Uusitut sammalsivut

Tikanhiippasammal

’Kun viime kesänä sain Luopioisten kasviruudut käytyä läpi, ajattelin jatkossa keskittyä sammallin. Jo syksyllä kiertelin parilla paikalla keräten talteen jokaisen erinäköisen sammaltupsun ja sainkin kasaan kymmeniä lajeja. Samalla löytyi muutama uusikin laji Luopioisten sammalflooraan. Tämä osoitti toisaalta sen, että tuonkaltainen työskentely kannattaa, mutta toisaalta myös sen, että koko alueen kartoituksessa on hirveä työ.

Talven aikana kokosin sitten yhteen kaikkki Luopioisten sammalhavainnot niin omista kuin ystävienkin tiedostoista. Kun sijoittelin löytötietoja kartalle, alkoi vähitellen hahmottua lajien levinneisyyden ohella myös niiden yleisyys. Niinpä jaoin Luopioisten alueen suurehkoihin 25 km2 ruutuihin ja aloin koota sammalkasviota. Piste pisteeltä, kartta kartalta se edistyi. Lopulta minulla oli koneella liki neljäsataa lajikarttaa ja niissä tuhansia pisteitä. Yleisistä lajeista en erillispisteytystä ryhtynyt ollenkaan laatimaan. Esimerkiksi seinäsammal löytyy aivan varmasti jokaisesta ruudusta, jokaisesta metsästä ja niinpä tällaiset lajit merkitsinkin yhdellä suurella pisteellä ruutua kohti.

Sitten alkoi netissä olevien sammalsivujen uusiminen, karttojen sovittaminen niille ja tietojen tarkistaminen. Loppujen lopuksi se vei yllättävän vähän aikaa, viikkoja kuitenkin, kun samalla halusin liittää mukaan myös valtakunnallisen levinneisyyskartan.Yllättävä huomio oli se, kuinka helposti yleistää asioita. Nyt kun oli kartta edessä, saattoi huomata, ettei sammal välttämättä niin yleinen ollutkaan, kuin olin aikaisemmin merkinnyt. Hyvä esimerkki on vaarapykäsammal, jonka olin merkinnyt Luopioisiin melko yleiseksi, mutta kartalta löytyi kuitenkin vain yksi piste eli sammal onkin loppujen lopuksi hyvin harvinainen. Muitakin vastaavia juttuja tuli ilmi.

Tänään sitten päivitin sivut nettiin muiden tutkittavaksi ja korjailtavaksi. Tietenkään kartat eivät ole lopullisia, vaan ne täydentyvät vuosien kuluessa. Osa ruuduista on edelleen aivan tyhjiä, uusia löytöpaikkoja ilmaantuu, pisteitä kertyy lisää ja niin vähitellen Luopioisten sammalkasvio tarkentuu. Kuitenkin jo tälläkin tasolla kartoista pääsee jonkinlaiseen käsitykseen alueen sammallajeista ja niiden runsaudesta.

Kun ryhdyin työtä tekemään, etsin netistä vastaavia juttuja, mutta en löytänyt. Niinpä tässä taitaa syntyä vähitellen maan ensimmäinen kunnallinen sammalkasvio, muita kasvioitahan on tehty aikojen kuluessa enemmänkin. Ehkä tämä toimii yllykkeenä muillekin ryhtyä kokoamaan oman asuinalueensa tai oman pihan sammalflooraa. Helppoa se ei ole, mutta antoisaa.’

Ensimmäinen

’Kun säät ovat mitä ovat, niin sammalhavaintojen teon voi aloitta jo tammikuussa. Kiertelin aamulla Päijänteen rantoja ja katselin kuvattavaa. Puiden runkojen jäkälät olivat kuuran peitossa, mutta rantatörmän alla sammal loisti vihreänä. Lumi ei estänyt kuvaamista eikä keruuta, sillä sitä oli vain penkereen päällä muutaman sentin kerros. Sammal oli toki jäässä, mutta kun sitä hetken puristi kädessään, se suli ja asettui omaan tuttuun muotoonsa.

Mutta mikä sammal se sitten oli? Keräsin näytteeksi muutaman tupsun ja paluumatkalla veikkailin, mikä laji siitä oikein ilmaantuu. Luppi ei kertonut vielä totuutta, eikä ensin mikroskooppikaan ja olin jo taas miettimässä jotain hienoa ja ainutlaatuista. Sielläkö rantapenkan alla, tuikitavallisessa paikassa. Liekö ihan uusi maakuntaan tai peräti koko maahan. Kaikkihan on mahdollista, kun on enempi innokas kuin …

Tavallinenhan se oli, aivan tavallinen, vaan miksi se ei voinut olla kasvupaikallaan itsensä näköinen? Olisinhan sen heti tunnistanut. Mutta niin se on, tavallinenkin on outo, kun se kasvaa oudossa paikassa, oudolla tavalla pää alaspäin. Olen ennenkin ihmetellyt palmusammalen monimuotoisuutta. Joskus se on kuin pieni metsä, joskus yksittäinen palmu kiven päällä, joskus suikertaa koskessa kuin paraskin sukeltaja, joskus leviää mattomaisena lahopuulle. Taas se yllätti. Tapaus osoittaa, että kaikkea kannattaa kurkistaa ja kaikkea kannattaa ajatella ja ajatella vielä toisenkin kerran, ennen kuin tekee siitä itseään suuremman harvinaisuuden.’

Mitä uutta?

naalinsammal

’Olen koonnut listaa Pirkanmaalta Luopioisten entisestä kunnasta löydetyistä sammalista. Niistä on oma sivustonsa Luopioisten kasviston yhteydessä. Tehokasta etsintä on ollut vasta tällä vuosikymmenellä, vaikka yksittäisiä merkintöjä tai keräyksiä olen tehnyt hyvinkin pitkältä ajalta. Vuoden vaihteeseen mennessä löydettyjen sammallajien määrä on 373 kpl, joista lehtisammalia on 277, maksasammalia 95 ja yksi sarvisammalalji.

Sammalet eivät ole aina helppoja määrittää. Asiantuntijoillekin ne tuottavat joskus vaikeutta, saatika harrastajalle. Niinpä monen lajin kohdalla olen joutunut turvautumaan ystävien tai asiaa enemmän harrastaneiden apuun. Omat ylitiöpäiset haaveet muuttuvat usein tavallisiksi lajeiksi tai toisaalta joissain tapauksissa vielä yltiöpäisemmiksi. Näin viime vuonnakin. Viimeisin määritys alueelle uudesta lajista varmistui vasta uuden vuoden aattona.

Kaikkiaan vuoden aikana Luopioisiin löytyi kymmenen  (5+5+0) uutta lajia, mikä on aivan kelpo saalis. Nämä ovat:

pikkuliuskasammal

haprakynsisammal (Dicranum fragillifolium)
naalinsammal (Oligotrichum hergynicum)

rannikkotierasammal (Racomitrium elongatum)
luhtarahkasammal (Sphagnum inundatum)
lamparerahkasammal (Sphagnum platyphyllum)

rantakorvasammal (Jungermannia sphaerocarpa)
itupyörösammal (Odontoschisma denudatum)
luhtaliuskasammal (Riccardia chamedryfolia)
haaraliuskasammal (Riccardia multifida)
pikkuliuskasammal (Riccardia palmata)

Kaikki kymmenen ovat harvinaisia EH:n alueella, vaikka uhanalaisia niistä ei mikään olekaan. Varmaan ne olisivat muussa tapauksessa tulleet löydetyiksi jo aikaisemmin. Monella niistä on yleisempi rinnakkaislaji, joten sekoittumisen vaarakin on ollut mahdollinen. Itselleni näistä oli kaksi (haprakynsisammal ja itupyörösammal) kokonaan uusia, muut olen nähnyt jossain retkillä aikaisemmin.

Olen joskus arvioinut, että Luopioisista voisi löytyä nelisensataa sammallajia. Se on edelleen mahdollista, sillä useita mahdollisia lajeja on löytynyt lähialueilta. Niiden suhteen tulee pitää silmät auki tulevina kesinä, kun alueella liikkuu.’

Itupyörösammal

Tarkkuutta tarvitaan

OLYMPUS DIGITAL CAMERA’Syksy on kääntynyt talveksi. Aste asteelta lämpö karkaa ja ohut lumipeite kattaa sammalikot. Viimeisellä keruuretkelläkin löytyi vielä jotain uutta, mutta otsikon mukaan saa kaikessa olla tarkkana. Kiersin Kuohijoella laajaa hakkuuaukeaa ja katselin hiippasammalia pystyyn (hienoa!) jätetyistä haavoista. Kummempia ei löytynyt, mutta aukean laidassa kuution kokoisen kiven päällä kasvoi tupas mielenkiintoista tierasammalta. Pidin sitä maastossa kalliotierasammalena (Racomitrion lanuginosum), mutta työpöydän ääressä se muuttui hietikkotierasammaleksi (R. canescens) (Kuva 2). Hietikko ja kivi eivät oikein sovi yhteen ja sitten hälytyskellot soivat. Mikroskooppi osoitti, että olin löytänyt Luopioisiin uuden sammallajin, rannikkotierasammalen (R. elongatum) (Kuva 1).

LintukangasNämä canescens-ryhmän sammalet erotetaan mikroskoopilla lehden ns. tyvinurkkasoluista. Ilmeisesti niitä ei ole tuijoteltu tarpeeksi, koska rannikkotierasammal on jäänyt kovin harvinaiseksi sisämaassa. Nimikin sanoo sen rannikkolajiksi, mutta näin ei ole. Keräsin samanlaisen näytteen heinäkuussa Parikkalasta, kaukaa merenrannasta ja mikroskooppi osoitti senkin rannikkotierasammaleksi. Uusi laji LK-maakuntaan. Nyt tulisikin kaikki sisämaan canescens-ryhmän näytteet käydä läpi.

Mistä ryhmän lajit sitten erottaa? Tyvinurkkasoluista lähtee ylöspäin lehden reunaa pitkin jonona erikoistuneita soluja, jotka skoopissa näkyvät vaaleina. Tavallisella hietikkotierasammalella näitä soluja on useana (2-4) rivinä lyhyelti, rannikkotierasammalella vain yksi pitkä helminauhamainen jono. Kolmannelta ryhmän lajilta (somertierasammal (R. ericoides)) (Kuva 3) nämä ylöspäiset jonot puuttuvat kokonaan. Tämä kasvaa merenrantakivikoissa, mutta siitäkin on löytöjä myös sisämaasta.

somertierasammalNiinpä jatkossa on pidettävä silmällä näiden kolmen sammalen esiintymistä ja oltava tarkkana kasvupaikan ja solujonojen kanssa. Tosin se taitaa jäädä ensi kesään. Toistaiseksi hietikkotierasammal on Luopioisissa yleinen vanhoissa hiekkakuopissa ja teiden hiekkaisilla luiskarinteillä, rannikkotierasammalesta on vain yksi löytö ja somertierasammal odottaa vielä löytymistään esim. Kukkian rantakivikosta.’

Kylmä lähestyy

OLYMPUS DIGITAL CAMERA’Eilen satoi muutaman hiutaleen lunta, kun raivasin metsää. Ensi viikoksi on luvattu lisää. Niinköhän se tuo talven ja kylmän. Putkilokasvipuolella viimeiset kukat kukkivat ja lasken ne ensi viikolla saadakseni lokakuun lopun tilastotiedon. Sammalpuolella sesonki jatkuu lumentuloon saakka. Oikeastaan nyt on paras aika etsiä pieniä pioneerisammalia pellonreunoista, rannoilta ja ojanvarsista. Tätä olenkin tehnyt aina, kun aikaa on riittänyt.

Päätin kasvikartoituksen loputtua tehdä jonkinmoisen kartoituksen myös Luopioisten sammalista. Jaoin alueen vain suurempiin (25 km2) ruutuihin ja kerään niiltä lajiston taulukkoon. Ruutu on iso, mutta tätä työtä on mahdoton tehdä neliökilometriruudulla, koska lähes jokainen sammal on varmennettava lupilla tai mikroskoopilla. Kun olen nyt syksyn aikana kiertänyt maastossa, olen aina koonnut pussillisen sammalia mukaani. Näin olen saanut jonkinmoisen kuvan alueen sammalten yleisyydestä. Lopputulos voi olla, että joka ruudussa on pääasiassa samat sammalet ja vain muutamat harvinaisuudet erottuvat massasta. Aika näyttää.

Tällainen menettely on kuitenkin tuottanut jo muutaman yllätyksen eli uuden lajin Luopioisiin. Tosin määrityksen varmennus on vielä kesken. Olen verrannut tätä prosessia oikeuslaitokseen. Itse annan sammalelle määrityksen eli käräjäoikeuden tuomion, sitten lähetän sen ystävälleni Orivedelle, joka antaa hovioikeuden tuomion. Usein sammal matkaa tämän jälkeen Ouluun korkeimpaan oikeuteen, josta tulee päätös aikanaan. Onpa käynyt niinkin, että Oulusta sammal lähtee Turkuun päätuomarin katsottavaksi, olkoon tämä aste sitten vaikka itse Jumala. Niinpä jokin sammal saattaa saada neljä eri tarkastusta ja neljä eri nimeä, ennen kuin se on saanut lopullisen nimensä. Tämä vie aikaa ja osoittaa sen, etteivät nämä sammalet ihan helppoja ole asiantuntijoillekaan.

Viikolla löysin lahokannolta oudon kynsisammalen. Määrityskirjat johtivat minut haprakynsisammalen (Dicranun fragilifolium) kohtaan. Se on kuitenkin täällä suuri harvinaisuus, joten sammal lähtee kierrokselle. Toinen pussinpohjan sammal oli sitten helpompi, itupyörösammal (Odontoschisma denudatum). Ei tämäkään mikään yleinen ole, vaan aika voimakkaasti taantunut laji, mutta se on helppo tunnistaa itumaisista rakennelmista verson päässä. Sekin lähtee kuitenkin tarkistukseen. Näin sammaltietous alueelta lisääntyy. Netistä näitä löytöjä voi sitten käydä tarkastelemassa, kunhan ne sinne kierroksensa jälkeen päätyvät.

Joskus sivuilleni tulee siirrettyä sammallaji liian aikaisin ja sen joutuu sitten sieltä poistamaan. Näin kävi rutakaulasammalelle (Trematodon ambiguus), josta ehdin jo iloita. Oikeus tuomitsi sen yksiselitteisesti nuppisammaleksi (Discelium nudum). Myös muut erehtyvät ja niinpä joudun poistamaan sivuilta kaksi muutakin lajia (Thuidium tamariscinum ja Hygroamblystegium varium), sillä omien että muidenkin kanssa tehtyjen etsintöjen seurauksena näitä lajeja ei ole uudelleen löydetty eikä kerätyt näytteetkään ole oikein määritetty. Näin Luopioisten sammalfrora on sekä lisääntynyt että vähentynyt. Saldo saattaa olla tällä hetkellä pari lajia plussalla tämän vuoden osalta, mutta vielähän on vuotta jäljellä.’

Häyläsuon lähteikkö

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Aitoon Häyläsuo on ollut aikoinaan yksi eteläisen Suomen parhaista lähdesoista. Sitten se sodan jälkeen tuhottiin, niin kuin valitettavan moni muukin vastaava kohde. Suon arvokkaat kasvit, lettosarasta alkaen katosivat. Itselläni oli onni vielä 80-luvun alussa tavata suo edes jonkinlaisessa kunnossa ja nähdä siellä punakämmekkä ja hentosuolake kukassa. Myös monet ravinteisen suon sammalet ovat sittemmin hävinneet.

Niinpä olikin iloinen yllätys, kun löysin suon kulmauksesta aidon lähdeleton, jonka tihkupinnoilta saattaisi vielä löytää jo kadonneita aarteita. Pikainenkin silmäys tähän järviruo’on valtaamaan paikkaan antoi iloisen mielen. Lettolehväsammal löytyi välittömästi, nyt toiselta paikalta Luopioisista, nauhasammal kiemurteli rahkojen välissä ja teki jopa periantteja. Mutta mikäs se luikersi sammalen päällä, liekö vain jotain kasvunsa alussa olevaa tai levää. Työpöydän ääressä tämäkin pienen pieni eliö sai lopulta nimensä ja huomasin Luopioisten saaneen taas uuden sammalen, haaraliuskasammalen (Riccardia multifida). Tätä olin viimeksi nähnyt Etelä-Suomen parhailla lähteiköillä Lohjan seudulla.

liuskasammal2 Haaraliuskasammal on hyvin pieni maksasammal, millin levyinen ja reilun sentin pituinen, haaroittuva ja läpikuultava. Sen liuskat ovat tasaleveät ja mikroskooppituntomerkkinä voi yläkuvasta huomata, että tummia öljykappaleita ei ole ollenkaan liuskan reunasoluissa. Tämä seikka minut johdattikin oikeille jäljille. Sammal on silmälläpidettävä (NT) ja Pirkanmaalla alueellisesti uhanalainen (RT) laji. Uhanalaisuus johtuu lähteikköjen tuhoutumisesta ja kosteikkojen katoamisesta.

Näin Häyläsuo osoitti, että se sittenkin on edelleen varteenotettava retkikohde ja uusien löytöjen aarreaitta. Kukapa sen sanoisi, vaikka nuo jo kadonneiksi luokitellut lajitkin sieltä vielä löytyisivät. Tarkkana vaan saa olla, jos kaikki ovat haaraliuskasammalen kokoluokkaa.’

Kurkisuo yllättää

marrassammal

Kurkisoita Suomessa on monia, mutta minulle tärkein sijaitsee Padasjoen ja Pälkäneen (ent. Luopioisten) rajalla. Tämä Natura-alue on ollut tutkimusteni kohteena 80-luvulta lähtien. Silloin kartoitin sen kasvillisuuden ruutu kerrallaan Luonnovarainhoitotoimiston hankkeena. Suo oli juuri otettu mukaan valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan ja haluttiin tietää, mitä sieltä voi löytää. Sammalet jäivät silloin tutkimatta. Tätä puutetta olen paikkaillut aina kun olen suolla liikkunut.

Eilen kuljin suon läntistä mesotrofista laidetta katsellen paitsi punakämmeköiden kukkineita varsia niin myös rahkasammalia. Suojelualueen ulkopuolella jo osittain metsäksi muuntuneessa osassa oli tehty muutama vuosi sitten raivaus- ja harvennustöitä. Maassa oli runsaasti maatuvia koivunoksia ja isoja lehtipuiden kantoja. Niillä kasvoi tummaa sammalta, jota ensin pidin jonakin lehväsammallajina, mutta tarkempi tutkiminen osoittikin sen olevan aivan muuta. Mikroskoopin ääressä laji varmistui haisumarrassammaleksi (Tayloria tenuis). Aikaisemmin olen tätä löytänyt Luopioisista vain kaksi kertaa eikä se muuallakaan ole ollut kovin yleinen. Valtakunnallisesti se on silmälläpidettävä (NT) laji ja alueellisesti uhanalainen (RT). Sammalta kasvoi runsaasti kannoilla ja karikkeen päällä, oikeastaan mattomaisena kasvustona. Hieno löytö.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMutta eivät hienoudet vielä siihen loppuneet. Kurkisuolta laskevan puron laidasta löytyi toinen yllätys. Katselin puron penkkoja puoli huolimattomasti, kun huomasin sen toisella puolella oudon vaalean läikän. Keplottelin kaatunutta puuta pitkin itseni toiselle rannalle ja kumarruin tutkimaan kellertävää, tiheää, patjamaista kasvustoa. Enpä tuntenut lajia. Pesäkkeet olivat vasta muotoutumassa ja lehtiä kummajaisella ei näyttänyt olevan ollenkaan. Tiheä levämatto peitti pesäkekasvuston tyveä. Lopulta löysin pari kehittynyttä pesäkettä ja sydämessä jysähti: ei kait vaan. Mikroskooppi osoitti epäilyn oikeaksi, olin löytänyt rutakaulasammalen (Trematodon ambiguus). Enpä ole sitä aikaisemmin missään tavannut eikä moni muukaan. Sammalta on koko maassa harvakseltaan. Yleisin se lienee Etelä-Lapissa, mutta esimerkiksi täältä Pirkanmaalta sitä on hyvin harvoin tavattu. Statukseltaan se on tavallinen (LC), mutta voisi ihan yhtä hyvin olla uhanalainen. Tämä johtunee siitä, että laji kuuluu ns. pioneerisammaliin, eli se ilmestyy sopiville paikoille hetkeksi ja häviää taas sen jälkeen. Kurkisuon laidalla metsäkone oli kuluttanut puronpenkan savimaalle sille sopivan kasvupaikan. Hieno löytö tämäkin ja uusi Luopioisiin! Lajeja on nyt 366 kpl.

Pirunkirkon serpentiinit

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Erikoisille luonnonmuodoille annetaan kuvailevia nimiä. Tässä vaelletaan Tuntsan alueen Pirunkirkkoon, joka näkyy synkkänä suon takana. Nimi tullee kivilajin tummasta väristä ja louhikkoisesta hyvin rikkonaisesta kalliosta. Liekö paikalla muitakin salaperäisiä ominaisuuksia, sillä sekä puhelimestani että kamerasta katosivat virrat kalliota lähestyttäessä. Eipä sellaista ennen ole sattunut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPirunkirkon kallioperä on muodostunut serpentiniitistä. Se on metamorfinen kivilaji, joka on muotoutunut miljoonia vuosia sitten lähinnä oliviinistä korkeassa lämpötilassa ja paineessa. Kivilaji sisältää useita raskasmetalleja kuten kromi- ja nikkelipitoista magneettikiisua, mutta joukossa voi olla muitakin metallialkuaineita. Ulkonäöltään kiviaines on ruskeaa ja lohkeilevaa, suuria louhikoita muodostavaa. Sen pinnalla ei yleensä kasva mitään, ei jäkäliä, eikä sammalia, patjamaista kalliotierasammalta (Racomitrium lanuginosum) lukuunottamatta.Ympäristöstä voi kuitenkin löytää kovin erikoisennäköisiä kasveja, joille on annettu omia nimiään serpentiinin myötä. Mekin löysimme mm. serpentiinipikkutervakon. Myös muita alueelle erikoisia lajeja löytyi, kuten lapinnätä, tunturihärkki ja viherraunioinen (alla).

 Sammaliahan tänne tultiin katselemaan ja Pirunkirkko niitä myös antoi, erikoisia ja erilaisia, jotka kuitenkin saattavat olla vain tavallisten lajien muuntumia myrkyllisen kivilajin muovaamina. Ojasykerösammal (Weissia controversa) ja jokin outo kivisammal (Grimmia donniana) jäivät mieleen ensimmäisinä, mutta monia muitakin ihmeteltiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKivilouhikosta löytyi myös maamme eteläisin kasvupaikka harvinaiselle ruijanvihvilälle. Sekin lienee löytänyt paikkansa täältä kivilajin myötä.

 Pirunkirkon alue oli monella tapaa hyvin erikoinen paikka. Se houkuttelee myös seikkailuun. Eräästä louhoksen syvänteestä löytyi poltettu hautakynttilä. Kenen muistolle ja minkä vuoksi, luita ei näkynyt eikä muitakaan riittejä? Olisiko kammottavaa liikkua siellä pimeällä tummien kallioiden varjossa kelmeä kuu takanaan ja kynttilän kajastus syvältä maan alta?’

Terveiset Puitsitunturilta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Tuntsa on olemassa, se tuli todistettua, kun olimme majoittuneena sinne. Sammaltutkijoiden ryhmä, yhteensä 13 innokasta konttaajaa, vietti viisi päivää tuolla tarunhohtoisella paikalla aivan rajan pinnassa. Yhden päivän ajan rajavartijoiden valvova silmä seurasi tarkkaan menemisiämme, sillä maaperää tuijottaessa ja sammalia etsiessä, oli suuri vaara joutua naapurin puolelle. Raja kulki vain muutaman metrin päässä Puitsitunturilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATaivaalla näkyvät savukaaret kertoivat, että rajaa valvottiin myös ilmasta käsin, onhan Ala-Kurtin sotilastukikohtaan vain muutaman kymmenen kilometrin matka. Rajan taakse silmäillessä tuli mieleen vanha sanonta: aidan takana ruoho on vihreämpää. Nyt vain aidan taakse ei saanut mennä ja silmämääräisesti niin kasvillisuus kuin maisemakin näytti siellä jatkuvan aivan samanlaisena.

OLYMPUS DIGITAL CAMERARaja oli merkitty tolpilla maastoon: punavihreä ja sinivalkoinen. Naapurin puolen kuvaaminen ei ollut sopivaa, joten kamera oli suunnattava sammaliin. Mitään kovin erikoisia lajeja tunturilta ei löytynyt, matkamuistoluokkaa, mutta läheinen kuru lähteineen ja lammikoineen sai jo sydämen tykyttämään. Näytteet ovat vielä paperipusseissa odottamassa määritystä, mutta ainakin muutama tuiki outo sammal minunkin keruuksiini joutui, sellainen, jonka olemassaolosta en ennen retkeä ole mitään tiennyt, esim. pikkukämmensammal (Tritomaria scitula). Eihän se mikään suuri  harvinaisuus taida olla, onhan vain niin häviävän pieni, että jää helposti huomaamatta.

Ensi kerralla lisää outoja mutta kiehtovia maisemia!’

Lapinretken sammalet

kurulehväsammal

’Monesti lähdemme merta edemmäs kalaan, niin kuin sanotaan eli kun ruokahalu kasvaa, halutaan aina vain enemmän. Sammalten kartoittajia ja tutkijoita on sen verran vähän, ettei se liene kovin suuri synti, jos etelän ihminen kiertää itsekin Lappia sammalia etsimässä, vaikka omassakin ympäristössä olisi vielä ihan riittävästi tutkittavaa.

Minulla oli ilo päästä viime elokuussa Lappiin retkeilemään sammaltyöryhmän tutkijoiden kanssa ja niinpä tulos olikin odotettua antoisampi. Reilun viikon aikana kolusimme ensin Lemmenjoen maisemissa muutaman päivän ja sitten liki viikon Kevon tutkimusasemalta ympäristöön suuntautuvilla retkillä. Paljon outoja lajeja, sellaisiakin joista en ole kuullutkaan, löytyi retkien aikana, oli uusia maakunnalle, kauan sitten edellisen kerran löydettyjä ja sitten siellä tuiki tavallisia lajeja, mutta etelästä puuttuvia.

Kokosin näistä löydöistä sivut sammalsivujeni jatkoksi. Suuri osa lajeista määritettiin jo maastossa, osa sitten työpöydän ääressä. Otin yleensä oudosta sammalesta kuvia ensin kasvupaikalta ja sitten retken jälkeen paremman kuvan kerätystä näytteestä. Näin sain jokaisesta uudesta lajista vähintään kaksi kuvaa sivuille. Osa kerätyistä näytteistä on edelleen määrittämättä tai varmistamatta, joten virheitä on saattanut tulla, mutta ne korjataan aikanaan.

Sivuille pääsee tämän linkin kautta. Jos löydätte ristiriitaisuuksia, parannettavaa tai korjattavaa, niin toivon yhteydenottoa. Ylhäällä olevassa kuvassa komeilee yksi minulle itselleni mieluisa löytö, kurulehväsammal (Cyrtomnium hymenophylloides)’