Huhtahanhikki

OLYMPUS DIGITAL CAMERA’Jo vuosia olen odottanut, koska Luopioisten kasvistoon voin lisätä huhtahanhikin (Potentilla intermedia). Nyt juhannuksen aikaan tämä odotus palkittiin. Olin käyttämässä vieraitani Pytingin kaviossa olevassa valokuvanäyttelyssäni ja siinä jutellessa parkkipaikan vieressä katse kiinnittyi portin pielessä olevaan kookkaaseen hanhikkiin. Kumarruin katsomaan tarkemmin ja totesin kauan etsityn löytyneen. Kuvaaminen ei oikein onnistunut, mutta sen voi uusia myöhemmin, jos eivät liian innokkaat siistijät vain ehdi ensin.’

Huhtahanhikki on maassamme itäinen laji, jonka levinnäisyysalue pääasiassa rajautuu Päijänteen itäpuolelle. Niinpä olen sen tavannut Jyväskylästä monelta paikalta, samoin Itä-Suomen kaupungeista, mutta tältä puolen en ollenkaan. Ystäväni kertoi, että kasvia on löytynyt Orivedeltä muutamalta paikalta ja Tapereella sitä tiettävästi myös on.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKasvin tunnistaa alalehdistä. Ne ovat sormiliuskaiset ja sormia on viidestä seitsemään. Lehdet ovat vaaleanvihreitä, myös alta. Kasvi on pystykasvuinen ja sen kukan terälehdet ovat verholehtiä lyhyemmät. Sen voi sekoittaa yleiseen peltohanhikkiin, jolla kuitenkin on kolmilehdykkäiset alalehdet tai harvinaiseen saksanhanhikkiin, jonka kukka on verhiötä pidempi ja kasvi on ’pensasmaisempi’. Hopeahanhikilla lehdet ovat alta hopeanväriset ja muutenkin pienemmät.

Huhtahanhikki kasvaa satunnaisen luonteisesti pientareilla, joutomailla, ratapihoilla ja lastauspaikoilla, mutta saattaa jäädä kasvupaikalleen pysyväksi, jos olosuhteet säilyvät suotuisina. Luopioisiin se on tullut varmaankin liikenteen mukana ja säilyy, jos saa rauhassa kasvaa. Paikka on tosin äärimmäisen uhanalainen, kun pihoista halutaan tehdä steriilejä viherkenttiä. Toivotaan kuitenkin uudelle tulokkaalle parasta.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muotoja

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Näin juhannuksena koivu on tärkeä koriste-elementti juhlistamaan keskikesää, sen valoa ja vihreyttä. Tuomme tuoreita koivunoksia sisälle niin saunaan kuin pirttiinkin. Ne antavat hyvän tuoksun, puhtaan ja raikkaan. Vanha perinne on myös pystyttää limot eli nuoret koivut portaiden pieleen kertomaan suuresta juhlasta. Näinhän tehtiin ennen maalla myös kesähäissä ja seuroissa. Keveydessään ja herkkyydessään koivu antoi juhlallekin keveän tunnun toisin kuin vuoden pimeimmän ajan juhlapuu, kuusi.

Itsekin olen hakenut joka vuosi koivut portaiden pieleen. Vesurin kanssa lähdin rantametsään pienet pojat mukanani. Tuosta otamme komean limon, sanoin ja kumarruin iskemään rungon poikki. Vesuri jäi koholle ja katse kiersi puun lehvistöä. Tätä puuta ei kyllä kaadetakaan, sanoin ja menin seuraavan luo. Kaatamatta jääneen puun lehdet olivat pienet, voimakkaan sahalaitaiset ja tyviliuskat olivat kiertyneet sirppimäisesti ylöspäin. Jossakin mielen sopukoissa oli näkymä kirjan kuvasta, jossa kerrottiin koivun erilaisista muodoista. Niinpä, kun limot oli pystytetty, oli hetki aikaa syventyä verrattomaan kirjaan Suomen puu- ja pensaskasvio. Sieltähän se kuva löytyi. Rannassamme kasvoi loimaankoivu (Betula pendula f. crispa), tai ainakin minä niin päättelin tuntomerkkien täsmätessä. Pirkkalankoivun B. p. f. bircalensis) liuskat olisivat ehytlaitaiset ja taalainmaankoivun (B. p. ’Dalecarlica’) paljon pidemmät ja epämääräisemmät.

Loimaankoivu sai nimensä puun löytöpaikan mukaan. Sitä on sen jälkeen jalostettu koristepuuksi, koska sen oksat riippuvat hauskasti ja lehdet ovat liuskaisuudessaan hienot. Loimaankoivu kasvaa harvinaisena Etelä-Suomessa, nyt siis myös Luopioisissa. Hienoa!

Pikkupojat eivät taineet inoani ymmärtää, katsoivat vain pitkään, taas se ukki höpsöttää!’

Mustikkaa

Sm

’Kun pakkanen paukutteli tammikuussa kolmenkymmenen asteen lukemia mittariin, moni epäili, etteivät mustikat tee marjaa seuraavana kesänä ollenkaan, koska lumi ei ollut suojaamassa kukkasilmuja. Niin minäkin. Toisin kävi. Mustikka kukki komeasti keväällä, tosin pari viikkoa etuajassa, niin kuin monet muutkin kukat. Kukkia oli joka varvussa ja uusia puhkesi koko ajan. Eipä pakkanen ollutkaan vienyt kukkasilmuja.

Kun katselin kukintaa metsän hämäryydessä, kuuntelin laulurastaan ohjeita, punarinnan solinaa ja peipon ponnekasta säveltä, muuta en kuullut. Kimalaisen surina puuttui, maamehiläiset olivat poissa, kukkakärpäsiäkään ei näkynyt. Monien muiden tavoin olin sitä mieltä, ettei tule marjaa, kun ei ole pölyttäjiä. Kukat riippuivat varvuissa apaattisina, kalpeina.

Eilen Hesarin artikkelissa asiaa vahvistettiin tutkimuksen kautta: mustikkasadosta tulee korkeintaan keskinkertainen, koska pölyttäjät olivat kukinnan aikaan myöhässä. Itse kiertelin aamulla koiran kanssa metsässä katsomassa, pitääkö uutinen paikkansa. Otanta oli vain parin kilometrin matka ja silläkin mustikkametsää vain pieni osuus. Kuitenkin siitä saattoi päätellä, että runsaasta kukinnasta ei ollut kehittynyt vastaavaa määrää raakileita, mutta niitä oli kuitenkin, toisin paikoin runsaastikin. Ehkä keskinkertainen sato, ainakin täällä Etelä-Hämeessä.

Aikaiset keväät sekoittavat luonnon aikatauluja. Hyönteiset eivät näytä lentävän samassa tahdissa kuin kukat kukkivat, ne elävät ikään kuin vanhaa aikaa. Kuinkahan kauan kestää, ennen kuin sopeutuminen tasoittaa rytmiä? Kokonaan toinen juttu on myös se, että kasvien kasvuraja siirtyy koko ajan pohjoiseen. Seuraavatkohan pölyttäjähyönteiset perässä vai löytyykö sieltä uusilta kasvualueilta uusia pölyttäjiä. Kovin voimakkaasti erikoistuneilla kukilla, kuten kämmeköillä, tämä voi tulla ongelmaksi.

Puolukka kukkii paraikaa ja komeasti kukkiikin. Pörriäisiä näyttää riittävän, koska kimalaiset ovat saaneet ensimmäisen sukupolven lentoon. Odotettavissa on hyvää satoa, lämmöstä, sateesta ja pölytyksestä riippuen.

Hyviä marjakausia hetken päästä!’

mustikka2

Kesäkuun ensimmäinen

Padankoski

’Tänään on kesäkuun ensimmäinen päivä. Kesä alkaa, virallisesti. Säät olivat tosin toukokuussa sen verran kesäisiä, että tuntuu siltä, kuin kesä olisi jo pitkällä. Samaa mieltä tuntuu luontokin olevan, ainakin täällä EH:n alueella. Hämeessä kevätaspekti meni ohi nopeasti, jopa niin nopeasti, etten kaikkien kukkien kukintaa edes huomannut. Omenapuut olivat huppusenaan kukkia vain pari päivää, sireenit lakastuvat jo, samoin kielot. Kesän kukat ilmaantuivat maisemaan jo siinä vaiheessa, jolloin kevät oli vielä aluillaan. Kokosin tähän toukokuun ajalta listan nyt kukkivista ja kukkineista kesäkasveista (perässä ensimmäinen havaintopäiväni). On hämmentävää huomata, että vuosi vuodelta kukinta näyttää siirtyvän aikaisemmaksi. Vaihtelu toki on suurta ollut ennenkin. 70-luvun alkupuolella pakkaset veivät kuusenkasvannaiset useana vuonna vielä kesäkuun alussa, 80-luvulla satoi silloin luntakin. Nyt ennustetaan kylmää ensi viikonvaihteeseen, mutta ennusteet lievenevät koko ajan, kun ajankohtaa lähestytään. Tässä listaa:

  • hietaorvokki 3.5.Padankoski
  • voikukka 2.5.
  • mustikka 6.5.
  • kanankaali 7.5.
  • mansikka 7.5.
  • puna-ailakki 8.5.
  • metsäorvokki 8.5.
  • tuomi 10.5.
  • linnunherne 10.5.
  • metsätähti 18.5.
  • kielo 18.5.
  • koiranputki 19.5.
  • luumu 19.5.
  • suomuurain 19.5.
  • omena 20.5.
  • nurmipuntarpää 20.5.
  • maarianheinä 20.5.
  • kurjenpolvi 24.5.
  • pihlaja 24.5.
  • aitovirna 24.5.
  • nuokkuhelmikkä 24.5.puna-apila
  • sireeni 24.5.
  • aho-orvokki 26.5.
  • lehtokuusama 26.5.
  • valkoapila 26.5.
  • rönsyleinikki 26.5.
  • niittyleinikki 26.5.
  • tuoksusimake 26.5.
  • oravanmarja 27.5.
  • puna-apila 29.5.
  • metsäruusu 29.5.
  • niittynätkelmä 30.5.
  • päivänkakkara 31.5

Kaikkia kasveja en ole merkinnyt muistiin, joten lista ei ole täydellinen. Hämmästyttävää on esim. päivänkakkaran OLYMPUS DIGITAL CAMERAkukinnan alkaminen jo toukokuun puolella. En muista entuudestaan koskaan niin tapahtuneen. Myös apiloiden ilmaantuminen jo toukokuussa on poikkeuksellista. Valkoapilaa oli peltotiellä kymmeniä, tosin yksittäisinä, puna-apilaa pellon laidassa yksi mätäs ja siinä muutama kukka auki. Yleensähän nämä kukat mielletään keskikesän kukkijoiksi.

On joukossa toki normaaliakin kukintaa. Mänty pölläyttelee siitepölyään paraikaa kaikki paikat täyteen. Muistan vastaavaa kesäkuun alusta monelta vuodelta. Pajujen nukkaa alkaa olla joka puolella, kun siemenkodat repeävät ja valkoiset pumpulimaiset lenninhaivenat kiidättävät siemeniä uusille kasvupaikoille. Myös voikukan laskuvarjot ovat ajallaan. Uudet kukat peittävät niittyjä, kun vanhat lakastuvat. Kesäkuu alkaa ja jos tällä tahdilla mennään, kukkivat horsmat ja ohdakkeet jo juhannuksena. Odotellaan sitä!’

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nopeus

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Kevään eteneminen ja kesän tulo ovat tänä vuonna olleet huippunopeaa. Vasta äsken leskenlehdet vielä kukkivat, nyt ne ovat jo höydyllä, kuten eilen ottamastani kuvasta näkyy. Tämä kevään ensiairut täällä sisämaassa on tehtävänsä tältä vuodelta jo suurelta osin suorittanut eli jälkeläistuotannon. Nyt sitten vain kasvatetaan yhteyttäviä ’leskenlehtiä’ ja kerätään ravintoa seuraavaa vuotta varten. Kokonaan ovat hävinneet näkyvistä jo kevätkynsimöt ja käenrieskat. Pienet sipulikasvit katoavat nurmikon vehreyteen oikeastaan heti, kun kukinta on ohi tai leikkuri ajaa niiden yli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puissa huomaa saman. Tuomet olivat vasta huppusenaan kukkia, nyt terälehdet varisevat ja maa peittyy valkoiseen, kuten yläkuvassa omenapuunkin alla. Toivottavasti pörriäiset ehtivät suorittaa tehtävänsä, muuten saamme turhaan odottaa loppukesästä satoa. Puiden kohdalla hedelmän kasvattaminen kestää koko kesän ja se on valmis vasta syyskuulla toisin kuin ruohokasveilla. taskuruohoKevätaskuruoho varistaa jo siemeniään, leskenlehden höyty ei lennä, mutta ensimmäiset voikukan laskuvarjot liitävät jo uusille kasvupaikoille.voikukka (1) Niidenkin aika on lyhyt ja siemen pääsee maahan itämään jo ennen oikean kesän alkua. Tosin voikukka taitaa aika huonosti levitä siemenistä, enemmänkin kasvullisesti.

Kukkaankin monet kasvit ovat entineet tavallista aikaisemmin: kurjenpolvi jo pari viikkoa sitten, vaikka sitä juhannuskukaksi tituleerataan, leinikit tapasin viikon alussa ja olipa tiellä jo valkoapilakin täydessä loistossaan. Puutarhan polun laidassa päivänkakkaran nupusta loistavat jo valkoisten terälehtien alut, ehtiiköhän toukokuun puolella kukkaan.

Nopeus on siis trendi tänä vuonna. Kylminä keväinä ja alkukesinä kukat jurovat pitkään nuppunsa suojassa ja kukoistavatkin pitkään, kun pölyttäjät eivät liiku. Saamme nauttia kukkaloistosta kauan. Kuinkahan nyt käy, onko juhannuksena enää ollenkaan kukkia kukoistamassa vai saako tyynyn alle noukkia jo horsmia, loppukesän kukkia?’

Pientä tunnistettavaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Näin keväällä on haasteellista liikkua metsässä. Tarkoitan tällä tunnistamattomia sirkkataimia ja pieniä kasvinalkuja. Tällä hetkellä luonto on täynnä enemmän ja vähemmän outoa porukkaa, jotka muutaman viikon kuluttua ovatkin aivan tuttuja. Kukattoman kasvin tunnistaminen on joskus hyvinkin hankalaa. Mikko Raatikainen julkaisi aikoinaan kirjan rikkakasvien sirkkataimista ja olen sitä aina silloin tällöin hyödyntänyt puutarhassa. Vastaavaa opasta en ole metsäkasveista löytänyt. Niinpä ne on vain opeteltava seuraamalla. Tikku pystyyn oudon taimen kohdalle ja aatteenvärinen nauha tikun ympärille. Sitten muutaman viikon kuluttua, jos muistaa enää tapauksen, voi käydä katsomassa, mikä siitä olikaan tullut.

Yläkuva lienee aika helppo. Kun liljakasvi aloittaa kasvunsa, on sen lehti töttöröllä ja siitä pääsee jyvälle, tuleeko siitä kielo vai oravanmarja. Tässä on kyse jälkimmäisestä. Kun lehti leviää, sen jo tunnistaakin. Mutta miten on alakuvan laita?

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPitkään sitä mietin ennen kuvan ottoa, sitten huomasin vanhan korren nousevan oikeasta laidasta. Viimevuotiset, kuivuneet versot ovatkin usein hyvänä tuntomerkkinä. Tässähän on tuikitavallinen pujo.

OLYMPUS DIGITAL CAMERALöytyi outokin. Tätä täytyy seurata punaisen viirin kanssa kesään. Sitten se paljastuu tietenkin koivuksi tai tädykkeeksi tai joksikin eksoottiseksi muinaiskasviksi, sillä se kasvoi vanhan autiotalon romahtaneen kivimuurin kupeessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMaitikat ovat usein lähes mahdottomia tunnistaa lajilleen ennen kukintaa. Tällä hetkellä metsät ovat täynnä viereisen kuvan taimia, mutta kumpi on kyseessä, metsä- vai kangasmaitikka. Sirkkalehdet sojottavat alimmaisena, mutta kasvulehdet eivät ole vielä auenneet. Arvaisin, ja todellakin tämä on arvaus, että kyseessä on kangasmaitikka. Tämän päättelen väristä, normaalisti ylälehtien hampaista. Samanlaisia pieniä taimia on teiden varsilla paljon, on silmäruohoja ja metsätähtiä, tädykkeitä ja tähtimöitä, heinistä puhumattakaan. Ystäväni antoi minulle monta vuotta sitten ”steriilien heinien määristyskaavan”. Sitä olen aina silloin tällöin hieman naureskellen selaillut. Apuakin siitä on ollut, sillä kukkimattomat heinät ovat usein lähes mahdottomia tunnistaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERARuusukasvit ovat myös joskus vaikeita, vaikka luulisi toisin. Niitä on tottunut katselemaan kukkivana ja ei ole kiinnittänyt huomiota ollenkaan kasvin muihin osiin. Onko tuo nyt mansikka, lillukka, mesimarja, angervo, ruusu vai vadelma. Piikit paljastivat kyseessä olevan viimeisen. Niin voi sekin olla oudonnäköinen pienenä.

Nyt kannattaa opetella ja myöhemmin varmistaa. Hauskaa puuhaa näin kiireettömänä kevätaikana. ;-)’

Vuokot

kangasvuokko1

’Vuokot ovat niitä ensimmäisiä kukkijoita keväällä. Usein tyydytään katselemaan vain sini- ja valkovuokkoja, onhan meillä eksoottisemmankin näköisiä vuokkoja. Yläkuvan kangasvuokko on Etelä-Karjalan maakuntakukka. Se kasvaa Salpausselän harjanteilla mäntykankailla. Olen sitä usein katsellut myös Pälkäneeltä, mutta tiettävästi sitä ei täältä ole löydetty. Lähimmät kasvupaikat ovat Hämeenlinnan puolella Hauholla, Tuuloksessa ja Lammilla, samalla harjujaksolla, joka kulkee koko Etelä-Hämeen poikki aina Kangasalalle saakka. Kangasvuokko aloittelee jo kukintaansa, mutta varsinainen loisto sattuu vasta toukokuun puolelle.

kylmänkukka2Toinen hienous lähialueilla on hämeenkulmänkukka, joka on Kanta-Hämeen maakuntakukka ja sen kasvupaikat ovat rajoittuneet hyvin suppealle alueelle Hämeenlinnan ympäristöön. Kun sitä lapsuudessa katselin, en arvannut sitä niin harvinaiseksi. Tämä kasvi kasvaa samanlaisilla paikoilla kuin kangasvuokkokin, mutta on sitä harvinaisempi. Se kukkii ennen lehtien puhkeamista, on väriltään violetti ja kukka jää usein suppuun.

Jotta tämäkään asia ei olisi liian yksinkertainen, niin nämä kaksi lajia risteytyvät helposti keskenään, kasvavathan ne samoilla paikoilla. Risteymä on voimakaskasvuinen ja varsinkin kylmänkukka jää helposti sen varjoon. Vuosittain olen Tuuloksessa seurannut näiden kolmen kasvustoja ja selvä havainto on ollut, että risteymä yleistyy ja runsastuu vuosi vuodelta toisten kustannuksella.

kylmänkukka1Koska nämä vuokot ovat kauniita katsella, tulee helposti mieleen siirtää koko kasvusto puutarhaan omaksi iloksi. Tätä ei saa tehdä; ensinnäkin nämä kaikki ovat rauhoitettuja ja toiseksi siirretty kasvi ei säily hengissä siirron jälkeen. Kauppapuutarhoista saa ostaa vastaavia vuokkoja koulittuina ja kestävinä taimina, jos puutarhaansa tällaisen haluaa. Rikosta ei kannata tehdä. Siitä huolimatta lähes joka kevät tunnetuilta kasvupaikoilta vuokkoja kaivetaan kuolemaan ja taas yksi kasvusto on vaarassa tuhoutua kokonaan. Vastuutonta toimintaa!’

kylmänkukka3

Joulukuun kukka

Jyskä

’Pihassa kukkii vielä pietaryrtti, kaikista pakkasjaksoista ja lumista huolimatta. Se on oikeastaan kukkinut kesästä saakka. Monestihan vain rikkaruohot, jotka ovat saapuneet meille melko myöhään viljelykasvien mukana, saattavat kukkia vielä joulukuussa, joskus jopa läpi talven, mutta pietaryrtin luulisi olevan erilainen. Rikat, kuten pelto-orvokki, peltovillakko ja peipit, eivät ole vielä sopeutuneet tämän maan ilmastoon. Muistan kuitenkin edellisiltäkin vuosilta, että on se yrttikin jatkanut kukintaansa pitkään, ei kuitenkaan koskaan näin myöhään. Jos säät jatkuvat samanlaisina, lauhoina, niin se voi sinnitellä ensi vuoden puolelle. Täytyy seurata tätä urhoollista.

Laskin oman syysreittini kukat taas itsenäisyyspäivän aikaan ja vielä oli kuusi kasvia jonkinmoisessa kukassa:

pihatähtimö, kylänurmikka, pelto-orvokki, nurmihärkki, peltovillakko ja lutukka.

Keräsin vuonna 1996 itsenäisyyspäivänä näytteet silloin vielä kukkivista kasveista. Niitä oli silloinkin kuusi kappaletta. Lista oli lähes sama, mutta pihatähtimön korvasi saunakukka. Nyt en ole saunakukkaa nähnyt sitten syyskuun. Pihatähtimö sen sijaan kasvoi täysin vihreänä navetan seinän vieressä ja muutaman verson latvasta näkyivät pienet valkeat terälehdet. Pitäisiköhän laskenta suorittaa vielä tammikuunkin alussa?’

Rungoton puu

kuusi1

’Kuva voi näyttää aivan tavallisesta risukasalta tai oksaryteiköltä, mutta todellisuudessa siinä on puu, josta näkyvät vain oksat. Kierrellessäni Parikkalassa metsiä sammaljahdissa sain vihjeen puusta, josta puuttui kokonaan runko, vain oksat olivat jäljellä ja ne tuntuivat tulevan suoraan maasta eli siellä jossakin rungon täytyisi olla, jos sellainen olisi ollut. Etsin paikan ja toden totta, siellä oli rungoton puu. Se peitti alleen useita neliömetrejä ja oksat olivat parhaimmillaan ranteenvahvuisia. Turhaan kääntelin niitä sivuun ja yritin selvittää, mistä ne tulivat, runkoa ei löytynyt.

Rannikolla näkee joskus, kuinka kuusen alaoksat leviävät pitkin kallioita ja kivikoita, mutta kun niitä seuraa, niin aina löytyy runko, johon ne lopulta kiinnittyvät. Tällaisia kuusimajoja olen löytänyt myös Lapin kuusten juurelta ja joiltain korkeilta mäiltä myös sisämaassa. Kuusellahan on lukuisia eri muotoja, joita tutkijat ovat vuosien saatossa erotelleet, on surukuusta, pylväskuusta ja käärmekuusta. Värien suhteen on kulta- ja purppurakuusta. Kuusella on usein kääpiömuotoja tai -kasvannaisia, esim. tapionpöytäkuusi ja pallokuusi. Tällaista rungotonta muotoa en kuitenkaan ole koskaan nähnyt. Samalla kun etsin runkoa, löysin pari muutakin samanlaista mutta pienempää kasvustoa, joten kyseessä ei ollut pelkkä yksittäinen luonnonoikku.

Puu kasvoi hiekkaisen harjun eteläisessä rinteessä paikalla, jossa ei luulisi kuusen edes viihtyvän. Enemmänkin se tuntuisi männyn kasvualuetta. Puu oli rehevä ja elinvoimainen. Sen ikää oli vaikea määrittää, mutta ei se enää ihan taimelta näyttänyt. Täytyypä pitää jatkossa enemmän silmällä myös puiden erikoismuotoja.’

Takaisin tilastoihin

kurkisuo1

’Helteinen päivä suolla lienee jokaisen suomalaisen toivelistalla, vai mitä? Eilen totesin tämän tarpoessani tuhannen paarman ja kärpäsen kanssa kuumuuttaan hohkaavaa Kurkisuota. Olin laskemassa suon punakämmeköiden määrää taas kerran. Uhanalaisten kasvien seuranta kuluttaa kuitenkin voimia, enkä kovin pitkää lenkkiä jaksanutkaan suolla taapertaa, kilometrikin upottavalla nevalla on paljon.

Suolle kannatti kuitenkin mennä. Punakämmeköitä (Dacrylorhiza incarnata) laskin vanhalta alueelta kukkivina tai jo kukkineina yli kaksisataa vartta. Ne jäivät kuitenkin pahasti maariankämmeköiden (D. maculata) varjoon, joita suolla oli tuhansia täydessä kukassa. Tämä kasvi osaa aina yllättää. Korvessa se on punainen ja roteva, lehdiltään runsaspilkkuinen, suolla väriskaalaa riittää puhtaan valkoisesta purppuraan. Kukan rakennekin vaihtelee tyypillisestä maariankämmekkämäisestä selvään punakämmekkään. Ota sitten siitä selvä. Ääripäät on helppo erottaa toisistaan ja nimetä omiksi lajeikseen, mutta mitä ovat ne kaikki välimuodot: risteymiä, muuntelua, omia lajejaan, kalkkimaariankämmekkää (D. fuchsii) vai kaitakämmeköitä (D. traunsteineri). Viimemainittuja olen suolta aina nimennyt muutaman, mutta eilen mieltin asiaa taas uudemman kerran, enkä enää ole ollenkaan varma. Mitä enemmän sitä pohtii, sitä epävarmemmaksi tulee!

kurkisuo2Suurin yllätys kuitenkin odotti yläkuvassa olevan suoallikon reunalla. 1980-luvulla olin löytänyt suolta harvinaista ja uhanalaista rimpivihvilää (Juncus stygius), mutta vuosien saatossa paikka oli unohtunut eikä kasvia ollut löytynyt pitkänkään hakemisen tuloksena. Olin jo mielessäni luokitellut sen hävinneeksi Luopioisista. Niinpä se tulikin eilen vastaan aivan kuin vahingossa ja pääsi näin takaisin tilastoihin. Vihvillää kasvoi sarojen seassa parin aarin alueella kymmenkunta tupasta. Hennon heinämäsen kasvin kuvaaminen kaiken muun kasvillisuuden seasta tuhannen paarman pörrätessä ympärillä on lievästi sanottuna haasteellista ja kuva on sen mukainen.

Kiersin suolta pois sen keskiosan poikki. Märkinä kesinä siitä ei ole mitään mahdollisuutta kulkea kastumatta eikä nytkään pitkästä sapasvarresta paljon jäänyt vedenpinnan yläpuolelle. Katselin taas pikkukihokkeja (Drosera intermedia), joista on paikallislehdessä ollut aikoinaan juttua. En ole itse kuitenkaan sitä suolta koskaan löytänyt ja löytymättä se jäi nytkin, ainoastaan tavallisia kihokkeja (D. rotundifolia, D. longifolia) ja niiden välistä risteymää oli runsaasti. Luikat sen sijaan olivat hyvässä vedossa. Villapääluikka (Trichophorum alpinum) kertoo suon ravintopitoisuudesta ja etelässä harvinainen tupasluikka (T. cespitosum) suon ainutlaatuisuudesta. Molemmille löytyi nyt uusia kasvupaikkoja suon keskiosasta.

Näin tämä suomalaisten toiveretki kannatti helteisestä päivästä huolimatta tehdä!’