’Alkukesän mittaan on tullut luettua useita kirjoja, joista en ole kirjannut blogiin mitään. Enpä tiedä, onko tämäkään niin kovin kummoinen tänne päästäkseen, mutta ehkä siinä on mielenkiintoa jollekin historian ystävälle. Olen lukenut Matthew Shardlaken tutkimuksia nyt kolmen kirjan verran ja verrannut niitä nykydekkareihin ja tykästynyt oikeastaan näihin sen vuoksi, etten pidä nykydekkareista ja niiden raakuudesta. Eivät nämäkään ole puhtoisia, vaan juonittelua, murhia ja sotaa täynnä, mutta se on erilaista. Kannattaa kokeilla. Tässä muutama kommentti kirjasta.’

Sarjan viides osa vie taas kerran mukaan 1500-luvun puolivälin juonitteluihin Tudorien Englantiin. Henrik VIII elää viimeisiä aikojaan ja sotii verisesti edelleen Ranskaa vastaan. Hänen kuudes vaimonsa Katariina Parr yrittää olla viisas, jotta saisi pitää henkensä eikä kokea edellisten vaimojen kohtaloa. Matthew Shardlake saa tutkittavakseen kunigattaren pyynnöstä holhottiasian eteläisessä Englannissa alueella, johon ranskalaiset suunnittelevat hyökkäystä. Niinpä kirjassa edetään paitsi oikeusneuvoksen tutkimusten niin myös sodan lähestymisen tunnelmissa. Jotta juoni ei olisi liian yksitoikkoinen yli 700-sivuiseen kirjaan, jotuu Shardlake samalla tutkimaan myös toista tapausta kahdenkymmenen vuoden takaa.

Lopulta, kuten odottaa saattaa, nämä tutkimukset liittyvät toisiinsa ja kyttyräselkäinen sankari saa ne ratkaistua. Samalla hän saa hankittua itselleen myös joukon uusia vihamiehiä. Elämä ei ollut helppoa muinaisessa Englannissa, jossa välimatkat kuljettiin ratsain ja joka puskassa saattoi piillä vihollinen jousen kanssa lähettämässä nuolen tarkasti oikeaan kohteeseen. Kun tutkinta on jo loppusuoralla ja syylliset nimetty, on Shardlake menettää vielä henkensä kuninkaan ylpeyden purjelaiva Mary Rosen kaatuessa kiivaassa taistelussa ransakalaisia vastaan. Tässä onkin kirjan epäuskottavimmat kohdat, mutta ne annettakoon anteeksi muuten vetävän kirjan kohdalla.

Totuuden nimissä on sanottava, että kirjasta olisi voinut pyyhkiä pois parisataa sivua juonen yhtään kärsimättä. Toisaalta ne sivut olisivat varmaankin olleet sen ajan aikalaisten kuvaamista, matkojen pieniä tapahtumia ja sodan rekvisiitan esittelyä. Loppujen lopuksi aika vähän tiedämme tuosta ajasta, jos emme muista historiantunnilla kerrottua. Henrik on tuttu, mutta ei sodat Ranskaa vastaan, kuudesta vaimosta puhumattakaan.

Ehkä viehättävintä näissä kirjoissa on päähenkilön jääräpäisyys ja peräti erilainen elämänasenne kuin muilla henkilöillä. Hän on kuin pelastava enkeli valkoisessa kaavussa liehuessaan kuoleman kentillä. Nykydekkareihin verrattuna ero on selvä ja positiiviseen suuntaan. Toinen asia on sitten, kuinka uskottavaa tämä kaikki on. Oikeusneuvoksella pitää olla satumainen onni ja suojelus matkoillaan, että hän selviää kaikista juonista ja väijytyksistä. Onneksi hänellä on myös apulaisia niin kirjurina kuin sotaväenkin joukossa, kuningataresta puhumattakaan.

Kirja saa onnellisen lopun päähenkilöiden osalta, mutta tietenkin surettaa ne kertomuksessa tutuiksi tulleet sotilaat, jotka kuolivat laivan kaatuessa. Tämähän on historiallinen tosiasia niin kuin monet muutkin kirjan tapahtumat ja henkilöt. Kirjailija selvittää lopussa totuuden ja keksityn rajaa. Hyvin hän on osannut nivoa nämä yhteen ja luoda milenkiintoisen tarinan, joskin aivan liian pitkän.

C.J. Sansom: Amuletti (Heartstone). Otava 2017 (2010), suom. Ilkka Rekiaro. 752 s.