400 tuli täyteen

 

’Joskus aikoinaan, kun aloitin sammalsivujen tekemisen, ajattelin, että Luopioisista voisi löytyä 400 sammallajia. Silloin se tuntui kaukaiselta haaveelta ja lähes mahdottomuudelta. Määritystaito oli silloin olematon eikä se vieläkään ole kuin keskinkertainen, mutta silloin monien yleistenkin pienten lajien erottaminen toisistaan tuntui utopialta. Kahdeksan vuotta on kulunut ja sivusto on laajentunut vuosi vuodelta kohti tuota maagista rajaa. Nyt se on saavutettu. Ilman ystävien apua siihen en olisi päässyt. Kiitos heille!

Tällä viikolla kolusin viidennenkymmenennen Luopioisten lähteen ja koska se ei ollut ihan luonnontilaisessa kunnossa, ajattelin sieltä löytyvän vain aivan tavallisia sammalia. Siksipä yllätys olikin aikamoinen, kun sain mikroskoopin alle pienen mutta kauniin maksasammalen. Sen punaiset gemmat verson latvassa hälyttivät katsomaan tarkemmin, sillä punagemmaiset ovat aina mielenkiintoisia. Valomikroskoopilla sitten paljastuivat muut tuntomerkit: punaiset gemmat olivat ellipsin muotoisia ja yksisoluisia, lehdet kuuluivat Scapania-lajille ja solut olivat trigonikkaat eikä öljykappaleita ollut viittä enempää solua kohti ja kun se vielä kasvoi umpilaholla ja märällä havupuulla. Huokasin ja katsoin kirjallisuutta. Kaikki täsmäsi: Kantokinnassammal (Scapania apiculata).

Ryhdyin muodostamaan näytettä, mutta koteloon löytyi vain kolme alle sentin versoa. Pistin ne kuitenkin talteen, että lajin voi joku toinen varmistaa. Eipä voisi paremman lajin avulla tavoite tulla täyteen.

Luopioisista puuttuu vielä monia tavallisia sammalia, mutta jostain syystä ne ovat minut kiertäneet. Toisaalta näitä harvinaisuuksia on tullut korvaamaan puutteita. Enpä olisi uskonut kantokinnasammalen tähän listaan päätyvän. Siitä on vain muutama löytö Pirkanmaalta ja valtakunnallisesti se on CR-laji eli äärimmäisen uhanalainen. Liitän tähän postaukseen vielä mikroskoopilla ottamani kuvat sammalesta. Niistä voi löytää lajin tuntomerkkejä ja samalla arvioida, olenko päätynyt oikeaan lajiin.’

 

Katoavat lähteet

Ruostepitoinen lähde Aitoon Häyläsuolla

’Tänä kesänä olen kiertänyt tutkimassa Luopioisten lähteitä. Etsin maastokartalta paikat, joihin oli merkitty lähdettä osoittava merkki. Niitä kertyi yli 40 kpl. Tarkoitus oli kerätä lähteen vaikutuspiirin sammalia ja tehdä niistä luettelot. Kuten aina, niin tässäkin tapauksessa, ensin tuntui asia yksinkertaiselta ja helpolta, mutta lopussa se osoittautuukin yllättävän vaikeaksi.

Nykytekniikalla kartalle merkityt lähteet oli helppo löytää. Se oli kuin geo-kätköilyä. Puhelimen karttapaikka auki ja ei kun menoksi. Lähes kaikki nyt etsityt ja löydetyt lähteet sijaitsivat juuri sillä paikalla, jonka kartta osoitti. Parin kohdalla jouduin etsimään tai kysymään maanomistajalta apua. Nämäkin lähteet löytyivät lopulta. Nyt olen käynyt läpi hieman yli puolet merkityistä paikoista ja loppukesän aikana on tarkoitus yrittää löytää loputkin. Alunperin olin ajatellut tehtävän vaativan kaksi kesää.

Vedenoton turmelema lähde on hyvin yleinen

Ennakkoon ajattelin naivisti lähteiden olevan enimmäkseen luonnontilaisia, mutta tulos oli aivan eri. Lähteiden kohdalta löytyi kaivoja, betonirenkaita, lautarakenteita, kaivettuja kuoppia tai oja-auran viiltoja. Tähän mennessä kymmenen lähdettä olen joutunut hylkäämään edellä mainituista syistä ja sammalten keräilyn olen tehnyt 16 karttamerkitystä  lähteestä. Lisäksi olen tutkinut viisi karttoihin merkitsemätöntä lähdettä, jotka löytyivät karttoja katselemalla tai maanomistajien avustuksella.

Joskus lähde on vain reikä maassa, kuten Koijärvellä

Todellinen vaikeus, helpon löytämisen ja sammalpussin kokoamisen jälkeen, oli sammalten määrittämisessä. Tällä hetkellä lähteistä on löytynyt 78 lehtisammalajia ja 37 maksasammalta. Monen lajin kanssa sai tehdä paljon töitä ennen kuin laji ratkesi ja osan jouduin näyttämään ystävälleni Orivedellä. Varmaan myös virhemäärityksiä on sattunut. Vaikeiksi osoittautuivat Calypogeia-suvun lajit, vaikka niitä pidin alkuun helppoina. Tuntomerkkien vaihtelu oli suurta. Yllätys oli maksasammalten suuri määrä. Monessa lähteessä oli lahoavaa puuainesta ihan luonnostaan tai sitten veden käytön vuoksi rakennetuissa tukirakenteissa. Pihtisammalet (Cephaloziaceae-heimo) maksasammalten puolelta oli hyvin edustettuna ja lahosammal (Tetraphis pellucida) lehtisammalten puolelta. Tarkoitus on jossain vaiheessa tehdä tarkempi analyysi lajeista, joten en tässä puutu niihin tämän enempää.

Tutkimuksessa löytyi Luopioisiin uusi sammallaji, hetehiirensammal (Bryum weigelii).

Lähde on uhanalainen luontotyyppi. Sen totesi joka kerta, kun seisoi tuhotun lähteen partaalla. Niin monet lähteet oli otettu ihmisen käyttöön ja turmeltu. Muutenkin harva lähde oli vuolas ja runsasvetinen. Pohja pulppusi kunnolla vain parissa lähteessä ja joissain ei ollut laskuojaa enää ollenkaan. Lähde oli vain silmäke maastossa. Jälkeenpäin vasta huomasin, että olisi kannattanut tehdä joitakin mittauksia lähdettä tutkiessaan, ainakin pH, sähkönjohtokyky ja lämpötila olisivat olleet helppoja asioita todentamaan lähteen laatua. Ehkä sen vielä teenkin, mutta se edellyttää taas uutta geo-kätköilyä.’ 

Havaintoja koiranulkoilutuksella

Metsätöiden jälkeen metsän sammallajisto yksipuolistuu

’Tällaisena talvena, kun lunta ei ole juurikaan kerääntynyt maahan, on ollut kiintoisaa havainnoida metsien pohjakerroksen laatua. Kun sammalista on kiinnostunut, hakeutuu katse juuri niiden puoleen. Hiihtoretkien sijaan olen kierrellyt Jyväskylän ympäristön metsiä koiran kanssa kävellen. Havainnointi on käsittänyt paitsi katselemista niin myös keräilyä. Yleensä olen aloitellut vasta toukokuussa, nyt ensimmäiset sammalnäytteet tuli kerättyä jo tammikuussa. Tällä hetkellä näytekoteloita on jo liki sata. Mukana ei suinkaan ole mitään hienouksia. Monesti aikaisemmin keruut ovatkin olleet erikoisuuksista ja tavallisista lajeista ei näytteitä ole. Ehkä tällainen talviajan keruu on ollut hyväkin asia. Tulevaisuuden tutkijat huomaavat myös sen, että talvella 2020 oli mahdollista kerätä näytteitä tammikuussa.

Havainnoinnin yhteydessä olen vertaillut sammalten lajimäärää talousmetsissä verrattuna luonnonmetsiin. Paljon puhutaan metsien ikärakenteen muutoksesta, lasketaan hiilensidontaa ja puun kasvulukuja, mutta vähemmän puhutaan kuitenkin ehkä tärkeimmästä eli metsän monimuotoisuudesta. Selkeä havainto koiraretkillä on ollut se, että talousmetsän sammallajit voi laskea lähes yhden käden sormin. Avohakkuun jälkeinen maan muokkaus ja heinittyminen on tehokas tapa muuttaa pohjakerroksen kokoonpanoa. Yleensä talousmetsä on kuiva, lahopuuton ja kasvustoltaan nuori metsä. Sammalista löytyy silloin ainoastaan muutamat metsän yleisimmistä sammalista, etupäässä seinäsammal ja metsänkerrossammal. Kangaskynsisammal ja –karhunsammal ovat harvinaistuneet selvästi, sulkasammal ja liekosammalet hävinneet kokonaan. Myös kosteikkojen sammalet ovat vähentyneet, korpikarhunsammal ja rahkat puuttuvat lähes kokonaan maan muokkauksen seurauksena.

Maassa kasvavat sammalet ovat kärsineet enemmän kuin kivipinnalla kasvavat. Niitä on häirinnyt korkeintaan puuston tuoman varjostuksen ja kosteuden puute. Kuitenkin niin karstasammal kuin harmosammalkin kasvavat edelleen talousmetsien kivillä, samoin kivitierasammal. Kaikkein eniten ovat kuitenkin kärsineet maksasammalet. Nehän perinteisesti kasvavat kosteissa olosuhteissa toisten sammalten seassa. Nyt talousmetsistä niitä saa hakemalla hakea. Korkeintaan metsänpykäsammal on säilyttänyt paikkansa kivien päällä, usein kuitenkin kituvana ja kuivuneena.

Lajimäärää näyttää selvästi vähentävän lahopuun puute. Talousmetsistä lahopuuta ei löydy kuin yksittäisinä tuulenkaatoina. Niiden pinnan valtaa aikanaan korallisammalet ja mahdollisesti kujasammal, mutta varsinaiset lahopuun sammalet puuttuvat, joita sentään luonnonmetsistä vielä löytää. Talousmetsien siivoaminen ”roskapuustosta” vähentää edelleen lajistoa. Epifyyttisammalet puuttuvat lähes kokonaan, kun haavat kaadetaan. Luonnonmetsän hiippasammalet puuttuvat samoin suikerosammalet. Näiden korvikkeena on seinäsammal tai sitten ei mitään.

Yhteenvetona näille koiralenkeille voisin sanoa, että monimuotoisuutta sammalten osalta talousmetsässä ei enää  ole. Ne ovat puuston puolesta monotoonisia ja näyttää siltä, että myös pohjakerroksen puolesta. Ei ole yhtään ihme, että sammalet yhdessä lintujen kanssa pitävät kärkipaikkaa uhanalaistilastojen kärjessä.’

Kuva on Takkulan lehdosta Luopioisista. Sammallajisto on täällä hämmästyttävän runsas.

Viikko 52: Ruusukesammal

’Näin on päästy vuoden viimeiseen viikkoon ja viimeiseen viikon sammaleen. Valinta osui yhteen suosikeistani, kauniiseen ja näyttävään lajiin. Varjoisien kuusimetsien karikkeelta tämän löytää ja usein sitä on runsaasti. Sammalta ei oikeastaan voi sekoittaa mihinkään muuhun, niin se on itsensä ja nimensä näköinen. Nyt tähän vuodenaikaan voi olla vaikea sitä lähestyä, mutta kunhan kevät tulee, niin se ilmaantuu ensimmäisten joukossa uusina versoina ja vanhoja talven yli säilyneitä ruusukkeitakin voi löytää runsaasti. Muistetaanpa tämä keväällä, kun tehdään ensimmäisiä retkiä lumen alta paljastuneissa metsissä.’

Lehtoruusukesammal on lehtisammal, jonka lehdet ovat asettuneet ruusukeeksi muutaman sentin korkuisen varren päähän. Niinpä se muistuttaa jonkin verran rakenteeltaan palmusammalta, mutta lehdet ovat täysin erilaiset. Sammal kuuluukin lehväsammalten laajaan ryhmään.

Ruusukesammal on tuntureita lukuunottamatta yleinen koko maassa. Sen voi löytää kuusivaltaisista, varjoisista lehdoista kostealta karikkeelta suurina kasvustoina. Etelä-Suomen lehdoissa se on yksi valtalajeista.

Viikko 51: Viuhkasammal

’Vuoden toiseksi viimeinen täysinäinen viikko on menossa. Toiseksi viimeinen viikon sammal on ravinteisten kallioiden tai rehevien metsien sammal, jonka löytää niin kiviltä kuin lehtipuiden tyviltäkin. Viuhkasammal on yksi kauneimmista sammalistamme, jonka löytyminen on aina mukava tapaus ja retken kohokohta. Näin pimeällä sen etsimiseen tarvitaan kyllä otsalamppu tai sattuman ohjaamat kädet, sillä se kasvaa lähes aina varjossa, onkalossa tai kalliolipan alapinnalla matomaisena silkinpehmeänä kasvustona. Vaikka onkin joulukiireet meneillään, niin kuusenhakuretkellä kannattaa pitää tätä sammalta silmällä. Torilta sitä on kuitenkin turha haeskella.’

Viuhkasammal on riippusalmmalten sukulainen litteä ja epätasaisesti haarainen sammal, joka muodostaa laajoja kasvustoja. Sen lehdet ovat kielimäiset, tylppäkärkiset. Lehdessä on hento keskisuoni ja se ulottuu lehden puoliväliin. Sammalen versot ovat kiiltäviä ja lehdet asettuneet varrelle limittäin. Pesäkkeitä sammal muodostaa toisinaan.

Viuhkasammal on jokseenkin yleinen sammal lähes koko maassa. Sen voi tavata ravinteisilta kallioilta, lehtipuiden tyveltä lehdoista tai suurilta lohkareilta varjon puolelta.

Viikko 50: Kalliopalmikkosammal

’Vaikka lumi peittää jo maan varsinkin pohjoisessa, niin tämän viikon sammalen voi löytää kallioseinämiltä tai lumen alta kivien päältä. Vaatii tietenkin vähän puuhastelua penkoa sammalta esiin, mutta samalla voi tehdä muitakin mielenkiintoisia sammallöytöjä. Palmikkosammalet ovat kuin tukkalettejä pienoiskoossa, joten ne voi ihan sen avullakin tunnistaa. Tässäpä ensi pyhälle hyvä retkikohde tai -tavoite.’

Kalliopalmikkosammal on laajoja peitteitä muodostava suikertava sammal. Alaspäin kiertyvissä lehdissä on hampaita kärkipuoliskon reunoilla, mutta keskisuoni lehdestä puuttuu lähes kokonaan. Kooltaan sammal on kookas ja muodostaa laajoja kasvustoja. Pesäkkeitä sillä on harvoin. Monimuotoinen sammal voi olla keltainen, vihreä, ruskea tai tumma kasvupaikasta ja valaistuksesta riippuen.

Sammal kasvaa yleensä aina kivialustalla tai isompien puiden tyvellä. Se on yleinen koko maassa.

Päivitys

rihmahiirensammal

’Olen urakoinut Luopioisten kasviston sammalosion lajipäivityksen viimeksi kuluneen viikon aikana. Sivustolle on täydennetty alueen kartalle löytöpisteitä kahden viime vuoden ajalta toista tuhatta. Samalla olen miettinyt lajin yleisyyttä alueella ja syitä, miksi se on harvinainen. Myös kuvia on lisätty lajien kohdalle ja huonoja kuvia poistettu.

Päivitys on tarkkaa ja hidasta työtä, jossa saattaa tulla huomaamatta virheitä. Jos niitä löytyy, niin pyydän ystävällisesti huomauttamaan asiasta. Edelleen siellä on luvattoman paljon huonoja ja epäselviä kuvia, varsinkin maksasammalten kohdalla, mutta niitä on tarkoitus korjata tulevina vuosina, kun taidot ja tekniikka paranevat. Paljon olen käyttänyt uusina kuvina ns. pinotekniikalla otettuja syväteräviä kuvia (alla). Ne eivät ole luonnollisessa ympäristössä, koska olen halunnut, että yksittäiset tuntomerkit pääsevät paremmin näkyviin. Niitä lisään edelleen sitä mukaa, kun ehdin ottaa. Myös mikroskooppikuvia (yllä) on lisätty. Niiden kohdalla tavoite on saada paremmat laitteet kuvan terävyyden parantamiseksi.

Sammalharrastus jatkuu varmaan ensi vuonna ja tavoite löytää 400 taksoonia Luopioisista on silloin saavutettavissa. Vain muutama enää puuttuu. Aina pitää olla tavoitteita!’

isonauhasammal

Viikko 49: Rämekarhunsammal

’Kuinkahan käy, vieläkö lumi menee pois ennen joulua Etelä-Suomesta. Lapissa se varmaankin säilyy, vaikka lämpöasteita luvataankin jatkossa. Tämän viikon sammal löytyy suolta, vaikka luntakin olisi hieman. Pikkuisen kun potkaisee lunta mättäältä niin siinä se on, terhakkana ja pystypäin. Hyvällä onnella löytyy pesäkkeetkin verson päästä. Kannattaa retkellä katsella ympärilleen, aina löytyy jotain uutta ja kiinnostavaa. Eipä muuta kuin etsimään!’

Rämekarhunsammal on keskikokoinen pysty sammal. Sen neulasmaiset, kärjestä ruskeakarvaiset, viisimilliset lehdet ovat kärkiosasta kääntyneet reunoilta päälipinnan päälle. Pesäkkeet ovat pitkän perän päässä neliömäisiä ja niiden tyvellä on sompamainen levy. Varsi on koko mitaltaan huopainen. Näillä tuntomerkeillä sen erottaa muista karhunsammalista.

Rämekarhunsammalta tavataan yleisenä koko maasta. Sen kasvupaikkoja ovat karujen rämesoiden ja nevojen mätäspinnat sekä valuvetiset kalliot. Pohjoisempana sitä tavataan myös tunturikankailta.

Viikko 48: Lettosiipisammal

’Kun lumi peittää maan, on sammalten etsiminen hankalaa. Nyt varmaankin pitäisi siirtyä epifyyttisammaliin, jotka löytyvät puiden rungoilta ja oksilta. Otin kuitenkin vielä yhden lähteiköissä ja purojen penkoilla kasvavan sammalen, jonka saattaa tähänkin aikaan vielä löytää. Siipisammalet ovat joko hyvin pieniä tai sitten kookkaita ja näyttäviä. Tämä kuuluu jälkimmäisiin. Kieltämättä tämän viikon sammal saattaa olla ylivoimainen löytää enää tähän aikaan, mutta voihan sitä aina yrittää esim. ravinteisten kallioiden alaosista.’

Lettosiipisammal saattaa kasva lähes kymmensenttiseksi ja sen mättäät voivat olla monen kämmenen kokoisia. Usein se kuitenkin jää pienemmäksi. Sammalen lehti on kaksiosainen, jossa pienempi osa muodostaa kuin siiven isomman osan päälle. Sammalen lehti on reunukseton ja kärjestä terävä ja hampainen. Se muodostaa toisinaan pesäkkeitä, jotka ovat kallistuneita ja pitkänokkaisia.

Viikon sammal on jokseenkin yleinen koko maassa ravinteisilla soilla ja kallioilla, lähteiden ympäristössä ja rantapalteissa.

Syksy ja sammalet

Pahtaomenasammal

’Tuntuu siltä, että tämä blogi on kääntynyt lähes kokonaan sammalpohdinnoiksi. Vuoden aikana olen riipustanut tänne joka viikoksi yhden sammalen tarkoituksena lisätä sammalten tunnettavuutta ja lukijoiden mielenkiintoa niitä kohtaan, jopa mahdollisuutta opetella niitä tuntemaan. Vielä tätä vuotta on jäljellä muutama viikko ja niillekin olen esiteltävät katsonut valmiiksi.

Koko ikäni olen tarkkaillut luontoa, lintuja, hyönteisiä, sieniä ja kasveja. Aikojen kuluessa on tullut otettua toistasataatuhatta valokuvaa ja kerättyä muistikirjat täyteen havaintoja eliöistä. Lisäksi ovat näytteet. Olen pitänyt kortistoa, johon olen tallentanut etiketit kaikista keruuksista vuosien varrella. Itse näytteet ovat suurelta osin museoiden kätköissä, mutta niiden tiedot ovat edelleen tallessa koneellani. Näitä lienee liki parikymmentä tuhatta, pääasiassa kasvinäytteitä, putkilokasveja ja sammalia, mutta myös sieninä.

Savikkolapiosammal

Mikä sitten juuri sammalissa kiinnostaa? Viimeisten vuosien aikana olen kerännyt ja kuvannut lähes yksinomaan sammalia. Alkusysäys oli tietenkin oppia jotain uutta, kun kotimaiset ja lähialueiden putkilokasvit olivat tulleet tutuiksi. Mielenkiinto suuntautui siis muualle. Sammalet on hieno ryhmä, josta en ennen alkua tiennyt oikeastaan mitään. Nytkään en vielä tiedä paljoa, mutta kuitenkin sen verran, että mielenkiinto säilyy. Usein kuulee sanottavan, ettei sammalissa ole paljoa mietittävää, kun niitä on niin vähän. Tämähän ei pidä paikkaansa, meilläkin lajeja on liki tuhat ja lisää löytyy vuosittain. Toiseksi sammalet ovat joskus tosi vaikeita määrittää.. Sekin lisää intoa. Ja tietysti myös se, että niitä voi katsella ja keräillä ympäri vuoden. Muutama päivä sitten olin vielä retkellä sammalten vuoksi.

Lajien uhanalaisuus on myös harrastusta lisäävä tekijä. Sammalissa on lintujen ohella eniten uhanalaisia lajeja maassamme. Näiden etsiminen ja ilmoittaminen eteenpäin luo jännitystä. Toiseksi sammalet vaativat usein mikroskooppityöskentelyä, koska tuntomerkkien erot ovat vähäisiä. Jonkin lajin parissa pitää uurastaa uudestaan ja taas uudestaan. Oppimista riittää koko ajan. Tänäkin kesänä luulin löytäneeni täältä jo ammoin hävinneen lajin uudelleen, mutta kun sitten porukalla mietittiin ja vertailtiin, se osoittautui kuitenkin toiseksi lajiksi ja löytö latistui. Tämä kuitenkin innosti jatkamaan ja suuntaamaan askelet uusille paikoilla.

Purokinnasammal

Sammalten tutkimisen voi aloittaa kotiovelta. Betoniportaan kyljessä kasvoi kalvashiippasammal (Orthotrichum pallens), pihalaattojen välissä pieni jyväsvarstasammal (Pohlia annotina) ja pihapuun oksanhaarassa kujasammal (Pylaisia polyantha). Pitkälle ei siis tarvitse mennä. Myös pientä tutkimusta voi tehdä ihan pihapiirissä: millaisella alustalla sammal kasvaa, miltä sammal näyttää kuivana tai märkänä, mitkä sammalet ensinnä tulevat muokatulle alustalle tai pihakiveykselle? Mahdollisuuksia on, vaarana vain on liiallinen innostuminen ja pian löytää itsensä ryömimästä pitkin pellonpientareita. Vaan onko sekään vaarallista? Joka tapauksessa, sammalten harrastaminen kannattaa.’