Nickelin pojat

’Aika on mennyt historiakirjojen parissa eikä kaunokirjallisen teoksen lukeminen ole viime aikoina oikein edistynyt. Luin e-kirjana Colson Whiteheadin teoksen tietämättä sen suuresta suosiosta ja palkitsemisista. Niinpä hämmästyin löydettyäni ihan kelvollisen kirjan, joka on jäänyt mieleen kummittelemaan ja askarruttamaan pitkäksi aikaa. Suosittelen muillekin sen lukemista aiheen synkkyydestä huolimatta.’

Kirja sijoittuu 1960-luvun Amerikkaan. Nickel-koulukoti toimi Floridassa ja sinne lähetettiin poikia kärsimään rangaistusta, joka oli tullut joskus hyvinkin mitättömästä syystä jopa väärinkäsityksistä. Poikien joukosta suurin osa oli mustia. Olot paikassa olivat kammottavat niin kuin olettaa sopii. Ei asiasta muuten olisi kirjaa tehty. Kirja on ajankohtainen George Floydin vuoksi. Amerikassa kuohuu niin rasismin kuin väkivallankin vuoksi. Kirja sai tänä vuonna Pulitzer-palkinnon. 

Rotuerottelu ei ole mihinkään kadonnut näinä muutamana vuosikymmenenä vaikka niin helposti luullaan. Päähenkilö Elwood on tavallinen musta poika, joka haaveilee pääsystä kouluun ja sitten hyvään ammattiin. Hän istuu tuntemattoman mustan miehen kyytiin matkatessaan pääsykokeeseen ja tulee tuomituksi autovarkaudesta Nickeliin. Loppu kirjasta on sen kuvausta, millaista tuossa laitoksessa oli ja miksi siellä oli salainen hautausmaa, jonne päätyivät loppuunhakatut mustat pojat. 

Tarinan kertoja pääsee karkuun, mutta hänen kaverinsa kuolee. Kertoja nousee yhteiskunnassa ylemmäksi ja menestyy, mutta hän ei koskaan unohda, mitä Nickelissä tapahtui ja miten hänen ystäväänsä kohdeltiin. 

Ensin ajattelin, että kirja on samanlainen kuin monet muutkin näistä aiheista kirjoitetut. Muistan aina Jan Guilloun kirjan Pahuus, jossa kuvattiin kouluväkivaltaa Ruotsissa ja minusta se oli jotain pöyristyttävää. Tässä kirjassa on samaa, mutta asioissa mennään vielä pidemmälle, kuolemaan saakka. Mitä on rasismi, miksi se nousee edelleen Amerikassa pintaan yhä uudelleen? Ihmiset ovat olevinaan sivistyneitä, kristittyjä, kunnollisia perheen isiä ja äitejä ja kuitenkin he hyväksyvät tämän, jopa tekevät näitä tekoja. Miksi poliisit, joiden pitäisi suojella ihmisiä, syyllistyvät murhiin ja nimen omaan mustien miesten ja poikien murhiin? Eikä tämä ole tietenkään vain Amerikan asia, vaikka sieltä nämä tulevat julki. 

Kirja on intensiivinen, fiktiivinen tarina, mutta sillä on takanaan todellisia tapahtumia. Vaikka Elwood on naivi ja luottaa oikeudenmukaisuuteen, kuuntelee Martin Luther Kingin puheita kasetilta ja yrittää ymmärtää, niin tällä kaikella hän pelaa venäläistä rulettia. Lukija miettiin, kuinka hänelle käy ja vaikka hän on kertoja kirjan alusta saakka, niin jotain hänelle täytyy tapahtua. Kirjailija säästää sen viimeisille lehdille ja ehkä se on syy, miksei kirja jätä rauhaan, se palaa mieleen ja sitä jää pohtimaan uudelleen ja taas uudelleen. Sehän on toisaalta hyvän kirjan merkki.

Whitehead, Colson: Nickelin pojat. Otava, 2020, suom. Markku Päkkilä. 222 s.

Aika kuluu

’Viimeisen kuukauden ajan olen tehnyt aivan muuta kuin koskaan aikaisemmin. Sammalet ovat jääneet metsään ja kasvien kartoitus muihin aikoihin. Olen tutkinut historiaa. Taitaa olla tämän ajan muoti-ilmiö etsiä sukulaisia DNA-testien avulla ja tehdä sukupuita. Sellaiseen en ole vielä lähtenyt, mutta lupauduin toimikuntaan, joka kirjoittaa kylähistoriikkia. Kun alkaa sellaista tehdä, niin luulisi, että pitää olla kylän kasvatti ja tuntea kyläläiset kuin omat sormensa, mutta huomasin, ettei se niin välttämätöntä olekaan. Kun etsii taloille yhteyksiä, oppii niitä myös tuntemaan ja tapaa mielenkiintoisia uusia ihmisiä.

Kylähistoriikki ei ole pelkästään ihmisten elämän etsimistä, siihen liittyy myös paikkakunnan luonto ja sen muuttuminen, rakentaminen ja sen kehittyminen, kulkureitit, elinkeinoelämä, palvelut ja kunnalliset toimet. Huomasin, että kylähistoriikki on valtavan laaja asia. Kun on tutkinut luontoa monipuolisesti, tehnyt vertailuja, pieniä tutkimuksia, etsinyt tietoa ja merkinnyt muistiin havaintojaan, niin ei se historian penkominen siitä niin paljon eroa. Niinpä olen nyt käynyt läpi kivikauden, metallikaudet, keskiajan koukerot, asutuksen synnyn uuden ajan alussa, Ruotsin vallan ajan ja autonomian. Seuraavaksi onkin edessä se vaikein aika eli itsenäisyyden aika ja se, mitä ihmiset siitä muistavat. Se vaatii poistumista kirjojen ja karttojen ääreltä ja jalkautumista kyläläisten pariin. Mielenkiintoista!

Kun syyskuussa ryhdyin työhön toimikunnan kanssa, oli maisema yllä olevan kuvan kaltainen. Nyt syksy on edennyt jo siihen pisteeseen, että tuuli on varistanut ruskaiset lehdet maahan, illat ovat pimenneet ja aamusella niin kovasti nukuttaisi vielä seitsemän jälkeenkin. Maisema on autio ja tyhjä. Karhut menevät talvipesään, hiiret rynnivät sisälle nakertelemaan. Nyt olisi aika ihmisenkin rauhoittua. Vaan minkäs teet, kun mieli palaa aina uuteen. Nyt se on menneen ajan tutkimista.’

Jos olet kiinnostunut kylähistoriikista, niin se löytyy täältä.

Pienten mielenkiintoa

Ojakielisammal

’Olen usein miettinyt, mistä johtuu, että pieni on minusta mielenkiintoista. Luonnon tarkastelu on siirtynyt yhä enemmän mikrotasolle ja  mikroskooppin läpi tähystelyyn. Nuorempana kuvasin maisemia, rakennuksia, ihmisryhmiä, nyt sammalia, jäkäliä, piensieniä. Kun hankin uuden kameran, piti siihen saada heti makro-objektiivi ja jalusta. Nyt kun katselen tämän kesän kuvamaailmaa ruudulta, huomaan kuvien pääasiassa muodostuvan makrokuvista. Aikoinaan keräsin luonnosta kasveja ja nimenomaan suuria putkilokasveja. Nyt en ole kerännyt niitä vuosiin, mutta koteloinut satoja näytteitä sammalista, jäkälistä ja sieneistä.

Sanotaan, että ihmisen mielenkiinnon kohteet muuttuvat iän myötä. Olisko tässä syytä uuteen ulottuvuuteen? Kun näkee ilman mitään lisälaitteita kaikkea tuttua ja moneen kertaan tarkasteltua, tuntuu mikroskoopin maailma tuovan niin paljon uutta, että sinne palaa uudestaan ja taas uudestaan. Kuljen aina luuppi kaulassa ja suuntaan sen milloin mihinkin pieneen kohteeseen. Jos näkymä osoittautuu mielenkiintoiseksi, otan siitä näytteen mukaani ja seuraavaksi se päätyy mikroskoopin alle, ensin stereoskoopilla katsotaan pintarakenteita, muotoa ja ulokkeita, sitten valomikroskoopilla soluja ja niiden osia. Ja mielenkiinto sen kun kasvaa.

Ripsilovisammal

Tämä saattaa selittää kysymyksen. Toisaalta iän myötä näkökyky myös muuttuu. Luulisi olevan helpompi katsella suuria kokonaisuuksia kuin tihrustaa pienen pieniä eliöitä. Mielenkiinnon kohteet ovat kuitenkin muuttunut, ehkä pysyvästi. Kukapa sen tietää. Joka tapauksessa, kun pari päivää sitten pengoin lahokannon sisuksesta esiin parin millin sammalen, hehkuin innosta, jotain hienoa löytyi. Niinpä löytyikin, mahdollisesti kasvistooni uusi sammallaji, ripsilovisammal (Lophozia ciliata). Tämä lahopuulla elävä maksasammal on todellakin häviävän pieni ja jollei sillä olisi sammalen kokoon verraten valtavan suurta perianttia, niin sen löytäminen voisi olla lähes mahdotonta. Pienestä näkyi vain tuo suuri periantti ja vasta skoopin kautta sen lehdet ja muut tuntomerkit. Häviävän pieni, mutta niin mielenkiintoinen. Nyt vain etsimään sitä lisää eli kantoja katselemaan.

Toukosammal

Näin syksyllä, kun pellot on puitu, muttei vielä kynnetty, löytyy savipaakuilta näitä pieniä millinluokkaa olevia sammalia helposti. On toukosammal (Tortula truncata), hankasammalet (Riccia sp.), gemmallisia varstasammalia (Pohlia sp.), resusammalta (Fossombronia sp.), nuppisammalta (Discelium nudum), karvasammalia (Ditrichum sp.) ja nukkasammalia (Dicranella sp.) monen moisia ja haastavia. Mielenkiintoista mutta työlästä. Suosittelen kuitenkin tutustumaan tähän millimetrimaailmaan.’

Suomen luonnon päivä

Tuomaansääski (Sciara thomae)

’Tänään vietetään Suomen luonnon päivää. Toki jokainen päivä voisi olla luonnon päivä, mutta varmaan on ihan hyvä nimetä yksi erityinen päivä juhlia fantastista luontoamme. Tapa, millä sitä juhlia, on vapaa, mutta ehdotuksia on monia. Tänään voi liputtaa, viettää yön ulkona, leipoa luonnonmarjoista piirakan, rentoutua kansallispuistossa tai miksei missä tahansa luonnon helmassa, viedä lapset retkelle, halata puita, pitää hauskaa.

Itse kävin kuvaamassa ötököitä. Tuomaansääsket on muutaman päivän takaa ja niillä on oma juttu elämässäni. Viehättäviä pikku otuksia, jotka kokoontuvat yhteen näin syksyisin. Tässä paikaksi on valikoitunut karhunputki ja niitä oli valtavasti, varmaan toista sataa.

Tänään on myös myöhästynyt ylioppilaiden juhlapäivä. Sen voisi viettää ulkona ja nauttia samalla luonnon anteja. Oikein hyvää juhlapäivää kaikille meille!’

Sivusto sai huomiota

’Keväällä ennen koronaa sain puhelinsoiton YLE-luonnosta. He halusivat tehdä Luopioistenkasvisto.fi-sivustosta ja sen synnystä jutun Pelasta pörriäinen-kampanjaan. Koska silloin ei ollut koronan vuoksi mahdollista tavata, tuli toimittaja paikalle nyt heinäkuulla tekemään juttua.

Kiersimme vapaa-ajan asuntoni ympäristöä katsellen ja kuunnellen luontoa. Samalla toimittaja teki haastattelun. Tämän pohjalta YLE-luonto julkaisi sivustollaan kuvilla varustetun jutun. Se on luettavissa täältä. Luvassa on myös ohjelma Metsäradioon. Sen ajankohta on todennäkoisesti keskiviikkoiltana 12.8.

Luonto on ollut esillä tiedotusvälineissä ahkeraan tänä keväänä ja kesänä. Tämä johtuu osaltaan siitä, että oman maamme kansallispuistot ja retkeilyalueet on löydetty ikään kuin uudelleen. Kun halutaan lähteä johonkin, valitaan yhä useammin jokin rauhallinen luontokohde, jonne mennään, koska siellä voi välttää liian läheisiä kontakteja. Vaikka itse olen riskiryhmäläinen, en eristysaikana pysynyt neljän seinän sisällä. Kuljin koiran kanssa metsissä, enkä tavannut juuri ketään tai ainakin saatoin siellä liikkua turvallisesti. Kuitenkin metsissä oli väkeä, pyöräilijöitä, juoksijoita, koiranulkoiluttajia ja muita reippailijoita. Sinne mahtui hyvin. Samalla tutustuttiin lähialueen maisemiin ja eliöstöön. Kiinnostuksen huomasi siitäkin, että aikaisemmin en ole saanut niin paljon kyselyitä luontoon liittyvistä asioista kuin näinä aikoina. Ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita ja kasvistosivujani selailtiin ahkerasti.

Kun ystäväni Timo Kypärä oli television uutisissa kertomassa hitupihtisammalesta, nousi sivuston käviämäärä hetkellisesti tuhansiin. Useat halusivat nähdä, milloisesta eliöstä on kyse. Siitä ei liene monia kuvia eikä selosteita olemassa, joten google ohjasi etsijät minun sivuilleni. Tällä tavalla sivusto on osoittanut tarpeellisuutensa. Toivottavasti sitä käytetään jatkossakin, sitä varten se on tehty. Tänään lisäsin sinne kaksi piensientä, tuhkiota, jotka tässä kesän aikana ovat löytyneet Luopioisista. Edelleen otan vastaan kysymyksiä ja havaintoja, joihin yritän ehtiä myös kommentoida. Toivottavasti viihdytte sivujen parissa.’

Havaintoja koiranulkoilutuksella

Metsätöiden jälkeen metsän sammallajisto yksipuolistuu

’Tällaisena talvena, kun lunta ei ole juurikaan kerääntynyt maahan, on ollut kiintoisaa havainnoida metsien pohjakerroksen laatua. Kun sammalista on kiinnostunut, hakeutuu katse juuri niiden puoleen. Hiihtoretkien sijaan olen kierrellyt Jyväskylän ympäristön metsiä koiran kanssa kävellen. Havainnointi on käsittänyt paitsi katselemista niin myös keräilyä. Yleensä olen aloitellut vasta toukokuussa, nyt ensimmäiset sammalnäytteet tuli kerättyä jo tammikuussa. Tällä hetkellä näytekoteloita on jo liki sata. Mukana ei suinkaan ole mitään hienouksia. Monesti aikaisemmin keruut ovatkin olleet erikoisuuksista ja tavallisista lajeista ei näytteitä ole. Ehkä tällainen talviajan keruu on ollut hyväkin asia. Tulevaisuuden tutkijat huomaavat myös sen, että talvella 2020 oli mahdollista kerätä näytteitä tammikuussa.

Havainnoinnin yhteydessä olen vertaillut sammalten lajimäärää talousmetsissä verrattuna luonnonmetsiin. Paljon puhutaan metsien ikärakenteen muutoksesta, lasketaan hiilensidontaa ja puun kasvulukuja, mutta vähemmän puhutaan kuitenkin ehkä tärkeimmästä eli metsän monimuotoisuudesta. Selkeä havainto koiraretkillä on ollut se, että talousmetsän sammallajit voi laskea lähes yhden käden sormin. Avohakkuun jälkeinen maan muokkaus ja heinittyminen on tehokas tapa muuttaa pohjakerroksen kokoonpanoa. Yleensä talousmetsä on kuiva, lahopuuton ja kasvustoltaan nuori metsä. Sammalista löytyy silloin ainoastaan muutamat metsän yleisimmistä sammalista, etupäässä seinäsammal ja metsänkerrossammal. Kangaskynsisammal ja –karhunsammal ovat harvinaistuneet selvästi, sulkasammal ja liekosammalet hävinneet kokonaan. Myös kosteikkojen sammalet ovat vähentyneet, korpikarhunsammal ja rahkat puuttuvat lähes kokonaan maan muokkauksen seurauksena.

Maassa kasvavat sammalet ovat kärsineet enemmän kuin kivipinnalla kasvavat. Niitä on häirinnyt korkeintaan puuston tuoman varjostuksen ja kosteuden puute. Kuitenkin niin karstasammal kuin harmosammalkin kasvavat edelleen talousmetsien kivillä, samoin kivitierasammal. Kaikkein eniten ovat kuitenkin kärsineet maksasammalet. Nehän perinteisesti kasvavat kosteissa olosuhteissa toisten sammalten seassa. Nyt talousmetsistä niitä saa hakemalla hakea. Korkeintaan metsänpykäsammal on säilyttänyt paikkansa kivien päällä, usein kuitenkin kituvana ja kuivuneena.

Lajimäärää näyttää selvästi vähentävän lahopuun puute. Talousmetsistä lahopuuta ei löydy kuin yksittäisinä tuulenkaatoina. Niiden pinnan valtaa aikanaan korallisammalet ja mahdollisesti kujasammal, mutta varsinaiset lahopuun sammalet puuttuvat, joita sentään luonnonmetsistä vielä löytää. Talousmetsien siivoaminen ”roskapuustosta” vähentää edelleen lajistoa. Epifyyttisammalet puuttuvat lähes kokonaan, kun haavat kaadetaan. Luonnonmetsän hiippasammalet puuttuvat samoin suikerosammalet. Näiden korvikkeena on seinäsammal tai sitten ei mitään.

Yhteenvetona näille koiralenkeille voisin sanoa, että monimuotoisuutta sammalten osalta talousmetsässä ei enää  ole. Ne ovat puuston puolesta monotoonisia ja näyttää siltä, että myös pohjakerroksen puolesta. Ei ole yhtään ihme, että sammalet yhdessä lintujen kanssa pitävät kärkipaikkaa uhanalaistilastojen kärjessä.’

Kuva on Takkulan lehdosta Luopioisista. Sammallajisto on täällä hämmästyttävän runsas.

Mitä edessä?

Mikä on Suomen asema maiden puristuksessa?

’Suuri ajattelija Pentti Linkola on poissa. Hän oli mies, joka puhui maailman puolesta ja toimi niin kuin puhui. Hän kertoi meille, kuinka tulisi elää, mutta se on meille liian kovaa elämää. Hän itse kalasti ruokansa, polki pyörällä paikasta toiseen, kirjasi muistiin näkemäänsä ja kokemaansa. Hänen teesinsä olisivat pelastus maailmalle. Ne vain eivät ole mahdollisia tällaisessa maailmassa.

Yuval Noah Harari tiivistää kirjoissaan ihmisen historian kolmeen suureen mullistukseen. 70 000 vuotta sitten ihminen alkoi käyttää kieltään tarinoiden kertomiseen ja tietoisuus vei kehitystä eteenpäin, 12 000 vuotta sitten maanviljely syrjäytti metsästys- ja keräilykulttuurin ja 1500-luvulla alkoi renessanssin myötä tieteellinen vallankumous. Kaikki tämä on vaikuttanut ihmisen toimiin tähän päivään saakka. Mitä tämän jälkeen?

Linkolan oppien mukaan ihmisiä on liikaa ja maapallo ei kestä tätä. Me suomalaiset kulutamme osuutemme vuosittain jo huhtikuuhun mennessä ja elämme lopun aikaa velaksi. Siihen ei ole kaikilla mailla mahdollisuutta. Harari pohtii kirjassaan Homo Deus avuksi mm. automatisointia ja tekoälyä. Hans Rosling, kirjassaan Faktojen maailma, ennustaa tilastoihin nojautuen, että väkiluku tulee nousemaan n. 11 miljardiin ennen kuin se tasaantuu. Tämä toteutuu sillä, että nyt heikommissa olosuhteissa olevat saavuttavat vaurautta ja heidän ei enää tarvitse synnyttää niin paljon lapsia vanhuutensa turvaksi kuin ennen. Mutta tuo luku on kaukana maapallon kestokyvystä. Meidän länsimainen elämäntapamme, johon muutkin pyrkivät, kuluttaa luonnonvaroja ja tuottaa saasteita liiaksi. Ei siihen ole syytä sen vuoksi pyrkiä, mutta jos me elämme niin, emme voi sitä muiltakaan kieltää.

Tulevaisuudetutkijat kehittelevät malleja ja ideoita asioiden korjaamiseksi. Osa niistä on varmaankin täysin toteutettavissa, jos ihmiset niin haluavat, osa on utopioita tuntien ihmisen mukavuudenhalun ja muutosvastarinnan. YK:n asettama maailmanlaajuinen ohjelma Agenda 2030 on muuttamassa maailman toiminnan aivan uudenlaiseksi. Siinä puhutaan maailmanhallituksesta, maailmanvaluutasta ja voimakkaasta verkostoitumisesta koko maapallon puitteissa. Onko siinä seuraava hyppäys uudelle tasolle. Se kuitenkin herättää ihmisissä pelkoja, Isoveli valvoo-ajattelua ja yksityisyyden suojan romuttumista. Todennäköisesti se johtaisi myös levottomuuksiin ja sitä kautta valvonnan lisääntymiseen.

Koronavirus on saanut toiset ihmiset miettimään tulevaisuutta ja toiset bailaamaan kuin viimeistä päivää. Tämän saamme lukea uutisista ja kuvauksista ihmisten arjesta. Monesti kuulee sanottavan, että tämän jälkeen maailma ei ole enää entisensä. Millainen se sitten on? Kaikenlaiset ennustajat ja asiantuntijat julkaisevat mietteitään, jotka liikkuvat laidasta laitaan. Ehkä tämäkin on yksi sellainen. Meillä olisi liuta ongelmia ilman virustakin, jotka kaikki pitäisi ratkaista pikaisesti, ilmastonmuutos etunenässä.

Jos ajattelee jotain postitiivista tässä ajassa, niin sitä on ihmisen kekseliäisyys pakon edessä. Apollo 13 selvisi takaisin maahan kärjistäen ilmastointiteipin avulla, nykyihminen luo uusia tapoja toimia ja kehittää niitä koko ajan parempaan suuntaan, tämän hetken esimerkkeinä etäopetus, etätyöskentely. Tätä innovointia ei saisi tukahduttaa. Pakon edessä olemme luovempia, mutta onko siitä apua. Se on eri asia. Liiallinen pakko ei ainakaan tuo mukanaan muuta kuin vastustusta.

Elämme vaikeita aikoja – mutta selviämme.’

Vaikeuksien jälkeen näkyy valoa!

Ikäkaranteenissa

Päijänne tammikuussa

’Ulkona on kaunis ja aurinkoinen päivä. Kadulla ei näy yhtään ihmistä, ei autoja, ei pyöräilijöitä, vain silloin tällöin jokunen koiranulkoiluttaja. Häviävän pieni otus on saanut maailman polvilleen. Viruksen koko on sitä luokkaa, että sen näkemiseen vaaditaan erikoisvälineet, edes valomikroskoopin tehot eivät siihen riitä. On vaikea uskoa, että sellainen voisi olla niin tuhoisa. Mikä se virus lisäksi on? Asiasta kiistellään. Elämän kaksi perusasiaa ovat lisääntyminen ja aineenvaihdunta. Virukselta puuttuu jälkimmäinen. Siksi voidaan sanoa, ettei se ole elävä laji ja kuitenkin se suotuisissa olosuhteissa eli solussa pystyy lisääntymään. Se on siis elollisen ja kuolleen aineen välimaastossa.

En ole tämän alan asiantuntija, joten ajatukseni saattavat olla ihan hakoteillä. Nyt kun ei saa liikkua vapaasti ikänsä puolesta, joutaa ajattelemaan asioita ja tekemään rästiin jääneitä töitä. Ajatuksissa on liikkunut näiden tämän vuoden kolmen kuluneen kuukauden aikana ainakin se, että nämä ovat olleet hämmästyttävän poikkeuksellisia kuukausia. Ensin seurasimme Australian ennätysvaikeita ja laajoja maastopaloja, joissa tuhoutui paitsi maastoa niin myöskin taloja ja eläinten asuinsioja. Maastoa paloi 13 miljoonaa hehtaaria eli ainakin viideosa maanosan metsistä. Yksistään koaloita kuoli yli 8000 eli kolmasosa populaatiosta. Tuhot ovat olleet hyvin poikkeukselliset.

Myös oman maamme olot ovat olleet poikkeukselliset tänä talvena, joka ei edes tullut. Ei meillä ole tällaista talvea ollut, sanovat Päijänteen rannoilla asuvat. Kukaan ei muista, että järvi ei olisi jäätynyt ollenkaan niin kuin nyt kävi. Hiihtokausi jäi täällä Jyväskylän korkeudella harvaan lumiseen päivään ja loppui sitten kokonaan jo helmikuulla. Lappi taas sai lunta ennätysmääriä ja odottaa nyt kauhulla näiden lumimassojen sulamista ja tulvia.

Lapissa odotetaan suuria tulvia

Korona-pandemian alla jäi myös Itä-Afrikan jättimäiset heinäsirkkaparvet, jotka söivät suihinsa kaiken kasvillisuuden. Tämähän ei ole uusi vitsaus. Tästä kerrotaan jo Raamatun Mooseksen kirjassa. Tämä nykyinen kuitenkin on poikkeuksellisen suuri. Hesarin artikkelin mukaan neliökilometrin kokoinen parvi voi sisältää lähes sata miljardia sirkkaa ja painaa yhtä paljon kuin 2,5 miljoonaa ihmistä. Sellainen parvi syö ruoan miljoonilta yhdessä hetkessä. Kun ruoka loppuu, katoavat sirkatkin, mutta ihmisille jää nälkä.

Vuoden alussa ei tästä koronasta tiedetty vielä oikeastaan mitään. Nyt uutisissa ei muusta puhutakaan ja koko maailma on hädässä. Tämäkin siis vain tämän kolmen kuukauden aikana. Mihin sitten tämä johtaa, sitä ei tunnu tietävän kukaan? Se tiedetään, ettei maailma palaa ennalleen tämän jälkeen. Taantuma on edessä ja sehän tuo osalle ihmiskuntaa vaikeuksia niin ravinnon kuin toimeentulonkin merkeissä. Jokaisen toive varmaankin on, että elämä voisi jatkua edes siedettävissä olosuhteissa ja että pian päästäisiin taas normaaliin. Se on sitten kokonaan eri asia, onko se toivottavaa ainakaan luonnon kannalta. Päästöt ovat myös romahtaneet ja ilman laatu parantunut alueilla, joilla tähän asti ihmisiä on sairastunut tai kuollut epäpuhtaan ilman vuoksi. Sanotaan jopa, että Kiinassa koronaan kuolee vähemmän ihmisiä kuin pelastuu ilman laadun parantumisen vuoksi.

Itselleni nämä lumettomat ja karanteenissa olevat ajat ovat olleet hyödylliset. Kasvistosivuja on tullut muokattua ja täydennettyä ihan kohtuudella. Uuden piensienikirjan avulla loisisenille on löytynyt uusia nimiä ja taksoneita. Tämä työ on vielä kesken, mutta karanteeni jatkuu vielä hallituksen mukaan toukokuun puolelle saakka, joten on tässä aikaa.

Toivon kaikille lukijoille terveyttä. Elämä jatkuu tämänkin jälkeen ja toivotaan, ettei tänä vuonna enää tule suuria mullistuksia.’

Talven odotusta

Kulosammal on kuvattu toukokuun alussa, mutta vastaavia näkee jo nyt.

’Tänä talvena maamme on todettu olevan hyvin kahtiajakoinen säiden suhteen. Meteorologit ovat illasta toiseen toistaneet kuinka etelässä on lauhaa, plusasteita, maat viheriöivät ja sataa vettä, mutta pohjoisessa paukkuvat pakkaset paksujen kinosten päällä ja lunta tupruttelee aina vain lisää. Täällä keskisessä Suomessa sitten värjötellään milloin koleassa vesisateessa milloin räntää laseista pyyhkien. Talvea on saanut odottaa.

Termien talvi määritellään alkavan siitä kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi nollan alapuolelle. Niin ei täällä ole vielä tapahtunut. Omissa max/min-mittauksissani jatkuvasti molemmat lukemat ovat plussalla ja vain satunnaisesti päästään jommassa kummassa muutaman asteen verran miinukselle. Talvi siis ei ole vielä alkanut. Omana kouluaikanani talvikuukausia olivat joulu-, tammi- ja helmikuu. Nyt mennään siis talven viimeistä kuukautta jo puolivälissä.

Tämän on pakko vaikuttaa luontoon. Ystäväni Orivedeltä kertoi käyneensä jo usealla sammalretkellä tämän vuoden puolella, Etelästä kuuluu, että mustarastaat pesivät, leskenlehdet kukkivat ja itsekin löysin maastosta lehdessä olevia mustikanvarpuja tammikuun lopulla. Kaikki ovat poikkeuksia.

Lehdessä oli uutinen, että lehtopöllöjen ruskea värimuoto on yleistynyt maassamme viime vuosien aikana. Harmaata on pidetty pohjoisten havumetsien muotona, mutta se näyttää nyt syrjäytyvän luonnonvalinnan kautta. Miten käy metsäjäniksen, joka valkoisena pilkkuna mustassa metsässä on näkyvä suupala pedoille, entä riekon ja kiirunan pohjoisessa. No, nämä viimeksimainitut saavat vielä nauttia lumen tuomasta suojasta ja omasta suojaväristään mutta kuinka kauan.

Luonto muuttuu ja eliöt löytävät omat sopeutumistapansa. Osan lajeja yksilömäärät muuttuvat, osan levinneisyydet, osa kuolee, osa kokee invaasion ja sitten tasoittuu. Näin on ennenkin tapahtunut. Varsinkin hyönteisillä kannanvaihtelut saattavat olla hyvinkin jyrkkiä. Afrikassa tuskaillaan miljoonien heinäsirkkojen kanssa paraikaa, ne kun syövät ihmisten uurastuksen tulokset ja aiheuttavat nälänhädän. Heinäsirkoilla on oma elinkiertonsa ja näitä invaasioita tulee määrävuosin, mutta eri kokoisina. Lapsuudesta muistan, kuinka isä vei minut katsomaan mäntypistiäismetsää. Miljoonat toukat söivät männynneulaset suihinsa ja vain rankut jäivät jäljelle. Olen nähnyt painajaisia siitä useasti jälkeenpäin, mutta en koskaan enää sen jälkeen livenä metsässä. Yksittäisiä pistiäistoukkia näkee aina silloin tällöin. Tuholainen on saatu kuriin.

Tämä lähde on Hämeestä syyskuulta, mutta ei se ole kovinkaan paljon muuttunut tähän mennessä. Lepänlehdet ovat pudonneet ja maassa olevat maatuneet jonkin verran.

Nyt on oiva aika retkeillä talvisessa lumettomassa metsässä ja keräta vaikka sammalnäytteitä. Sammal kasvaa jo. Sehän on ainavihanta ja kun vesi on sulaa, niin se pystyy yhteyttämään. Kallionkyljissä maailman ehkä yleisin sammal kosmopoliitti kulosammal työntää jo kiivaasti punaista pesäkeperäänsä pystyyn. Ajallisesti se on pari kuukautta etuajassa, mutta sen toimintoja ei ohjaakaan kalenteri vaan luonnon olosuhteet. Samoin lähteet ovat nyt otollisia kasvinkeruupaikkoja. Tunnetusti lähde ei jäädy tavallisina talvinakaan, nyt niiden kasvit ovat olleet vihreitä koko talven vaikka eivät kukikaan. Tähtimöt, heinät, vesitähdet jne. löytyvät sieltä hyväkuntoisina. Tällaisen olemattoman talven kasviretkessä on eksotiikkaa, siis retkille!’

10 vuotta

Pohjanlumme on Luopioisten (Pälkäneen) vaakunakukka. Kuva on skannattu diasta, joista kasvisivujen ensimmäiset kuvat tehtiin. Nyt ne on pääasiassa korvattu uudemmilla kuvilla.

’Tasan kymmenen vuotta sitten ahersin päivätolkulla tietokoneen kanssa saadakseni aikaan ensimmäisen pitäjäkohtaisen nettikasvion. Luopioistenkasvisto.fi julkaistiin muutama kuukausi tämän jälkeen, mutta työ sen parissa alkoi vuoden vaihteessa. Enpä ollut sellaista työtä kovinkaan paljon tehnyt, joten opeteltavaa oli runsaasti. Sivun rakenne, osioiden suuruus, tekstin koko ja väri, kuvien määrä ja linkitykset, kaikki piti miettiä, jotta sivuista tulisi toimivat ja helpot käyttää.

Olin pitkään tehnyt Atlas-ruutuja Luopioisten pitäjästä, jossa kesät vietin ja ajatuksena oli julkaista kartoituksen tulos myöhemmin pitäjänkasviona. Kun koko ajan kuitenkin tuli uutta tietoa myös jo tehdyistä ruuduista, lähti liikkeelle ajatus tehdä kasvio nettiin. Sehän olisi tätä päivää ja sitä olisi helppo täydentää ja lisätä tarpeen vaatiessa. Toisaalta kokonaisen paperikirjan tekeminen, niinkin pieneltä alueelta kuin Luopioinen on, tuntui turhalta ja liian haastavalta ja olisiko sille edes löytynyt kustantajaa.

Enpä silloin arvannut, millaisesta työstä oli kyse ja kuinka tämä pieni alku paisui vuosien varrella. Nyt kymmenen vuoden kuluttua sivusto käsittää yli 2000 sivua kasvi- ja sienitietoa pitäjän alueelta. Luopioinen on sinä aikana liitetty osaksi Pälkänettä ja vanhat kartat ovat tulleet tarpeellisiksi, kun etsitään entisen pitäjän rajoja. Maisemat ovat muuttuneet, teitä rakennettu pitkin metsiä ja asutus on siirtynyt keskuksiin. Nämä ovat vaikuttaneet lajien määrään ja yleisyyteen hyvinkin paljon.

Kun vuoden 2010 aikana putkilokasvisivut saivat muotonsa ja sisältönsä, alkoi seuraavana vuonna sammalsivujen tekeminen ja sitten jäkäläsivujen. Lopulta vielä vuosikymmenen puolivälissä valmistuivat piensieni- eli mikrosienisivutkin edellisten jatkoksi. Sen jälkeen sivuja on vain lisätty, päivitetty ja korjattu virheitä. Siinäkin on ollut kovasti mietittävää ja naputeltavaa. Tällaiset sivut eivät ole koskaan valmiit. Näin jälkeenpäin olen huomannut, että paperikirjan tekemisellä olisin varmaankin päässyt paljon vähemmällä.

En kuitenkaan ole pelännyt enkä katunut työn määrää. Samalla olen itsekin oppinut kiinnittämään huomiota lajiston muuttumiseen, olen oppinut hakemaan uusia kuvakulmia lajikuviin ja retkeilemään mielenkiintoisiin paikkoihin, joissa aikaisemmin ei ole tullut käytyä. Myös se, että sivustoa on käytetty ja että olen saanut siitä hyvää palautetta, on antanut pontta jatkaa työskentelyä. Eihän tämä sivusto ole mikään hittituote. Päivittäin siellä vierailee kuitenkin muutama sata surfailijaa. Osa viipyy kauemmin ja selaa useammankin sivun samalla kertaa, osa poistuu välittömästi paikalta.

Näin uuden vuosikymmenen alkaessa on paikallaan tietenkin jokavuotinen päivitys, mutta myös pohdinta siitä, miten tätä palvelua voisi kehittää. Tiedän, että suurempi osa kävijöistä liikkuu siellä mobiilin kautta ja kun sivut on tehty aikanaan tietokonetta varten, niin sivuston tulisi seurata aikaansa ja taipua paremmin myös puhelinkäyttöön. Tämä vaatisi kuitenkin sivujen täydellisen remontin eikä minulla ole taitoa eikä aikaa siihen. Niinpä tiedon etsijöiden  pitää edelleenkin vaivautua suurentamaan tekstiä näytöllä ja siirtelemään sitä sorminäppäryyttä käyttäen.

Sivustolle en ole suunnitellut mitään uutta osiota. Yhden miehen projektina tämä on nyt jo siinä ja siinä, että se pysyy hallittavana. Uusia lajeja sinne tulee varmasti edelleenkin ja ehkä kasvisivujen kartatkin vielä päivittyvät vastaamaan tätä päivää. Uusia kirjoja on tulossa, joten niiden mukaan on tarkoitus päivittää myös sivuja, etenkin piensienisivuja, joihin tulee toivottavasti apu uuden kirjan myötä. Edelleenkin toivon, että virheistä ja parannusehdotuksista otetaan minuun yhteyttä. Itse sitten ratkaisen, pystynkö nämä toiveet toteuttamaan.

Tässä samalla toivotan kaikille lukijoille ja sivuston käyttäjille Mielenkiintoista Uutta Vuotta ja vuosikymmentä. Toivottavasti saatte ongelmiinne apua Luopioisten kasvistosivuista!’

Rihmahiirensammal on sitten viimeisintä kuvaustekniikkaa eli kuva on otettu mikroskoopin läpi. Varsinkin sammalten määrityksessä tarvitaan tarkkoja solutason kuvia ja niitä olen pyrkinyt sivuston yhteydessä etsijöille tarjoamaan. Ehkä jatkossa enemmänkin.