Vuoden ensimmäinen uusi sammal

Hetevarstasammal

’Aikoinaan ajattelin, että Luopiosista voisi löytyä 400 sammallajia. Se tuntui aika mahdottomalta, kun sammalten tuntemukseni oli heikkoa ja aika ei tahtonut riittää monien vaikeiden sukujen penkomiseen. Kun viime kesän jälkeen laskin löydetyt lajit ja tulos oli 385 kpl, niin tavoite alkoi tuntua jo realistiselta.

Monia pohjoisen sammalia on viime vuosina löydetty etelämpääkin. Esimerkiksi naalinsammal (Oligotrichum hercynicum) on sellainen. Kun sen ensi kerran näin Kuusamossa joskus 2000-luvun alkuvuosina, en osannut kuvitallakaan sen vielä löytyvän Luopioisistakin. Kuitenkin löysin sen metsäautotieltä pari vuotta sitten. Samanlaisilta paikoilta sitä on löydetty muualtakin Pirkanmaalta. Ilmeisesti se ei enää ole edes kovin harvinainen.

Toinen samanlainen sammal on hetevarstasammal (Pohlia wahlenbergii), jonka muistan Lapin lähteiköistä ja puroista jo 90-luvulta. Kauniin hopeanvihreät mättäät purovedessä pistivät kulkijan kumartumaan ja katsomaan tuota kaunista sammalta. Tätä lajia on tavattu Etelä-Suomestakin, mutta hyvin harvinaisena. Lähteikköjen katoaminen ja metsien vesitasapainon järkkyminen ovat hävittäneet sen kasvupaikkoja tehokkaasti. Niinpä hetevarstasammalen löytyminen Padankoskelta oli minulle pienoinen yllätys. Sammal muistutti hohtovarstasammalta (Pohlia cruda), mutta mitä se olisi tehnyt lähteikössä, puhdas kallioiden kasvi.

Sammal löytyi keskeltä nurmipeltoa, johon purkautuu lähdevesiä. Tihkupintainen kosteikko antoi hetevarstasammalelle sopivan kasvualustan. Kovin paljon sitä ei ollut, ei ollenkaan sellaisia kasvistoja kuin Lapissa, mutta pari tupasta kuitenkin. Ystäväni Orivedeltä hyväntahtoisesti varmensi määrityksen ja niin Luopioisnen sai 386 sammallajinsa. Taas ollaan yhtä lähempänä tavoitetta.’

Lapin lähteestä kuvattuna

Sammalpäivitys

luhtahiirensammal

’Helmikuu on lopuillaan ja kevätkuukaudet alkavat kohtsillään. Voisi sanoa, että alkaa uusi kausi, mutta sammalharrastuksessa kautta kestää ympäri vuoden, jos vain viitsii kiertää ja koluta kallionkoloja ja puiden runkoja. Tänä talvena ainakin Keski-Suomessa on ollut sen verran paljon lunta, ettei sammalia ole juurikaan näkynyt. Siksi päivitinkin helmikuun aikana viimevuotisia löytöjä ja lopulta koko sammalsivuston lajiston.

rantarahkasammal

Reilu vuosi sitten aloin kerätä Luopioisten alueen sammalhavaintoja karttojen muotoon. Viime kesän havainnot odottivat näytteissä, muistiinpanoissa ja keruumuistioissa yhteenvetoa. Se ei ollutkaan ihan helppo työ. Olin jakanut alueen 26 ruutuun, joiden pinta-ala vaihteli reunaruuduissa muutamasta koko ruudun 25 neliökilometriin. Jokaisen ruudun sisälle mahtuu valtava määrä erilaisia biotooppeja ja siksi myös erilaisisa sammallajeja. Niinpä jo viime vuonna epäilin, että kaikkiin karttoihin tulee sama määrä pisteitä ja samat lajit. Nyt, kun viime kesän pisteet on täydennetty karttoihin, huomaa, ettei pelko samankaltaisuudesta pidä paikkaansa. Siellä toki on lajeja, jotka löytyvät kaikkialta ja täyttävät siksi koko ruudun (iso piste), mutta on myös lajeja, jotka aidosti ovat harvinaisia tai vähäisiä. Vaikeutena on päätellä, mitkä tällaisia ovat. Niinpä jouduin muuttamaan käsityksiäni usean lajin kohdalla. Ei tämä olekaan niin yleinen kuin olen ymmärtänyt tai ei tätä kannata enää etsiä, tätä on kaikkialla.

loukkosiiransammal, vielä varmistamatta

Muutama kausi vielä, niin kartoista alkaa voida tehdä jo päätelmiäkin. Nyt on vielä monia biotooppeja liian vähillä käynneillä. Esimerkiksi suot ovat jääneet kovin hatariksi, samoin rannat. Sen sijaan kalliot ja metsätiet on jo nyt melko hyvin koluttu. Tämä johtuu varmaankin siitä, että teitä pitkin kuljetaan tutkimuspaikalle ja kalliot taas ovat niitä paikkoja, mistä varmimmin lajeja löytyy.

Viime vuonna löytyi Luopioisista 12 uutta lajia ja kokonaislajimäärä on nyt 385 lajia. Aikanaan, kun aloitin sammalkartoituksen, ajattelin täältä löytyvän noin neljä sataa lajia. Arvaus ei ole enää kaukana. Tosin uusien lajien löytyminen on vuosi vuodelta vaikeampaa. Olen kyllä jo asettanut ensi kesälle muutamien löydettävien lajien tavoitteen.

harsosammal, kesän  mieluisin löytö

Viime vuoden uudet lajit ovat: hiirensammalet (luhta-, sora– ja hentohiirensammal), vihdoin törmävarstasammal, kolokärpänsammal, rutakaulasammal, ranta– ja viherrahkasammal ja maksasammalista metsälovisammal, loukkosiiransammal ja harsosammal. Näistä hiirensammalet ovat jatkovarmistuksessa, joten ne eivät ole varmoja, samoin pari muuta lajia. Tämän lisäksi monesta yhden havainnon lajista löytyi toisia havaintoja, kuten rakkosammal ja turrisammal, josta löytyi peräti neljä uutta kasvupaikkaa. Tämän lisäksi jatkokäsittelyssä on pari ehdolla olevaa lajia, joista voi hyvinkin tulla alueelle uusia, kunhan saan varmennukset tietooni. Tästä on hyvä jatkaa ja siirtyä uuteen kauteen.’

Uusia sammalia

’Kesän mittaan olen koonnut tietoja Luopioisten sammalista kiertämällä sopivilla paikoilla keräämässä pussiin näytetupsuja. Niitä olen sitten määrittänyt iltaan pimeään ja pistänyt koteloihin sellaisia, joille ei ole nimeä löytynyt tai se on jäänyt epävarmaksi. Tämä on vaatinut paitsi ahkeraa maastossa liikkumista, niin myös ahkeraa skooppiin tuijottelua. Positiivisena antina on ollut oppiminen ja sammallajien levinnäisyyden havainnointi. Monen lajin kohdalla olen huomannut, ettei se olekaan niin harvinainen kuin olen luullut tai että sitä onkin useita kasvustoja yhden harvinaisen lisäksi.

Tämä tarkastelu on myös vienyt aikaa niin blogin kirjoittelulta kuin muiltakin harrastuksilta. Se on myös kartuttanut Luopioisten sammalflooraa usealla uudella lajilla. Jotkin näistä ovat edelleen epävarmoja (lähinnä Bryum-suvun lajit) ja muutamat ovat edelleen määritettävinä asiantuntijoilla ja saattavat aikoinaan lisätä uusien lajien määrää. Tällä viikolla minulla oli mahdollisuus muutamaan pidempään retkeen lähinnä Kaukkalan erämaihin ja Laipanmaalle. Molemmilta alueilta löytyi uusi sammallaji: Kaukkalan Isomaan alueelta pari lajia on jatkotarkastelussa, Laipasta löytyi rutakaulasammal. Kun vielä kotonurkistakin löytyi vihdoinkin törmävarstasammal, niin viikko oli varsin antoisa.

Rutakaulasammal

Rutakaulasammal (Trematodon ambiguus) on etelässä harvinainen eikä se muuallakaan niitä yleisimpiä ole. Sammal on häviävän pieni, mutta onneksi sillä lähes aina on kolmesenttinen pesäkeperä ja sen päässä luonteenomainen venynyt pesäke. Jo viime vuonna luulin sammalen löytyneen, mutta silloin se osoittautui nuppisammaleksi, joka alussa muistuttaa kovin rutakaulasammalta. Hassusta nimestään johtuen tämä sammal on aina minua viehättänyt ja nyt se kuuluu myös Luopioisten sammalflooraan 381. lajina. Sammalta kasvoi märässä metsäautotien ojassa hiekalla monien pioneerisammalten joukossa harvakseltaan.

Törmävarstasammal (Pohlia proligera) on etsityttänyt itseään vuosikausia ja nytkin se löytyi vahingossa. Kartotin ihan tuttua gabrokalliota Padankoskella ja niinpä sammal löytyi kallionaluslehdosta puron partaalta kerätystä paakusta. Sitä oli paikalla vain muutama verso, ei edes näytteeksi asti, mutta pitkät suikeat itusilmut lehtihangoissa olivat selvä tunnistusmerkki tälle lajille. Löytö helpotti mutta myös haikeutti, taas yksi varma laji on löytynyt ja aina vain vaikeampaa on löytää uusia. Lajiluku on siis nyt 382 ja se tietää, että ennusteeni neljänsadan sammallajin löytymisestä Luopioisista lähenee.

Rakkosammal

Muita kartoituksessa löytyneitä toisen paikan sammalia ovat rakkosammal (Nowellia curvifolia) Sarkasen lehdosta, luhtahiirensammal (Bryum cyclophyllum) Kyynäröltä ja Padankoskelta, suokinnassammal (Scapania paludicola) Laipasta, metsälovisammal (Lophozia longiflora) Korppivuorelta (oikeastaan uusi, kun edellinen löytö osoittautui vääräksi määritykseksi), kuovinrahkasammal (Sphagnum ontusum) Kurkisuolta, paakkurahkasammal (Sphagnum compactum) Korppikalliolta jne. Luetteloa voisi jatkaa pitkään. Kartoitus on siis ollut ansiokasta. Sen lopputuloksen näkee oikeastaan vasta sitten, kun talvella päivitän levinneisyyskartat näiden löytöjen osalta.’

Rahkasammal

’Rahkasammalet saattavat olla hyvin vaikeita määrittää. Sen huomaa aina kun raahaa pusilllisen sammalia suolta. Onhan siellä helppojakin, mutta sitten on myös aivan mahdottomia. Kun on aikansa tuijottanut skoopin läpi varsilehtien muotoa ja sen pään risaisuutta, selannut kirjoista haaralehtien solukkorakenteita, miettinyt onko kasvin pää apilankukkamainen tai haarat viisisärmäisiä, saattaa ykskaks todeta lajin ilman sen kummempia tutkimuksia. Aikoinaan rahkasammalet määritettiinkin ilman mikroskooppia. Taisi osua yhtä hyvin oikeaan.

Varsinkin Cuspidata-ryhmä on tuottanut minulle ongelmia ja taitaa tuottaa muillekin. Ovat ne niin samannäköisiä toisinaan, mutta tyypillisinä kasvaessaan huomaa niissäkin omat hienot tuntomerkkinsä. Olen pitkään kulkenut soilla ja yrittänyt löytää paria vielä Luopioisten sammalkasvistosta puuttuvaa tämän ryhmän lajia, nimittäin hentorahkaa ja viherrahkaa, mutta ohi olen kävellyt. Nyt löytyi toinen eli viherrahka (Sphagnum viride), tosin ei suolta vaan hiekkarannalta.

Sammal on helakanvihreä ja muistuttaa tuntomerkeiltään hyvin paljon kuljurahkaa, johon se usein vielä yhdistetään, mutta kasvaessaan erilaisessa ympäristössä, se on aivan omannäköisensä, vaikka tuntomerkit käyvätkin hyvin paljon yksiin. Sitä kannattaa pitää silmällä, vaikka se edelleen puuttuu virallisista luetteloista. Lisäsin sen kuitenkin kasviooni, kun se kerran kirjoissa lajina esitellään.

Tänään sai Luopioisten kartoitukseni huomiota, kun valtakunnan päälehti teki siitä Kotimaa-osastolle lähes koko aukeaman jutun. Käykääpä katsomassa.

Löytyi uudelleen

’Viime viikolla kävin pariinkin otteeseen Padasjoen ja Pälkäneen rajalla olevalla laajalla Natura-ohjelmaan kuuluvalla Kurkisuolla. Suo on kuuluisa uhanalaisista kasvilajeistaan, erikoisesta aapa/keidassuorakenteestaan sekä laajojen alueiden ainoasta kunnollisen kokoisesta suojelualueestaan. Siellä on hiljaista, sillä harva paikkakuntalaisia lukuunottamatta tietää suon olemassaolosta. Suosittelen käymään.

Näillä käyntikerroilla laskin punakämmekän määriä, tarkistin muutkin unahalaiset lajit ja kartoitin suon sammallajistoa. Punakämmeköitä löytyi nopealla läpikävelyllä 130 kukkivaa vartta, kaitakämmekkää kaksi vartta, vaaleasaraa mattomaisina kasvustoina kuten ennekin, suovalkku loisti poissaolollaan ja rimpivihvilä ei ollut vielä tunnistettavassa muodossa, joten sen vuoksi siellä on käytävä vielä uudelleen. Verrattuna edellisiin vuosiin näytti siltä, ettei mitään dramaattista ollut tapahtunut. Määrät ovat kuitenkin vuosien saatossa laskeneet ja suovalkun puuttuminen on hämmästyttävää, mutta se on puuttunut jo useita vuosia.

Viiksisammal, 3 x 3 cm kasvusto

Sammalet ovat huonosti tutkittu ryhmä suolla ja sitä oikeastaan menin paikkaamaan. Vanhastaan tiesin siellä olevan muutamia harvinaisuuksia ja viime kesänä löytyi muutama lisää. Nyt kävin suota systemaattisemmin läpi ja hämmästyin muutaman lajin yleisyyttä, joita kuitenkin olin pitänyt harvinaisina. Tällaisia olivat pienen pieni viiksisammal ja laajojen soiden rahkat aaparahka ja kalvasrahka. Myös EH-alueelta puuttuva rämepihtisammal löytyi suon ravinteiselta rämeosuudelta. Sitä oli kuitenkin kovin vähän, vain pari vaivaista vartta ruskorahkamättäässä.

Vanhastaan, kun kartoitin suon kukkakasveja 80-luvulla ja en vielä sammalia tuntenut, muistan nähneeni suolla myös rämekynsisammalen, jonka ei pitäisi olla harvinainen, mutta on kuitenkin minut kokonaan kiertänyt. Niinpä en muistanut sen löytöpaikkaa enkä ollut edes varma, onko koko sammalta Luopioisissa olemassakaan. Nyt on, sillä sammal kasvoi suon pohjoisosissa ravinteisella rämeellä pieninä kasvustoina. Ei se kovin runsas ollut, mutta elinvoimainen kuitenkin. Näin tuli varmistettua, että sammal kasvaa täällä ja saattaapa olla, että silloin 80-luvulla näinkin se juuri tällä paikalla. Varmaan sitä on muuallakin.

Rämekynsisammal

Toinen 80-luvulla näkemäni ja unohtamani sammal on keltasompasammal. Senkin kasvupaikka jäi silloin merkitsemättä tarkemmin muistiin eikä sammalta ole sen jälkeen alueella näkynyt. Sompasammalet ovat riippuvaisia eläinten ulosteista ja siksi ne viihtyvät paikallaan vain hetken. Ehkäpä tämäkin suosammal jostain vielä uudestaan esiin putkahtaa. Kurkisuollakin on edelleen monta mielenkiintoista sammalaluetta katsomatta.’

Uusi hiirensammal2

’Kun hetki sitten postasin Luopioisista löytämästäni uudesta hiirensammalesta, en arvannut, että toinenkin odotti julkistustaan keruupussissa. Kuten silloin totesin, suku on vaikea (myös sammalilla ;-)). Niinpä tätäkin kuvan tupasta pyörittelin pitkän tovin käsissäni, skoopissa ja nettisurfailulla, kunnes päädyin sorahiirensammaleen (Bryum creberrimum). Se vaatii vielä kierroksen ennen kuin määritys varmistuu ja sen jälkeen se voi myös olla jotain muutakin, mutta tällä hetkellä kutsun sitä tällä nimellä. Muutaman kerran on tapahtunut erehdyksiä, mutta se sallittakoon, jos lopulta oikea laji löytyy ja väärä korjataan.

Sorahiirensammal on maassamme huonosti tunnettu laji. Johtuu varmaankin määrityksen vaikeudesta. Sitä tavataan lähes koko maasta, mutta missään se ei ole kovin yleinen tai runsas. Itse löysin sen parin vuoden ikäiseltä hakkuuaukealta, jossa sitä kasvoi muutaman kämmenen kokoisella alueella kuvan mukaisesti mattona. Paikka lienee sille tyypillinen hiekkainen, märkä ja avoin. Kirjallisuuden mukaan sitä on myös rannoilla ja märillä kallioilla. Ehkä sitä voisi luonnehtia hieman pioneerimäiseksi sammaleksi eli se ilmaantuu sinne, missä on avointa paikkaa avautunut kasvualustaksi. Kun paikka umpeutuu, sammalkin häviää.

No, mistä sen sitten tuntee? Siinähän se vaikeus piilee, kun samanlaisia on varmaan kymmenkunta. Onneksi osa putoaa pois tunturikasveina ja osa meiltä löytymättöminä. Tosin eihän nämä vielä sulje näitäkään mahdollisuuksia kokonaan pois. Itse vertasin tuntomerkkejä ruotsalaisen Nationalnyckeln-kirjan avulla. Tämä kirjasarja lienee tällä hetkellä paras määritysopas sammalten osalta. Sammalen lehti on pieni ja suikea, keskisuoni jatkuu kärjen yli, siinä on tyvellä punaista väriä ja suoni on tumma. Näin on monella muullakin. Solujen koon mittasin mikroskoopilla ja se auttoi taas eteenpäin. Pesäkkeen hampaat tsekkasin myös ja niin päästiin pudottamaan muutama laji pois. Lopulta mittasin itiöiden koon ja sain tulokseksi n. 13 µm eli 13 tunannesosa millimetriä. Kirjallisuus kertoi sorahiirensammalella olevan hyvin pienet itiöt. Näin päädyin tähän lajiin, joka siis voi kuitenkin olla jokin muukin, mutta tällä hetkellä on näin. Totuus ratkeaa sitten, kun asiantuntijat ovat sammalen katsoneet.

Kokonaan toinen juttu on sitten se, mitä minä tällä tiedolla teen? Ensinnäkin on hauska tietää asioita. Toiseksi tämä kertoo siitä, kuinka moniulotteinen ja -puolinen meidän luontomme on. Lisäksi on tietenkin löytämisen ilo ja riemu. Kannattaa siis edelleen koluta monipuolisesti kaikenlaisia paikkoja ja kumartua pienenkin erilaisuuden puoleen.’

Uusi hiirensammal

’Hiirensammalet (Bryum) on yksi vaikeimpia lehtisammalsukuja. Sukuun kuuluu Pohjoismaissa 49 lajia, joista 34 on tavattu Suomesta. Valinnanvaraa siis on. Luopioisista olen tähän mennessä löytänyt kymmenen suvun lajia. Monet muut ovat hyvin harvinaisia ja tavataan vain tietyllä alueella esim. rannikolla tai Lapin tuntureilla.

Kun aloin systemaattisesti merkitä muistiin Luopioisten sammalia levinneisyyskarttoja varten, osasin odottaa, että törmään myös tähän sukuun ja sen lajien tunnistamisen vaikeuteen. Kun sitten olin kerännyt joukon sopivia lajeja, niin vaikeudet alkoivat. Ensinnäkin sammal tuli osoittaa varmuudella kuuluvan juuri tähän sukuun eikä esim. Pohlia-sukuun, jonka versot ja pesäkkeet kovin muistuttavat hiirensammalia. Eroavaisuus löytyy lehdistä, varstasammalilla ei ole lehdissä reunusta eli kapeiden solujen muodostamaa nauhaa aivan lehden reunassa niin kuin hiirensammalialla on. Tarvitaan siis mikroskooppista määritystä. Skooppiin tähystäessään voi sitten samalla katsoa myös lehden keskisuonen pituuden, solujen muodon ja lehden muodon ja värin. Näillä konsteilla pääsee jo huomattavasti pidemmällä, mutta ei aivan loppuun saakka. Joskus pitää mitata solujen leveyksiä ja silloin liikutaan mikrometrin tarkkuudessa. Tarvitaan mikrometriasteikolla varustettu okulaari.

Yllättävän helppo määrittää oli luhtahiirensammal (Bryum cyclophyllum), jonka löysin yllättäen Kortteenpohjalta rantapenkasta kaiken muun sammalmassan keskeltä. Sen lehdet poikkeavat selvästi monen yleisen hiirensammalen lehdistä, sillä ne ovat tylppäkärkiset eikä keskisuonikaan ylety aivan lehden kärkeen. Pesäkkeet tällä sammalella ovat hyvin harvinaisia, joten se on määritettävä lehdistä, jos niitä vain löytää, sillä sammal jää usein vain sentin korkuiseksi. Lehtien pituus ei sekään päätä huimaa, yleensä alle puoli senttiä. Niinpä tässä esiintyvät kuvatkin oli otettava mikroskoopin läpi. Sammal on kuitenkin oma hieno lajinsa ja uusin lisä Luopioisten sammalkasvistoon. Tällä hetkellä lajeja on kasassa 377 kpl.’

Uusi sammal

’Ei viikkoa ilman uutta sammalta Luopioisiin, tai ei nyt ihan, mutta kun aloin tonkia perusteellisesti mielenkiintoisia paikkoja, on uusia lajeja alkanut löytyä. Tämän totesin jo viime syksynä, kun yhden luhtaniityn koloista ja mättäiltä löytyi useita mielenkiintoisia lajeja, mm. kaksi uutta Riccardia-lajia pitäjään. Enpä kuitenkaan uskonut, että kallioiltakin vielä uusia löytyy, niin hyvin ne on täältä jo koluttu, mutta toisin kävi.

Kolokärpänsammal (Rhabdoweisia crispata) on pieni noin sentin korkuinen lehtisammal, joka luetaan nykyään vaarantuneiden (VU) uhanalaisuusluokkaan. Sammal on merellinen ja vaatii kostean mikroilmaston. Tällaisia paikkoja ovat vain varjoisat, valuvetiset kalliokolot. Kuitenkaan se ei vaadi kalkkipitoista kasvualustaa, vaan viihtyy silikaattikallioilla. Jokin vaade sillä kuitenkin on, sillä tuollaisia kasvupaikkoja luulisi riittävän. Kirjatietojen mukaan sillä on hieman toistakymmentä kasvupaikkaa hajallaan maassamme eikä se missään ole kovin runsas. Suurimmaksi uhkaksi sille on osoittautunut kallioneduspuuston kaataminen ja tätä kautta mikroilmaston katoaminen.

Nyt löytämäni kasvusto sijaitsee Padankosken Isovuoren kalliolla tai oikeastaan sen tyvellä syvällä kallion onkalossa ohuen hiekkapatjan päällä. Esiintymä ei ole kämmentä suurempi eikä sitä helpolla huomaa miksikään erikoisuudeksi. Tämänkaltaisia sammalia on muitakin, kuten kalliokärpänsammal, aarnisammal ja kalliotöppösammal. Oikeastaan sammalen laji varmistui vasta skooppauksen jälkeen työpöydän ääressä.

 

 

 

 

 

 


Sammalen tuntomerkit ovat lehden kärjessä, josta pitäisi löytyä teräviä hampaita ja pesäkkeen peristomin reunassa, jossa on rihmamaisia hampaita. Ylläolevista kuvista nämä tuntomerkit juuri ja juuri voi nähdä.

Kuten alussa kerroin, uusia lajeja Luopioisiin löytyy edelleen. Nyt täältä on löydetty 376 sammallajia ja tuo maaginen neljän sadan lajin raja lähenee. Aikoinaan ennustin, että se voisi olla tämän alueen sammalten tavoitteellinen lukumäärä. Ehkä se vielä toteutuukin, kunhan ahkerasti kolutaan uusia, mielenkiintoisia kasvupaikkoja.’

Kaviosammal

’Kuvassa on kalliokaviosammal (Buxbaumia aphylla). Sen levinneisyyttä Suomessa on kuvattu sanalla paikoittainen ja kasvupaikkoina mainitaan kalliot, tienreunat ja mäntykankaat, yleensä ohuthiekkaiset alueet. Sammal on siis tyypillinen pioneerilaji, koska juuri tuollaiset tienreunat ovat suurimmassa vaarassa tulla tuhotuiksi liikenteen ja teiden kunnostuksen yhteydessä ja silloin sammalen on löydettävä uusi kasvupaikka.

Luopioisista olen sammalen tavannut varmuudella ennen tätä vuotta vain kerran, juuri metsäautotien hiekkaiselta pientareelta mäntymetsästä. Tänä keväänä olen katsellut muitakin samanlaisia paikkoja ja löytänyt kolme uutta esiintymää hyvin pienellä vaivalla ja juuri samanlaisilta paikoilta.

Sammal on äärimmäisen vaikea huomata, koska siitä näkee vain pesäkkeen. Itse sammal on olemattoman pieni. Eihän tuo pesäkekään suuren suuri ole, nousee ehkä sentin puolitoista maanpinnan yläpuolelle. Onneksi se on sen verran erikoisen näköinen, että siihen kontatessaan kiinnittää huomiota. Pesäke kuivuu nopeasti ja sen jälkeen yleensä tallautuu ja häviää. Niinpä tämän sammalen etsintäaika on juuri nyt, kun pesäkkeet ovat hyvässä vauhdissa.

Sitten tuohon nimeen. Miksi se on kalliokaviosammal? Ainakaan minä en ole sitä kalliolta löytänyt kuin muutaman kerran. Silloinkin esiintymä on ollut hyvin pieni ja epämääräinen. Tällaisilla hiekkaisilla metsäteillä, muulta kasvillisuudelta paljaaksi jääneiltä paikoilta, sen sijaan sammalen löytää melko helposti ja sitä voi olla enemmänkin. Parempi  nimi olisi vaikka törmäkaviosammal. Mikähän tilanne on valtakunnallisesti? Ehkäpä tämä sammal ei olekaan niin kovin harvinainen, kun vain etsitään oikeilta paikoilta.’

Harsosammal

’Olen hieman kateellisena seurannut sammalista kiinnostuneita tuttujani, kun he esittelevät löytöjään. Usein siellä on kaiken keskellä myös harsosammal (Trichocolea tomentella). Itse kun en moista kaunotarta ole koskaan löytänyt. Olenhan sen nähnyt, useastikin, mutta aina jonkun toisen näyttämänä. Haaveissa on ollut, että tämä harvinaisuus löytyisi joskus vielä Luopioisistakin. Ohan se harvinainen ja vaatelias, mutta ei mahdoton, niin olen ajatellut ja jatkanut niiden harvojen lähdepaikkojen koluamista, joita vielä on jäljellä.

Tänään se sitten paukahti kohdalle ja molemmilla tavoilla: minulle eka kerta ja niin myös Luopioisille. Kartoitin vanhaa tuttua paikkaa pitäjän kaakkoikulmassa Leppäjärven läheisyydessä. Tarkoitus oli kerätä pussiin kaikki erilaiset sammalet tuolta alueelta, että saan täydennystä levinneisyyskarttoihin. Monta uutta pistettä varmaan tulikin, kunhan vaan saan pussit tarkastettua. Siellä jossakin lymyää nyt myös harsosammal. Se kasvoi märän lähteisen korven laitaosan lähdepinnoilla. Mäen alta tihkuu suolle vettä ja siitä sammal oli kasvupaikkansa löytänyt.

Enpä ollut ensin uskoa silmiäni, kun koppasin kouraani tukun suosammalia ja totesin hämmästyksekseni siinä olevan verson myös hyvin oudonnäköistä sammalta. Kun katselin ympärilleni, niin saatoin todeta löytäneeni harsosammalta. Sitä kasvoi muutaman neliön alalla harvakseltaan mutta kuitenkin selvästi viihtyvänä ja elinvoimaisena. Tuo pieni suokorpi oli saanut olla rauhassa ojitukselta, metsätoimilta ja muulta maanmuokkaukselta, siksi se siinä kasvoi. Voin vain kuvitella, mitä tapahtuisi, jos siihen pistettäisiin jylläämään harvesteri tai kaksi.

Harsosammal on maassamme VU-laji eli uhanalaisluokituksessa vaarantunut. Syynä tähän lienee juuri tuo lähteiden helppo tuhoutuminen. Aikaisemmat näkemäni paikat ovat olleet laajoja luonnontilaisia lähteikköjä ja tihkupintoja. Tämä paikka oli vaatimattomampi, mutta kyllä siinäkin sai jalkoihinsa katsoa, mihin astui. Suomessa sammalta on harvakseltaan Etelä- ja Keski-Suomessa. Lajina se on merellinen ja karttaa kylmiä ja kuivia alueita. Kaksikotisena kasvina sen leviäminen jää kasvullisen leviämisen ja versonkappaleiden varaan, koska siltä ei ole tavattu meillä pesäkkeitä eikä itujyväsiä. Näin ollen se ei juurikaan leviä kaukolevintänä uusille paikoille. Kirjatietojen mukaan Suomessa sammalta tavataan hieman yli sadalta paikalta, EH-alueelta n. 30 paikalta, joten ei se ihan tavattoman harvinainen ole, mutta ei yleinenkään.

Jatkossa tietenkin toivoisi, että sammal saisi kasvaa rauhassa kasvupaikallaan. Nykymenolla näyttää siltä, että korvet raivataan kannokoiksi ja suot kuivataan murokoiksi. Tällaista tämä sammal ei siedä. Sen tulevaisuus on metsän säilymisessä luonnotilaisena.’