Missä mennään?

’Sää on vakioaihe suomalaisessa keskustelussa, sanotaanhan, että kun puhutaan jonnin joutavista, puhutaan säistä. Mutta sää ei ole jonnin joutavaa, kun sitä todella ajatellaan. Sää sanelee meidän toimintaamme hyvinkin paljon. Kun aamulla suunnittelee päivän toimia, katsoo ulos ikkunasta tai vilkaisee lämpömitaria. Nykyään monet avaavat kännykän ja tutkivat säätietoja sopivan appsin kautta. Se kertoo näin syksyllä, otanko päälleni sadetakin vai anorakin.

Viime sunnuntaina koimme historiaa säiden suhteen. Rikki menivät niin yö- kuin päivälämpöjenkin lokakuun ennätykset. Vaasassa mitattiin 14.7° matalimmaksi lämpötilaksi ja Kruunupyyssä ylitettiin entinen maksimilämpötila runsaalla asteella 20,9°:een. Mittaushistorian aikana tällaisia lukemia ei ole siis havaittu. Sinällään tämä ei ollut yllätys, sillä koko kuluva vuosi on ollut poikkeuksellinen. Talvi oli pitkään aikaan kunnon vanhan ajan talvi pakkasineen ja lumimäärineen. Saimme nauttia kauniista pakkassäästä ja tehdä lumitöitäkin oikein kunnolla. Sitten kevät tuli ja meni ennätysnopeasti ja kesä alkoi toukokuun ensimmäisellä viikolla heti helteillä. Kesän kuumuus ja kuivuus olivat ennätyksellisiä ja vaikka hellepäivien lukumäärässä ei ennätykseen päästykään, niin niiden maantieteellinen laajuus ja lämpötilan korkeus olivat poikkeuksellisia. Nyt lämmin syksy on jatkanut samaa linjaa.

Onko tuijotettava vain yhteen vuoteen? Eipä tietenkään. Kuitenkin tälle vuosikymmenelle sattuu useita ennätyksellisiä vuosia. Ilmastonmuutosteoriat ennustavat juuri tällaisia säitä, voimakkaita vaihteluita ja ennätyslukemia. IPCC:n ilmastonmuutosta koskeva raportti toteaa lämpötilan maailmanlaajuisesti nousseen 1900-luvun aikana 0,8° ja merenpinnan n. 20 cm. Sen jälkeen tahti on kiihtynyt. Nyt viimeisimmässä raportissa lämpötilan nousun rajaksi asetettiin 1,5° kahden asteen sijaan. Jos tätä ei saavuteta, ennusteet kertovat karuista muutoksista maapallon elämälle: jäätiköt sulavat ja merenpinta nousee nopeasti, koralliriutat eliöstöineen menetetään kokonaan. Oman maamme talvet olisivat muisto vain, sillä pohjoisilla leveysasteilla lämpötilan nousu olisi kaksinkertainen. Samalla sateet ja lämpötilan vaihtelut lisääntyisivät.

Maamme eliöstöön muutos vaikuttaisi dramaattisesti. Pohjoisen eliömuodot menetettäisiin, koska ne eivät voi siirtyä enää pohjoisemmaksi, Jäämeri tulee vastaan. Etelästä työntyy uutta lajistoa tilalle, joka ei ainakaan heti sopeudu vanhan eliöstön kanssa yhteiselämään. Tätä tapahtuu jo. Puhutaan uusita tuholaisista, sienistä, bakteereista, vieraslajeista, jotka valtaavat alaa perinteiseltä eliöstöltä. Jos pitää muutoksesta, niin tämähän sopii, mutta muuten ei, sillä luonto saattaa muuttua radikaalistikin, myös ravinnontuotannon kannalta, metsätaloudesta puhumattakaan. Liian rajut muutokset ovat harvoin hyviä.

Nyt olisi hyvä miettiä tarkkaan tuota 1,5° rajaa. Miten siihen päästään? Mitä itse teen? Miten vaikutan muihin? Miten säilytän mielenrauhani? Niin, tuo viimeinen onkin tärkeä asia. Pitäisi kaikesta huolimatta säilyttää optimistinen asenne: kyllä me selviämme. Mutta ei pidä tuudittautua välinpitämättömyyteenkään, sillä maapallo kyllä selviää, mutta me ihmiset emme ilman maailmanlaajuisia toimenpiteitä ja niillä alkaa olla kiire.’

Kuinka käy?

Sinitiaisen pesä

’Kesä tuli ja kesä meni, näin voisi sanoa tällä hetkellä. Toivon mukaan se vielä palaa. Ihmiset toivovat sadetta pelloille, mutta pelkäävät, että vettä tulee sitten liikaa, niin kuin viime kesänä. Kohtuutta kaivataan, mutta ilmastonmuutosmallinnus lupaa vaihtelevaa säätä ja ääriolosuhteita. Niistä olemme saaneet nauttia viime vuosina.

Luonnon tilasta ollaan huolissaan. Kuinka eläimet, kasvit, ympäristö pärjää? Nyt nurmikot ovat palaneet karrelle, kuivuus uhkaa kylvettyjä peltoja, kasvimaat ovat kastelun varassa. Tämän päivän Ylen uutisissa oli artikkeli, kuinka linnut yrittävät ottaa kiinni viime vuosien huonoa poikastuotosta. Pesissä on ennätysmäärä munia ja kuoriutuvia poikasia. Tähän lämmin kevät on tuonut mahdollisuuden. Mutta onnistuuko tämä?

Olen itse katsellut ja kuunnellut huolestuneena maaseudun lintuja. Määrät ovat kovin vähäiset. Ennestäänkin kato on koetellut raskaalla kädellä peltolintuja ja elävän maaseudun pihapiirin lintuja. Tänä keväänä äänettömyys ja lajien vähyys on ollut selvästi havaittavissa. Normaalit pelto- ja pihalinnut puuttuvat tai ovat yhden kahden parin varassa. Selvästi vähentyneitä tai hävinneitä ovat kertut, taskut, sirkut, pajulinnun sukuiset, kiuru, varpuset. Petoja näkyy myös vähän. Menestyjiä näyttävät olevan peippo, kirjosieppo, rastaat, varislinnut ja talitiainen. Toivoa sopii, että nämä sinnittelijät saisivat nyt runsaasti poikasia, niin että määrät lisääntyisivät.

Olen tässä kuitenkin pessimisti. Lehdistä on saatu lukea lintumäärien romahduksesta muuallakin. Viimeksi siitä kirjoitti Hesari haastatellessaan Pentti Linkolaa. Surullista luettavaa. Viime talvena muistan lukeneeni samansuuntaisen jutun Saksasta. Siinä oli lisäksi hurja tieto hyönteisten vähenemisestä. Puhuttiin jopa 80 % suuruisesta kadosta. Voiko se pitää paikkansa? Kun katsoo lintulistaa lajeista, jotka ovat vähentyneet, ovat ne lähes poikkeuksetta hyönteisyöjiä. Yhteys on selvä.

Tein itse pari päivää sitten kokeen. Kauhoin pientareita ja pusikoita vanhalla hyönteishaavilla kymmenen minuutin ajan ja tarkastin sen jälkeen saaliin. Muutama kaksisiipinen, yksi muurahainen ja minulle tuntematon pistiäinen. Siinä saalis. Muistan vastaavan kokeen lapsuudesta, jolloin tulos oli aivan eri luokkaa: kaskaita, koppakuoriaisia, sääskiä, kärpäsiä, kirvoja jne. kymmenittäin ellei sadoittain. Koe on tietenkin hyvin epämääräinen, osittain jopa muistinvarainen, mutta ehkä siitä jotain voi arvella.

Mihin hyönteiset ovat kadonneet? Tätä sietää ihmetellä. En usko pelkästään myrkkyjen ja ilmansaateiden olevan tähän syyllisiä. Hyönteisyöjälinnut ovat riippuvaisia hyönteisistä. Jos ne puuttuvat, ei auta vaikka munisi ennätysmäärän munia pesään. Jollakin ne poikaset on ruokittava. Kauhulla katselen sinitiaisemoja, kun ne surraavat koivun lehvistössä ja kovin harvoin piipahtavat pöntöllä tuomassa kymmenelle poikaselleen ruokaa. Kuinka moni niistä selviää aikuiseksi? Ylen artikkelissa haastateltava kertoi, ettei ollut löytänyt yhtään kuollutta poikasta pesistä, joita oli tarkastanut – vielä.’

Kohtaaminen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Kohtaaminen tapahtui pari päivää sitten. Aamulenkki keskeytyi rähähdykseen, jossa toinen sihisi kuin käärme ja toinen haukkui vimmatusti. Saavuttuani paikalla olivat molemmat jähmettyneet paikoilleen odottaen toisen reaktiota. Itse sotkin kuvion komentamalla koiran pois. Silloin supi otti lyhyet jalat alleen ja luikahti piiloon. Koira vimmastui ’saaliin’ katoamisesta ja painui perään. Tapasimme vasta kotona, jossa koira hieman häpeissään nuoli tassujaan.

Supikoira on tulokas Venäjältä. Tätä pientä itäaasialaista koiraeläintä istutettiin Uralin Euroopan puolelle viime vuosisadan alkupuolella ja sieltä se levisi nopeasti laajalle. Suomesta se tavattiin ensi kerran 1949 Keuruulta. Nyt se on levinnyt Napapiirille saakka ja yksilömäärät liikkuvat sadoissa tuhansissa. Supi lienee yleisin autojen alle jäänyt nisäkäs. Laskin kerran aamulla moottoritieltä Toijalan ja Häneenlinnan väliltä 18 kuollutta supia ja siellähän ovat riista-aidat molemmin puolin tietä.

Muutama päivä sitten oli Hesarissa arviointi uudesta kirjasta, jossa pohdittiin viraslajiasiaa. Kirjassa (The New Wild. Why Invasive Species Will Be Nature’s Salvation) englantilainen Fred Pearce kyseenalaistaa taistelun vieraslajeja vastaan. Hän jopa pitää niiden leviämistä hyvänä asiana ja ennustaa vieraslajien pelastavan luonnon monimuotoisuuden. Aika rohkea väite.

Itseasiassa esimerkiksi meillä lähes kaikki lajit ovat periaatteessa vieraslajeja. Jääkausi hävitti aikoinaan kaiken ja jään sulamisen jälkeen tänne saapuivat uudet lajit tulokkaina ja sama jatkuu. Kuusi alkoi levitä maahamme vasta pari tuhatta vuotta sitten ja on nyt saavuttanut Norjan rannikon. Kyse kuitenkin on luontaisesta leviämisestä eikä ihmisen tuomista lajeista. Vieraslajit mielletään lähinnä tällaisiksi.

Kun käymme toivotonta taistelua jättipalsamia vastaan, voisimme miettiä, miksi se leviää niin agressiivisesti. Samaa miettivät etelämpänä keltamajavankaalin (kuva alla) kitkijät tai japanintatarpusikoiden raivaajat, puhumattakaan tuoksuinkivääristä, joka tuhoaa endeemistä kasvillisuutta merten saarilla. Nämä vain muutamia kasvien maailmasta noukittuja esimerkkejä. Eläinkunnassa ovat omat lajinsa, tuhohyönteiset, supi, kanadanmajava ja vaikkapa rapurutto.

Mielenkiintoisen tuntuinen kirja, johon kannattanee tutustua. Vieraslajien torjuntaan on säädetty lakeja meilläkin ja vuosittain siihen budjetoidaan enemmän tai vähemmän määrärahoja. Kirjan esittelyn mukaan esim. vieraslajien torjuntaan Britanniassa käytetään vuosittain n. 200 milj. euroa. Aika suuri summa menee hukkaan, jos uskoo Pearcen väittämiin. Ehkä kirja onkin keskustelun avaukseksi tarkoitettu.’

Aalto

Keväinen sää

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Joskus on sanottu ihmisestä, että hän on vaihtelevainen kuin keväinen sää. Sään nopean vaihtelun huomasin viikonvaihteessa Vuokatissa ollessani siellä leirillä. Yläkuvassa aurinkoisen sään keskellä etenee lumi- ja raerintama, joka harsomaisena pyyhki pitkin järvenselkää. Pian se ropisi takkiin ja takanani olevan mökin seinään. Kun sitten katsoin taakseni, näin komean sateenkaaren kiertyvän Vuokatinvaaran ympärille.

Säätieteilijä osaisi varmaankin sanoa, mitä kaikkea tuossa tapahtui. Oliko siinä kyse kesken lämpimän auringonpaisteen pyyhkivistä kylmästä virtauksesta? Oliko ilmakerroksissa erilämpöisiä alueita? Toisaalta, voiko lumisade aiheuttaa sateenkaaren, vai oliko jossain välissä ihan silkkaa vesisadettakin? Itse en muista usein nähneeni näin huhtikuun alkupuolella sateenkaarta ja vielä noin voimakasta. Ehkä sekin on harvinaista. Sen muistan vanhastaan, että huhtikuussa sää voi vaihdella nopeasti laidasta laitaan. Ehkä tässä tuli vain tarkkailtua juuri tällaista ilmiötä. Erikoista oli myös se, ettei tuolloin ainakaan mökin pihassa tuullut ollenkaan. Hieno kokemus!’

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Säätilastoa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA’Tänäkin talvena on pohdittu säiden muutosta niin maailmanlaajuisesti kuin paikallisestikin. Tilastoja on sovellettu ja tulkittu kuka minkin tarkoituksen mukaan. Nyt ollaan jo kevään puolella ja talven tilastoja voidaan tutkia useammastakin paikasta. Lämpötiloja ja sademääriä voidaan verrata edellisiin vuosiin ja tehdä niistä johtopäätöksiä. Kuitenkin johtopäätökset saattavat olla hyvinkin erilaisia.

Maailmanlaajuisesti en kerrottu kuinka viime helmikuu oli kaikkien mittausaikojen lämpimin. Poikkeama pitkäaikaisiin lukuihin oli Nasan mukaan 1,34° eli varsin suuri, kun yleensä poikkeamat ovat vain asteen osia. Tämä on saanut tutkijat haukkomaan henkeään. Suomen Ilmatieteenlaitoksellakin asiaa pidetään varsin poikkeavana. Varsinkin pohjoisella pallonpuoliskolla lämpötila on ollut useita asteita tavanomaista korkeampi.

Tilannetta on selitetty hyvin voimakkaalla El Nino-ilmiöllä, joka nostaa Tyynenmeren lämpötiloja ja vaikuttaa siksi lämmittävästi laajemmillakin alueilla. Tänne sen vaikutus ei kuitenkaan kovin kummoisena pitäisi ylettyä. Niinpä meidän muutosta selitetäänkin Pohjois-Atlantin oskillatiolla, joka joko lämmittää tai kylmentää säätä täällä.

Mutta oliko helmikuu niin kovin lämmin? Itse tutkin tilannetta Keski-Suomen horisontista ja täällä etsin tilastoja paikalllisen sääaseman kautta. Ehkä senkin tilastot ovat luotettavat paikallisesti. Sääasema sijaitsee Päijänteen rannassa, joten siellä luvut voivat olla erit kuin esim. Tikkakosken virallisella sääasemalla. Joka tapauksessa muutaman vuoden keskiarvotilasto kertoo seuraavaa helmikuulta:

Vuosi

Keskiarvo

Korkein/matalin

Sademäärä

2015

−2,1

3,1 / -14,8

28,6 mm

2014

−0,6

6,4 / -9,2

11,6 mm

2013

−3,2

6,4 / -13,2

14,8 mm

2012

−10,3

2,4 / -30,7

12,0 mm

2011

−13,9

1,6 / -31,4

1,2 mm

Voihan tuostakin otannasta jotain päätellä. Tietenkin pidemmät tilastolliset aikavälit sisältävät enemmän informaatiota. Ilmatieteenlaitoksen tilasto kertoo, että vuosien 1981 – 2010 välillä helmikuun keskiarvo Keski-Suomessa oli -4 ja -5 asteen välillä, ja koko maan keskiarvo oli noussut silloin 0,4° edelliseen tilastokauteen verrattuna. Jos vielä katsoo tuota yläpuolella olevaa taulukkoa, niin lämpötilat ovat muuttuneet parin kylmän talven jälkeen maltillisesti. Tosin tuollaisia matalimpia lämpötiloja ei ole enää parin vuoteen mitattu. Mutta sademäärissä on tapahtunut selvä lisääntyminen. Tästähän on myös kerrottu, että helmikuu oli sateisin helmikuu tilastojen kokoamisen ajalta. Siitähän taulukkokin kertoo.

Miten sitten jatkuu? Sehän meitä kiinnostaa. Ennustaminen on hankalaa. Ilmastonmuutos kuitenkin lämmittää. Se lienee selvä, vaikka sitä ei vielä tiedetä/tunnusteta, mistä se johtuu. Paikallista ja vuosittaista vaihtelua saattaa olla paljonkin, mutta se on todettu laajalti, että maapallon pohjoiset alueet lämpenevät enemmän kuin eteläiset. Aika näyttää!’

Puikkoja

’Kevään myötä on hyvä aika tähystellä jääpuikkoja. Nyt, kun talot on yleensä eristetty huolellisesti, ei enää räystäillä roiku pitkiä puikkoja. Niinpä niitä on lähdettävä etsimään luonnosta. Vuodenvaihteen runsaiden sateiden jäljiltä maastossa on paljon vettä ja se virtaa pakkasistakin huolimatta. Erinomainen retkikohde jääpuikkojen maailmaan on jokin rotkolaakso, jossa on pystysuoria kallioseinämiä. Itse kävin viikonvaihteessa Laukaan Hitonhaudalla.

Hitonhauta on muutaman kymmenen metrin pituinen vajoama, jonka kummallakin seinämällä on 10 – 20 m korkeat kalliojyrkänteet. Näiltä valuu vettä rotkoon kesälläkin, joten sieltä oli odotettavissa hienoja jääkokemuksia, ja niitä löytyi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMuutamassa paikassa vesi oli muodostanut paksuja paanteita koko kallion korkeudelle. Voi vain kuvitella sitä ryskettä, kun ne tippuvat alas.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAYlläolevan kuvan jääputouksen taakse pääsi kuuntelemaan veden pauhua. Se ei ollut enää pelkkää tippumista. Vesi oli muovannut jään pintaan sieni- tai liljamaisia kuvioita, puikkoja ja onkaloita, joten jos kuvassa ei olisi lunta, voisi kuvitella paikalle kesäisen vesiputouksen. Myös sisällä jääluolassa oli puikkoja, joista koko ajan tippui vettä. Jään väri oli muotoutunut maaston mukaan. Toisella puolella oli suomaista maastoa ja siksi ruskehtavaa vettäkin, toisella puolella rotkoa oli enemmän kalliopintaa ja vesi oli jäätynyt siniseksi kuin järvillä.

Tippukiviluolista on tuttua ilmiö, jossa kivipilari muodostuu molemmista suunnista. Jäärakenteissa on nähtävissä sama ilmiö. OLYMPUS DIGITAL CAMERAAlaosassa puikot olivat tylppiä, kuten yläkuvassa näkyy. Niissä vesi oli räiskynyt ympäriinsä pudotessaa ja latistanut puikon pään tasaiseksi. Ylimmässä ja viereisessä kuvassa on normaali ylhäältä alaspäin suuntautuva puikko. Alimmassa kuvassa on mielenkiintoinen ilmiö. Vesi on muodostanut puikon pitkin kallion pintaa, jolloin se on kuin valuma, mutta hyvin ohut, teräväsärmäinen ja siipimäinen. Kallio on ylikalteva ja ilmeisesti juuri sopivasti niin, ettei vesi tipu suoraan vaan valuu.

Tällaisia ilmiöitä voi tarkastella luonnossa juuri nyt, kannattaa lähteä katsomaan. Sopivan kohteen löytää varmaan lähiseudulta karttaa katsomalla.’

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Varpunen

Machtesh ramon

’Pitääkö kohta lähteä varpusta katsomaan etelän aurinkoon? Kuvassa oleva varpunen on kuvattu muutama vuosi sitten Eilatissa. Lintu ei ole ihan samannäköinen kuin meikäläinen, mutta kuuluu samaan lajiin kuitenkin. Jo muutama vuosi sitten ihmettelin, kun varpunen oli liitetty uhanalaislistoilla vaarantuneiden lajien joukkoon. Voiko se olla totta? Lapsuudessa varpunen oli maaseudun kylien yleisin lintu, jopa tiaisten edellä. Se hyppeli pienissä parvissa tiellä noukkien pudonneita siemeniä ja tönkien hevosen kakkaroita. Eihän sitä ole enää vuosiin näkynyt kylänraiteilla, mutta kaupunkien pensasaidoissa kuitenkin. Tosin aivan viime vuosina pikkuvarpunen on syrjäyttänyt sen.

Keski-Suomen lintuyhdistyksen sivuilta äkkäsin viime viikolla viestin, jossa kerrottiin talvilintulaskennoista. Varpusen kohtalo on ollut karu viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sarja on laskettu joulunajan laskennoista varpusten määrinä aina kymmentä käveltyä kilometriä kohden:

17, 23, 18, 10, 5, 10, 8, 7, 3, 3, 1.

Suuntaus on kaikkien nähtävissä ja jokainen voi miettiä rauhassa seuraavaa lukua.

Mistä tässä on kyse? Mikä on varpusen uhkana? Varpushaukka, kissa, kylmyys, ravinnonpuute, kausivaihtelu? Kaikkia näitä olen miettinyt. Pedot eivät ole lisääntyneet, päinvastoin. Se ei liene siis syy katoon. Kissoja on enemmän kuin ennen, vai onko? Navettakissat ovat kadonneet ja juuri nehän olivat ennen vanhaan varpusten pahimpia vihollisia, nykyiset kotikissat taitavat viihtyä paremmin lieden lämpimässä. Eipä taida kissoistakaan syntipukkia löytyä. Kylmyys ei varpusia pelota, ne ovat tottuneet siihen ja osaavat hakea suojaa. Mutta miten on ravinnon laita? Maatalouden muutos viime vuosikymmeninä on siistinyt pihoja ja tienvarsia, hävittänyt maaseudun elämää ja muuttanut kaupunkikuvaakin. Olisiko siinä syy? Mutta se ei selitä pikkuvarpusen lisääntymistä. Sehän käyttää pääasiassa samaa ravintoa. Kilpailussa varpunen on kuitenkin hävinnyt. Itse toivoisi syyn olevan kausivaihtelussa ja varpusen palaavan vielä pensasaitoihin tirskuttamaan. Onhan kottarainenkin saanut ilmaa siipiensä alle menneiden vuosien laman jälkeen. Toivossa ja odotuksessa on hyvä elää!’

Lunta, lunta

Vuorilampi’Viimeisen viikon aikana Keski-Suomeen tuli entisajan talvi. Lunta on satanut joka päivä ja nyt sitä on jo reilut 30 cm. Ladut ovat kunnossa, samoin pulkkamäet hiihtolomalaisten lasketella. Muutaman viime vuoden aikana talvet ovat olleet oikukkaita, sen kai kaikki olemme huomanneet. Lumi on tullut myöhään, sitä on tullut räntänä, hiutaleina, vesisohjona ja alijäähtyneenä, kaikissa olomuodoissa. Helmikuun heleät hanget ovat olleet vain toiveunia. Tilastot kertovat, että tämä helmikuu on ollut sateisin miesmuistiin. Etelässä se on näkynyt loskana ja kurakeleinä, täällä keskisessä osassa maata pehmeinä hankina ja pohjoisessa suurina kinoksia jopa lumivyöryvaarana.

Ilmastonmuutosskenaarioiden mukaan tämä on mennyt oikein, juuri tällaista ennustetaan, lauhaa, runsaita sateita, vaihtelevia lämpötiloja ja voimakkaita tuulia. Viikko sitten julkaistu kartta osoitti lumirajan siirtyvän pohjoiseen nopeaa kyytiä. Vuonna 2050 eletään etelässä ympäri vuoden sulan maan aikaa, räntää tulee, muttei se jää maahan pysyvästi. Lumiraja siirtyy Keski-Suomeen, mutta määrät täälläkin ovat vähäisemmät. Ainoastaan Käsivarren Lapissa talvinen lumipeite olisi paksumpi kuin tällä hetkellä. Niinpä ennustetaan, etteivät Etelä-Suomen hiihtokeskukset menesty enää siinä vaiheessa, kun rinne tulee pitää kunnossa vain tykkilumen avulla. Liekö viisasta sijoittaa pennosiaan niihin.

Voi vain kuvitella, millainen vaikutus tällaisella muutoksella on eliöstöön. Nyt jo talvilinnut olivat hätää kärsimässä tammikuun pakkasilla, kun ei ollut suojaavaa lumipeitettä. Mustikka todennäköisesti menetti ensi kesän satonsa silmujen paleltumiseen niin kuin kävi myös pari vuotta sitten. Laajemmalti vaikutus eliöstöön on siinä, pystyykö eliö sopeutumaan. Pohjoisen lajit ovat suurimmassa vaarassa, sillä mihin ne perääntyvät, kun Jäämeri tulee vastaan. Tuntureiden lumenviipymien lajit ovat jo nyt taantuneet. Naali vetäytyy viimeisille tuntureille ketun siirtyessä kohti pohjoista. Esimerkkejä on lukuisia.

Jos on skeptinen ilmastonmuutoksen suhteen, niin yksi asia tässä on ainakin huolestuttava. Jos ennen maapallo lämpeni ja jäähtyi aina jääkausiin saakka, niin se tapahtui tuhansien satojen tuhansien vuosien kuluessa, nyt puhutaan vuosikymmenistä korkeintaan sadoista. Muutoksen nopeus on hämmentävä ja sen pitäisi soittaa hälytyskelloja jokaisen korvan juuressa.’

Puikkojen aikaan

puikot

’Ei paljon tarvita pakkasta, kun jääpuikot ilmaantuvat kalliojyrkänteille. Nyt täällä Keski-Suomessa on ollut tasan yksi pakkaspäivä ja lähikallio itki puikkoja oikein tosissaan. Vesi virtasi ohuen jääkuoren alla ja purkautui kielekkeen reunalta tippuvana vanana esiin. Siihen muodostui vähitellen jääpuikko. Kuvaan pitäisi saada liike ja ääni niin tunnelma välittyisi paremmin, eli olisi pitänyt ottaa video.

Lapsuudesta muistan jääpuikot keväthankien aikaan. Aurinko sulatti silloin lunta ja vesi valui räystäiltä muodostaen joskus hyvinkin paksuja puikkoja. Syksyltä en vastaavaa ilmiötä muista, koska aurinkoa ei juurikaan näe eikä näytä luntakaan ilmaantuvan. Tämä ilmiö on varmaankin myös tätä ilmastonmuutosta. Syksyn sade ei ole jäätynyt, koska pakkasia ei ole ollut, vaan on valunut tähän asti pitkin maisemaa. Harvoin näkee niin vuolaita virtoja, kuin viime viikkoina on näkynyt.

Ilmastonmuutos on näkynyt tänä syksynä juuri siinä, että vaikka ennenkään ei tähän aikaan ollut aina lunta, niin olivat järvet kuitenkin yleensä jäässä. Eli pakkaset puuttuvat, maa on sula, samoin vesistöt. Kiersin järvenrantoja tänään koiran kanssa ja kuuntelin jäiden laulua rantavedessä. Jäähilettä oli muodostunut, mutta se oli vain ohutta eikä kiinnittynyt aallokossa kiintojääksi. Niinpä se keinui tuulen nostattamissa aalloissa ja lauloi heleällä äänellä. Sen muistan myös lapsuudesta.’

Toisen huomioonottaminen

polku1

’Yhä useammin törmää kuvan kertomaan tapaukseen. Vanha perinteinen polku on tuhottu tai suljettu. Nykyään tavaksi on tullut kerätä metsistä pois kaikki energiaksi kelpaava ja kasata se teiden varteen suuriksi röykkiöiksi. Siinä risut sitten kuivuvat tai lahoavat seuraavat vuodet, kunnes joku muistaa ne, silppuaa ja kuljettaa pois. Kaikki voisi olla hyvin, mutta kun tuo polku kulkee tuosta. Olisiko ollut vaikeaa tehdä, kuten alakuvassa on tehty eli jättää aukko polun kohdalle. Näin tapahtuu hyvin harvoin. Piittaamattomuutta vai huomaamattomuutta!

Toinen tapaus koskee metsien harvennushakkuita, Pääsääntöisesti konekuski ajaa metsäpolun päällä ja kasaa hakkuujätteet polulle. Näin hän tuhoaa ehkä ikiaikaisen polun, jota eläimet ja ihmiset ovat kauan kulkeneet. Kovin vaikeaa ei luulisi olevan suunnitella koneura toiseen kohtaan ja jättää polku rauhaan. Polut ovat muutenkin katoavaa luonnonvaraa, koska maaseudulla väestö vähenee ja vanhenee. Polku pysyy auki vain kulkemalla. Jos se tahallaan vielä rikotaan, ei sitä kukaan enää viitsi kulkea ja pitää auki. Kartoituksilla yritän helpottaa kulkemista etsiytymällä vanhoille karttapoluille. Turhautuminen on suurta, kun huomaa sen lähes tahallaan tuhotuksi.

Pidetään polut auki ja vedetään hakkuu-urat parempaan paikkaan. Ei luulisi olevan kovin suuresta kiinni!’

polku2