Uutta tekniikkaa

Kalvashiippasammal (Orthotrichum pallens)

’Viime kesänä pidin valokuvanäyttelyn Luopioisten kirkonkylällä vanhan kunnantalon kahviossa Pytingissä. Näyttely onnistui hyvin ja sai paljon mielenkiintoa osakseen ihan valtakunnallista lehdistöä myöten (HS, 2.8.2017). Näyttely koostui sammalten muotokuvista ja ne oli otettu itselleni uudella tekniikalla.

Jos jollakin alalla tekniikka on vienyt harrastajat mennessään, niin juuri valokuvauksen alalla. Vuosituhannen alun aikaan yleistynyt digikuvaus mullisti alaa enemmän kuin koko edellinen vuosisata. Nyt ei kamerassa enää tarvittu filmiä, ei liikkeessä tehtävää kehitystä eikä vedostusta. Nyt riitti, kunhan otti kuvat ja siirsi ne sitten tietokoneelle muokattavaksi. Vähitellen kuvien piksellimäärä lisääntyi ja kuvista tuli vertailukelpoisia entisille filmikuville. Tosin edelleen on harrastajia, jotka vannovat filmin varaan niin laadun kuin säilyvyydenkin puolesta. Muutos kuitenkin räjäytti otettujen kuvien määrän.Tosin kyynikot julistavat, ettei koskaan ole otettu niin paljon kuvia kuin digiaikana, eikä koskaan niin huonoja kuvia.

Seuraava mullistus oli kännykkään ilmaantunut korkeatasoinen kamera. Taas kuvien määrä lisääntyi, taas otettiin paljon eritasoisia kuvia, mutta samalla kuva menetti säilytysarvonsa. Kuvasta tuli kertakäyttötavaraa. Se otettiin, näytettiin ehkä toiselle ja poistettiin. Kuva oli tehtävänsä tehnyt. Muutamat onnekkaat otokset päätyivät some-sivuille, viihdyttivät hetken ja hautautuivat arkistoihin. Nekin olivat tehtävänsä tehneet.

Mitä ovat sitten uudet tekniikat, joista alussa kerroin? Kautta aikojen kuvia on pyritty parantelemaan, retusoimaan. Alkuaikoina mustavalkokuvia väritettiin, muotokuvien taustoja maalattiin uudelleen, ryppyjä tasoitettiin ja luomia poistettiin. Digiaikana Photoshopin kaltaiset ohjelmat tekevät epäonnistuneestakin kuvasta kelvollisen. Kuvia muokataan ja muutetaan, saadaan yhdisteltyä ja manipuloitua monella tavalla. Myös jo kuvaustilanteessa pyritään vaikuttamaan kuvan laatuun. Ennen käytettiin suodattimia linssin edessä, nyt kameroiden monipuolisia automaattisia ominaisuuksia.

Näyttelyni kuvissa tekniikkana oli pinoaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että kamera ottaa kohteesta useamman kuvan eri tarkennuspisteillä ja yhdistää sen jälkeen automaattisesti kuvien tarkat alueet lopulliseksi kuvaksi. Näin kuvaan saadaan laajempi syvyysterävyys kuin yksittäisen kuvan ottamisen yhteydessä olisi mahdollista. Menetelmä on yleistymässä vauhdilla ja pian näemme yhä terävämpiä otoksia. Tämä tekee varsinkin makrokuvauksesta näyttävää. Ihmissilmä muuttaa tarkennusetäisyyttä koko ajan ja niin aistimme kuvan todellisuutta terävämpänä. Nyt sen tekee kamerakin ja näyttää samalla kertaa kaikki siirtovaiheet.

Uskomatonta! Keksintö ei ole uusi, mutta ennen kuvien kokoaminen on pitänyt tehdä tietokoneen ohjelmalla, nyt sen tekee kamera itse. Muitakin uusia tekniikoita on tulossa. Niiden yleistymistä odotellessa, nautitaan pinoamisen tuomista syväterävistä kuvista.’