Löytyi uudelleen

’Viime viikolla kävin pariinkin otteeseen Padasjoen ja Pälkäneen rajalla olevalla laajalla Natura-ohjelmaan kuuluvalla Kurkisuolla. Suo on kuuluisa uhanalaisista kasvilajeistaan, erikoisesta aapa/keidassuorakenteestaan sekä laajojen alueiden ainoasta kunnollisen kokoisesta suojelualueestaan. Siellä on hiljaista, sillä harva paikkakuntalaisia lukuunottamatta tietää suon olemassaolosta. Suosittelen käymään.

Näillä käyntikerroilla laskin punakämmekän määriä, tarkistin muutkin unahalaiset lajit ja kartoitin suon sammallajistoa. Punakämmeköitä löytyi nopealla läpikävelyllä 130 kukkivaa vartta, kaitakämmekkää kaksi vartta, vaaleasaraa mattomaisina kasvustoina kuten ennekin, suovalkku loisti poissaolollaan ja rimpivihvilä ei ollut vielä tunnistettavassa muodossa, joten sen vuoksi siellä on käytävä vielä uudelleen. Verrattuna edellisiin vuosiin näytti siltä, ettei mitään dramaattista ollut tapahtunut. Määrät ovat kuitenkin vuosien saatossa laskeneet ja suovalkun puuttuminen on hämmästyttävää, mutta se on puuttunut jo useita vuosia.

Viiksisammal, 3 x 3 cm kasvusto

Sammalet ovat huonosti tutkittu ryhmä suolla ja sitä oikeastaan menin paikkaamaan. Vanhastaan tiesin siellä olevan muutamia harvinaisuuksia ja viime kesänä löytyi muutama lisää. Nyt kävin suota systemaattisemmin läpi ja hämmästyin muutaman lajin yleisyyttä, joita kuitenkin olin pitänyt harvinaisina. Tällaisia olivat pienen pieni viiksisammal ja laajojen soiden rahkat aaparahka ja kalvasrahka. Myös EH-alueelta puuttuva rämepihtisammal löytyi suon ravinteiselta rämeosuudelta. Sitä oli kuitenkin kovin vähän, vain pari vaivaista vartta ruskorahkamättäässä.

Vanhastaan, kun kartoitin suon kukkakasveja 80-luvulla ja en vielä sammalia tuntenut, muistan nähneeni suolla myös rämekynsisammalen, jonka ei pitäisi olla harvinainen, mutta on kuitenkin minut kokonaan kiertänyt. Niinpä en muistanut sen löytöpaikkaa enkä ollut edes varma, onko koko sammalta Luopioisissa olemassakaan. Nyt on, sillä sammal kasvoi suon pohjoisosissa ravinteisella rämeellä pieninä kasvustoina. Ei se kovin runsas ollut, mutta elinvoimainen kuitenkin. Näin tuli varmistettua, että sammal kasvaa täällä ja saattaapa olla, että silloin 80-luvulla näinkin se juuri tällä paikalla. Varmaan sitä on muuallakin.

Rämekynsisammal

Toinen 80-luvulla näkemäni ja unohtamani sammal on keltasompasammal. Senkin kasvupaikka jäi silloin merkitsemättä tarkemmin muistiin eikä sammalta ole sen jälkeen alueella näkynyt. Sompasammalet ovat riippuvaisia eläinten ulosteista ja siksi ne viihtyvät paikallaan vain hetken. Ehkäpä tämäkin suosammal jostain vielä uudestaan esiin putkahtaa. Kurkisuollakin on edelleen monta mielenkiintoista sammalaluetta katsomatta.’

Uusi hiirensammal2

’Kun hetki sitten postasin Luopioisista löytämästäni uudesta hiirensammalesta, en arvannut, että toinenkin odotti julkistustaan keruupussissa. Kuten silloin totesin, suku on vaikea (myös sammalilla ;-)). Niinpä tätäkin kuvan tupasta pyörittelin pitkän tovin käsissäni, skoopissa ja nettisurfailulla, kunnes päädyin sorahiirensammaleen (Bryum creberrimum). Se vaatii vielä kierroksen ennen kuin määritys varmistuu ja sen jälkeen se voi myös olla jotain muutakin, mutta tällä hetkellä kutsun sitä tällä nimellä. Muutaman kerran on tapahtunut erehdyksiä, mutta se sallittakoon, jos lopulta oikea laji löytyy ja väärä korjataan.

Sorahiirensammal on maassamme huonosti tunnettu laji. Johtuu varmaankin määrityksen vaikeudesta. Sitä tavataan lähes koko maasta, mutta missään se ei ole kovin yleinen tai runsas. Itse löysin sen parin vuoden ikäiseltä hakkuuaukealta, jossa sitä kasvoi muutaman kämmenen kokoisella alueella kuvan mukaisesti mattona. Paikka lienee sille tyypillinen hiekkainen, märkä ja avoin. Kirjallisuuden mukaan sitä on myös rannoilla ja märillä kallioilla. Ehkä sitä voisi luonnehtia hieman pioneerimäiseksi sammaleksi eli se ilmaantuu sinne, missä on avointa paikkaa avautunut kasvualustaksi. Kun paikka umpeutuu, sammalkin häviää.

No, mistä sen sitten tuntee? Siinähän se vaikeus piilee, kun samanlaisia on varmaan kymmenkunta. Onneksi osa putoaa pois tunturikasveina ja osa meiltä löytymättöminä. Tosin eihän nämä vielä sulje näitäkään mahdollisuuksia kokonaan pois. Itse vertasin tuntomerkkejä ruotsalaisen Nationalnyckeln-kirjan avulla. Tämä kirjasarja lienee tällä hetkellä paras määritysopas sammalten osalta. Sammalen lehti on pieni ja suikea, keskisuoni jatkuu kärjen yli, siinä on tyvellä punaista väriä ja suoni on tumma. Näin on monella muullakin. Solujen koon mittasin mikroskoopilla ja se auttoi taas eteenpäin. Pesäkkeen hampaat tsekkasin myös ja niin päästiin pudottamaan muutama laji pois. Lopulta mittasin itiöiden koon ja sain tulokseksi n. 13 µm eli 13 tunannesosa millimetriä. Kirjallisuus kertoi sorahiirensammalella olevan hyvin pienet itiöt. Näin päädyin tähän lajiin, joka siis voi kuitenkin olla jokin muukin, mutta tällä hetkellä on näin. Totuus ratkeaa sitten, kun asiantuntijat ovat sammalen katsoneet.

Kokonaan toinen juttu on sitten se, mitä minä tällä tiedolla teen? Ensinnäkin on hauska tietää asioita. Toiseksi tämä kertoo siitä, kuinka moniulotteinen ja -puolinen meidän luontomme on. Lisäksi on tietenkin löytämisen ilo ja riemu. Kannattaa siis edelleen koluta monipuolisesti kaikenlaisia paikkoja ja kumartua pienenkin erilaisuuden puoleen.’

Uusi hiirensammal

’Hiirensammalet (Bryum) on yksi vaikeimpia lehtisammalsukuja. Sukuun kuuluu Pohjoismaissa 49 lajia, joista 34 on tavattu Suomesta. Valinnanvaraa siis on. Luopioisista olen tähän mennessä löytänyt kymmenen suvun lajia. Monet muut ovat hyvin harvinaisia ja tavataan vain tietyllä alueella esim. rannikolla tai Lapin tuntureilla.

Kun aloin systemaattisesti merkitä muistiin Luopioisten sammalia levinneisyyskarttoja varten, osasin odottaa, että törmään myös tähän sukuun ja sen lajien tunnistamisen vaikeuteen. Kun sitten olin kerännyt joukon sopivia lajeja, niin vaikeudet alkoivat. Ensinnäkin sammal tuli osoittaa varmuudella kuuluvan juuri tähän sukuun eikä esim. Pohlia-sukuun, jonka versot ja pesäkkeet kovin muistuttavat hiirensammalia. Eroavaisuus löytyy lehdistä, varstasammalilla ei ole lehdissä reunusta eli kapeiden solujen muodostamaa nauhaa aivan lehden reunassa niin kuin hiirensammalialla on. Tarvitaan siis mikroskooppista määritystä. Skooppiin tähystäessään voi sitten samalla katsoa myös lehden keskisuonen pituuden, solujen muodon ja lehden muodon ja värin. Näillä konsteilla pääsee jo huomattavasti pidemmällä, mutta ei aivan loppuun saakka. Joskus pitää mitata solujen leveyksiä ja silloin liikutaan mikrometrin tarkkuudessa. Tarvitaan mikrometriasteikolla varustettu okulaari.

Yllättävän helppo määrittää oli luhtahiirensammal (Bryum cyclophyllum), jonka löysin yllättäen Kortteenpohjalta rantapenkasta kaiken muun sammalmassan keskeltä. Sen lehdet poikkeavat selvästi monen yleisen hiirensammalen lehdistä, sillä ne ovat tylppäkärkiset eikä keskisuonikaan ylety aivan lehden kärkeen. Pesäkkeet tällä sammalella ovat hyvin harvinaisia, joten se on määritettävä lehdistä, jos niitä vain löytää, sillä sammal jää usein vain sentin korkuiseksi. Lehtien pituus ei sekään päätä huimaa, yleensä alle puoli senttiä. Niinpä tässä esiintyvät kuvatkin oli otettava mikroskoopin läpi. Sammal on kuitenkin oma hieno lajinsa ja uusin lisä Luopioisten sammalkasvistoon. Tällä hetkellä lajeja on kasassa 377 kpl.’

Uusi sammal

’Ei viikkoa ilman uutta sammalta Luopioisiin, tai ei nyt ihan, mutta kun aloin tonkia perusteellisesti mielenkiintoisia paikkoja, on uusia lajeja alkanut löytyä. Tämän totesin jo viime syksynä, kun yhden luhtaniityn koloista ja mättäiltä löytyi useita mielenkiintoisia lajeja, mm. kaksi uutta Riccardia-lajia pitäjään. Enpä kuitenkaan uskonut, että kallioiltakin vielä uusia löytyy, niin hyvin ne on täältä jo koluttu, mutta toisin kävi.

Kolokärpänsammal (Rhabdoweisia crispata) on pieni noin sentin korkuinen lehtisammal, joka luetaan nykyään vaarantuneiden (VU) uhanalaisuusluokkaan. Sammal on merellinen ja vaatii kostean mikroilmaston. Tällaisia paikkoja ovat vain varjoisat, valuvetiset kalliokolot. Kuitenkaan se ei vaadi kalkkipitoista kasvualustaa, vaan viihtyy silikaattikallioilla. Jokin vaade sillä kuitenkin on, sillä tuollaisia kasvupaikkoja luulisi riittävän. Kirjatietojen mukaan sillä on hieman toistakymmentä kasvupaikkaa hajallaan maassamme eikä se missään ole kovin runsas. Suurimmaksi uhkaksi sille on osoittautunut kallioneduspuuston kaataminen ja tätä kautta mikroilmaston katoaminen.

Nyt löytämäni kasvusto sijaitsee Padankosken Isovuoren kalliolla tai oikeastaan sen tyvellä syvällä kallion onkalossa ohuen hiekkapatjan päällä. Esiintymä ei ole kämmentä suurempi eikä sitä helpolla huomaa miksikään erikoisuudeksi. Tämänkaltaisia sammalia on muitakin, kuten kalliokärpänsammal, aarnisammal ja kalliotöppösammal. Oikeastaan sammalen laji varmistui vasta skooppauksen jälkeen työpöydän ääressä.

 

 

 

 

 

 


Sammalen tuntomerkit ovat lehden kärjessä, josta pitäisi löytyä teräviä hampaita ja pesäkkeen peristomin reunassa, jossa on rihmamaisia hampaita. Ylläolevista kuvista nämä tuntomerkit juuri ja juuri voi nähdä.

Kuten alussa kerroin, uusia lajeja Luopioisiin löytyy edelleen. Nyt täältä on löydetty 376 sammallajia ja tuo maaginen neljän sadan lajin raja lähenee. Aikoinaan ennustin, että se voisi olla tämän alueen sammalten tavoitteellinen lukumäärä. Ehkä se vielä toteutuukin, kunhan ahkerasti kolutaan uusia, mielenkiintoisia kasvupaikkoja.’

Kaviosammal

’Kuvassa on kalliokaviosammal (Buxbaumia aphylla). Sen levinneisyyttä Suomessa on kuvattu sanalla paikoittainen ja kasvupaikkoina mainitaan kalliot, tienreunat ja mäntykankaat, yleensä ohuthiekkaiset alueet. Sammal on siis tyypillinen pioneerilaji, koska juuri tuollaiset tienreunat ovat suurimmassa vaarassa tulla tuhotuiksi liikenteen ja teiden kunnostuksen yhteydessä ja silloin sammalen on löydettävä uusi kasvupaikka.

Luopioisista olen sammalen tavannut varmuudella ennen tätä vuotta vain kerran, juuri metsäautotien hiekkaiselta pientareelta mäntymetsästä. Tänä keväänä olen katsellut muitakin samanlaisia paikkoja ja löytänyt kolme uutta esiintymää hyvin pienellä vaivalla ja juuri samanlaisilta paikoilta.

Sammal on äärimmäisen vaikea huomata, koska siitä näkee vain pesäkkeen. Itse sammal on olemattoman pieni. Eihän tuo pesäkekään suuren suuri ole, nousee ehkä sentin puolitoista maanpinnan yläpuolelle. Onneksi se on sen verran erikoisen näköinen, että siihen kontatessaan kiinnittää huomiota. Pesäke kuivuu nopeasti ja sen jälkeen yleensä tallautuu ja häviää. Niinpä tämän sammalen etsintäaika on juuri nyt, kun pesäkkeet ovat hyvässä vauhdissa.

Sitten tuohon nimeen. Miksi se on kalliokaviosammal? Ainakaan minä en ole sitä kalliolta löytänyt kuin muutaman kerran. Silloinkin esiintymä on ollut hyvin pieni ja epämääräinen. Tällaisilla hiekkaisilla metsäteillä, muulta kasvillisuudelta paljaaksi jääneiltä paikoilta, sen sijaan sammalen löytää melko helposti ja sitä voi olla enemmänkin. Parempi  nimi olisi vaikka törmäkaviosammal. Mikähän tilanne on valtakunnallisesti? Ehkäpä tämä sammal ei olekaan niin kovin harvinainen, kun vain etsitään oikeilta paikoilta.’

Harsosammal

’Olen hieman kateellisena seurannut sammalista kiinnostuneita tuttujani, kun he esittelevät löytöjään. Usein siellä on kaiken keskellä myös harsosammal (Trichocolea tomentella). Itse kun en moista kaunotarta ole koskaan löytänyt. Olenhan sen nähnyt, useastikin, mutta aina jonkun toisen näyttämänä. Haaveissa on ollut, että tämä harvinaisuus löytyisi joskus vielä Luopioisistakin. Ohan se harvinainen ja vaatelias, mutta ei mahdoton, niin olen ajatellut ja jatkanut niiden harvojen lähdepaikkojen koluamista, joita vielä on jäljellä.

Tänään se sitten paukahti kohdalle ja molemmilla tavoilla: minulle eka kerta ja niin myös Luopioisille. Kartoitin vanhaa tuttua paikkaa pitäjän kaakkoikulmassa Leppäjärven läheisyydessä. Tarkoitus oli kerätä pussiin kaikki erilaiset sammalet tuolta alueelta, että saan täydennystä levinneisyyskarttoihin. Monta uutta pistettä varmaan tulikin, kunhan vaan saan pussit tarkastettua. Siellä jossakin lymyää nyt myös harsosammal. Se kasvoi märän lähteisen korven laitaosan lähdepinnoilla. Mäen alta tihkuu suolle vettä ja siitä sammal oli kasvupaikkansa löytänyt.

Enpä ollut ensin uskoa silmiäni, kun koppasin kouraani tukun suosammalia ja totesin hämmästyksekseni siinä olevan verson myös hyvin oudonnäköistä sammalta. Kun katselin ympärilleni, niin saatoin todeta löytäneeni harsosammalta. Sitä kasvoi muutaman neliön alalla harvakseltaan mutta kuitenkin selvästi viihtyvänä ja elinvoimaisena. Tuo pieni suokorpi oli saanut olla rauhassa ojitukselta, metsätoimilta ja muulta maanmuokkaukselta, siksi se siinä kasvoi. Voin vain kuvitella, mitä tapahtuisi, jos siihen pistettäisiin jylläämään harvesteri tai kaksi.

Harsosammal on maassamme VU-laji eli uhanalaisluokituksessa vaarantunut. Syynä tähän lienee juuri tuo lähteiden helppo tuhoutuminen. Aikaisemmat näkemäni paikat ovat olleet laajoja luonnontilaisia lähteikköjä ja tihkupintoja. Tämä paikka oli vaatimattomampi, mutta kyllä siinäkin sai jalkoihinsa katsoa, mihin astui. Suomessa sammalta on harvakseltaan Etelä- ja Keski-Suomessa. Lajina se on merellinen ja karttaa kylmiä ja kuivia alueita. Kaksikotisena kasvina sen leviäminen jää kasvullisen leviämisen ja versonkappaleiden varaan, koska siltä ei ole tavattu meillä pesäkkeitä eikä itujyväsiä. Näin ollen se ei juurikaan leviä kaukolevintänä uusille paikoille. Kirjatietojen mukaan Suomessa sammalta tavataan hieman yli sadalta paikalta, EH-alueelta n. 30 paikalta, joten ei se ihan tavattoman harvinainen ole, mutta ei yleinenkään.

Jatkossa tietenkin toivoisi, että sammal saisi kasvaa rauhassa kasvupaikallaan. Nykymenolla näyttää siltä, että korvet raivataan kannokoiksi ja suot kuivataan murokoiksi. Tällaista tämä sammal ei siedä. Sen tulevaisuus on metsän säilymisessä luonnotilaisena.’

Uusitut sammalsivut

Tikanhiippasammal

’Kun viime kesänä sain Luopioisten kasviruudut käytyä läpi, ajattelin jatkossa keskittyä sammallin. Jo syksyllä kiertelin parilla paikalla keräten talteen jokaisen erinäköisen sammaltupsun ja sainkin kasaan kymmeniä lajeja. Samalla löytyi muutama uusikin laji Luopioisten sammalflooraan. Tämä osoitti toisaalta sen, että tuonkaltainen työskentely kannattaa, mutta toisaalta myös sen, että koko alueen kartoituksessa on hirveä työ.

Talven aikana kokosin sitten yhteen kaikkki Luopioisten sammalhavainnot niin omista kuin ystävienkin tiedostoista. Kun sijoittelin löytötietoja kartalle, alkoi vähitellen hahmottua lajien levinneisyyden ohella myös niiden yleisyys. Niinpä jaoin Luopioisten alueen suurehkoihin 25 km2 ruutuihin ja aloin koota sammalkasviota. Piste pisteeltä, kartta kartalta se edistyi. Lopulta minulla oli koneella liki neljäsataa lajikarttaa ja niissä tuhansia pisteitä. Yleisistä lajeista en erillispisteytystä ryhtynyt ollenkaan laatimaan. Esimerkiksi seinäsammal löytyy aivan varmasti jokaisesta ruudusta, jokaisesta metsästä ja niinpä tällaiset lajit merkitsinkin yhdellä suurella pisteellä ruutua kohti.

Sitten alkoi netissä olevien sammalsivujen uusiminen, karttojen sovittaminen niille ja tietojen tarkistaminen. Loppujen lopuksi se vei yllättävän vähän aikaa, viikkoja kuitenkin, kun samalla halusin liittää mukaan myös valtakunnallisen levinneisyyskartan.Yllättävä huomio oli se, kuinka helposti yleistää asioita. Nyt kun oli kartta edessä, saattoi huomata, ettei sammal välttämättä niin yleinen ollutkaan, kuin olin aikaisemmin merkinnyt. Hyvä esimerkki on vaarapykäsammal, jonka olin merkinnyt Luopioisiin melko yleiseksi, mutta kartalta löytyi kuitenkin vain yksi piste eli sammal onkin loppujen lopuksi hyvin harvinainen. Muitakin vastaavia juttuja tuli ilmi.

Tänään sitten päivitin sivut nettiin muiden tutkittavaksi ja korjailtavaksi. Tietenkään kartat eivät ole lopullisia, vaan ne täydentyvät vuosien kuluessa. Osa ruuduista on edelleen aivan tyhjiä, uusia löytöpaikkoja ilmaantuu, pisteitä kertyy lisää ja niin vähitellen Luopioisten sammalkasvio tarkentuu. Kuitenkin jo tälläkin tasolla kartoista pääsee jonkinlaiseen käsitykseen alueen sammallajeista ja niiden runsaudesta.

Kun ryhdyin työtä tekemään, etsin netistä vastaavia juttuja, mutta en löytänyt. Niinpä tässä taitaa syntyä vähitellen maan ensimmäinen kunnallinen sammalkasvio, muita kasvioitahan on tehty aikojen kuluessa enemmänkin. Ehkä tämä toimii yllykkeenä muillekin ryhtyä kokoamaan oman asuinalueensa tai oman pihan sammalflooraa. Helppoa se ei ole, mutta antoisaa.’

Ensimmäinen

’Kun säät ovat mitä ovat, niin sammalhavaintojen teon voi aloitta jo tammikuussa. Kiertelin aamulla Päijänteen rantoja ja katselin kuvattavaa. Puiden runkojen jäkälät olivat kuuran peitossa, mutta rantatörmän alla sammal loisti vihreänä. Lumi ei estänyt kuvaamista eikä keruuta, sillä sitä oli vain penkereen päällä muutaman sentin kerros. Sammal oli toki jäässä, mutta kun sitä hetken puristi kädessään, se suli ja asettui omaan tuttuun muotoonsa.

Mutta mikä sammal se sitten oli? Keräsin näytteeksi muutaman tupsun ja paluumatkalla veikkailin, mikä laji siitä oikein ilmaantuu. Luppi ei kertonut vielä totuutta, eikä ensin mikroskooppikaan ja olin jo taas miettimässä jotain hienoa ja ainutlaatuista. Sielläkö rantapenkan alla, tuikitavallisessa paikassa. Liekö ihan uusi maakuntaan tai peräti koko maahan. Kaikkihan on mahdollista, kun on enempi innokas kuin …

Tavallinenhan se oli, aivan tavallinen, vaan miksi se ei voinut olla kasvupaikallaan itsensä näköinen? Olisinhan sen heti tunnistanut. Mutta niin se on, tavallinenkin on outo, kun se kasvaa oudossa paikassa, oudolla tavalla pää alaspäin. Olen ennenkin ihmetellyt palmusammalen monimuotoisuutta. Joskus se on kuin pieni metsä, joskus yksittäinen palmu kiven päällä, joskus suikertaa koskessa kuin paraskin sukeltaja, joskus leviää mattomaisena lahopuulle. Taas se yllätti. Tapaus osoittaa, että kaikkea kannattaa kurkistaa ja kaikkea kannattaa ajatella ja ajatella vielä toisenkin kerran, ennen kuin tekee siitä itseään suuremman harvinaisuuden.’

Mitä uutta?

naalinsammal

’Olen koonnut listaa Pirkanmaalta Luopioisten entisestä kunnasta löydetyistä sammalista. Niistä on oma sivustonsa Luopioisten kasviston yhteydessä. Tehokasta etsintä on ollut vasta tällä vuosikymmenellä, vaikka yksittäisiä merkintöjä tai keräyksiä olen tehnyt hyvinkin pitkältä ajalta. Vuoden vaihteeseen mennessä löydettyjen sammallajien määrä on 373 kpl, joista lehtisammalia on 277, maksasammalia 95 ja yksi sarvisammalalji.

Sammalet eivät ole aina helppoja määrittää. Asiantuntijoillekin ne tuottavat joskus vaikeutta, saatika harrastajalle. Niinpä monen lajin kohdalla olen joutunut turvautumaan ystävien tai asiaa enemmän harrastaneiden apuun. Omat ylitiöpäiset haaveet muuttuvat usein tavallisiksi lajeiksi tai toisaalta joissain tapauksissa vielä yltiöpäisemmiksi. Näin viime vuonnakin. Viimeisin määritys alueelle uudesta lajista varmistui vasta uuden vuoden aattona.

Kaikkiaan vuoden aikana Luopioisiin löytyi kymmenen  (5+5+0) uutta lajia, mikä on aivan kelpo saalis. Nämä ovat:

pikkuliuskasammal

haprakynsisammal (Dicranum fragillifolium)
naalinsammal (Oligotrichum hergynicum)

rannikkotierasammal (Racomitrium elongatum)
luhtarahkasammal (Sphagnum inundatum)
lamparerahkasammal (Sphagnum platyphyllum)

rantakorvasammal (Jungermannia sphaerocarpa)
itupyörösammal (Odontoschisma denudatum)
luhtaliuskasammal (Riccardia chamedryfolia)
haaraliuskasammal (Riccardia multifida)
pikkuliuskasammal (Riccardia palmata)

Kaikki kymmenen ovat harvinaisia EH:n alueella, vaikka uhanalaisia niistä ei mikään olekaan. Varmaan ne olisivat muussa tapauksessa tulleet löydetyiksi jo aikaisemmin. Monella niistä on yleisempi rinnakkaislaji, joten sekoittumisen vaarakin on ollut mahdollinen. Itselleni näistä oli kaksi (haprakynsisammal ja itupyörösammal) kokonaan uusia, muut olen nähnyt jossain retkillä aikaisemmin.

Olen joskus arvioinut, että Luopioisista voisi löytyä nelisensataa sammallajia. Se on edelleen mahdollista, sillä useita mahdollisia lajeja on löytynyt lähialueilta. Niiden suhteen tulee pitää silmät auki tulevina kesinä, kun alueella liikkuu.’

Itupyörösammal

Tarkkuutta tarvitaan

OLYMPUS DIGITAL CAMERA’Syksy on kääntynyt talveksi. Aste asteelta lämpö karkaa ja ohut lumipeite kattaa sammalikot. Viimeisellä keruuretkelläkin löytyi vielä jotain uutta, mutta otsikon mukaan saa kaikessa olla tarkkana. Kiersin Kuohijoella laajaa hakkuuaukeaa ja katselin hiippasammalia pystyyn (hienoa!) jätetyistä haavoista. Kummempia ei löytynyt, mutta aukean laidassa kuution kokoisen kiven päällä kasvoi tupas mielenkiintoista tierasammalta. Pidin sitä maastossa kalliotierasammalena (Racomitrion lanuginosum), mutta työpöydän ääressä se muuttui hietikkotierasammaleksi (R. canescens) (Kuva 2). Hietikko ja kivi eivät oikein sovi yhteen ja sitten hälytyskellot soivat. Mikroskooppi osoitti, että olin löytänyt Luopioisiin uuden sammallajin, rannikkotierasammalen (R. elongatum) (Kuva 1).

LintukangasNämä canescens-ryhmän sammalet erotetaan mikroskoopilla lehden ns. tyvinurkkasoluista. Ilmeisesti niitä ei ole tuijoteltu tarpeeksi, koska rannikkotierasammal on jäänyt kovin harvinaiseksi sisämaassa. Nimikin sanoo sen rannikkolajiksi, mutta näin ei ole. Keräsin samanlaisen näytteen heinäkuussa Parikkalasta, kaukaa merenrannasta ja mikroskooppi osoitti senkin rannikkotierasammaleksi. Uusi laji LK-maakuntaan. Nyt tulisikin kaikki sisämaan canescens-ryhmän näytteet käydä läpi.

Mistä ryhmän lajit sitten erottaa? Tyvinurkkasoluista lähtee ylöspäin lehden reunaa pitkin jonona erikoistuneita soluja, jotka skoopissa näkyvät vaaleina. Tavallisella hietikkotierasammalella näitä soluja on useana (2-4) rivinä lyhyelti, rannikkotierasammalella vain yksi pitkä helminauhamainen jono. Kolmannelta ryhmän lajilta (somertierasammal (R. ericoides)) (Kuva 3) nämä ylöspäiset jonot puuttuvat kokonaan. Tämä kasvaa merenrantakivikoissa, mutta siitäkin on löytöjä myös sisämaasta.

somertierasammalNiinpä jatkossa on pidettävä silmällä näiden kolmen sammalen esiintymistä ja oltava tarkkana kasvupaikan ja solujonojen kanssa. Tosin se taitaa jäädä ensi kesään. Toistaiseksi hietikkotierasammal on Luopioisissa yleinen vanhoissa hiekkakuopissa ja teiden hiekkaisilla luiskarinteillä, rannikkotierasammalesta on vain yksi löytö ja somertierasammal odottaa vielä löytymistään esim. Kukkian rantakivikosta.’