Varpunen

’Joululaulussa lauletaan varpusesta jouluaamuna ja varpunen muutenkin liitetään pihapiirin lintuihin jouluisessa lyhteessä. Onko näin tänä päivänä? Etsin tiedostoistani varpusen kuvaa, mutta ikivanhoja lukuunottamatta löytyi vain huono ikkunan läpi kuvattu pikkuvarpunen lintulaudan kupeesta. Mihin varpuset ovat kadonneet? Tästä kirjoitin jo helmikuussa. Nyt tilanne aina vain huononee ja nopeasti. En ole koko vuonna nähnyt varpusta kuin pari kertaa.

Jo taannoin viimeisen uhanalaisselvityksen ilmestyttyä 2010 hieraisin silmiäni, kun varpunen oli sijoitettu listassa uhanalaisten joukkoon, vaarantuneeksi. Sen jälkeen tuntuu, että suunta on ollut koko ajan alaspäin. Osasyylliseksi on ehdotettu kuvan pikkuvarpusta, joka on levinnyt nopeasti idästä länteen. Muistan lapsuudesta, kun halusi nähdä pikkuvarpusen, oli mentävä Joensuun torille katsomaan. Nyt sen näkee omalla lintulaudallaankin. Silloin vielä varpusia oli joka kylässä nokkimassa jyviä lumiselta tieltä.

Olosuhteet eivät ole juurikaan muuttuneet, ainakaan kaupungeissa. Maaseudulla maatalouden muutos on harventanut varmaankin varpuskantaa. Enää ei hevosen kakkaroita ole tiellä eikä karjataluoden kuivikekasoja navetanseinustoilla. Näistähän monet jyviä syövät linnut saivat ravintonsa, niin keltasirkut kuin viherpeipotkin. Mutta miksi ne eivät ole kadonneet, miksi vain varpunen? Ravinto ei voi olla ainakaan ainoa syy häviämiseen.

Tätä kannattaisi tutkia tarkemmin. Lintuharrastajat ovat hyvinkin huolissaan tilanteesta. Jos varpusten määrä on parissakymmenessä vuodessa pudonnut monin paikoin sadoista nollaan, niin jotain on täytynyt tapahtua. Se tulisi selvittää. Jos tänään näin käy varpuselle, niin huomenna voi samoin käydä jollekin muulle yleiselle ja tutulle lajille. Eikä silloin ole kyse ehkä vain linnuista, me ihmisetkin olemme pitkälti samanlaisia.’

Uutta tuotantoa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Metsälenkillä tänä aamuna polulla lojui munan kuori. En kovin hyvin tunne erilaisia munia, mutta epäilen sen kuuluneen sepelkyyhkylle.

Kirjatiedon mukaan kyyhkyt aloittavat pesinnän jo huhtikuun puolivälissä ja pesässä saattaa olla kaksi munaa hyvinkin pian pesinnän jälkeen. Haudonta kestää kaksi ja puoli viikkoa ja sitten pesässä alkaa vilske emojen ruokkiessa poikasiaan eli aikaisintaan toukokuun toisella viikolla.

Risupesä on hatara ja onnettomuuksia saattaa sattua eli munat vierähtää pois pesästä. Toisaalta tähän aikaan on liikkeellä myös monenlaisia munarosvoja. Kylien lähellä naakat ovat rajusti lisääntyneet ja metsissä liikkuu variksia ja korppejakin enemmän kuin ennen.

Kaikella tällä yritän miettiä kahta asiaa: ensinnäkin, voiko sepelkyyhkyllä olla poikaset pesässä vappuna eli silloin tapaus on täysin luonnollinen vai toiseksi, onko pesään iskenyt munarosvo, onnettomuuteen en kokeneen pesijän kohdalla usko? Kuoressa oli ehjemmässä päässä reikä. Se voisi olla nokalla tehty, mutta kenen tekemä. Kuori oli kuvan mukaisesti kahdessa osassa ja tuo pienempi osa isomman sisällä, kuin sinne asetettuna. Muilta osin muna oli ehjä. Luulisi munarosvon hajottavan koko rakennelman herkkua popsiessaan, toisaalta luulisi munan menevän rikki pudotessaan puusta hiekkatielle. Tyhjä kuori tietenkin on kevyempi ja säilyy helpommin ehjänä.

Löytöön liittyy monia mietittäviä asioita. Joka tapauksessa, oli asia kuinka tahansa, en ole koskaan löytänyt tyhjää munankuorta metsästä näin aikaisin keväällä.’

Varpunen

Machtesh ramon

’Pitääkö kohta lähteä varpusta katsomaan etelän aurinkoon? Kuvassa oleva varpunen on kuvattu muutama vuosi sitten Eilatissa. Lintu ei ole ihan samannäköinen kuin meikäläinen, mutta kuuluu samaan lajiin kuitenkin. Jo muutama vuosi sitten ihmettelin, kun varpunen oli liitetty uhanalaislistoilla vaarantuneiden lajien joukkoon. Voiko se olla totta? Lapsuudessa varpunen oli maaseudun kylien yleisin lintu, jopa tiaisten edellä. Se hyppeli pienissä parvissa tiellä noukkien pudonneita siemeniä ja tönkien hevosen kakkaroita. Eihän sitä ole enää vuosiin näkynyt kylänraiteilla, mutta kaupunkien pensasaidoissa kuitenkin. Tosin aivan viime vuosina pikkuvarpunen on syrjäyttänyt sen.

Keski-Suomen lintuyhdistyksen sivuilta äkkäsin viime viikolla viestin, jossa kerrottiin talvilintulaskennoista. Varpusen kohtalo on ollut karu viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sarja on laskettu joulunajan laskennoista varpusten määrinä aina kymmentä käveltyä kilometriä kohden:

17, 23, 18, 10, 5, 10, 8, 7, 3, 3, 1.

Suuntaus on kaikkien nähtävissä ja jokainen voi miettiä rauhassa seuraavaa lukua.

Mistä tässä on kyse? Mikä on varpusen uhkana? Varpushaukka, kissa, kylmyys, ravinnonpuute, kausivaihtelu? Kaikkia näitä olen miettinyt. Pedot eivät ole lisääntyneet, päinvastoin. Se ei liene siis syy katoon. Kissoja on enemmän kuin ennen, vai onko? Navettakissat ovat kadonneet ja juuri nehän olivat ennen vanhaan varpusten pahimpia vihollisia, nykyiset kotikissat taitavat viihtyä paremmin lieden lämpimässä. Eipä taida kissoistakaan syntipukkia löytyä. Kylmyys ei varpusia pelota, ne ovat tottuneet siihen ja osaavat hakea suojaa. Mutta miten on ravinnon laita? Maatalouden muutos viime vuosikymmeninä on siistinyt pihoja ja tienvarsia, hävittänyt maaseudun elämää ja muuttanut kaupunkikuvaakin. Olisiko siinä syy? Mutta se ei selitä pikkuvarpusen lisääntymistä. Sehän käyttää pääasiassa samaa ravintoa. Kilpailussa varpunen on kuitenkin hävinnyt. Itse toivoisi syyn olevan kausivaihtelussa ja varpusen palaavan vielä pensasaitoihin tirskuttamaan. Onhan kottarainenkin saanut ilmaa siipiensä alle menneiden vuosien laman jälkeen. Toivossa ja odotuksessa on hyvä elää!’

Lintujen uhanalaisuus

joutsen1

’Vielä ei ole kuvan tilanteen aika. Tänään talitintti lauloi ti-ti-tyy, mutta joutsen ei esitä soidintanssiaan jäällä ennen kuin reilun kuukauden päästä. Kuva vain kertoo meille siitä, miten lintu voi tänään olla liki houkute matsästyslistalle siirtämisestä ja eilen se on ollut CR-luokkaa, äärimmäisen uhanalainen. Legendaarinen Yrjö Kokko kirjallaan pelasti laulujoutsenen 1950-luvulla, nyt metsästäjät vaativat lintua pyssynruoaksi.

Pari viikkoa sitten julkaistiin uusin lintujen uhanalaisuuslista,

http://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/uhex/uhex-lista.shtml.

Se on hämmästyttävää luettavaa. Sieltä käy ilmi, että meillä on tällä hetkellä monia metsästettäviä uhanalaisia lintuja, kuten EN-lajit jouhisorsa, sotkat ja heinätavi, tai VU-lajit haapana ja haahka. Jo muutama vuosi sitten ihmeteltiin, kun vuotuiset sorsasaaliit ylittivät koko maamme kannan. Tämä selittyi sillä, että maamme yli lentää paljon lintuja kaukaa Siperiasta saakka. Se ei silti minusta oikeuta näiden lintujen ampumiseen metsästyksen nimissä. Pian ne ovat uhanalaisia siellä lähtöalueellaankin tai ehkä ovatkin jo.

Listoilla on myös ennen tuiki tavallisia lajeja, kuten varpunen (VU), tervapääsky (VU), naurulokki (VU), punatulkku (VU), hiirihaukka (VU) tai räystäspääsky (EN) ja selkälokki (EN). Liikkuessaan metsissä ja rannoilla huomaa joidenkin lintujen vähentyneen, mutta en osannut kuvitellakaan katsoessani räystäspääskyä langalla, että se on erittäin uhanalainen laji. Kyllähän niitä vielä näkee. Niin nyt, mutta kuinka kauan?

En malta olla vertaamatta lintujen uhanalaisuutta esimerkiksi sammaliin. Hyvin harvoin olen tavannut erittäin uhanalaisen sammalen. Silloin on saanut mennä kauas Lapin korpeen paikoille, joissa ei niin vain ketään ole käynyt. Luopioisissakin on vain muutama EN-laji ja nekin todella yhden paikan lajeja, joita ei löydä edes joka vuosi tai ollenkaan. EN-lajia korpikaltiosammalta olen etsinyt vuodesta toiseen sen ainoalta tunnetulta paikalta Luopioisista, mutta turhaan. Räystäspääskyjä lentää joka vuosi talon ympärillä. Ajattelee, että kriteerit ovat erilaiset vai ennakoiko lintujen uhanalaisuustaulukko tulevaa.

Joka tapauksessa nyt julkaistu lista on hyvin huolestuttava. ELY-keskukset toivovat ilmoituksia uhanalaisista lajeista. Alakuvassa oleva tulokaslaji kanadanhanhi ei vaadi suojelua eikä ilmoittelua, mutta muita suojeltavia ja ilmoitettavia riittää. Tämänkertainen lista aiheuttanee ruuhkaa. Näin voisi luulla, totuus on kuitenkin toinen.’

hanhi1

Pakkanen

Simuna

’Lämmin syksy kääntyi kertaheitolla paukkupakkasiin. Täällä Keski-Suomessa olen kauhulla seurannut pienten eläinten ja kasvien talvehtimista. Tulee muistiin parin vuoden takainen tammikuu: lunta ei ollut ja pakkanen paukkui. Nyt on samoin. Täällä on lunta vain muutama sentti ja pakkasta pahimmillaan liki 30°. Kasvit eivät saa lumen suojaa eikä pikkueläimillä ole paikkaa mihin kaivautua. Kova tuuli on vielä korostanut pakkasta monen päivän ajan. Onneksi se kuitenkin teki vähäisestä lumesta kinoksia, joihin eläimet voivat kaivautua. Kasvien tarpeisiin siitä ei ole, päinvastoin, tuuli puhalsi sen vähäisenkin lumen pois laajoilta alueilta.

Joskus miettii, miten vesieläimet oikein suojautuvat märältä kylmältä. Saukko rasvaa turkkinsa eikä karvojen läpi pääse vettä eläintä palelluttamaan, varmaan kuvan koskikaralla on samoin. Veden sisässä on myös lämpimämpää kuin pakkasen tuivertamassa ilmassa. Sorsa pulikoi tyytyväisenä virtaavassa vedessä tai lauhdevesialtaassa, vaikka sen jaloissa ei ole mitään suojaa, niin kuin ei muillakaan vesilinnuilla. Kuinka se on mahdollista? Pikkulinnut vetävät jalkansa höyhenten suojaan, mutta paljaana nekin ovat, kun ruokaa pitää etsiä mahdollisimman paljon ennen pimeää. Kovilla ovat. Niinpä ruokinta lienee helpoin tapa auttaa pihapiirissä eläviä lintuja. Metsälinnuille riistapeltojen ja ruokintakatosten rakentaminen auttaa, mutta silloin pitäisi huolehtia siitä, että siellä on sopivaa ruokaa koko talviajaksi. Linnut tottuvat aika nopeasti hyvään. Ensi kesänä nähdään, mitä tämä pakkanen saa aikaan. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.’

sorsa1

Naakka

Irjanne

’Monet ovat varmaanikin kiinnittäneet huomiota naakkaparviin, joiden koko tuntuu kaiken aikaa suurenevan. Täällä Hämeessäkin se on huomioitu. Aikoinaan 1970-luvulla olin tekemässä silloista suurhanketta Lintuatlasta, jossa kartoitettiin suomalaisen pesimälinnuston levinneisyyttä ja määrää. Silloin omassa neliöpeninkulmaruudussani naakka oli suuri harvinaisuus ja vasta viimeisen kartoitusvuoden aikana kyläläisten vihjeiden pohjalta löysin naakan ja sen pesän. Se taisi olla koko ruudun ainoa havainto koko kolme vuotta kestäneen havainnoinnin aikana. Jos tätä vertaa nykyiseen, niin nyt joka kylässä näkee naakkoja joka päivä kymmenittäin.

Lintuatlaksen mukaan naakka on 1970-luvulta lähtien laajentanut pesimäaluettaan pohjoiseen ja yksilömäärät ovat lisääntyneet. Joten havainto täällä maaseudullakin on oikea, naakka on runsastunut. Syitä tähän on yritetty löytää niin ilmastonmuutoksesta kuin naakan sopeutumisestakin muuttuvaan yhteiskuntaan. Lintu on kulttuurisidonnainen eli sosiaalisena eläimenä viihtyy ihmisen seurassa. Vanhastaan tiedetään sen suosivan pesäpaikakseen kirkon torneja ja vanhoja rakennuksia. Onko rakennuskanta rapistumassa? Päinvastoin voisi luulla, ettei naakalle olisi enää sopivia koloja pesän tekoon: taloja korjataan, koloja tukitaan, kolopuita kaadetaan. Toisaalta täällä maalla on yhä enemmän autiotaloja, joiden savupiippuihin naakat pesivät. Sen ei kuitenkaan uskoisi vaikuttaneen näin radikaaliin lisääntymiseen.

Naakkoja pesii maassamme nykyään toista sataa tuhatta paria. Paljolta tuntuu, mutta on loppujen lopuksi aika pieni määrä runsaimpiin lintuihin, peippoon ja pajulintuun, nähden, joita on 7-9 miljoonaa paria kumpaakin. Naakkojen määrä on kuitenkin 1950-luvulta liki kymmenkertaistunut, joten runsastuminen on ollut aika radikaalia. Ehkä lintujen keskittyminen asutuskeskuksiin saa määrän myös näyttämään suurelta. Jyväskylän yllä saattaa syysiltana pyöriä tuhansia naakkoja, joista tulee hitchcockimainen tunnelma.

Vaikka lintujen lisääntyminen on positiivinen asia, niin naakan suhteen se ei aina ole sitä tai pitäisikö sanoa, että kohtuus kaikessa.’

Irjanne

Ne tulevat taas …

naurulokki

’Kevät on edennyt viime päivinä harppauksin tuoden tullessaan paitsi lämmintä ilmaa myös kesän airuita. On taas aika kiivetä lintutorniin kaukoputken kanssa. Joka kevät se toistuu, joka kevät toivoo ne taas näkevänsä, joka kevät kerää muistivihkoon lajeja, jotka ovat tuiki tavallisia, mutta jotka kuitenkin sykäyttävät, kun ne ensi kerran keväällä kohtaa. Lokkeja vihataan kesällä, kun ne rääkyvät ja häiritsevät kunnon terassielämää, mutta näin keväällä niitä ihaillaan. Ne tuovat tullessaan uutta ilmettä talven lintutyhjyyteen. Ainainen tiaisten tirskutus ja punatulkun huilu korvaantuvat lintujärvien kakofonisella melskeellä.

Kyllä ihmisluonto on kummallinen: odottava, ihaileva, haaveileva ja toisaalta kyllästyvä, harmitteleva, kiusaantuva. Nyt on syytä nauttia lokkien puhtaudesta ja äänten sykähdyttävästä sävystä. Muutaman viikon kuluttua niihin kyllästyy ja toivoo taas uutta.’

kalalokki

Matkan lintuja

CR-hokko

’Matkamme yksi tarkoitus oli tutustua Costa Rican linnustoon. Amerikkalainen lajisto on tietenkin aivan eri kuin täällä vanhalla mantereella. Eksoottisuus näkyi höyhenpuvun värikkyydessä, erilaisissa töyhdöissä ja tupsuissa, mutta myös lintujen vilkkaudessa ja piiloutumisessa. Vaikka sieltäkin eri ekolokeroihin löytyivät omat lajinsa ja ne muistuttivat paljon meikäläisiä lajeja, olivat ne kuitenkin tyystin erilaisia. Esittelen tässä vain muutaman niistä yli 800 mahdollisesta lintulajista. Matkan aikana tunnistimme yli 160 lajia, mutta osa vaatii vielä tarkistuksen kuvien avulla. Yläkuvassa poseeraa aarnihokko (Crax rubra), joka sijoitetaan kanalintuihin ja on Väli-Amerikassa riistalintu, kooltaan meidän metson kokoinen. Lintu oli kesyyntynyt ja vieraili mieluusti ruokinnoilla.

CR-kolibri

Kolibrit olivat yksi syys lähteä näin kauaksi linturetkelle. Niitähän ei voi nähdä luonnossa tällä puolen Atlantin. Enpä arvannut, kuinka nopeita ja vaikeita kuvattavia nämä linnut ovat. Kuvia otin kymmeniä, mutta vain ylläolevasta saattoi jotain lintumaista nähdä. Verbena lanata-pensaan kukissa pörrää todennäköisesti ruusukurkkukolibri (Selasphorus flammula) yksi maan yli 50 kolibrilajista. Tämä muutaman sentin pituinen enemmän hyönteistä kuin lintua muistuttava otus imi mettä kukista vinhasti siipiään räpyttäen ja liikkuen vilkkaasti ympäri kukan. Kaikkiaan näimme 12 kolibrilajia.

CR-tangara

Monen hotellin pihalle oli aseteltu hedelmiä lintujen syötäväksi. Näiltä ruokinnoilta oli melko helppo poimia mielenkiintoisia lajeja tarkasteluun. Yleisimpiä niillä olivat erilaiset tangarat, jotka voisivat vastata meidän sirkkuja. Kuvan punainen kesätangara (Piranga rubra) oli yksi helpoimmista. Kaikkiaan tangaroita maailmalla lentelee liki kolmesataa lajia pääasiassa Amerikoissa. Hyvin värikkäitä ja viehättäviä lintuja.

CR-kerttuli

Toinen suuri varpuslinturyhmä olivat erilaiset kerttulit, joka on yleisnimitys Amerikoissa eläville hyönteisiä syöville pikkulinnuille. Meillä niitä vastaavat parhaiten ehkä kertut. Kuvan banaanikerttuli (Coereba flaveola) kuuluu omaan heimoonsa ja näyttää hyönteisten lisäksi nauttivan myös hedelmämehuista. Tämä alle kymmensenttinen lintu oli vilkas ja tuttavallinen sankari, joka ei häiriintynyt isommistakaan seuralaisista ruokinnalla. Monet muut kerttulit lymysivät pusikoissa ja jäivät siksi huomaamatta.

CR-motmottiMonet sademetsälinnut ovat värikkäitä ja niillä on usein erilaisia viuhkamaisia pyrstösulkia, kuten motmoteilla ja käkilinnuilla. Trogonien ryhmä on ikivanha. Siihen kuuluvat lajit elävät Amerikan sademetsissä vaanien ohilentäviä hyönteisiä tai napsien marjoja pensaista. Ne muistuttavat tikkoja, sillä niidenkin jalassa kaksi varvasta on eteen- kaksi taaksepäin ja ne pesivät itsekovertamiinsa koloihin. Tämä naurutrogoni (Trogon melanocephalus) istui magroverämeen rantapusikossa ja olisi jäänyt ilman paikallisen oppaan laserkynää huomaamatta, vaikka on kooltaan liki 30 cm pitkä.

Kun puhutaan Väli-Amerikan linnuista, ei voida sivuuttaa tukaaneja.CR-tukaani Näitä trooppisia tikkalintuja tavataan nelisenkymmentä lajia, joista Costa Rican kuudesta lajista näimme neljä. Ne ovat hyvin vaikeita kuvattavia, koska istuvat yleensä puiden latvuksissa vasten taivasta. Kuvan mustanokkatukaani (Ramphastos swainsonii) on yksi kookkaimmista lajeista, liki 60 cm pitkä. Tukaanit käyttävät ravinnokseen lähinnä hedelmiä, mutta ovat myös pesärosvoja. Värikkyytensä ja kummallisen nokkansa ansiosta ne ovat päässeet julkisuuteen myös monissa logoissa ja mainoksissa.

Petolinnuista yleisimpiä olivat kondorit, jotka vastaavat korppikotkia. Ne ovat haaskansyöjiä ja yleensä ne näki lennossa liitelevän suuret siivet leväällään taivaalla. Siitä tiesi, että siellä oli jokin haaska tai kaatopaikka, josta saalistaa syötävää. Alakuvassa magrovesuon laitapuussa istuu kaksikin lajia: kalkkunakondori (Cathartes aura), jolla on punainen höyhenetön pää ja mustakondori (Coragyps atratus), jonka pää on mustien suomujen peitossa. Molemmat olivat yleisiä.

CR-kondori

Eksoottisten lintujen tutustumispaikkana Costa Rica on hyvä kohde. Maa on turvallinen ja toimiva. Siellä on melko hyvä tieverkosto ja reittiopastus toimii navigaattorilla hienosti. Omatoimimatkalla kustannuksetkaan eivät nouse kohtuuttomiksi. Englannilla ja viittomilla pärjää kohtuullisesti. Kannattaa kuitenkin varustautua hyvillä sadekamppeilla, sillä sademetsässä sataa, usein rankastikin ja kosteuden ollessa yli 100 % mikään ei tahdo kuivua.

Jos ehdin, kerron vielä maan kasvillisuudesta ja eläimistöstä. Nekin ovat täysin erilaiset kuin mihin täällä kotomaassa on tottunut.’

Lintuja

varis

’Innostuin kasvikatsauksen jälkeen katsomaan myös lintujen tilanteen. Suuri osa muuttavista on jo kaikonnut maisemista, mutta jotain sentään vielä liikkuu, ainakin kuvan variksia. En ole koskaan oikein osannut ottaa lintukuvia. Kai se johtuu osaksi siitä, etten jaksa kytätä niitä tarpeeksi kauan ja toisaalta en omista mitään pitkää putkea, joka toisi linnun lähietäisyydelle. Nämä lintuhavainnot on tehty muiden töiden ohessa, joten ne eivät ole mitenkään kattavia.

keltasirkkuTiistai oli todellinen lintupäivä. En ole eläissäni nähnyt niin paljon hanhia, kuin sinä päivänä ylitti asuinpaikkani täällä Hämeessä. Samaan aikaan taivaalla kaakatti useampikin aura matkatessaan vakaasti etelään. Yhdessä aurassa laskin olevan useita satoja lintuja, joten sen iltapäivän aikana peltojen yli lensi tuhansia hanhia. Havahduin valokuvaukseen vasta siinä vaiheessa, kun olin seurannut näytelmää parin tunnin ajan. Sen jälkeen tietenkin lintujen reitti muuttui idemmäksi ja sain vain kaukaisen kuvan linnuista. Pääasiassa auroissa oli valkoposkihanhia, mutta joissakin oli myös tummempia lintuja. Kaukoputkea en ryhtynyt virittelemään, joten tarkempi lajinmääritys jäi tekemättä. Jyväskylän Säynätsalossa  laskivat samana päivänä yli 18 000 hanhea, joten silloin oli todellinen muuttopäivä. Syy tähän selveni ilmavirtauksista. Tuuli kääntyi yöllä pohjoiseen ja se pukkasi Vienanmerellä odottavat linnut liikkeeseen.

Kaikkiaan viikon aikana havainnoin seuraavat 32 lintua täällä Hämeen sydämessä:

varis, naakka, harakka, närhi, korppi, käpytikka, harmaapäätikka, palokärki, metso, pyy, teeri, laulujoutsen, hanhi (valkoposki), heinäsorsa, telkkä, lehtokurppa, punarinta, västäräkki, pajulintu, niittykirvinen, vihervarpunen, viherpeippo, keltasirkku, punatulkku, peippo, mustarastas, räkättirastas, talitiainen, sinitiainen, hömötiainen, töyhtötiainen, pikkuvarpunen

Varmaan muitakin muuttajia piipahti pelloilla, en vain tarkistanut niitä kiikareilla. Kovin hiljaiseksi maisema on mennyt. Punarinnan tikutus kuuluu pensaista, jotsenen huuto järveltä, palokärki on usein äänessä samoin harmaapäätikka. Siinäpä ne äänet sitten ovatkin. Kun tästä kuukausi mennään eteenpäin, alkaa olla vielä hiljaisempaa. Yritetään kestää.’

hanhia

Nopeus

muna1

’En lakkaa ihmettelemästä sitä, kuinka luonnossa kaikella on aikansa ja nopeutensa. Yllä oleva kuva on otettu pari päivää sitten lähitieltä. Linnunmunan kuori oli pudonnut maahan pesästä. Ensin luulin jonkin pesärosvon olleen asialla tai käen heittäneen ylimääräisen pois muniakseen omansa tilalle, mutta sitten pesäpoikasen piipitys ilmoitti, että räksänpoikanen oli todellakin syntynyt ja kuori jäänyt tarpeettomaksi. Vastahan lintu saapui tänne vai oliko kyseessä talvehtinut yksilö? Kirjat kertovat, että lintu munii yhden munan päivässä, niinkuin kanojen hoitajat tietävät. Hautominen kestää sitten pari viikkoa, jonka jälkeen poikanen voi kuoriutua. Ehkä tässä mietityttääkin se tapahtumien järjestelmällisyys ja intensiteetti, kun itsellä asioiden tuumaamiseen saattaa mennä jo se pari viikkoa ennen kuin mitään tapahtuu. Linnuilla ei siihen ole varaa. Pesue on pyöräytettävä ajallaan, että päästään tekemään vielä toinenkin ehkä jopa kolmas saman kesän aikana.

Alakuvassa on samana päivänä löytämäni kanalinnun munankuori. Se oli taimikkoalueella yksinään ehkä kaukanakin pesästä. Kanalintujen poikaset ovat pesäpakoisia ja jättävät siis pesän hetimiten kuoriuduttuaan. Niinpä tässä saattaa olla kyseessä epäonnistunut pesintä. Pieniä pyyn piipertäjiä ei taimikossa näkynyt eikä kuulunut. Ehkä pesärosvo on iskenyt ennen kuin emo on huomannutkaan. Katsoin epäillen koiraani, joka nuuski kuorta ja hymyili viekkaasti. Irrallaan juoksenteleva koira huomaa kaiken ja tekee pahaa ennen kuin omistaja huomaa mitään. Kissoista puhumattakaan. Annoin kuitenkin koiralleni synninpäästön, se näytti niin viattomalta tai osasi näytellä loistavasti. Nyt on tärkeää antaa linnuille pesimärauha ja pitää lemmikit valvonnassa.’

muna2