Vappua!

’Tähän aikaan toivotetaan iloista, hyvää, onnellista, hauskaa jne. vappua, säästä huolimatta. Tätä kaikkea toivotan minäkin lukijoilleni! Vappu on saanut meidän elämässämme eräänlaisen käännekohdan merkityksen. Puhutaan ajasta ennen vappua, jolloin on vielä kylmää ja koleaa sekä ajasta jälkeen vapun, jolloin kesän pitäisi jo alkaa ja lomien olla lähellä. Monesti näissä petytään, kun takatalvi hyytää loma-aikeet ja kylmä viima siirtää kesän alkamista.

Itse hurahdin huhtikuussa toivottamaan kevään ja kesän tulevaksi lähtemällä epävirallisesti 1000 lajia kampanjaan. Tämähän on FB:n ryhmä, joka kannustaa ihmisiä tarkkailemaan luontoa monipuolisesti ja keräämään tunnistettavasti eliölajeja sivuilleen. Itse en ole FB:ssä, enkä tämän vuoksi sinne myöskään liity, mutta halusin kokeilla, kuinka vaikeaa tuon tavoitteen saavuttaminen on. Siitä johtuu tuo sana epävirallinen. Rakentelin taulukkoon lajilistoja ja perään pari saraketta päivämäärää ja summalaskua varten. Valmiit listat sain putkilokasveihin, sammaliin, jäkäliin, sieniin ja lintuihin jo koneellani valmiina olevista listoista, hyönteiset, nilviäiset, kalat ja nisäkkäät sun muut on sitten kirjoiteltava laji kerrallaan.

Kun koiran kanssa liikkuu paljon, löytyy paljon lajejakin. Muistiin ne on kuitenkin maastossa merkittävä, niin nopeasti tahtoo unohdus viedä löytöjä mennessään. Hämmästyin, kun kuvittelin asian olevan vain läpihuutojutun onhan sivuillani 750 putkilokasvia, yli 500 sammalta ja parisataa jäkälää sekä sientä. Pianhan nuo löytää ja merkitsee muistiin. Mutta näin se ei tietenkään ole, jos vähänkin on asiassa kriittinen. Mielenkiintoista etsimisessä on ollut, että nyt huomaa, kuinka kevät todellakin vyöryy esiin maasta. Pienet hennot taimet putkahtelevat maanpintaan ja niistä lajin tunnistaminen asettaa haastetta. Voisihan ne vasta kesälläkin merkitä, mutta hauskaa on ollut etsiä ja tunnistaa vasta nousevia kasvin taimia tai koettaa pitää muurahainen mikroskoopin alla lajin varmistamiseksi tai sulatella suon rahkasammalta sormien välissä.

Lajeja on huhtikuun aikana kertynyt reilut neljä sataa, joten tavoite tulee kyllä täyteen, mutta niin kuin sanoin, ei se ihan läpihuutojuttu ole. Tässä on huomannut, kuinka huonosti tuntee esim. hyönteisiä tai kuinka paljon voisi havaintomaailmaansa avartaa pitämällä aistit valppaina kulkiessaan. Suosittelen kokeilemaan, vielä ehtii mukaan. Ja todellakin tämä ei vaadi yhteisöllisyyttä, vaikka sen kautta kieltämättä saattaisi saada vinkkejä ja ehkä pientä kilpailullisuuttakin, jos sitä kaipaa.

Joka tapauksessa: Mukavaa vappua kaikille!’

Lumet väistyvät

’Edellisessä postauksessa oli vielä talven tuntu, nyt muutama päivä sen jäkeen alkaa tuntua siltä, että kevät on tullut. Lumet sulavat auringonpaisteessa ja vesisateessa, tien vierustalla purot solisevat ja linnut ovat virkeämpiä, vaikka varsinaista ryntäystä ei olekaan vielä näkynyt.

mustakehräjäkälä

Kävin ensimmäisellä kasviretkellä, Padankosken Kuparikalliolla. Jäätä pitkin on helppo hiihtää ja silloin pääsee suoraan veteen laskeutuvien kallioiden juurelle vaivattomasti. Tarkoitus oli tarkastaa ja keräilläkin niin sammalia kuin jäkäliäkin tällä retkellä. Kallion pinta oli kuiva ja lämmin. Sammalet olivat heränneet, mutta kuivuudessa painuneet koppuraan. Hieman lunta sulaksi käsien välissä ja vesi sammalten päälle, niin johan ne alkoivat turvota ja näyttää oikeanlaisilta. Kalliot tuottivat vain tavallisia sammallajeja, kuten harmosammal, karstasammal ja pohjankivisammal. Vähän varjoisammasta paikasta löytyi taljaruostesammal ja kivikutrisammal yhdessä lehtoritvasammalen kanssa. Ne kielivät kallioperän ravinteisuudesta.

rantakarttajäkälä

Enemmän kuitenkin tällä kertaa kiinnitin huomiota jäkäliin, joita kallion pinta oli kertavanaan. Lehti- eli makrojäkälistä muistiin jäivät karpeet, jauherustojäkälä ja epämääräiset tinajäkälät. Kuvasin joitakin rupijäkäliä. Kuvissa näkyy saalis. Näissä ongelmaksi muodostuu näytteen irrottaminen kalliopinnasta. Monesti koteloon saa vain epämääräisiä muruja, sillä aina ei ole mahdollisuus irroittaa kalliosta kivistä liuskaa, jolla jäkälä kasvaa. Taltta ja vasata ovat kyllä hyvät apuvälineet.

vainiomannajäkälä

Retken jälkeen kerätyt näytteet tulisi määrittää ja lajit tunnistaa, sijoittaa koteloihin ja tehdä muistiinpanot etikettiä varten. Kaikki muu sujuu rutiinilla, mutta määrittäminen ei ole ollenkaan helppoa. Jäkälien määrityksessä puhutaan kemiallisista reaktioista eli käytetään erilaisia reagensseja lajin määrittämisessä. Reagensseja harrastaja ei vain saa mistään, koska ne luokitellaan joko myrkyiksi tai muuten vaarallisisksi aineiksi. Siksi harrastaja jää kirjojen ja netin kuvien varaan ja määritys on silloin aina epävarma tai jopa virheellinen. Niin näidenkin kuvissa esiintyvien jäkälien kohdalla. Nykyään monet lajit määritetään joko elektronimikroskoopilla tai dna-analyyseilla. Nämä ovat tietenkin myös harrastajan ulottumattomissa.

määrittämätön

Kallioilta löytyi kuitenkin minulle kaksi uutta jäkälää, jos määritys on oikea. Tämähän näissä aina on vaikeutena, oikeellisuus. Joka tapauksessa jossain välissä teen sivut niin mannajäkälästä kuin karttajäkälästäkin. Yksi kuvista on edelleen nimeämättä, ehkä joku osaa auttaa tai jostain löytyy tällekin määritys.’

Ei oo veljeksiä

’ Näinhän sanotaan: Vuodet eivät ole veljeksiä! Kun katselin huhtikuun alun kuvia parilta viime vuodelta, sen näki selvästi. Me odotamme näihin aikoihin kevättä, lämpöä, muuttolintuja, elämän pursuamista niin kukissa kuin luonnossa muutenkin. Toisaalta olemme vihdoinkin saaneet nauttia kunnon talvesta. Vaikka lumi tulikin varsinaisesti vasta tammikuussa, niin helmikuun pakkasjakso, joka on jatkunut näihin päiviin saakka, on tehnyt talvesta kunnollisen, oikein vanhan ajan talven. 

Kuvan kaltaisista säistä saimme nauttia juuri mennen pääsiäisen aikaan. Hanget olivat vielä paksut, hohtavat ja osittain kantavatkin. Hiihtäminen oli nautinto. Jäällekin saattoi mennä sujuttelemaan, vaikka virtapaikkoja pitikin varoa, jäätilanne kun ei koko talvena ole ollut kovin kummoinen. Aurinko paistoi, yöllä oli liki parikymmentä astetta pakkasta ja päivällä muutama plusaste. Tästä ei ulkoilusää enää parane. 

Jokseenkin vuosi sitten otetussa kuvassa hanget ovat hävinneet, jos niitä olikaan, pellot kuivuneet ja kirkkaista aurinkoisista päivistä ei ole tietoakaan. Tällöin olin myös nähnyt tai kuullut jo toista kymmentä muuttolintua, tänä vuonna en ainuttakaan. Vielä ei ole näkynyt joutsenta eikä töyhtöhyyppää, uuttukyyhkyä, peippoa, kottaraista, telkkää, kurkea, hemppoa eikä hanhiakaan. Oikeastaan vain mustarastas voisi olla muuttolintu, mutta kun se on koko talven käynyt lintulaudalla. Kauniisti se on kuitenkin laulanut.

Tilastot kertovat, että maaliskuu oli kylmä ja sateinen. Vertasin Jyväskylän keskiarvotilastoja toisiinsa kolmelta vuodelta lämpötilan ja sadamäärän suhteen. Vuonna 2016 maaliskuun keskilämpö oli -0,6° (vaihtelu +10.9°, -12,6°) ja sademäärä 8,2 mm, vastaavasti vuonna 2017 -0,2° (+11,3°, -11,5°) ja 16,2 mm. Tänä vuonna luvut olivat -6,5° (+3,7°, -24,4°) ja 24,4 mm. Kovin on siis ollut kylmää ja sateista. Tämä on linjassa Ilmatieteenlaitoksen mittausten kanssa. Uutisissa kerrotaan maaliskuun olleen kylmin viiteen vuoteen, mutta myös aurinkoisia päiviä oli enemmän kuin aikoihin. 

Lapsuudesta muistan, kuinka kevät saattoi viipyä, mutta tulla sitten ryminällä. Näin voi olla tänäkin vuonna. Ainakin uutiset kertovat, että muuttolinnut odottavat Suomenlahden takana jo innokkaina. Kun sää lauhtuu ja tuuli käy suotuisasti, alkaa muutto ja kevät tulee. Ellei tule hiljainen kevät. Jo 60-luvulla Rachel Carson ennusti kirjassaant Hiljainen kevätettä tulee aika, jolloin linnut eivät palaakaan, saamme turhaan odottaa. Viime kesän koleus tuhosi pesinnän monelta linnulta ja se saattaa näkyä tänä vuonna. Toivottavasti ei kuitenkaan. Toisaalta olen kevään hiihtoretkillä ihmetellyt metsän hiljaisuutta. Vain tiaisia, niistäkin edustettuina ainoastaan tali- ja sinitiainen. Eletään kuitenkin toivossa.’

 

Uusi vuosi

Kiviturkkisammal (Paraleucobryum longifolium)

’Vuoden vaihde asettaa paineita. Kuka haluaa tehdä hyviä lupauksia, kuka muuttaa vanhoja käytänteitä. Viime vuosina iän myötä on tullut tarpeelliseksi myös karsia tapoja ja velvotteita. Kaikkea vanhaa ei ehdi tehdä eikä jaksa, varsinkin kun koko ajan tunkee päälle uutta ja mielenkiintoista. Tässä onkin ajan haaste: miten priorisoida elämänsä. Meille tarjotaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta ei juurikaan kunnollisia työkaluja pitää se kaikki järjestyksessä. Uuden vuoden alku on syytä ottaa vakavasti, ainakin kaiken tämän pohdinnan suhteen.

Itse olen ollut koko elämäni kiinnostunut kaikesta luontoon liittyvästä: linnuista, hyönteisistä, kasveista, sienistä. Kirjahylly on väärällään määritysoppaita ja kuvateoksia. Kamera on aina valmiina ikuistamaan mielenkiintoinen ötökkä, sammal, kukka. Saamaani tietoa olen käyttänyt kovin vähän, joissain tutkimuksissa, kasvistosivuilla netissä, sanomalehtiartikkeleissa, näyttelyissä, täällä blogissa ja viimeksi Instagrammissa. Facebookiin tai Twitteriin en ole onneksi eksynyt. Kaikkeen tähän ei aika kuitenkaan riitä. Nämä nykyajan informaatiokanavat ovat oikeita aikasyöppöjä. Jotain on asialle tehtävä, sillä haluaisi kuitenkin tehdä hyvin sen minkä tekee. Vasemmankäden työt eivät kiinnosta pitkän päälle.

Viime vuoden alussa olin lopettelemassa blogiani juuri tästä syystä. Monien kommenttien jälkeen en niin kuitenkaan tehnyt. Artikkelien määrä kuitenkin romahti vuoden kuluessa. Aiheita oli, aikaa ei! Huomasin yhä useammin istuvani puhelin kourassa ja selaavani Instagram-kuvia. Näin myös itseni automaattina, joka ravasi kuvasta toiseen, näpäytti kaksi kertaa ja unohti jopa lukea, mitä sinne oli kirjoitettu, sitten unohti kuvankin. Onko tässä mitään järkeä, merkitystä? Kuitenkaan en ole satojen seuraaja enkä saa omiin kuviini ”tykkäyksiä” muutamaa kymmentä enempää. Siis melko rajallinen määrä. Kuvavirta, mukana tosi hyviäkin kuvia, on loputon ja niihin haluaisi perehtyä paremmin. Ei vain ehdi, kun uutta tunkee koko ajan lisää esiin.

Tämän vuoden aikana yritän, en lupaa, paneutua blogiin ja jättää Instagrammin sivuun. En ehkä lopeta sitä kokonaan, mutta en enää mieti kuvia sen pohjalta, vaikka paljon olenkin oppinut lisää valokuvauksesta myös Instan kautta. Blogin kirjoituksissa keskityn siihen oleelliseen, jota olen aina halunnut tehdä, tutkia kaikkea uutta löytämääni. Niinpä luvassa on sammalia, kukkia, hyönteisiä, sieniä ja niiden elämää. Lisäksi jatkan mielenkiintoisten kirjojen esittelyä onhan sekin eräänlaista uuden ja oudon tutkimista. Toivottavasti tämä ratkaisu tyydyttää lukijoitani, joita kuitenkin täällä blogin puolella on huomattavasti enemmän kuin kuvien katselijoita Instagrammissa.

Tämän vuodatuksen kautta Mielenkiintoista Uutta Vuotta kaikille lukijoille!

Kukkakimppu Suomelle

’Suomen juhlavuosi huipentuu!

Olin eilen Pälkäneen kirjastossa, Arkissa, rakentamassa juhlan kunniaksi valokuvanäyttelyä. Sen teemaksi olin valinnut juhlavat suomalaiset luonnonkukat. Niistä sommittelin Kukkakimpun Suomelle. Osa kuvista on ollut näytteillä jo aiemminkin, mutta suuri osa on uusia parin viime vuoden ajalta.

Kun viime talvesta alkaen mietin näyttelyn aihetta, nousi keskeiseksi maamme tavallisten kasvien kauneus, kukkien loisto, joka helposti jää meiltä huomaamatta. Minulle niiden katseleminen on tullut verenperintönä. Äitini, joka ollisi täyttänyt keväällä sata vuotta, oli innokas kasvien kerääjä ja katselija lapsuudessaan ja oikeastaan nautti niistä koko ikänsä. Hän opetti minutkin viihtymään kukkien parissa. Meillä on upea aarre näissä kasveissa, kun vaan ymmärrämme ja hyväksymme sen. Samaahan on koko oma maamme. Se on lukemattomilla mittareilla todettu yhdeksi maailman parhaista. Niinpä en jaksa ymmärtää sitä valitusta ja moitetta, jota kuulee päivittäin. Ollaan onnellisia maastamme ja nautitaan siitä.

Näyttelyn yksi tarkoitus on luoda positiivista ilmapiiriä ehkä hieman harmaaseen loppusyksyyn. Räntäsade, koleus ja pimeys kuuluvat tänä päivänä suomalaiseen elämään. Eihän ne aina ole mukavia, mutta sää on asia, jolle emme voi mitään. Voimme pukeutua sään mukaan, voimme ajatella kesän valoa ja lämpöä, nauttia kummastakin.

Näyttely kuvaa myös suomalaisuutta. Taulut on ripustettu aitoolaisen Printscorpio oy:n lippupainon aidoille lippukankaille Suomen lipun muotoon. Heille kiitos tästä. Lippumme saa symbolisesti värinsä lumesta ja taivaasta, mutta sen värit toistuvat myös monissa luonnonkukissa, kielon valkoisuudessa ja lemmikin sinessä.

Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina tämän kuun ajan. Tervetuloa tustumaan!

Syksyn aikaan

’On pitkä aika siitä, kun viimeksi kirjoitin blogiin yhtään mitään. Syksy on mennyt erinäisten sattumusten johdattamana ja monet asiat ovat saaneet jäädä odottamaan. Blogi kärsi pari viikkoa virusongelmasta. Troijalainen oli pesiytynyt sovellukseen ja heitti saitin avaajan silmille mainoksia, jotka eivät kaikki olleet ihan kivoja. Niinpä pistin blogin telakalle siihen saakka, kunnes sain sen siivottua. Viruksen poistaminen ei vain ollut ihan helppoa ja siihen tarvitsin asiantuntijan apua. Nyt sovellusohjelma on asennettu uudelleen ja vanhat blogitekstit kuvineen ja kommentteineen on siirretty tähän uuteen pohjaan. Aika moinen urakka. Kiitos kaikesta avusta. Tämäkin kirjoitus on oikeastaan vielä testiajoa, onnistuiko päivitys vai tunkeeko edelleen turhaa ryönää esiin. Näyttää toimivan.

Samalla olen aloittanut niin blogin kuin koko Luopioisten kasvisto-sivustonkin uudistamisen muotoon, jossa sitä on helpompi lukea myös mobililaitteella eli jossain vaiheessa sivusto siirtyy osio kerrallaan uuteen formaattiin. Nyt tällä taulukkotaitolla sivustoa voi lukea hyvin ainoastaan tietokoneen ruudulta, mutta jatkossa julkaisujärjestelmä antaa paremman mahdollisuuden myös tableteille ja puhelimille. Työ on valtava, koska sivustossa tällä hetkellä on pitkäti yli kaksi tuhatta erillistä sivua. Jos blogi päivittyy vastaisuudessa hitaammin, niin syy löytyy tästä työskentelystä. Yritän saada kaiken talven kuluessa kuntoon, jotta kesällä olisi parempi ja monipuolisempi sivusto käytössänne.

Osa ajastani on mennyt myös uuden valokuvanäyttelyn kokoamiseen. Kun lupautuu sellaisen järjestämään, ei aina tajua kuinka suuri henkinen työ se on. Tässä tapauksessa myös fyysinen, sillä näyttelyn taustojen tekeminen vaati ihan konetyövoimaakin. Näyttely Kukkakimppu Suomelle avautuu 1.12. Pälkäneen kirjastolla, Arkissa, ja on auki koko joulukuun ajan kirjaston aukioloaikoina. Näyttely kuuluu Suomi100-ohjelmistoon. Tietenkin toivon, että mahdollisimman monet ehtivät käydä siihen tutustumassa.’

Tervetuloa!

Syksyä

’Niin se meni tämäkin kesä, jota odotettiin loppuun saakka. Syyskuun viimeinen viikko oli täällä Hämeessä kullan arvoinen viljelijöiden suhteen. Pouta kuivatti peltoja ja mahdollisti puinnin. Tosin pitkään riippuva aamusumu esti aamupäiväpuinnin, mutta iltapäivästä sää kuivui ja kun venytti päivää pimeään saakka, sai sentään jonkin verran satoa koottua.

Puutarhassa huomasi myös kesän laadun. Kun nostin juurikasveja, oli moni porkkana jäänyt keskenkasvuiseksi, pavut odottavat edelleen pulskistumista, kurkut mätänivät varsiinsa eikä tomaatteihin avomaalla tahtonut millään tulla punaväriä. Perunan varret menivät kosteudessa vaanineen ruton saaliiksi jo heinäkuun lopulla, joten satokin jäi vaatimattomaksi. Toisaalta ne pienet peukalonpään kokoiset nappulat ovat erinomaisia keitettynä ja sellaisenaan syötyinä. Säilöttäväksi niistä ei ole, mutta suoraan maasta pataan ne kelpaavat.

Tein taas syyskuun alkupäivinä perinteisen kukkaseurannan samalla reitillä kuin monena edellisenäkin syksynä. Laskin kaikki kukkivat lajit tien reunoilta, puutarhasta, pihasta ja metsänreunasta. Ajattelin verrata edellisiin ja katsoa, näkyykö tuloksessa se, että koko kesän ajan kasvu oli pari viikkoa myöhässä. Ainakin viime vuoteen verrattuna kukkivia näkyi enemmän (2016/63, 2017/73). Mielenkiintoista on katsoa lokakuun tilastoa, kun sen tällä viikolla teen. Yöpakkasia ei täällä Hämeessä ole vielä ollut, joten monet herkätkin lajit kukkivat sen vuoksi, mutta niin oli viime vuonnakin.

Marjojen puolesta kesä oli oikukas ja paikkakohtaiset erot suuret. Mustikat kypsyivät vasta elokuun puolivälin jälkeen ja puolukkaan kannatti mennä vasta kuukautta myöhemmin. Mustikkaa tuli soiden reunuksilta ja toisaalta mäkien lakialueilta, puolukka teki marjaa parhaiten kuivilla mäillä ja taimikkoalueilla. Vadelman vei sade ja karpalo vasta kypsyy, tosin sitä on tulossa runsaasti. Näin marjatkin olivat sen pari viikkoa myöhässä tavanomaisesta.

Niinpä taas voi sanoa, etteivät vuodet ole veljeksiä. Toivoa vain sopii, ettei tällaisesta kesästä tule pysyvä ilmiö ilmastonmuutoksen ennusteiden mukaisesti. Toisaalta, minkä sitä säille voi, on otettava nautinto siitä mitä saa.’

Sammalnäyttely

’Kesäkausi on alkanut, vaikka ulkona onkin hyytävän kylmä. Tänään 2. 6. olin Luopioisten vanhassa kunnantalossa Pytingissä rakentamassa kesän valokuvanäyttelyäni. Tällä kertaa aiheena ovat sammalet, kuinkas muuten.

Uusi tekniikka ja uudenlainen pohjustus mahdollistavat uudenlaisen ilmeen näyttelylle. Kuvat on otettu valkoisen paperin päällä luonnonvalossa. Näin olen saanut niihin sopivia pehmeitä varjoja. Kamerana käytin Olympus E-M1 ja sen erinomaista haarukointitekniikkaa. Sammalkuvauksessa ongelmana on usein saada laji erottumaan ympäristöstään. Siksi valitsin tämän tekniikan. Haarukoinnissa kamera ottaa kohteesta kahdeksan kuvaa ja muuttaa joka kerralla tarkennuspistettä. Lopuksi automatiikka tekee näistä kuvista vielä yhden kuvan, jossa mukana ovat kuvien tarkat kohdat. Näin lopullisesta kuvasta tulee syväterävä.

Kuvien painatukseen valitsin teräslevyn. Se korostaa vielä kohteen terävyyttä. Näin tehtynä kuva näyttää jonkin verran kolmiulotteiselta ja nousee alustastaan hyvin esiin. Omasta mielestäni lopputulos on onnistunut. Kyseessä on kuitenkin kokeilu ja luulen, että tulevaisuudessa tämänkaltaiset tekniikat luovat vielä parempia mahdollisuuksia kuvan laadun suhteen. Kuvat sopivat sisustustauluiksi.

Näyttely on avoinna Pytingin kahviossa koko kesän ajan kahvilan aukioloaikoina (Kahvila Pytinki on avoinna 6.6. alkaen tiistaista lauantaihin klo 10–15 osoitteessa Keskitie 5, Luopioinen).’

Tervetuloa tutustumaan!

Joko sää muuttuu – vai ilmasto?

’Talvi oli vähäluminen tai lähes lumeton. Kevät oli vileä, kylmä, luminen, rakeinen ja joskus tuntui, että lunta oli enemmän kuin talvella. Tänään on helpottanut, on helle. Eli taas on menty ääripäästä toiseen. Tämä onkin ollut viime vuosien trendi, vaihtelut säässä ovat suuria. Tätä on myös sanottu yhdeksi ilmastonmuutoksen merkiksi. Saa sitten nähdä, jatkuuko sama meininki jatkossakin.

Kuvasin yllä olevat sinivuokot viime lauantaina eli toukikuun puolivälissä. Vuosien saatossa olen huomannut, että sinivuokkojen kukinta on siirtynyt vuosi vuodelta aikaisemmaksi. Lapsuudessa vuokot poimittiin äidille juhlapäivän kunniaksi ja veikkailtiin, joko ne kukkivat vai joutuuko ojentamaan pelkkiä nuppuja ja lehtiä. Sitten tälle vuosituhannelle tultaessa vuokot aikaistivat kukintaansa ja joutui veikkaamaan, löytyykö juhlapäivään kukkivia vuokkoja enää ollenkaan. Tänä keväänä on palattu vanhaan. Tosin vuokot aloittivat kukintansa jo pääsiäisen aikaan ja jos olisi lämmintä ollut, niin äitienpäivänä ei enää vuokkoja olisi ollut. Kylmä ilma on pidätellyt kukintaa harvinaisen kauan ja metsäretkillä olen saanut ihailla sinivuokkojen värejä pitkään monen viikon ajan kierttäessäni tuttua polkua koiran kanssa aamusella.

Kuten sanotaan, vuodet eivät ole veljeksiä. Toisaalta se on hyväkin asia. Vaihtelu tekee hyvää ja huomaa itsekin, että odottaminenkin tekee pelkästään hyvää. Kaiken ei aina tarvitse tapahtua samalla tavalla eikä samalla kellonlyömällä. Vuokkojen aika vaihtelee, lintujen muutto vaihtelee, koivun hiirenkorvat ilmestyvät vaihtelevasti. Toisaalta nyt, kun ilma näyttää lämpenevän, ei tarvita kuin pieni sadekuuro, niin luonta räjähtää kasvuun, kukat ottavat kiinni menetetyn ajan, lehdet kasvavat silmissä ja linnut saapuvat suurina joukkoina. Lintusivuilta saikin jo lukea, että Arctica on lähtenyt vinhaan vauhtiin kaakkoisessa Suomessa. Saman päivän aikana sadat tuhannet hanhet ja kymmenentuhannet allit, mustalinnut ja pilkkasiivet ylittivät havaintopaikat Vironlahdella. Näin se tapahtuu nopeasti, kun olosuhteet loksahtavat kohdalleen.’