Viikko 31: Siloriippusammal

’Tämän viikon sammal vaatii ravinteita ja siksi onkin suunnattava askelet paremmille kallioille. Sieltä näitä riippusammalia löytää, kun kurkistelee kallion onkaloihin, ylikalteviin koloihin ja pimeisiin loukkoihin. Sehän on näin kesäaikaan hauskaa, kun pääsee räkittävää hellettä pakoon viileisiin luoliin. Sammal on helppo tunnistettava, mutta vaatii kyllä luppia, sillä suvussa on muitakin samannäköisiä lajeja. Tämä on kyllä niistä yleisin.’

Siloriippusammal on keskikokoinen, haarova lehtisammal, joka muodostaa litteitä, harsuja, joskus tiiviitäkin peitteitä kallioiden varjoisiin onkaloihin. Sen sileät lehdet ovat keskisuonettomat, tasaleveät ja päättyvät nipukkaan. Versoissa on usein runsaasti nauhamaisia flagelleja. Itiöpesäkkeitä sillä on harvoin.

Sammal on melko yleinen koko maassa, mutta Lapista sitä tapaa harvemmin. Se vaatii ravinteisen kasvualustan (gabro, peridotiitti), mutta voi löytyä lehdoista karummaltakin kivialustalta.

Lähteitä etsimään

Metsälähde Luopioisista

’Kiertelin viime viikolla Parikkalassa LK-eliömaakunnan alueella etsimässä sammalia. Maakunta on suurimmalta osalta naapurin puolella ja niinpä monet museonäytteet ovat epämääräisiä sotia edeltäneeltä ajalta. Ei aina voida varmuudella sanoa, onko laji löydetty nykyisten rajojen mukaan vai entisten. Niinpä maakunnasta puuttuu edelleen monia melko tavallisiakin lajeja tai niitä ei ole sieltä kerätty.

Olen usean vuoden ajan täydentänyt tietämystä kiertämällä sopivia alueita ja kerännyt puuttuvia näytteitä. Aikaisemmin olen kiertänyt kallioesiintymiä, soita ja puroja, tänä kesänä keskityin lähteisiin ja tihkupintoihin. Maastokartoissa on ilahduttavan hyvin merkittynä lähteiden paikkoja. Monesti kuitenkin koki pettymyksen, kun seisoi joko metsäkoneen tuhoaman kosteikon reunalla tai löysi lähteestä betorirenkaat ja sementtisen kannen. Lähdesammalia oli turha etsiä tuollaisesta ympäristöstä, jotain muuta niistä saattoi löytää. Onneksi löysin myös ehjiä, luonnontilaisia lähteikköjä.

Ruosteperäinen lähde Aitoon Häyläsuolla

Majapaikkani Oronmyllyn kurssikeskus on upean lähdealueen keskellä. Herajärvi lienee yksi maamme suurimmista lähteistä. Sen ympäristön suot ovat lisäksi lähteensilmiä täynnä. Onneksi täällä on huomioitu alueen ainutlaatuisuus ja lähteiköt kuuluvat luonnonsuojelualueeseen. Aikaisemmin sieltä on löytynyt jo muutama maakunnalle uusi laji, nyt ehkä lisää. Vielä en ole ehtinyt kaikkia näytteitä tutkia, mutta ainakin yksi lähdesammal on joukossa ja muutama kuirisammal sekä monia lettoisuutta ilmentäviä sammalia.

Korkealla mäenrinteessä lähellä Kiteen rajaa oli karttaan merkitty lähde ja sinne piti kavuta. Lähde oli luonnontilassa ja sen ympärillä levisi laaja saniaiskenttä useine silmäkkeineen. Pienen kaivomaisen vesikolon reunalla kasvoi tupsuina minulle outoa sammalta, joka pöydän ääressä osoittautui huurresammaleksi. Tämähän olisi ollut jo upea löytö muuallakin. Epäilin sirppihuurresammalta, joka kuitenkin täytyisi mikroskoopilla varmistaa. Sitten tapahtui kummia. Juuri tätä arvokkainta löytöäni sadan muun näytteen joukosta en enää löydä mistään. Olen etsinyt kaikki mukana olleet kirjat, kuivauslehdet, pussit ja muistikirjat, mutta näyte on hukassa. Soitin kurssikeskukseen, jospa se olisi jäänyt huoneeseen, ei ollut. Niinpä tämä jäi nyt arvoitukseksi ja jossain välissä on käytävä paikalla etsimässä se uudelleen. Onneksi koordinaatit ovat muistissa.

Yksi Lapin komeista lähteistä Lemmenjoelta

Lähteitä siis kannattaa koluta, muuallakin kuin Salpausselän alueella. Metsälähteet ovat tänä kesänä Luopioisissakin antaneet mielenkiintoisia lajeja, kuten pikkuliuskasammal, haaraliuskasammal, harsosammal ja isonauhasammal. Kun tässä syksyä kohti mennään ja kiertelen vielä lisää karttaan merkittyjä lähteitä, niin jotain erilaista ja kivaa saattaa vieläkin löytyä, vaikka alue onkin jo melko tarkkaan tutkittu. Suosittelen muillekin!’

Viikko 30: Haapasuomusammal

’Mikä on metsän arvokkain puu? Kun asiaa kysyy metsänomistajalta, on vastaus kuusi tai mänty, mutta kun sitä kysyy luonnonsuojelijalta, vastaus saa metsäammattilaisen hymyilemään. Biologisesti ja luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkain puu on haapa. Siitä saa lukemattomat lajit ravintonsa, turvapaikan, kodin ja koko elämän. Yksi näistä on suomusammal, joka löytyy lähes jokaisen lehdossa kasvavan haavan kyljeltä. Tämä maksasammal on helppo huomata pienestä koostaan huolimatta. Sitä ei juurikaan voi sekoittaa mihinkään muuhun sammaleen, joten sitä on nyt syytä lähteä tähystämään ja opetella se tuntemaan.’

Haapasuomusammal on epifyyttinä kasvava maksasammal. Se on kooltaan vain muutaman sentin kokoinen, mutta muodostaa joskus laajojakin tiukasti alustassa kiinni olevia kasvustoja. Sammalen pyöreät kylkilehdet muodostavat eräänlaisen taskun ja vanhetessaan niistä irtoaa runsaasti suomuja, joiden avulla laji voi myös lisääntyä. Solujen sisällä on yksi suuri ruskea itujyvänen. Sammal muodostaa runsaasti litteitä peäkkeitä.

Sammal on yleinen koko maassa suurien haapojen rungoilla, joskus ravinteisilla kallioilla ja jopa metallilla ja kattohuovalla.

Viikko 29: Ojanukkasammal

’Jos tähän asti esitellyt sammalet ovat olleet seisaaltaan nähtävissä, niin nyt on laskeuduttava polvilleen. Nukkasammalet ovat nimensä mukaan paljaalla maalla olevaa nukkaa, ja ne jäävät kyllä huomaamatta, varsinkin jos niissä ei satu olemaan pesäkkeitä. Viikon lajina on näistä kymmenestä nukkasammallajista helpoin ja ehkä myös yleisin.Se on hyvin kuvan kaltaista, mutta muodostaa laajempia kasvustoja. Paras tuntomerkki löytyy pesäkkeen ja perän liitoksesta, jossa on selvä kyhmy. Tähän voit tarvita suurennuslasia, mutta kyhmy on kyllä aivan selvä. Jos sitä ei ole, niin olet ehkä löytänyt jonkin muun nukkasammalen.’

Ojanukkasammal on ilman pesäkettä noin sentin korkea. Parin sentin korkuisia pystyjä, kyhmyllisiä pesäkkeitä on runsaasti ja niiden perä on keltainen. Pesäkkeen kannessa on pitkä nokka. Lehdet ovat suorat ja tasaisesti kapenevat. Niiden tyvi on tuppimainen.

Sammal on yleinen koko maassa paikoilla, joita on käsitelty, kuten ojanpenkoilla, rannoilla, pellonreunoissa ja kosteilla poluilla. Se onkin pioneerilaji, joka nopeasti ilmaantuu sinne, missä on vapaata, hieman kosteaa kasvualustaa.

Viikko 28: Ketopartasammal

’Nyt valintaan jäi aika erikoinen sammal. Se on aivan erinäköinen kuivana ja märkänä. Näinhän on monen sammalen kohdalla, mutta tämä on minulle jäänyt erityisesti mieleen juuri tämän piirteen vuoksi. Kuinkahan monta kertaa olen sen ohi kävellyt ja ajatellut sen olevan vain jokin kivillä kasvava tavallinen laji: harmosammal, tierasammal tai kivisammal. Märkänä tämä on yksi kauneimmista sammalista värikkäine lehtineen ja karvoineen. Siihen kannattaa tutustua nyt, kun on näin kosteat ilmat.’

Ketopartasammal on keskikokoinen sammal, jonka kielimäiset tylpät lehdet päättyvät pitkään hampaiseen karvaan. Kuivana lehdet kiertyvät nuoramaisesti varren ympärille. Sammalen yläosat tuoreena ovat kauniin vihreät ja alaosissa on usein ruosteenpunaista väriä. Pesäkkeitä se tekee harvoin.

Partasammal ei ole kovin yleinen, vaikka kasvaakin koko maassa. Parhaiten sen tapaa asutuksen piiristä vanhoilta tiilikatoilta, kuivilta pihakedoilta tai sitten ravinteisilta kallioilta lehdoista. Suosii kalkkipitoista alustaa.

Viikko 27: Metsäkamppisammal

’Kun aloittelin sammalharrastusta kymmenkunta vuotta sitten, ihmettelin tälle viikolle valitsemaani sammalta. Mikä ihmeen kamppisammal? Nimi kuulosti oudolta, samoin sammal. Kun sen sitten vihdoin löysin, valokuvasin sitä suurena harvinaisuutena ja mietin sen kasvupaikan luonnetta, lehden mallia ja pesäkkeen muotoa tarkkaan, että tunnistaisin sen seuraavallakin kerralla, kun se vastaan tulee. Enpä silloin arvannut kohdanneeni yhden maamme yleisimmistä sammalista. ’

Metsäkamppisammal on kuivilla paikoilla kasvava sirppimäinen sammal, jonka suikertavat versot peittävät mattomaisesti alleen sammalen kasvualustan. Verso on melko säännöllisesti haarainen. Pitkittäispoimuiset lehdet ovat aina sirppimäiset kaventuen teräväksi, pitkäksi ja hampaiseksi kärjeksi. Keskisuoni on ohut, mutta ylettyy lehden kärkeen. Sammalella on usein pesäkkeitä, jotka ovat käyriä.

Kamppisammal on kosmopoliitti eli sitä tavataan laajalti maapallolla. Suomessa sammalta on koko maassa hyvin yleisenä. Sen kasvupaikkoja ovat metsät, rannat, kalliot, lahopuu ja karike, joskus sen tapaa jopa paljaalta maalta.

Lähteikkö

Isonauhasammal

’Muutama vuosi sitten yllätyin, kun Luopioisten alueen laidalta läheltä Hämeenlinnan (ent. Lammi) rajaa löytyi pienen korpisuon laidasta lähteikkö, jossa kasvoi harsosammalta (Trichocolea tomentella). Tämä harvinaisuus oli osoitus siitä, että mitä vain voi löytyä, kun tarpeeksi kulkee ja katselee. Sammal on edelleen suuri harvinaisuus Pirkanmaalla ja syy tähän löytyy sopivien kasvupaikkojen häviämisestä. Korpilähteiköt jäävät helposti huomaamatta ja tulevat tuhotuiksi ennen kuin löytyvätkään. Metsän kaikkinainen käsittely lähdealueilla on tuhoisaa lähteikköjen kasvillisuudelle.

Pari päivää sitten palasin paikalle. Tarkoituksena oli tutkia harsosammalen kasvupaikkaa huolellisemmin. Olin oppinut vuosien saatossa, että siellä missä on harsosammalta, siellä saattaa olla muutakin mukavaa. Niinpä en oikeastaan edes osannut yllättyä, kun kaivoin sammalten seasta möyheitä, nauhamaisia versoja. Monelta muultakin harsosammalen kasvupaikalta oli löytynyt isonauhasammalta (Aneura maxima). Sammal kasvoi lähdeveden vaikutuspiirissä rahkasammalten seassa huppeluksissa. Se löytyi vain kaivamalla sammalia esiin vedestä. Muutamasta kohtaa kaappasin kourallisen sammalia ja jokaisessa oli nauhasammalta. Näin löytyi Luopioisten 395. sammallaji.

Isonauhasammal oli monelle tuntematon laji vielä kymmenkunta vuotta sitten. Kun sitä opittiin etsimään, se alkoi myös löytyä ja kasvupaikkoja merkittiin muistiin Etelä- ja Keski-Suomesta harvakseltaan. Aina se kasvoi hienossa lähteikössä, usein jo suojellulla alueella, harjujen tyvellä, korpipainanteissa, lähdepurojen varsilla rahkasammalten seassa piilossa. Vieläkään sammal ei ole kovin yleinen, vaan se luokitellaan vaarantuneeksi (VU) lajiksi. Totuus sen yleistymisestä voi olla joko siinä, että se on opittu tuntemaan ja sen kasvupaikkoja on inventoitu ahkerammin tai sitten se on laajentanut kasvualuettaan viime vuosien aikana. Sen voi edelleen sekoittaa lettonauhasammaleeseen (Aneura pinguis), joka on kaikin tavoin hennompi ja sen reunassa yksisoluista aluetta on vain muutaman solurivin verran, kun isommalla serkulla tätä aluetta on kymmenkunta riviä.

Nyt on Luopioisten sammalflooran tavoite 400 lajia taas askelen lähempänä. Toisaalta joudun todennäköisesti poistamaan yhden lajin listalta eli pikkutihkusammalen (Oncophorus wahlenbergii). Tihkusammalten suku jaettiin äskettäin uudelleen ja kolmen lajin sijasta nyt lajeja on neljä. Niinpä täältä löydetyt tihkusammalet ovat todennäköisesti isotihkusammalta (O. elongatus). En ole vielä ehtinyt käydä kaikkia aikaisempia löytöpaikkoja tarkistamassa.’

Viikko 26: Niittyhavusammal

’Nyt esillä oleva sammal on ketojen ja pihojen komistus. Havusammalet ovat vaikeita tunnistaa lajilleen ilman mikroskooppia, mutta tämä on lajeista yleisin ja se on mieltynyt kasvamaan mm. kivien päällä lehdoissa ja pihojen reunoilla. Usein sammal on oljenvärinen ja erottuu sen avulla muista samannäköisistä. Sen kasvustot ovat yhtenäisiä ja kuohkeita. Loppujen lopuksi se on niin itsensä näköinen, että sen löytää helposti, jos sitä vain paikkakunnalla on.’

Niittyhavusammal on pysty, haarainen ja suokertava sammal, jonka varsi on kauttaaltaan tummien ritsoidien peitossa. Sieltä esiinpistävät varsilehdet ovat typäkän kolmiomaiset. Haaralehdet ovat suikeammat. Keskisuoni ulottuu lehden hieman käyrään kärkeen saakka ja lehti on lievästi pystypoimuinen.

Sammalta tavataan koko maasta, mutta loppujen lopuksi se ei kuitenkaan ole kovin yleinen. Kasvupaikat ovat ravinteisia lehtoja, varjoisia pientareita ja ketoja, puiden tyviä ja reheviä soita.

Viikko 25: Nuokkuvarstasammal

’Tämän viikon sammal on yksi yleisimmistä sammalistamme, mutta myös yksi hankalimmista. Jos varstasammal ei ole pesäkkeellinen, niin sen versot hukkuvat muiden sammalten massaan ja vasta lupilla katsomalla pääsee selville suvusta, lajin määrittäminen vaatii yleensä mikroskooppia. Mutta silloin kun sillä on vanhanajan varstaa muistuttavat pesäkkeet, se on helppo huomata ja vaikka monella muullakin sammalella on samanlaiset pesäkkeet, niin tämä laji on niistä yleisin. Nyt juhannuksen aikaan sitä kannattaa etsiskellä, sen löytää melko helposti.’

Nuokkuvarstasammal on pienikokoinen tiheitä mättäitä muodostava sammal. Sen lehdet ovat soukat, reunuksettomat, teräväkärkiset ja puoleen väliin saakka hampaiset. Keskisuoni ulottuu lehden kärkeen, mutta ei muodosta sinne piikkiä. Pesäkkeet ovat kookkaita ja yleisiä, punavartisia ja nuokkuvia.

Sammal on hyvin yleinen koko maassa monenlaisilla kasvupaikoilla: hakkuuaukeilla, kallioilla, pientareilla, rannoilla, lahokannoissa, paljaalla maalla. Se on levinnyt hyvin laajalle maapallolla.

Viikko 24: Kilpilehväsammal

’Viime viikolla oltiin etsimässä metsälehväsammalta. Nyt mennään astetta märempään ympäristöön ja löydetään toinen yleinen lehväsammal. Nopeasti katsottuna samannäköisiä sammalia on useita, mutta pienen harjoittelun jälkeen ne oppii erottamaan toisistaan. Pitää osata vain katsoa kasvissa oikeisiin kohtiin: lehden reunaan, varren pintaan, kasvutapaan. Kyllä niille silloin löytyvät oikeat nimet. Toki täytyy tunnustaa, että en itsekään aina ole ihan varma näistä, mutta harjoiteltavaa on monessa muussakin lajissa.’

Kilpilehväsammal kuuluu lehväsammaliin ja sen lehdet ovat litteät, kookkaat ja soikeat. Lehti on tylppäpäinen ja usein nipukallinen. Sen reunus on vahva ja hampaaton. Sammalen varressa lehtihangoissa on ritsoideja, jotka muistuttavat karvoja. Kooltaan se on muutamasta sentistä jopa kymmeneen senttiä korkeaa.

Sammal kasvaa tiheinä mättäinä purojen varsilla, lähdepaikoilla, rantapenkoissa ja rehevillä soilla. Se on yleinen koko maassa ja paikoin hyvinkin runsas.