Retken kasveista

’Oli vaikea saada oikeastaan minkäänlaista kokonaiskuvaa Sri Lankan kasvillisuudesta, sillä lähes kaikki kasvit olivat minulle outoja. Joitain olin tavannut aikaisemmin arboretumeissa tai eurooppalaisten kaupunkien puistoissa, mutta kun katseli yllä olevan kuvan kaltaista maisemaa, niin siitä ei tunnistanut oikeastaan muuta kuin kookospalmun ja sekin oli viljelty. Kun mittasi aarin sedemetsää, niin sillä saattoi kasvaa enemmän eri puulajeja kuin koko Suomessa on yhteensä. Puut olivat ainavihantia lehtipuita, joiden jatkuvasti putoilevat lehdet peittivät karikkeena maan pintaa. Varsinaista pensas- tai kenttäkerrosta ei puiden alla ollut ollenkaan, sillä siellä oli hämärää ja maaperä kovin köyhää. Pohjakerroksesta löytyi sitten jonkun verran saniaisia ja joitain heinä- ja ruohokasveja.

Jos aikoisi tutustua saaren kasvillisuuteen perusteellisemmin, niin siihen tarvittaisiin kuukausien tai vuosien perehtyminen. Sain käyttööni hollantilaisten tekemän kasvikirjan (J.&J. de Vlas: Illustrated field guide to the flowers of Sri Lanka), josta kävi ilmi, että pariskunta oli viettänyt maassa vuosikymmeniä kuvaten ja etsien kasveja ennen kuin he julkaisivat kyseisen teoksen ja siinäkin on vain kukkivien kasvien tietoja luokiteltuna kukan värin mukaan. Kirjassa on vajaa neljännes saaren yli 4000 kukkakasvista. Se on kuitenkin paras löytämäni kasvikirja alueelta.

Kun kerran liikuimme hyvin erilaisilla alueilla, niin näimme myös hyvin erilaisia kasveja. Maan kansalliskukka on yläkuvassa komeileva sininen lootus, joka muistuttaa hyvin paljon meidän lummettamme. Näitä kasvoi kosteikoilla ja niitä vietiin Buddhan patsaille heidän pyhillä paikoillaan. Kauniin kukan ovat valinneet. Muitakin lumpeen sukuisia näimme, mutta tämä oli niistä kaunein.

Toinen kosteikkojen näkyvä kukka oli sennapensas, jonka keltaiset kukat täplittivät muuten vihreää maisemaa. En tiedä lajilleen, mikä kuvan kasvi on, sillä lajeja kirjan mukaan on kymmeniä. Hernekasveihin kuuluvaa sennaa hyödynnetään muun muassa lääketeollisuudessa.

Sademetsän laidalla kukki kaunis orkidea, joka ei kyllä yhtään muistuttanut meidän hienoja kämmeköitämme. Sen kukka keinui liki parimetrisen varren päässä houkutellen pölyttäjää, mikä se sitten lieneekin. Bambuorkidean (Arundina graminifolia) olen nähnyt myynnissäkin, mutta täällä se rehotti omassa ympäristössään. Komean kasvin kuva on alla.

Myös paria sinistä soljolajia (Commelina sp.) näin viljelysten laidoilla. Tarkemmin niitä en pystynyt määrittämään, sillä hyvin samannäköisiä versoja oli useita eri lajeja. Samoin monet valkokukkaiset oleanterikasvit (Apocynaceae) jäivät määrittämättä. Näillä terälehdet olivat asettuneet ratasmaisesti, kuin pyörien. Lehdiltään ne muistuttivat teetä (Camellia sinensis), jota maa tuottaa edelleen runsaasti. 

Tässä on tietenkin vain pienen pieni vilaus siihen kasvimäärään, josta otin valkokuvia. Niitä on sitten mahdollista yrittää määrittää yön hiljaisina hetkinä. Jospa niihin jotain selvyyttä saakin.’

 

 

 

 

 

 

teeviljelys

Retken linnuista

’Riikinkukko on ollut jo kauan puistoihin ihmisten iloksi siirretty lintu. Niinpä oli hienoa nähdä se luontaisessa elinympäristössään Sri Lankassa Yolan kansallispuistossa. Retkemme pääkohde oli lintumaailma ja sen erikoisuudet, mutta myös ne muutamat omat laululintumme, jotka talvehtivat Kaakkois-Aasiassa. Kaikenkaikkiaan näimme noin kaksi sataa lintulajia. Luku on vielä epämääräinen, koska muutama kuva on lausunnolla toisilla harrastajilla. Sieltä voi löytyä vielä uusia lajeja, sillä varsinkin talvipukuiset pienet kahlaajat ovat vaikeita erottaa toisistaan.

Aasianibishaikara

Olimme tilanneet koko matkan ajaksi oppaan. Palvelu oli erinomainen hintaansa nähden. Noin sadalla eurolla päivää kohti saimme palvelua yllin kyllin eli hintaan kuului opastus, kuljetukset kohteisiin, pääsymaksut, hotellihuoneet, puolihoito ja täysi 24 tunnin palvelualttius. Retkille lähdimme viiden ja kuuden välillä aamulla ja palasimme päivälliselle seitsemän kahdeksan aikaan illalla. Väliaika liikuttiin uskomattoman komeissa maisemissa, pienissä kylissä, kansallispuistoissa, kosteikoilla, lintujärvillä. Kaikki toiveet ja mielihalut otettiin huomioon matkan aikana. Parhaastaan Sinharajan kansallispuistossa meillä oli kaksi lintuharrastajaopasta, autonkuljettaja kaukoputkenkantajana ja toinen oppaista vielä ryömi kameran kanssa parempaan paikkaan kuvia räpsimään. Niinpä tällä porukalla kaivettiin esiin kaikki saaren 34 endeemistä eli kotoperäistä lajia. Se tuntui olevan oppaille kunniakysymys, vaikka itse olisimme tyytyneet tavallisempiinkin lajeihin.

Jalokotka

Intiantrogoni

Sitten niistä meidän muuttolinnuistamme. Ehkä ne eivät kaikki ole täältä sinne lentäneet, mutta meillä tavattavia lajeja näkyi seuraavasti: haarapääsky, keltavästäräkki, virtavästäräkki, viitakerttunen, idänuunilintu, liro, valkoviklo, punajalkaviklo, lampiviklo, rantasipi, kuovisirri, kalatiira, räyskä. Muita meillä tavattavia olivat tietenkin pulu ja varpunen, mutta myös talitiainen. Se oli kyllä kauhean aneemisen näköinen, koska höyhenyksestä ei löytynyt ollenkaan keltaista väriä.

Endeemisten lintujen lisäksi eksoottisuutta toivat monet petolinnut. Oppaat tiesivät kavereita, joilla oli tietoa pöllöjen nukkumapaikoista ja niinpä saimme nähdä puolen tusinaa pöllöjä varpuspöllön kokoisesta viirupöllön kokoiseen. Myös kotkien runsaus yllätti. Tauti tappoi kaikki korppikotkat aikoinaan noilta alueilta, mutta tavallisia jalokotkia ja harjakotkia näkyi yhtenään. Myös säihkyvät medestäjät, kalastajat ja mehiläissyöjät olivat kiintoisaa katsottavaa.

Sri Lankan kaija (endeeminen)

Oman lukunsa tarvitsevat kaikki ne pienet piipertäjät, joita kotomaassakin määritetään lähinnä äänen perusteella. Täällä ääniin ei voinut luottaa, koska niin kaskaat, oravat kuin sammakotkin ääntelivät lintujen lailla. Niinpä lintu oli aina nähtävä. Opas erikoisesti endeemisten lajien kohdalla moneen kertaan tenttasi, näitkö, varmasti. Eikä siihen kannattanut vastata, että joo, sillä seuraava kysymys olikin sitten missä. Niinpä parissa päivässä oppi heidän tapansa harrastaa lintuja. Jokaisen vilauksen perään katsottiin, jokaista rasahdusta seurattiin ja kaikkien pensaiden ja puiden alle tähystettiin. Sillä tavalla se luvattu lajiluku tuli täyteen. Olisiko se nyt ollut niin tärkeää, ehkä siinä oli hieman ammattiylpeyttä mukana.

Kauluskaija

Retken anti lintujen osalta täytti ja ylittikin toiveet. Saimme enemmän kuin kuvittelimmekaan ja saimme unohtumattomia kokemuksia niin sademetsissä kuin savanneillakin, vuoristossa kuuraisilla niityillä ja kosteikkojen äärellä kahlaajia seulottaessa. Jos linnut ovat harrasteena, niin voin suositella maata ja –muutenkin.’

Sri Lankan pöllökehrääjä

Sepelpöllönen

Matka kauas

’Muutaman vuoden välein innostun valtavasti jostain uudesta ja eksoottisesta, eli matkakuume iskee. Pitkin syksyä suunnittelin veljeni kanssa matkaa Sri Lankaan eli entiselle Ceylonin saarelle Intian eteläpuolelle. Maa on parinkymmenen miljoonan asukkaan sosialistinen tasvalta, jonka asukkaat ovat pääasiassa buddhalaisia (n. 70%). BKT on alle 7000 USD, mutta suurempaa köyhyyttä siellä ei kohtaa eli maa ei ole varsinaisesti kehitysmaa. Väestö saa toimeentulonsa asutuilla alueilla palveluelinkeinoista, joista turismi on hyvin tärkeä. Maaseudulla viljellään maata, kasvatetaan teetä ja käydään kauppaa. Ihmiset näyttävät onnellisilta, ovat ystävällisiä ja avuliaita.

Matkamme kesti kymmenen päivää ja oli pääasiassa linturetki. Tarkoitus oli oppaiden avulla tutustua saaren linnustoon mahdollisimman monipuolisesti. Se toteutui sataprosenttisesti, sillä näimme liki 200 lajia, mukana mm. kaikki saaren 34 endeemistä lintulajia. Monesti harvinaisuutta kytättiin tuntikausia samaan tyyliin kuin täällä kotimaassakin lintuharrastuksen parissa tehdään.

Lintujen ohella näimme toki paljon muutakin saaren eksoottisesta luonnosta. Liikuimme retkillä pääasiassa luonnonsuojelualueilla joko jalkaisin hyviä reittipolkuja pitkin tai safarityyppisesti häkkiauton lavalla. Nähdyksi tuli paitsi elefantit niin pienemmätkin otukset. Eksoottisinta oli silmäillä leopardia lepopaikallaan kivenlohkareen päällä. Kuvan kauriit saavat olla varuillaan.

Pienemmistä eläimistä hyvin olivat edustettuina erilaiset liskot, varaanit ja käärmeet, mutta esimerkiksi hyönteisiä oli yllättävän vähän. Jäin kaipaamaan kovakuoriaisia (vain yksi näkyi), hämähäkkejä (ei yhtään), muurahaisia (muutama) ja perhosia (< 10). Juotikkaat olivat yleisiä ja erikoissukat tulivat tarpeeseen. Mitä linnut syövät, jos ei ole hyönteisiä? Se jäi arvoitukseksi. Kaikille kummajaisille ei nimeä ole vielä löytynyt, kasveista puhumattakaan. Tässä kevään aikana voin niitä selvitellä ja pistää sitten näytille tänne blogiin. Olkoon tämä tällainen yleiskatsaus matkan annista.’

Jäätyneet rannat

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Kun suuret järvet ovat vielä sulana, on mahdollisuus nähdä rannoilla kauniita jäämuotoja. Kiersin ystäväni kanssa eilen Päijänteen itärannalla Mämminiemessä rantakivikkoa ja kuvasin näitä muotoja. Järviruo’on korret olivat keränneet veden pärskeet pintaansa. Yläpuolelle muodostui kuurasta särmikkäitä pilareita ja alapuolelle valuvasta vedestä pehmeämuotoisia puikkoja. Näin muodostui kauniita siltoja kalliolta kalliolle. Viimassa ja hyytävän kylmissä olosuhteissa silloilla ei ollut liikennettä, säteilevää kauneutta senkin edestä. Tässä muutamia otoksi.’

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sallan sammalet

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Vihdoin viimein olen saanut määritettyä viime elo-syyskuun Sallan retken sammalet. Näytteitä keräsin n. 50 kpl, joista suuri osa oli tavallisia lajeja, joita olen kerännyt muualtakin. Itselleni outoja ja uusia lajeja kertyi kymmenkunta. Niistä olen nyt tehnyt sivut myös nettikasviooni. Jos sieltä löytyy jotain komentoitavaa, niitä ottakaa yhteyttä. Näytteet ovat kiertäneet myös Ari Parnelan kautta ja hän on korjannut virheelliset määritykseni, siitä suuri kiitos hänelle. Bryum-suvun keräykset olen lähettänyt vielä eteenpäin, joten jos niistä ilmenee jotain uutta, niin liitän ne myöhemmin kokoelmaan. Kiitos vielä kaikille retkellä mukanaolleille miellyttävästä yhdessäolosta hienon harrastuksen parissa!’

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pirunkirkon serpentiinit

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Erikoisille luonnonmuodoille annetaan kuvailevia nimiä. Tässä vaelletaan Tuntsan alueen Pirunkirkkoon, joka näkyy synkkänä suon takana. Nimi tullee kivilajin tummasta väristä ja louhikkoisesta hyvin rikkonaisesta kalliosta. Liekö paikalla muitakin salaperäisiä ominaisuuksia, sillä sekä puhelimestani että kamerasta katosivat virrat kalliota lähestyttäessä. Eipä sellaista ennen ole sattunut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPirunkirkon kallioperä on muodostunut serpentiniitistä. Se on metamorfinen kivilaji, joka on muotoutunut miljoonia vuosia sitten lähinnä oliviinistä korkeassa lämpötilassa ja paineessa. Kivilaji sisältää useita raskasmetalleja kuten kromi- ja nikkelipitoista magneettikiisua, mutta joukossa voi olla muitakin metallialkuaineita. Ulkonäöltään kiviaines on ruskeaa ja lohkeilevaa, suuria louhikoita muodostavaa. Sen pinnalla ei yleensä kasva mitään, ei jäkäliä, eikä sammalia, patjamaista kalliotierasammalta (Racomitrium lanuginosum) lukuunottamatta.Ympäristöstä voi kuitenkin löytää kovin erikoisennäköisiä kasveja, joille on annettu omia nimiään serpentiinin myötä. Mekin löysimme mm. serpentiinipikkutervakon. Myös muita alueelle erikoisia lajeja löytyi, kuten lapinnätä, tunturihärkki ja viherraunioinen (alla).

 Sammaliahan tänne tultiin katselemaan ja Pirunkirkko niitä myös antoi, erikoisia ja erilaisia, jotka kuitenkin saattavat olla vain tavallisten lajien muuntumia myrkyllisen kivilajin muovaamina. Ojasykerösammal (Weissia controversa) ja jokin outo kivisammal (Grimmia donniana) jäivät mieleen ensimmäisinä, mutta monia muitakin ihmeteltiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKivilouhikosta löytyi myös maamme eteläisin kasvupaikka harvinaiselle ruijanvihvilälle. Sekin lienee löytänyt paikkansa täältä kivilajin myötä.

 Pirunkirkon alue oli monella tapaa hyvin erikoinen paikka. Se houkuttelee myös seikkailuun. Eräästä louhoksen syvänteestä löytyi poltettu hautakynttilä. Kenen muistolle ja minkä vuoksi, luita ei näkynyt eikä muitakaan riittejä? Olisiko kammottavaa liikkua siellä pimeällä tummien kallioiden varjossa kelmeä kuu takanaan ja kynttilän kajastus syvältä maan alta?’

Terveiset Puitsitunturilta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Tuntsa on olemassa, se tuli todistettua, kun olimme majoittuneena sinne. Sammaltutkijoiden ryhmä, yhteensä 13 innokasta konttaajaa, vietti viisi päivää tuolla tarunhohtoisella paikalla aivan rajan pinnassa. Yhden päivän ajan rajavartijoiden valvova silmä seurasi tarkkaan menemisiämme, sillä maaperää tuijottaessa ja sammalia etsiessä, oli suuri vaara joutua naapurin puolelle. Raja kulki vain muutaman metrin päässä Puitsitunturilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATaivaalla näkyvät savukaaret kertoivat, että rajaa valvottiin myös ilmasta käsin, onhan Ala-Kurtin sotilastukikohtaan vain muutaman kymmenen kilometrin matka. Rajan taakse silmäillessä tuli mieleen vanha sanonta: aidan takana ruoho on vihreämpää. Nyt vain aidan taakse ei saanut mennä ja silmämääräisesti niin kasvillisuus kuin maisemakin näytti siellä jatkuvan aivan samanlaisena.

OLYMPUS DIGITAL CAMERARaja oli merkitty tolpilla maastoon: punavihreä ja sinivalkoinen. Naapurin puolen kuvaaminen ei ollut sopivaa, joten kamera oli suunnattava sammaliin. Mitään kovin erikoisia lajeja tunturilta ei löytynyt, matkamuistoluokkaa, mutta läheinen kuru lähteineen ja lammikoineen sai jo sydämen tykyttämään. Näytteet ovat vielä paperipusseissa odottamassa määritystä, mutta ainakin muutama tuiki outo sammal minunkin keruuksiini joutui, sellainen, jonka olemassaolosta en ennen retkeä ole mitään tiennyt, esim. pikkukämmensammal (Tritomaria scitula). Eihän se mikään suuri  harvinaisuus taida olla, onhan vain niin häviävän pieni, että jää helposti huomaamatta.

Ensi kerralla lisää outoja mutta kiehtovia maisemia!’

Suomen luonnon päivä

kurkisuo

’Tänään vietetään Suomen luonnon päivää! Maamme 100-vuotisjuhlallisuuksiin liittyvä tapahtumasarja pitää sisällään neljä päivää, jolloin toimitaan luonnon puolesta ja luonnossa.  Tämän neljännen päivän suojelijana on tasavallan presidentti puolisoineen ja päivän aikana järjestetään tapahtumia ympäri maan. Teeman puitteissa on tehty koko vuoden retkiä, tutustuttu näyttelyihin, käyty luontotiloilla, osallistuttu miljoonan pöntön talkoisiin, oltu luonnossa, järjestetty talkoita, suojeltu Itämerta jne. Paljon hienoa toimintaa. Näistä saa tietoa Luonnonsuojeluliiton sivuilta, piirien toimintapalstoilta ja luonnonpäivän sivulta. Ei muuta kuin kaikki mukaan toimimaan, ei vain tänään, vaan ympäri vuoden.

Itse en tänään pääse mukaan, sillä pakkaan tavaroita koko ensi viikon kestävälle luontoretkelle Sallaan. Sinne kokoontuvat sammalharrastajat kartoittamaan Tuntsan erämaan sammalharvinaisuuksia. Oikeastaan siis koko ensi viikko menee maamme uskomattoman monipuolisen luonnon tarkkailussa ja inventoinnissa. Varmaankin tuon sieltä myös tähän blogiin joitakin näytteitä kuvien muodossa retkeilyn jälkeen.’

Iloinen yllätys

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Luopioisten kasvikartoituksen viimeiset ruudut on tarkoitus tehdä tänä kesänä ja saattaa projekti päätökseen siltä osin. Tällä viikolla vihdoin rohkaistuin ja menin Aitoon Halisevanjärvelle. Olen ajatellut, että järvellä tarvitaan vene tai ainakin suosukset kartan mukaan, mutta niin huonosti olen karttaa lukenut, etten tajunnut, ettei suo ole suota kummempi, vaikka sen nimessä onkin sana järvi.

Halisevanjärven länsipää on hyvin vetinen ja siellä kävin jo muutama vuosi sitten, mutta itäpää on hyvinkin kulkukelpoinen ja avoin suo, jossa kasvaa käkkäräistä rämemäntyä, mutta myös mesotrofiaa ilmentäviä koivuja ja pajuja. Ehkä tuon osan suota voisi tyypittää jonkinlaiseksi luhdaksi. Tämän itäpään suosta siis kiersin kartoitusmielessä.

Iloinen yllätys odotti lähes heti, kun avosuolle astui, mättäillä kasvoi laajalti hanhenpajua, sen kapealehtistä muotoa. Sitä aina silloin tällöin kohtaa, mutta nyt mukana oli myös tavallistakin hanhenpajua ja sehän onkin jo harvinaisuus sisämaassa. Muutama metri eteenpäin ja paju muuttui juolukkapajuksi. Se onkin jo sellainen, jota löytyy vain Kurkisuolta eikä sieltäkään kovin laajalti. Hieno löytö siis.

HalisevaParas oli kuitenkin vielä edessäpäin. Kun lähestyin suon itälaitaa, oli pakko huokaista ja hieraista silmiä, saraikosta pisti esiin kämmekän jo ohikukkineita versoja. Nopea tartkistus kertoi, että Luopioisiin oli löytynyt kolmas paikka, missä kasvaa punakämmekkää. Vanhastaan sitä on Kurkisuolla ja on ollut myös Häyläsuolla. Laskin reilun aarin alueelta 50 kukkinutta vartta ja suuren joukon steriilejä versoja sen lisäksi. Kasvit olivat kookkaita ja elinvoimaisia, joskin jostain syystä osa niistä oli taipunut maata vasten. Liekö hirvi tallannut, sillä makuu- ja ruokailujälkiä suolla oli runsaasti. Yhden kookkaan uroksen näinkin raatetta rouskuttamassa. Osa suosta jäi vielä sateen vuoksi katsomatta, joten sinne on vielä palattava. Mitä hienoa löytyykään?

Eniten asiassa minua ihmetytti se, ettei tältä suota oltu ilmoitettu mitään erikoista kasvirekisteriin eli siellä ei oltu käyty. Oliko karttanimi pelottanut muutkin harrastajat karttamaan paikkaa liian vaikeakulkuisena? Kämmekät eivät olleet nimittäin uusia tulokkaita eikä suo näyttänyt muuttuneen lähiaikoina, joten olisin luultavasti voinut nämä valtakunnallisesti uhanalaiset (VU) kasvit löytää jo kymmeniä vuosia sitten. Hienoa, että edes nyt!’

Kukkakävely

Padankoski

’Valtakunnallinen kukkakävely eli luonnonkukan päivän retki käveltiin taas viime sunnuntaina. Itse olen vetänyt tapahtumaa Sydän-Hämeessä nyt kuusi kertaa. Kuva on muutaman vuoden takaa, kun saapastelimme pellonreunaa etsien reittiä seuraavaan kohteeseen. Tänä vuonna oli sen verran kiireistä, etten edes kuvia ehtinyt ottaa.

Leppäjärvi

Kävelyn tarkoitus on perehdyttää osallistujia luonnon monimuotoisuuteen ja kasvien hienoon elämään. Meitä oli tänä vuonna juuri sopiva määrä 23 innokasta kävelijää ja seikkailimme paitsi kyläteiden niin myös taimikoiden ja kuusimetsien kätköissä. Mitään huippuhienoa emme tavanneet, mutta monelle taisi sinijäärä ainakin olla uusi tuttavuus. Itsekään en sitä ole kovin usein nähnyt. Kukkien puolelta etsimme kulleroita, metsäruusua, orvokkeja ja tutustuimme erilaisten putkikasvien tunnistamiseen, olihan päivän nimikkokasvina koiranputki.

Padankoski

Koiranputki lopetteli jo kukintaansa, joten yleisempi taisikin olla vuohenputki. Retkemme kesti yllättäen tasan kolme tuntia ja tuntui, että monet hienoudet jäivät vielä odottamaan seuraavaa kertaa. Kyläyhdistys järjestänee retken myös ensi vuonna, joten jäämme sitä odottamaan ja miettimään uusia retkikohteita.’