Uusia lajeja

’Vaikka varsinainen putkilokasvien kartoitus päättyikin jo muutama vuosi sitten, löytyy Luopioisiin edelleen uusia kasvilajeja, vaikkakin harvakseltaan. Nyt on syytä ilmoitta kahdesta tänä kesänä löytyneestä lajista. Molemmat ovat satunnaisluonteisia, mutta saattavat vähitellen vakinaistua.

Heinäkuun alussa sain puhelinsoiton, jossa ihmeteltiin outoa kookasta kasvia, joka oli yllättäen ilmestynyt talon pihalle. Kävin paikan päällä varmistamassa Luopioisiin uuden lajin, Isosinivalvatin (Lactuca macrophylla). Puutarhassa oli muutama kookas kasvi. Ne kukkivat kauniisti. Kasvi on vanha koristekasvi, joka saattaa suotuisissa olosuhteissa levitä voimakkaasti ympäristöönsä. Se ei siis ole vieraslaji vaan koristejäänne tai -karkulainen. Kuitenkin se saattaa levitessään olla aikamoinen kiusankappale puutarhassa ja vaikeasti hävitettävä. Eli se käyttäytyy kyllä vieraslajin tapaan. Niinpä kasvin tultua jukisuuuteen Sydän-Hämeen lehden kautta, sain ilmoituksen toisestakin kasvupaikasta, jossa kasvi on levinnyt kiusalliseksi rikkaruohoksi niin, että se on lähes mahdoton saada enää hävitettyä kokonaan.

Tällä viikolla varmistui sitten toinenkin uusi laji Luopioisiin. Jo viime syksynä sain puhelinsoiton, että Padankoskella paikallistien ojassa kasvaa kummallinen horsma. Silloin en päässyt sitä katsomaan, mutta nyt kävin, kun se taas oli noussut ja avannut ensimmäiset kukkansa. Soittaja epäili sen olevan karvahorsman (Epilobium hirsutum), ja sehän se myös oli. Tämä lajihan elää aivan eteläisimmän Suomen asutuskeskuksissa jokseenkin yleisenä, mutta maaseudulta sitä on harvemmin löydetty. Itse olen nähnyt sitä radanvarsissa, linnoitusalueilla Kaakkois-Suomessa ja Helsingissä. Niinpä sen löytyminen lähes umpimetsästä oli aikamoinen yllätys. Miten se oli sinne päätynyt, jää varmaankin arvoitukseksi. Nyt sen kasvaminen tulisi vain turvata, vaikka se satunnaiskasvi onkin. Onhan se kuitenkin vanhoille kasvupaikoilleen asettunut jo pysyvästi elämään.

Näin Luopioisten putkilokasvimäärä nousi 760 lajiin. Hienoa!’

Järvi kukkii

Kun liikutaan vesillä, kiinnittyy huomio väistämättä myös vesikasveihin. Suuri osa näistä, kuten lumpeet ja ulpukat, ovat vauhdissa vasta keskikesällä, mutta on muutamia, jotka kukkivat jo näin kesäkuussa. Yksi tällainen on vesileinikki eli järvisätkin. Tämä kasvi on tänä alkukesänä ollut todella runsas täällä Hämeessä.

Vesileinikki on nimensä mukaan vedessä kasvava leinikkikasvi. Sen kukat poikkeavat muista leinikeistä siinä, että ne ovat valkoisia. Toinen erottava tuntomerkki on kasvutapa. Vesileinikin varsi on veltto ja ohut. Sen avulla kasvi nostaa kukkansa veden pinnan yläpuolelle jopa parin metrin syvyydestä. Samalla osa lehdistä muuttuu kelluslehdiksi kannattelemaan kukkia veden pinnan yläpuolella. Uposlehdet ovat aivan eri näköiset muistuttaen tillin lehtiä. Kelluslehdissä on jonkin verran leinikkikasvien lehtien ulkonäköä.

Vesileinikki on yleinen sisämaan vesissä. Sen sukulaisia elää harvinaisena meressä ja puroissa. Kasvi on kasvutavoiltaan kuitenkin jonkin verran oikukas. Kun olen kartoittanut Luopioisten kasveja, niin vesileinikkiä löytyi järvistä runsaasti joskus 80- ja 90-luvuilla, mutta sen jälkeen se katosi lähes kokonaan vesistöistä. Joinakin vuosina en tavannut sitä lainkaan tai vain pieniä upoksissa olevia versoja tarttui haraan. Niinpä onkin aikamoinen yllätys, että sitä tänä keväänä nousi suojaisiin lahtiin aivan tolkuttomina massoina. Sitä on esiintynyt niin runsaasti, että se on lähes estänyt uimisen ja soutelun alueella. 

Vesileinikki tarvitsee puhtaan veden viihtyäkseen. Likaantuneessa vedessä se jää vähiseksi ja kituu. Niinpä voidaan todeta, että järvet täällä Hämeessä ovat säilyttäneet puhtaan maineensa. Mutta miksi se juuri tänä keväänä röyhähti kasvuun? Tutkimusta siitä ei ole, joten kaikki on vain arvailua ja päättelyä. Todennäköisenä syynä ovat säihin liittyvät tekijät. Ehkä kasvi on tarvinnut muutaman tosi lämpimän kesän toipuakseen taantumasta ja sellaisia on nyt ollut useita peräkkäin. Toinen syy voisi olla viime talven heikko jäätilanne. Kasvin versoja löytyi heti jään lähdön jälkeen kalanpyydyksistä ja nyt kesäkuun puolella kasvi nousi pintaan ja vesistö kukkii valtoimenaan leinikkiä. Leuto talvi on todennäköisesti suosinut sen kasvua.

Kesämökkiläisten kannalta hankaluutena on se, miten leinikin kasvua voisi rajoittaa. Se on yleinen eikä sen poistaminen ole rikos. Uhanalaiseksikaan sitä ei ole luokiteltu. Jos koko järvi on sen peitossa tai mökkilahti, niin onhan se aikaa päälle hankala tapaus. Voin kuvitella, kuinka vaikeaa soutaminen on sellaisen kasvuston keskellä, uimisesta puhumattakaan. Omin päin ei laajoja kasvustoja saa mennä raivaamaan. Vesialueiden kasvillisuuden niittämiseen tarvitaan nykyään ELY-keskuksen lupa. Omasta rannasta toki kasvustoja voi niittää, mutta koko järven tai sen laajemman lahden niittäminen ei ole mahdollista ilman lupaa. Vesilinnut syövät halukkaasti leinikkikasvustoja. Erityistä herkkua se on kuulemma ankoille. Ne kuitenkin taitavat olla aika harvinaisia kotieläimiä. Niinpä niitto lienee ainoa mahdollisuus ja sen jälkeen irronneen kasvuston haravointi ja kompostointi.

Vesileinikki voisi olla tänä vuonna juhannuskukkamme. Kokkoa poltettaessa sitä voi ihailla rannalta ja juhlien jälkeen vasta miettiä, mitä sille pitäisi tehdä. Hyvää juhannusta kaikille!

Nimistömuutoksia

Juolavehnää ei enää ole – on vain niittyjuola

’Joskus tuntuu, että tämä harrastaminen on yhtä muutosta. Juuri kun olet oppinut jonkin lajin tuntemaan niin suomalaisella kuin tieteelliselläkin nimellä, se muuttuu. Näin on taas viimeisten vuosien aikana tapahtunut hämmätyttävän paljon. Syynä tähän on tietenkin tutkimuksen eteneminen. Vaikka harrastajan näkökulmasta katsottuna tällainen tuntuukin turhalta, niin lajien sukulaisuuden suhteen se lienee välttämätöntä.

Olen viimeisen viikon aikana päivittänyt Luopioisten kasviston putkilokasvisivut uusilla nimillä. Keväällä pitäisi ennakkotietojen mukaan ilmestyä uusi Retkeilykasvio, jossa käytetään viime syksynä ilmestyneen nimilistan (Checklist of the vascular plants of Finland. Suomen putkilokasvien luettelo) mukaisia nimiä. Listan voi ostaa 20 € hintaan tai ladata pdf- tai exel-tiedostona omalle koneelle yllä olevasta osoitteesta. Omaan päivitykseeni on saattanut jäädä virheitä, sillä lajilistassa on hämmästyttävä määrä muutoksia edelliseen listaukseen muistaakseni vuodelta 1987. Myös uusia lajeja, alalajeja, variaatioita jne. on listassa valtaisa määrä, onhan kirjassa yli 200 sivua. Kaiken sen omaksumiseen menee varmaan useampi vuosi.

Onneksi pohjana on vanha lista. Suomalaisissa nimissä muutokset ovat paljolti täsmennyksiä, kun alalajitkin on nimetty omilla nimillään. Niinpä esimerkiksi meidän oma kuusemme on tarkemmin täällä etelässä euroopanmetsäkuusi ja sen toinen alalaji pohjoisessa on siperianmetsäkuusi. Lisäksi löytyy suomenmetsäkuusi, joka on näiden kahden alalajin risteymä. Varmaankin jatkossakin käytetään lajin nimenä sanaa kuusi tai metsäkuusi, vaikka viralliset nimet ovatkin toiset.

Joitakin suomalaisia nimiä on muutettu kokonaan, ettei tule väärinkäsityksiä. Aikoinaan ihmeteltiin kun maamyyrästä tuli kontiainen. Nyt esim. juolavehnästä on tullut niittyjuola ja metsävirnasta metsävirvilä. Edellinen ei ilmeisesti ole vehnän sukulainen ja nimi on siksi muutettu ja jälkimmäinen myös todettu rakenteeltaan olevan virvilöitä, vaikka ulkomuoto kertoisikin muuta.

Tieteellisissä nimissä on hämmästyttävästi palattu usein vanhaan muotoon. Tuntuu kuin vuoroteltaisiin lajinimien kohdalla kahden nimen välillä. Niinpä esimerkiksi metsäruusi on taas Rosa cinnamomea ja maitohorsma on palannut omaan vanhaan sukuunsa Chamaenerion loppua hieman muuttaen. Näitä niin sukujen kuin lajienkin nimien loppuja on myös usein muutettu, kun um-loppuisista on tullut a-loppuisia ja päinvastoin. Perusteluita tälle en tiedä.

Paljon on myös sukuja jaettu uusiksi suvuiksi varmaankin DNA-tutkimusten kautta. Esim. Sedum-suku on pilkottu neljään eri sukuun. Kokonaan oma lukunsa on suuri Scrophulariaceae-heimo, joka on kokenut armottoman mullistuksen. Suuri osa sen lajeista on sijoitettu ratamokasvien heimoon Plantiginaceae. Niinpä huulikukkaisten heimo on myös muuttunut syyläjuurikasvien heimoksi, johon syyläjuurten lisäksi kuuluvat vain mutayrtti ja tulikukat.

Näin maailma muuttuu, Eskoseni, sanotaan. Harrastajalla riittää opeteltavaa ja nettikasvion pitäjällä korjattavaa. Sammalissa jouduin muuttamaan yli 50 lajin nimet ja putkilokasveissakin lähes saman verran. Helppoa oli vielä lajikorttiin kirjata uusi nimi vanhan paikalle, mutta sitten piti tehdä vielä uudet sisällysluettelot aakkosjärjestykseen ja kaikki linkitykset. Onneksi sivunteko-ohjelmassa on mahdollista tehdä ryhmäajoja ja saada nimet vaihtumaan kerralla kaikilla sivuilla. Siitä huolimatta nimistössä saattaa olla vielä paljon korjattavaa ja olen saattanut jotkin lajit korjata jopa väärin. Ne tulee käydä läpi uudelleen sitten kun Retkeilykasvio tulee painosta ja verrata kasvistoni nimistöä siihen. Tekemistä riittää, mutta onneksi se on mukavaa.’

Vanhat nimet ovat palanneet, Epilobium on taas Chamaenerion

Syksyistä kukkaloistoa

Heinätähtimö

Ketoneilikka

’Taas on kukkabongauksen aika. Olen jo useana vuonna laskenut näin syksyllä kuun vaihteessa kukkivien kasvien määrän niin elokuussa kuin syyskuussakin. Loka-marraskuun vaihde on usein jäänyt laskematta, koska olemme silloin jo muuttaneet maalta kaupunkiin. Niinpä nytkin laskutoimitus tehtiin syyskuun ekalla viikolla ja nyt toisen kerran, kun kuu vaihtuu lokakuuksi.

Kurjenkello

Metsäkurjenpolvi

Ensimmäinen lasku toi tulokseksi 81 kukkivaa putkilokasvia, Se on toiseksi eniten eli vain viime vuonna sain korkeamman luvun, 83 lajia. Muutenkin lajimäärä on lisääntynyt ensimmäisistä mittauksista selvästi. Syynä saattaa olla se, että tunnen kasvien kasvupaikat paremmin ja voin kiertää katsomassa ne kartoistusta tehdessäni. Aikaisemmin ne ovat saattaneet jäädä huomaamatta, vaikka reitti onkin ollut aina sama.

Niittyhumala

Niittyleinikki

Nyt syyskuun lopussa tuli ennätys 61 lajia. Tämä on hämmästyttävää siksi, että syyskuu on ollut tänä vuonna tavallista kylmempi. Yöpakkasia on esiintynyt useana yönä ja kukat eivät kaikki ole kovin hallankestäviä. Edellisten vuosien saldo on ollut selvästi pienempi, esimerkiksi viime vuonna vain puolet tämänvuotisesta ja toiseksi paraskin jää 55 lajiin. Viime vuonna saattoi kuivuus laskea lajimäärää. Kukat kukkivat nopeasti ja tekivät siemenensä valmiiksi ennätystahtia. Nyt on ollut normaalimpi syksy ja paitsi yksivuotiset rikkakasvit niin monivuotisetkin ovat sinnitelleet kukassa möyhään.

Niittynätkelmä

Nurmikaunokki

Mikä sitten on kukkiva kasvi? Olen merkinnyt kasvin kukkivaksi, jos kasvissa on nähtävillä selvä kukka tai nuppu, josta näkyy terälehden alkuja. Esimerkiksi peltohatikka saattaa tehdä tällaisia nuppukukkia vielä lokakuussakin. Selväähän on, ettei niissä koskaan kehity siemeniä, vaan ne kuivuvat kasvin kuihtumisen myötä, mutta sinnikäs se on yrittämään. Sama koskee muitakin yksivuotisia rikkakasveja. Onhan joitakin, jotka kukkivat vielä joulunakin. Muistan kerran keränneeni kasvioon kukkivia kasveja itsenäisyyspäivänä ihan kuriositeetin vuoksi ja löysin kukkivana vielä kuusi lajia, vaikka lumi peitti jo osan maasta.

Sarjakeltano

Siankärsämö

En tiedä, voiko tästä tehdä mitään johtopäätöksiä ilmaston muuttumisen kannalta, koska mittausolosuhteet eivät ole olleet samat eri vuosina. Havainnointi on ollut erilaista ja tarkkuus samoin. Mutta jotain se ehkä kertoo kasvukauden pidentymisestä tai ainakin näin itse selittäisin kukkivien lajien reippaan runsastumisen viime vuosina.

Kaikki tekstin kukat on kuvattu – 2,7° pakkasyön jälkeen ja minusta ne näyttävät aika terhakoilta. Näpäyttämällä kuvaa saat sen suuremmaksi.’

Kasvisto täydentyy

’Kun kaikki Luopioisten Atlas-ruudut tuli tehtyä pari vuotta sitten, ajattelin, ettei niitä uusia lajeja enää ilmaannu. Näin onkin käynyt aina tähän aikaan saakka. Nyt löytyi Luopioisiin uusi putkilokasvilaji, kyläneidonkieli (Echium vulgare).

Viime syksynä minulle soitettiin Koivulahdesta, että mikähän kasvi se täällä levittäytyy kukkapenkin täydeltä. En saanut tarkkaa kuvaa selityksestä ja niin sitä oli mentävä katsomaan paikan päälle. Isäntä esitteli halkaisijaltaan liki metrin laajuista ruusuketta kukkapenkin laidassa. Enpä tuollaista ollut koskaan nähnyt. Neidonkieleksi sitä veikkasin, mutta lajista emme päässeet selvyyteen. Syyskylmät olivat jo tulossa ja sitten talvi, lunta ja pakkasta. Annoin ohjeita suojata kasvi huolellisesti ja isäntä hoiti sitä kuin pikkulasta koko talven.

Keväällä taas puhelin piipitti. Mitäs nyt tehdään? Kasvi on hengissä ja työntää uusia lehtiä, jotka ovat kyllä ihan erilaisia kuin viimeksi. Syksyllä lehdet olivat täynnä valkeita nystermiä, nyt sileitä ja soukkia. Eipä auttanut, auton nokka kohti Koivulahtea ja katsomaan. Vielä ei kukkia näkynyt, mutta lehtiruusukkeesta tunkeutui kaarevia varsia toista kymmentä. Talven hoito oli onnistunut, kasvi voi hyvin ja alkaa varmaan kukkia juhannusviikolla.

Kolmas matka kasvin äärelle tapahtuikin sitten juhannuksen aaton aattona. Nyt siniset kukat olivat puhjenneet ja saatoimme todeta, että neidonkielihän siitä oli putkahtanut esiin. Kun aikamme sitä silmäilimme ja sen tuntomerkkejä kertailimme, niin päädyimme tavalliseen kyläneidonkieleen, vaikka niitä syksyn outoja lehtiä emme kyllä ymmärtäneetkään. Otin kasvista näytteen varmistusta varten, josko se sittenkin on jokin eksoottinen etelän asukki.

Mistä se sitten tuonne kukkapenkin laitaan oli ilmaantunut? Keskustelussa kävi ilmi, että edellisenä talvena samalla paikalla oli ollut lintujen ruokintapaikka. Ruokana oli käytetty kuorittua auringonkukkaa ja sen epäpuhtauksista varmaankin tämä kasvimme oli saanut alkunsa. Emme muutakaan selitystä sille löytäneet.

Eihän tämä kasvi ole mikään harvinaisuus Etelä-Suomessa. Itsekin olen sen useasti nähnyt niin Turussa, Helsingissä kuin Hämeenlinnassakin, mutta eipä sitä aikaisemmin ole Luopioisista rekisteröity. Nyt on ja se on Luopioisten 757. kasvilaji. Satunnaiseksihan se on luokiteltava tällä hetkellä, mutta jos olosuhteet ovat otolliset, niin saattaapa se viihtyä Koivulahdessa pidempäänkin, ehkä jopa vakinaistua.’

Uhanalaiset Luopioisissa (Putkilokasvit)

Uusi valtakunnallinen uhanalaispäivitys, Punainen kirja 2019, julkaistiin 8.3. Siinä päivitettiin maamme kaikki eliöryhmät ja niissä esiintyvät uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien luokitus. Esittelin viime viikolla Luopioisten osalta sammalten uhanalaisuuden muutokset. Nyt on vuorossa ns. putkilokasvit, joihin kuuluvat siemenkasvien lisäksi myös sanikkaiset itiökasveista.

Tässä ryhmässä muutokset eivät olleet aivan niin suuria kuin sammalten ryhmässä. Tämä ehkä johtuu siitä, että kasveista juuri putkilokasvit ovat kauemmin ja paremmin kiinnostaneet tutkijoita ja harrastajia. Niinpä näistä on enemmän tietoa ja pidemmältä ajalta. Muutoksia toki on tässäkin ryhmässä tapahtunut edelliseen vuoden 2010 versioon.

Ensin taas myönteiset asiat eli seuraavat lajit ovat parantaneet statustaan (suluissa on vuoden 2010 luokitus):

Sitten luettelo niistä lajeista, jotka ovat pysyneet ennallaan tai joiden luokitus on huonontunut. EN-lajeja on kolme:

Vaarantuneita eli VU-lajeja on uudessa selvityksessä seitsemän (ennen yhdeksän):

Silmälläpidettävien lista on pidentynyt selvästi, ennen 18, nyt 29 lajia:

Laskospoimulehti (Alchemilla plicata) H, Tylppähammaspoimulehti (Alchemilla samuelssonii) H, Peltosauramo (Anthemis arvensis) H, Punakämmekkä (Dactylorhiza incarnata), Pussikämmekkä (Coeloglossum viride), Kielikämmekkä (Dactylorhiza maculata ssp. fuchsii)Pesäjuuri (Neottia nidus-avis), Ahokissankäpälä (Antennaria dioica), Ketonoidanlukko (Botrychium lunaria), Ahonoidanlukko (Botrychium multifidum), Hentosara (Carex disperma), Kaislasara (Carex rhynchophysa), Vankkasara (Carex riparia), Sarjatalvikki (Chimaphila umbellata), Hajuheinä (Cinna latifolia), Huhtakurjenpolvi (Geranium bohemicum), Hullukaali (Hyoscyamus niger), Suovalkku (Hammarbya paludosa), Korpinurmikka (Poa remota), Lehtosaarni (Fraxinus exelsior) K, Kalliomaksaruoho (Sedum rupestre) K, Kelta-apila (Trifolium aureum), Musta-apila (Trifolium spadiceum), Pehmytpillike (Galeopsis ladanum) H, Pohjanmasmalo (Anthyllis vulneraria ssp. lapponica)Rautanokkonen (Urtica urens), Hietaorvokki (Viola rupestris), Kesämaitiainen (Leontodon hispidus), Ketoneilikka (Dianthus deltoides)

Edellä olevissa luetteloissa H-kirjain lajin perässä tarkoittaa, että se on hävinnyt Luopioisissa eli sitä ei ole tavattu enää 2000-luvulla. Kirjain K tarkoittaa, että laji ei ole ollut täällä koskaan alkuperäinen, vaan on koriste- tai satunnaiskasvi, joka on karannut luontoon.

Erityisen huolestuttava meidän kannaltamme on ormion luokituksen huononeminen EN-ryhmään. Tämä Luopioisten nimikkokasvi on tutkijoiden mielestä todellisessa vaarassa hävitä maastamme kokonaan. Ormio kasvaa vain Kukkia-järvessä ja vaikka sitä lähes aina retkeillessään tapaakin, niin sen pieni levinneisyysalue saattaa sen esiintymisen uhanalaiseksi. Ranta-asukkaiden tulisi huomioida tämä pieni kasvi ja antaa sen olla rauhassa. Myös kämmeköiden lisääntyminen listalla on huolestuttavaa. Vaikka punakämmekkä onkin nostanut statustaan niin pussikämmekän joutuminen listalle on ainakin Luopioisissa ymmärrettävää. En ole nähnyt kasvia moneen vuoteen täällä.

Linkkien kautta voit tutustua näihin lajeihin lähemmin kasvisivuilla.

Orkideat kutsuvat

Ophrys bombyliflora

’Vuosi sitten sain olla Etelä-Italiassa Garganossa etsimässä ja kuvaamassa eurooppalaisia orkideoja, suomalaisittain kämmeköitä. Matka oli antoisa ja löydöt huonoista säistä huolimatta hienoja. Tässä muutama otos tuolta retkeltä:

Ophrys holosericea

Ophrys tenthredinifera

palokämmekkä (Orchis ustulata)

Italiankämmekkä (Orchis italica)

Ophrys scolopax

Ophrys passionis

Ophrys bertolonii

Ophrys oestrifera

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tällä viikolla matka suuntautuu Rohdokselle kämmekät mielessä. Tässä kasviryhmässä on yleensäkin paljon muuntelua ja vaihtelua. Orhot (Ophrys) tuntuvat olevan joka saarella omanlaisiaan. Kuvien italialaiset vaihtuvat taas uusiin, joilla kukan alahuulen kirjailut, karvoitukset ja peilit ovat erilaisia. Joskus tuntuu, että joka kyläkin on saanut oman lajinsa tai ainakin alalajin määrittäjästä riippuen. Sehän tekee hommasta mielenkiintoisen. Palattuani pistän vertailuun nyt löydettyjä, jos sitten löydämme mitään, nämä kasvit kun osaavat olla myös juonikkaita.

Toivossa on kuitenkin hyvä elää, sillä kaikkiaan Rohdoksen saarella on löydettävissä yli 50 orkideaa. Tosin kaikki eivät kuki samaan aikaan, mutta eiköhän kymmenessäkin ole tarpeeksi haastetta.’

Avuksi suunnistukseen

’Metsässä liikkuessa katse on usein maata kohti, varsinkin tällaisella kasveista kiinnostuneella. Ystäväni kerran tokaisikin, että nyt hän tietää, mikä erottaa lintumiehen kasvimiehestä – pään asento, ylös vai alas. Kuitenkin olen usein tähynnyt myös puiden latvoihin ja miettinyt, miksi vanhan männyn latva on usein vinossa. Tuntuu kuin se olisi lopettanut kasvunsa ylöspäin ja alkanut tehdä kallistusta. Kun aikani tätä ihmettelin, huomasin, että latva kääntyykin aina samaan suuntaan eli pohjoiskoilliseen. Miksi näin, miksi juuri tuohon suuntaan? Sehän on ihan hullua.

On tätä ilmiötä muutkin pohtineet, mutta pätevää selitystä sille en ole löytänyt tai uskonut. Joku on epäillyt kasvitautia, mutta mikään ruoste tai tervasroso ei tuota saa aikaan, ei myöskään bakteeri tai virus kallistaisi puuta aina samaan suuntaan. Samasta syystä ei ilmiötä voi selittää millään vauriollakaan. Lumi painaa joskus puiden oksia tai latvaa, mutta yleensä siitä seuraa joko katkeaminen tai sitten kääntynyt osa kuihtuu. Näin ei tässä tapauksessa ole tapahtunut. Puu jatkaa kasvuaan terveen oloisena. Sitä en myöskään ole huomannut, että kääntynyt osa olisi kohtuuttomasti pidentynyt. Se tuntuu pysyvän melko samanmittaisena, ehkä tuuheentuvan jonkin verran. Tuuli voisi painaa latvaa tuohon suuntaan, koska olemme länsituulten alueella, mutta en usko siihenkään.

Itse olen miettinyt seuraavaa: Eliöt pyrkivät hyödyntämään vallitsevat olosuhteet mahdollisimman tarkkaan. Niinpä sanotaan, että puiden oksat ovat tuuheampia etelän puolella, koska saavat silloin enemmän valoa ja lämpöä. Tässä vain käy toisin päin. Olisiko kyseessä ilmiö, jossa puun solukko kasvaa lämmön puolelta enemmän ja kääntää siis latvaa pohjoisen suuntaan, jolloin latvus saa enemmän valoa ja lämpöä, koska sen lehväpinta on kohtisuoraan aurinkoon päin. Näin puu hyödyntäisi latvallaan maksimaalisen yhteyttämistuloksen. Mutta… niin monta muttaa tulee heti vastaan. Miksi vain latva? Miksi vain vanha puu? Miksi vain mänty? Miksi latva ei kuitenkaan kasva?

Ilmiön oikeaa selitystä en tiedä, mutta sitä on mukava miettiä ja tarkkailla. Olenkin katsellut puiden latvoja eri puolilla Suomea ja ilmiö tuntuu olevan sama, suunta on pohjoiskoillinen. Jos tästä asiasta ei muuta iloa ole, niin ainakin se, että tässä on hyvä apu eksyneelle, paljon parempi kuin ne onnettomat muurahaispesät puun etelänpuolella ja jäkälät rungolla, joita aina mainostetaan. Jos tiedät, mihin suuntaan sinun on mentävä, niin katso vanhan männyn latvaa ja lähde kulkemaan. Itse olen tullut useamman kerran metsästä pois männynlatvan opastamana, jos olen eksynyt.’

 

Savannikasvillisuus

savannityypit sekaisin

’Etelä-Afrikka on tunnetusti hyvin erikoinen maa kasvistollisesti. Ensinnäkin sen eteläosat kuuluvat samantyyppiseen kasvillisuusvyöhykkeeseen kuin Välimeren alueen kasvillisuus on. Lisäksi siellä on niin savannia, aroa, autiomaata kuin sademetsääkin. Alueella on useita vain tälle alueelle sopeutuneita ja kehittyneitä lajeja jopa kasviheimoja. Heidän kansalliskukkansa on kuningasprotea, jota näkyy julkisissa kuvissa ja jopa kukkakauppojen hyllyillä. Toista sataa protea-lajia muodostaa oman heimonsa ja 90% niistä kasvaa Etelä-Afrikassa. Muitakin vastaavia ryhmiä löytyy. Matkan aikana savannilla näkyi vain paria lajia: P. caffra ja P. roupelliae. Kaikille kasveille ei ole luotu suomalaisia nimiä kuten on lintujen kohdalla, niinpä koko ryhmää meilläkin kutsutaan tieteellisen nimen mukaan proteoiksi.

protera-laji – ei kuitenkaan kansalliskukka

Savannit jaetaan ainakin kolmeen ryhmään: puu-, pensas- ja ruohosavanneihin. Varmaan tapasimme täällä kaikkia kolmea. Jokaisen kasvillisuus kyllä näytti hyvin samankaltaiselta. Puusavanneilla sateenvarjoakaasiat ja sen sukulaiset matalat puut ilmensivät maisemaa, pensassavanneilta löytyi monenlaista nahkealehtistä alle metristä pusikkoa, jonka lajimäärä on ilmeisen suuri. Näyttävin oli juuri protea, joka lopetteli kukintaansa. Ruohosavannit nimensä mukaan muodostuivat erilaisista heinäkasveista, jotka taitavat kukkia hyvinkin eriaikaisesti, koska siitepölyn aiheuttamaa heinäpölyä ei tuntunut eikä myöskään kovin paljon näkynyt simenvaiheessa olevia lajeja. Lähes kaikki lajit olivat outoja, hirssejä, pantaheiniä ym. Meillä joskus samanlaisia näkee kaatopaikoilla tai lintujen ruokintapaikoilla satunnaisina.

savannin kaunotar, kuka kukka

taitaa kuulua liljoihin tämä kaunotar

Kukkakasvit olivat yllättävän vähän kukassa ja nekin melko vaatimattomia. Olin yllättynyt, sillä olihan siellä paraikaa kukkimiselle otollisin aika eli sadekauden loppu. Etsimällä etsin kukkia kuvattavaksi ja alla on saalista. Mitä ne sitten ovat lajilleen, en osaa sanoa varmuudella edes heimolleen. Tiettävästi alueella kasvaa 24 000 kasvilajia, joista yli 6 000 on endeemisiä. Ei ole yhtään ihme, että ne näyttävät vierailta ja viikon matkalla niistä selvän ottaminen on utopistista. Niinpä en kaikkiin kuviin laitakaan mitään selviä nimiä, koska se on mahdotonta.

tämä erikoinen kukkamuoto kuuluu Commelina-sukuun

toinen keltainen ilmestys

Erikoisuutena voisi vielä mainita, että aika monet tutut huonekasvimme ovat Etelä-Afrikasta. Yritin löytää pelakuita, sillä kurjenpolvikasveihin kuuluva pelargonia monine lajeineen on kotoisin täältä. Ne kuitenkin kasvavat pääasiassa Kapin alueella. Myös kliivia on löydetty täältä, samoin amaryllikset, soilikit ja monet mehikasvit. Pelakuu ja amaryllis ovat meillä vanhoja perinteisiä huonekasveja. Niinköhän ne ovat päätyneet tänne Pohjolaan lähetyssaarnaajien matkassa, onhan Ambomaa, Suomen ensimmäinen lähetyskenttä, täällä, vaikkakin Namibian alueella. Toisaalta 1700-1800- luvuilla perustettiin Eurooppaan lukuisia kasvipuutarhoja, joihin kiikutettiin eksoottisia kasveja siirtomaista. Näin saapui ainakin kliivia, josta Britanniassa pian jalostettiin lukuisia lajikkeita huonekasveiksi.

puutarhasta kuvattu –lamppuharja

Bauhinia, jota paikallisesti kutsutaan orkideapuuksi

Kotimaisia luonnonkasveja en tavannut. Joitain yleimaailmallisia rikkoja sen sijaan näkyi pientareilla ja joutomailla. Meillekin hiljattain levinnyt asterikasvi kanadankoiransilmä oli ainoita selvästi tunnistettavia tulokkaita. Jättikaisla rehotti paikoin kookkaana puron varressa, mutta muuten majoituspuiston kasvillisuus lienee lähes kokonaan alkupertäistä tai lähistöltä siirrettyä.

mielenkiintoinen hedelmä – ei pidä maistaa

myös siemenkodat voivat olla värikkäitä

Kasvillisuus oli mielenkiintoista, mutta kun katselin paikallista kasvikirjaa, totesin, ettei tänne olisi kannattanut tulla erikoisia kasveja katselemaan. Valtaosa Etelä-Afrikan eksotiikasta kasvimaailmassa on eteläosissa Kapmaassa ja merien rannikkotasanteilla. Ehkäpä seuraavaksi sinne!’

Retken kasveista

’Oli vaikea saada oikeastaan minkäänlaista kokonaiskuvaa Sri Lankan kasvillisuudesta, sillä lähes kaikki kasvit olivat minulle outoja. Joitain olin tavannut aikaisemmin arboretumeissa tai eurooppalaisten kaupunkien puistoissa, mutta kun katseli yllä olevan kuvan kaltaista maisemaa, niin siitä ei tunnistanut oikeastaan muuta kuin kookospalmun ja sekin oli viljelty. Kun mittasi aarin sedemetsää, niin sillä saattoi kasvaa enemmän eri puulajeja kuin koko Suomessa on yhteensä. Puut olivat ainavihantia lehtipuita, joiden jatkuvasti putoilevat lehdet peittivät karikkeena maan pintaa. Varsinaista pensas- tai kenttäkerrosta ei puiden alla ollut ollenkaan, sillä siellä oli hämärää ja maaperä kovin köyhää. Pohjakerroksesta löytyi sitten jonkun verran saniaisia ja joitain heinä- ja ruohokasveja.

Jos aikoisi tutustua saaren kasvillisuuteen perusteellisemmin, niin siihen tarvittaisiin kuukausien tai vuosien perehtyminen. Sain käyttööni hollantilaisten tekemän kasvikirjan (J.&J. de Vlas: Illustrated field guide to the flowers of Sri Lanka), josta kävi ilmi, että pariskunta oli viettänyt maassa vuosikymmeniä kuvaten ja etsien kasveja ennen kuin he julkaisivat kyseisen teoksen ja siinäkin on vain kukkivien kasvien tietoja luokiteltuna kukan värin mukaan. Kirjassa on vajaa neljännes saaren yli 4000 kukkakasvista. Se on kuitenkin paras löytämäni kasvikirja alueelta.

Kun kerran liikuimme hyvin erilaisilla alueilla, niin näimme myös hyvin erilaisia kasveja. Maan kansalliskukka on yläkuvassa komeileva sininen lootus, joka muistuttaa hyvin paljon meidän lummettamme. Näitä kasvoi kosteikoilla ja niitä vietiin Buddhan patsaille heidän pyhillä paikoillaan. Kauniin kukan ovat valinneet. Muitakin lumpeen sukuisia näimme, mutta tämä oli niistä kaunein.

Toinen kosteikkojen näkyvä kukka oli sennapensas, jonka keltaiset kukat täplittivät muuten vihreää maisemaa. En tiedä lajilleen, mikä kuvan kasvi on, sillä lajeja kirjan mukaan on kymmeniä. Hernekasveihin kuuluvaa sennaa hyödynnetään muun muassa lääketeollisuudessa.

Sademetsän laidalla kukki kaunis orkidea, joka ei kyllä yhtään muistuttanut meidän hienoja kämmeköitämme. Sen kukka keinui liki parimetrisen varren päässä houkutellen pölyttäjää, mikä se sitten lieneekin. Bambuorkidean (Arundina graminifolia) olen nähnyt myynnissäkin, mutta täällä se rehotti omassa ympäristössään. Komean kasvin kuva on alla.

Myös paria sinistä soljolajia (Commelina sp.) näin viljelysten laidoilla. Tarkemmin niitä en pystynyt määrittämään, sillä hyvin samannäköisiä versoja oli useita eri lajeja. Samoin monet valkokukkaiset oleanterikasvit (Apocynaceae) jäivät määrittämättä. Näillä terälehdet olivat asettuneet ratasmaisesti, kuin pyörien. Lehdiltään ne muistuttivat teetä (Camellia sinensis), jota maa tuottaa edelleen runsaasti. 

Tässä on tietenkin vain pienen pieni vilaus siihen kasvimäärään, josta otin valkokuvia. Niitä on sitten mahdollista yrittää määrittää yön hiljaisina hetkinä. Jospa niihin jotain selvyyttä saakin.’

 

 

 

 

 

 

teeviljelys