavasti apu uuden kirjan myötä. Edelleenkin toivon, että virheistä ja parannusehdotuksista otetaan minuun yhteyttä. Itse sitten ratkaisen, pystynkö nämä toiveet toteuttamaan.

Tässä samalla toivotan kaikille lukijoille ja sivuston käyttäjille Mielenkiintoista Uutta Vuotta ja vuosikymmentä. Toivottavasti saatte ongelmiinne apua Luopioisten kasvistosivuista!’

Rihmahiirensammal on sitten viimeisintä kuvaustekniikkaa eli kuva on otettu mikroskoopin läpi. Varsinkin sammalten määrityksessä tarvitaan tarkkoja solutason kuvia ja niitä olen pyrkinyt sivuston yhteydessä etsijöille tarjoamaan. Ehkä jatkossa enemmänkin.

Joulu 2019

 

 

Kaikille lukijoille haluan toivottaa rauhaisaa joulun aikaa ja lajirikasta uutta vuotta. Vielä on yksi viikon sammal julkaisematta, sitten siirrytään seuraavalla vuosikymmenelle!

Viikko 46: Korpirahkasammal

’Kun viime viikolla katseltiin karhunsammalta, niin siinä vieressä voisi kasvaa myös tämän viikon sammal. Rahkasammalet ovat maastossa joskus vaikeita määrittää, mutta tämä on helppo jo senkin vuoksi, että se on niistä todennäköisesti yleisin. Tähtimäinen latvus ja yhtenäiset kasvustot löytyvät monenlaisista kosteista maastoista ja ovat siksi helppoja huomata. Kaikkiaan meillä on yli 40 rahkasammallajia ja monet niistä hyvinkin samannäköisiä. Opetellaan nyt kuitenkin tämä helpoimmasta päästä oleva.’

Korpirahkasammal on kookas ja roteva yhtenäisiä kasustoja muodostava sammal. Sen varsi on vihreä, haaraversot lehtineen tumman vihreät, latvus päältä katsottuna viisisakarainen tähti ja varsilehdet risakärkiset. Jokaisessa haaranipussa on kolme haaraa, joista kaksi suuntautuu ulospäin ja yksi varren suuntaisesti alaspäin.

Korpirahkan voi löytää kaikenlaisista metsistä kosteista painanteista, suon reunoista ja soistuvilta paikoilta joko mättäiltä tai välipinnoilta. Se on hyvin yleinen koko maassa.

Viikko 40: Törmähankasammal

’Kun viime viikolla vierailtiin savipellolla, niin nyt sinne on syytä suunnata askeleet uudelleen. Näin syksyllä peltojen sammallajisto pääsee oikeuksiinsa ja niitä on melko helppo löytääkin, vaikka kyseessä ovatkin hyvin pienet lajit. Tämän viikon sammal on maksasammal ja se viihtyy vain avoimissa ympäristöissä, koska on huono kilpailija. Siksi se jääkin usein huomaamatta muun kasvillisuuden alle. Eihän se kokonsakaan suhteen ole kovin esiintyöntyvä. Kuvassa ruusukeen halkaisija on noin sentin luokkaa. Tarkkana siis saa olla.’

Törmähankasammalen entinen nimi oli ruusukehankasammal ja se kuvasi oikeastaan paremmin sen ulkonäköä. Ehkä nykyinen nimi kuvaa sen kasvupaikkaa. Tämä maksasammal on möyheä ja liuskoittunut. Usein liuskat asettuvat kuvan mukaisesti ruusukeeksi. Vako liuskan keskellä ulottuu liuskan tyveen saakka, siten se erotetaan muista samannäköisistä hankasammalista.

Viikon sammal on paikottainen, mutta ei mikään suuri harvinaisuus. Sen voi tavata lähes koko maasta, isässä se on harvinaisempi ja puuttuu Itä-Lapista kokonaan. Sen voi löytää kosteilta ahoilta, ojanpenkoista ja savimailta.