Syyskuun viimeinen

syksy

’Sateinen syyskuu vetelee viimeisiään. Nyt ulkona paistaa täysikuu ja se enteilee kylmää yötä. Kävin peittelemässä viimeiset kesäkurpitsat, jotta ne saisivat paisua rauhassa vielä muutaman päivän ajan. Tämän kuun aikana monesti ennen olen tehnyt pitkiä kävelyretkiä syksyisessä luonnossa. Tänä vuonna ne ovat jääneet vähiin. Niinpä ylläoleva kuvakin Laipanmaan Pihtilammelta on viime syksyltä. Eihän se maisema mihinkään vuodessa muutu, mutta syksyn eteneminen saattaa olla vuosittain erilaista. Nyt ei voi muuta kuin toivoa, että lokakuu olisi ulkoilun kannalta vähän inhimillisempi.’

Tänään syyskuun viimeisenä tein perinteisen syksyn katselmuksen. Kävelin puolen tunnin lenkin pihassa ja lähipientareilla merkiten muistiin kukkivat kasvit ja näyttäytyvät linnut. Kasvit olivat monetkin painuneet veden alle tai muuten muussaantuneet pehmeään maahan. Täällä Etelä-Hämeessä monien viljelijöiden viljat on edelleen pellossa riisin tapaan juuret vedessä. Jotenkin tuntuu, ettei suursäätilassa ehdi tapahtua mitään suuria muutoksia ennen kuin sadon kannalta on myöhäistä eikä vesikään taida kovin nopeasti laskea pois pelloilta. Kuitenkin kesän kukkijoita on edelleen paljon kukassa. Laskin tänään viisikymmentä lajia. Toiset olivat vielä ihan reippaassa vedossa, mutta toisista löytyi vain yksi vaivainen puolittain jo lakastuva kukka. Tässä löydetyt lajit:

kylänurmikka, timotei, alsikeapila, puna-apila, metsäapila, hopeahanhikki, saksanhanhikki, päivänkakkara, saunakukka, ahdekaunokki, pelto-ohdake, linnunkaali, voikukka, peltolemmikki, peltohatikka, pihasaunio, niittynätkelmä, harakankello, peurankello, ruusuruoho, ketoneilikka, pihatatar, syysmaitiainen, ojakärsämö, siankärsämö, puna-ailakki, pelto-orvokki, nokkonen, liuskapeippi, ahomatara, otavalvatti, peltovalvatti, savijäkkärä, peltovillakko, pihatähtimö, nurmihärkki, tarhaorvokki, terätönhaarikko, peltovirvilä, sarjakeltano, huopakeltano, poimulehti, heinätähtimö, peltoemäkki, ketohanhikki, metsäkurjenpolvi, tahmavillakko, punapeippi, lutukka, pukinjuuri, jättipalsami

Lintujen osalta olen koko viikon seurannut suurten aurojen matkaa etelään. Hanhilla on tänä vuonna ollut läntinen muuttoreitti ja niinpä täälläkin näkyi kymmeniätuhansia hanhia. Itse en nähnyt kuin muutaman auran eikä kokonaismäärä noussut kuin satoihin, mutta oikein staijaajat saivat kasaan noita käsittämättömän suuria lukuja seuratessaan muuttoa hyvillä paikoilla mm. Päijänteellä. Omalla pihalla katselin tänään valtavia rastasparvia, jotka äännellen kuin keväällä ikään lentelivät pihapuusta toiseen kohti lounasta. Mukana meni sitten pienempääkin lintua. Sen huomasin myös, että metsissä pesineet pikkulinnut ovat taas ilmestyneet pihapiiriin. Niinpä punatulkku vihelteli koivussa ja tiaiset ovat pyörineet ulkorakennuksen nurkissa jo useana päivänä. Kaikesta huolimatta lintusaalis jäi perin vaatimattomaksi kukkiin verrattuna. Tässä tulos:

räkättirastas, punakylkirastas, mustarastas, laulurastas, närhi, keltasirkku, punatulkku, hiirihaukka, peippo, talitiainen, sinitiainen, naakka, harakka, varis, kulorastas, laulujoutsen, käpylintu, korppi, vihervarpunen, pyy, punarinta, käpytikka, västäräkki, sinisorsa

Perinteen mukaan uusin laskennan taas seuraavan kuun vaihteessa ja ehkä vielä joulukuullakin talven tulosta riippuen. Saa nähdä, mikä on tulos verrattuna viime vuoteen, joka oli ennätyslämmin aina joulukuulle saakka.

Paanusammal

paanusammal

’Syyskuu on lopuillaan ja blogia on tullut päivitettyä todella harvakseltaan. Näin syksyllä tahtoo kaikki kaatua päälle ja aika on kuitenkin rajattua. Tänä vuonna omenia tulee ennätysmäärä ja kun edellistäkin sosetta on vielä pakkasessa, tuntuu tyhmältä kerätä lisää, mutta keräilijäluonne ei anna periksi. Niinpä olen kuivannut omenansiivuja oikein urakalla. Puolukka on toinen hyväkäs. Onneksi se säilyy survottuna tiinussa. Puolukoita on tullut haettua sankokaupalla ja edelleen mättäät houkuttavat punaisuudellaan. Kasvistus ja luonnontarkkailu on jäänyt tällä kertaa sivuraiteille. Yksi löytö oli kuitenkin ylitse muiden: kantopaanusammal (Calypogeia suecica).’

Kantopaanusammal on Vu-laji eli valtakunnallisesti vaarantunut. Sen löytöpaikkoja on rajallinen määrä, alle sata, eikä se missään niistä ole ollut kovin runsas eikä ainakaan näyttävä. Sammal on ulkonäöltään mitättömistä mitättömin, tuskin sentinkään mittainen rihmamainen suikertaja. Se kasvaa vanhoissa korpimaisissa metsissä, joissa on paljon lahopuuta. Sammal tuskin tekee itiöitä Suomessa, joten sen elämä on lahopuujatkumon varassa eli se siirtyy kasvullisesti paikasta toiseen. Niinpä sammalen kasvupaikat ovatkin käyneet vähiin talousmetsävaltaisessa maassamme. Tätä sammalta tavataan pääasiassa Etelä-Suomesta, mutta joitakin löytöjä on tehty aina Perä-Pohjolaa myöten. Missään se ei siis ole ollut runsas, vaan esiintyy hyvin pieninä kasvustoina. Toisaalta sen havaitseminenkin on vaikeaa, samoin erottaminen monien muiden pienten maksasammalten seasta.

Paanusammalet on helppo tunnistaa ryhmänä limittäisestä paanumaisesta kasvutavastaan. Luopioisista on löydetty tähän mennessä neljä muutakin paanusammalta: korpip. (C. integristipula), loukkop. (C. mulleriana), kalvasp. (C. neesiana) ja rahkap. (C. sphagnicola). Kolmesta ensimmäisestä tämän lajin erottaa kokonsa puolesta ja rahkapaanusammalesta kasvupaikan avulla. Kaikilla on lisäksi kullekin lajille tyypilliset vatsalehdet, jotka tosin näkee vain hyvällä suurennuksella. Lajien kuviin voi tutustua sammalsivuiltani. Sieltä löytyy myös kantopaanusammalen tarkempi esittely, vaikka en vielä olekaan käynyt ottamassa kuvaa sammalen kasvupaikalta. Yllä oleva kuvahan on otettu mikroskoopin läpi näytteestä.

Kantopaanusammal löytyi oikeastaan vahingossa, niin kuin niin moni muukin pieni sammal on löytynyt. Tein kasvikartoitusta Laipanmaan eteläosissa Nuorioisvuoren läheisyydessä ja osuin lähteiseen korpeen, joka kuin ihmeen kaupalla oli säästynyt lähes luonnontilaisena. Merkitessäni muistiin siemenkasveja koukin myös mukaani joitain sammalia. Pienen kannon pinnalla näkyi ohutta harsomaista kasvustoa, jota pidin saksipihtisammalena (Cephalozia bicuspidata). Sitähän se suurelta osin olikin, mutta Ari-ystäväni löysi näytteestä myös kantopaanusammalta, tosin vain muutaman verson. Näin Laipanmaa antoi taas uuden hienouden rakkosammalen (Nowellia curvifolia) lisäksi.

Luopioisissa on vähän luonnontilaisia korpilähteiköitä ja siksikin Laipanmaan arvo on alueen lajistolle suuri. Toivoa vain sopii, että tällaiset luonnontilaiset alueet säilyisivät jatkossakin luonnontilaisina. Hakkuu ja suuret koneet tuhoaisivat tämänkin sammalen kasvupaikan hyvin nopeasti.

Kartoitus

kynäjalava (1)

’Syyskuu alkaa olla aika, jolloin on syytä lopettaa kasvikartoitus. Kun tällä viikolla tein metsäruutua vesisateen uhatessa, sain useamman kuin kerran kumartua jonkin mustuneen kasvinjäänteen ääreen miettimään, mikähän tämäkin on ollut ja mihinkä se rasti laitetaan kaavakkeessa, että tämäkin tulee merkittyä muistiin. Maitikat, monet sarat, heinät ja liljakasvit alkavat olla mennyttä tältä kesältä. Niinpä päätin viime tiistaina, että nyt riittää tältä vuodelta. Parikymmentä ruutua oli tavoitteena ja ne tuli myös tehtyä. Ylläoleva kuva on viimeisen ruudun satoa. Kynäjalava (Ulmus laevis) ei kasva Luopioisissa luonnonvaraisena, mutta lähialueelta vanhan Pälkäneen puolelta se löytyy. Niinpä nämä lehdet kuuluvat istutetulle jalavalle, mutta sen alkuperä on juuri tuolla luonnonvaraisella paikalla Särkikosken lehdossa. Talon, jonka pihassa suuri puu kasvaa, isäntä kertoi vaarinsa tuoneen taimen jostakin lähialueelta ja istuttaneen sen pihapuuksi. Nyt puu on aikuinen ja komea.’

Toinenkin kartoitukseen liittyvä asia sattui tällä viikolla. Sain viime vuoden havaintoihin perustuvat kartat Kasvimuseolta ja päivitin ne verkkosivulle. Nyt kasvisivuilla on nähtävillä viime vuoden havaintojen tulokset ja varsinkin alueen länsiosa on paremmin edustettuna. Vuoden päästä mahdollisesti on seuraavan karttapäivityksen paikka ja silloin tämän kesän havainnot ovat nähtävillä.

Sateinen kesä ei antanut mitään suuria herkkuja tällä kertaa. Uusia lajeja tuli nihkeästi, oikeastaan vain syylälinnunherne (Lathyrus linifolius) oli selvä uusi tapaus. Lähiaikoina päivitän muutaman muunkin uuden lajin, jotka nyt on hyväksytty karkulaisiksi ja puutarhoista levinneiksi lajeiksi. Olen miettinyt myös sellaista sivua, jossa lajit olisi ryhmitelty alkuperänsä suhteen: vakinaiset, satunnaiset, karkulaiset, viljelyjäänteet, vieraslajit jne. Sen tekeminen saattaa jäädä talveen, kun ei muuta tekemistä ole.

Sammaltutkimus jatkuu vielä lumen tuloon saakka. Siellä onkin tapahtunut enemmän. Uusia lajeja on tänäkin vuonna löytynyt ja nyt kokonaismäärä on ylittänyt 300 maagisen rajan. Kuitenkin vielä on paljon tehtävää ennen kuin kaikki piilottelijat on kaivettu esiin. Tänä vuonna on tähän asti löydetty kymmenkunta uutta lajia ja muutama odottaa vielä hyväksyntäänsä. Kuohijoen kalkkilouhoksen pari vaikeaa edustajaa on edelleen pohdinnan alla, nimittäin lehtohavusammal ja kalkkitammukkasammal. Ne on löydetty kerran, mutta varmistusta ei ole pystytty tekemään, koska niitä ei ole löytynyt uudelleen.

Jäkäläkenttä on edelleen avoin. Olen kerännyt ja kuvannut valtavan määrän jäkäliä tämän kesän aikana, mutta niiden määrittäminen on jäänyt tekemättä. Se varmaan antaa mukavaa puuhaa syksyn pimeisiin iltoihin ja talven hämärään. Ehkä jossain välissä niistäkin sivut saadaan aikaan.

Mutta vuotta on vielä runsaasti jäljellä ja mitä tahansa voi löytyä: sammalten uusia kasvupaikkoja, satunnaiskasveja, villiytyneitä koristeita jne. Retkeily jatkuu.

Rakkosammal

?

’Alkavat kesän kukkaset jo kuihtua ja kasvikartoitus muuttua lottoarvonnaksi ilman mahdollisuutta palkintoon. Viikonvaihteessa tein vielä kartoituksia, mutta ainakin silmäruohot, maitikat ja monet sarat alkoivat olla vetonsa menettäneet ja painua talvilepoon. Niinpä jäi metsäretkellä aikaa katsella sammalmaailmaa tarkemmin. Kostea sää pitää ne vetreinä ja tunnistettavina aina lumen tuloon saakka. Vielä eivät edes tippuvat lehdet peitä niitä alleen. Maksasammalten ihmeellinen maailma on meille useimmille ollut salattua, kun niiden pieni ja vaatimaton ulkonäkö ei ole houkutellut ihastelemaan. Itsekin olen niitä penkonut vasta muutaman vuoden ajan ja aina löytyy uutta ja erikoista katsottavaa. Tuntemusta pitää vain lisätä, sillä monien tuntomerkit ovat kovin pieniä, usein vain mikroskoopilla löydettävissä. Tänä kesänä olen törmännyt rakkosammaleeseen (Nowellia curvifolia) kolme kertaa ja niinpä se on alkanut tulla tutuksi ja sen tuntomerkit näkyviksi.’

Rakkosammal on pieni yleensä kuvassa näkyvän pötkön kaltainen verso, jonka pituus on noin sentin luokkaa eikä paksuuttakaan yleensä ole milliä enempää. Tyypillistä sille on kasvaa juuri kuvan kaltaisella tavalla lahopuun pinnalla suon laiteissa ja korpijuoteissa. Sammalen todellinen ulkonäkö paljastuu vasta mikroskoopilla ja toisessa kuvassa olenkin paljastanut sen nimen salaisuuden. Lehdet muodostavat pussimaisen aivan kuin otelomaisen vesirakon varren ja lehtien väliin. Oikeastaan millään muulla meikäläisellä sammalella ei ole vastaavaa rakennetta. Siksi se onkin helppo tuntea, varsinkin jos sen saa vielä mikroskoopin alle.

Rakkosammal ei ole yleinen. Vanhan määritysoppaan mukaan sitä on Suomesta tavattu vain Ahvenenmaalta, etelärannikolta ja Etelä-Savosta. Itse olen tänä kesänä ennen tätä löytöäni nähnyt sitä Hangossa ja Viron Saarenmaalla. Laji onkin yleinen etelämpänä aina tropiikkia myöten. Täällä se on äärirajoillaan. Liekö ilmastonmuutoksen syytä, että viime aikoina sitä on alkanut löytyä aina vain pohjoisempaa: yksi löytö Orivedeltä ja viimeisin tieto aina vanhan Korpilahden Vaarunvuorelta saakka. Nyt löytämäni kasvusto levittäytyi näyttävästi suohon kaatuneen männyn lahonneella rungolla Luopioisten Laipanmaan eteläosissa Hillosuolla.

rakkosammal1Jos hieman pohtii tarkemmin näitä uusia löytöjä, niin syitä lajin löytymiseen saattaa olla useitakin. Ensinnäkin sammal on pieni ja etsijöitä vähän, ei ole osattu pitää sitä silmällä, vaikka se juuri silmälläpidettävä laji (NT) onkin. Toisaalta sen luontaiset paikat ovat juuri Hillosuon kaltaiset luonnontilaiset suot ja niillä olevat pitkälle lahonneet havupuun kannot ja rungot. Eihän näitä enää juurikaan ole. Suot on raivattu ojikoiksi ja lahopuut poistettu. Nyt vaaditaan kaikkia tuulenkaatoja pois metsistä kuoriaisvaaran vuoksi, joten elintilaa jää entistä vähemmän. Ei siihen mitkään risut riitä. Spekulaatiota voisi jatkaa jo alussa mainitsemaani ilmastonmuutokseenkin. Lämpenevä ilmasto antaa mahdollisuuden eteläisille lajeille levittäytyä pohjoiseen. Tämähän on havaittu jo ainakin perhosten kohdalla, miksei siis sammaltenkin. Olisiko tällainen pieni rakkosammal, trooppinen laji, tulossa pohjoisemmaksi juuri tästä syystä? Mahdoton sanoa, mutta ei mahdoton ajatella!

Näin taas tuli todistettua, että metsässä kannattaa kulkea nenä maassa kiinni ja penkoa sellaisiakin paikkoja, joita ei heti miksikään noteeraa. Aina voi löytää jotain mielenkiintoista, jota sohvalla makaamalla ei edes osaa ajatella.