Vappua!

’Tähän aikaan toivotetaan iloista, hyvää, onnellista, hauskaa jne. vappua, säästä huolimatta. Tätä kaikkea toivotan minäkin lukijoilleni! Vappu on saanut meidän elämässämme eräänlaisen käännekohdan merkityksen. Puhutaan ajasta ennen vappua, jolloin on vielä kylmää ja koleaa sekä ajasta jälkeen vapun, jolloin kesän pitäisi jo alkaa ja lomien olla lähellä. Monesti näissä petytään, kun takatalvi hyytää loma-aikeet ja kylmä viima siirtää kesän alkamista.

Itse hurahdin huhtikuussa toivottamaan kevään ja kesän tulevaksi lähtemällä epävirallisesti 1000 lajia kampanjaan. Tämähän on FB:n ryhmä, joka kannustaa ihmisiä tarkkailemaan luontoa monipuolisesti ja keräämään tunnistettavasti eliölajeja sivuilleen. Itse en ole FB:ssä, enkä tämän vuoksi sinne myöskään liity, mutta halusin kokeilla, kuinka vaikeaa tuon tavoitteen saavuttaminen on. Siitä johtuu tuo sana epävirallinen. Rakentelin taulukkoon lajilistoja ja perään pari saraketta päivämäärää ja summalaskua varten. Valmiit listat sain putkilokasveihin, sammaliin, jäkäliin, sieniin ja lintuihin jo koneellani valmiina olevista listoista, hyönteiset, nilviäiset, kalat ja nisäkkäät sun muut on sitten kirjoiteltava laji kerrallaan.

Kun koiran kanssa liikkuu paljon, löytyy paljon lajejakin. Muistiin ne on kuitenkin maastossa merkittävä, niin nopeasti tahtoo unohdus viedä löytöjä mennessään. Hämmästyin, kun kuvittelin asian olevan vain läpihuutojutun onhan sivuillani 750 putkilokasvia, yli 500 sammalta ja parisataa jäkälää sekä sientä. Pianhan nuo löytää ja merkitsee muistiin. Mutta näin se ei tietenkään ole, jos vähänkin on asiassa kriittinen. Mielenkiintoista etsimisessä on ollut, että nyt huomaa, kuinka kevät todellakin vyöryy esiin maasta. Pienet hennot taimet putkahtelevat maanpintaan ja niistä lajin tunnistaminen asettaa haastetta. Voisihan ne vasta kesälläkin merkitä, mutta hauskaa on ollut etsiä ja tunnistaa vasta nousevia kasvin taimia tai koettaa pitää muurahainen mikroskoopin alla lajin varmistamiseksi tai sulatella suon rahkasammalta sormien välissä.

Lajeja on huhtikuun aikana kertynyt reilut neljä sataa, joten tavoite tulee kyllä täyteen, mutta niin kuin sanoin, ei se ihan läpihuutojuttu ole. Tässä on huomannut, kuinka huonosti tuntee esim. hyönteisiä tai kuinka paljon voisi havaintomaailmaansa avartaa pitämällä aistit valppaina kulkiessaan. Suosittelen kokeilemaan, vielä ehtii mukaan. Ja todellakin tämä ei vaadi yhteisöllisyyttä, vaikka sen kautta kieltämättä saattaisi saada vinkkejä ja ehkä pientä kilpailullisuuttakin, jos sitä kaipaa.

Joka tapauksessa: Mukavaa vappua kaikille!’

Homo Deus

’Kun nykyihminen, Homo sapiens, katoaa neandertalilaisen serkkunsa tapaan, valtaa maan dataismiin uskova ihmislaji, Homo deus. Tämä on uusi ihminen, jonka elämää säätelevät algoritmit ja joka palvelee näiden luomaa maailmaa samalla tavalla kuin ennen vanhaan ihmiset palvelivat Jumalan tai jumalien luomaa maailmaa. Israelilainen historioitsija ja filosofi Yuval Noah Harari jatkaa kirjassaan ihmiskunnan kehityksen seuraamista nykyhetkestä eteenpäin. Mikä meitä odottaa? Onko ihmisellä enää tulevaisuutta, vai katoammeko esi-ihmisten tapaan evoluution edetessä menneisyyteen. Mielenkiintoinen pohdinta, joka kannattaa lukea, muttei kaikkea sokeasti uskoa.

Tietokirja on Sapiens-kirjan jatko-osa ja käsittelee ihmisen mahdollisuuksia nyt ja tulevaisuudessa. Samalla luodataan oikeastaan koko ihmiskulttuurin historia pohjana tulevaisuuspohdinnalle. Kirjassa on kolme osaa:

– Homo sapiens valloittaa maailman
– Homo sapiens antaa maailmalle merkityksen
– Homo sapiene menettää kontrollin

Kirja pohtii syvällisesti uskontojen ja tieteen suhdetta. Aluksi ihminen vähitellen ottaa haltuunsa maapallon. Hän luo kulttuurin kirjoituksen ja rahan kautta, mutta samalla riitaantuu, sairastuu ja on vaarassa tuhoutua kokonaan. Lopulta hän voittaa vastoinkäymiset: sodan, nälän ja kulkutaudit, niin että tällä hetkellä eletään parhaassa mahdollisessa ympäristössä näiden suhteen. Jokaista on edelleen, mutta vähenevässä määrin, ne ovat hallinnassa. Kun näistä ei enää tarvitse välittää Homo sapiens ottaa tavoitteekseen kuolemattomuuden, onnen ja lopuksi jumaluuden. Kun enää ei tarvitse parantaa, päästään tieteen keinoin muokkaamaan ihmistä paremmaksi, siirretään kuoleman rajaa etäämmälle, voidaan elää onnellisempaa elämää ja päädytään lähemmäksi jumalia.

Kirjoittaja pohtii laajalti ihmisen hermotoimintaa ja käyttäytymistä. Hän toteaa, ettei ihmisellä ole sielua, koska tiede ei ole sitä löytänyt, mutta ei myöskään tietoisuutta, koska sen mekanismia ei ole pystytty vielä selvittämään. Lopuksi hän heittää romukoppaan myös ihmisen vapaan tahdon, koska se ei toimi. Hän päätyy orgaanisiin algoritmeihin, joiden kautta elämä maailmassa toimii. Nyt voidaan siis hylätä vanha teistinen uskonnollisuus ja myös uudempi valistuksen aikana syntynyt humanistinen näkemys ja tällä hetkellä vallitseva liberalismi, koska algoritmit hallitsevat maailmaa ja tiede pystyy luomaan niitä kaiken aikaa lisää. Päädytään dataismiin. Kun se viedään pidemmälle, sisäiset ja ulkoiset algoritmit hallitsevat kaikkea, myös ihmistä ja lopulta ihmistä ei enää tarvita. Se on Homo sapiensin loppu lajina.

Hyvin mielenkiintoinen ja taitavasti kirjoitettu kirja. Tietenkään ei kaikkeen pidä sokeasti uskoa, mutta jäljet osoittavat jo nyt kirjoittajan pohtimaan suuntaan. Kirja on kirjoitettu muutama vuosi sitten, jolloin Obama vielä istui läntisen mahdin puheenjohtajana eikä Trumpin ajasta tietdetty mitään. Silloin ei puhuttu Facebookin vuotamista henkilötiedoista eikä maailman suurten datahirmujen haavoittuvuudesta eikä uhasta. Niinpä oli mielenkiintoista lukea, kuinka näiden muutaman vuoden aikana Hararin luomat visiot ovat alkaneet toteutua. Algoritmit luovat meille mielikuvia, vaikuttavat mielipiteisiimme, keräävät tietoa eli dataa suuriin yksiköihin ja ajavat sieltä sopivia toimintamalleja meidän ihmisparkojen pään menoksi ja toiminnan yllykkeeksi. Vielä toivottavasti kuitenkin ihmisohjauksessa. Jos loppukin kirjoittajan visioista etenee samalla vauhdilla, lyö dataismi itsensä läpi ihan lähiaikoina. Se on meidän uusi uskontomme, joka oikeastaan näkyy jo nyt ihmisten käyttäytymisessä. Ei olla entiseen tapaan riippuvaisia alkoholista, tupakasta ja huumeista, vaan datasta. Kännykkä tai tietokone on koko ajan oltava saatavilla, ollaan online-tilassa ympäri vuorokauden, koko ajan algoritmien vallassa. Monet tekniset uudistukset johtavat vähitellen siihen, että yhä useammin algoritmit ohjaavat toisiaan ja robotteja, jotka valtaavat maailman.

Kirjan teksti on joustavaa ja mielenkiintoista. Vaikka kaikkea ei ymmärräkään, pysyy kuitenkin hyvin vauhdissa mukana. Kirjoittaja suhtautuu kunnioittavasti vanhoihin käsityksiin, uskomuksiin ja ihmisten ajatuksiin. Hän tuo oman näkemyksensä esiin selkeästi, mutta ei hylkää mahdollisuutta olla väärässä. Aika näyttää, kuka jää jäljelle ja kuka hallitsee maailmankaikkeutta, jos ihmisen evoluutio päättyy tänään, huomenna, sadan vuoden päästä.

 Harari, Yuval Noah: Homo Deus, huomisen lyhyt historia. Bazar, 2017, suom. Jaana Iso-Markku. 445 s.

Orkideat kutsuvat

Ophrys bombyliflora

’Vuosi sitten sain olla Etelä-Italiassa Garganossa etsimässä ja kuvaamassa eurooppalaisia orkideoja, suomalaisittain kämmeköitä. Matka oli antoisa ja löydöt huonoista säistä huolimatta hienoja. Tässä muutama otos tuolta retkeltä:

Ophrys holosericea

Ophrys tenthredinifera

palokämmekkä (Orchis ustulata)

Italiankämmekkä (Orchis italica)

Ophrys scolopax

Ophrys passionis

Ophrys bertolonii

Ophrys oestrifera

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tällä viikolla matka suuntautuu Rohdokselle kämmekät mielessä. Tässä kasviryhmässä on yleensäkin paljon muuntelua ja vaihtelua. Orhot (Ophrys) tuntuvat olevan joka saarella omanlaisiaan. Kuvien italialaiset vaihtuvat taas uusiin, joilla kukan alahuulen kirjailut, karvoitukset ja peilit ovat erilaisia. Joskus tuntuu, että joka kyläkin on saanut oman lajinsa tai ainakin alalajin määrittäjästä riippuen. Sehän tekee hommasta mielenkiintoisen. Palattuani pistän vertailuun nyt löydettyjä, jos sitten löydämme mitään, nämä kasvit kun osaavat olla myös juonikkaita.

Toivossa on kuitenkin hyvä elää, sillä kaikkiaan Rohdoksen saarella on löydettävissä yli 50 orkideaa. Tosin kaikki eivät kuki samaan aikaan, mutta eiköhän kymmenessäkin ole tarpeeksi haastetta.’

Lumet väistyvät

’Edellisessä postauksessa oli vielä talven tuntu, nyt muutama päivä sen jäkeen alkaa tuntua siltä, että kevät on tullut. Lumet sulavat auringonpaisteessa ja vesisateessa, tien vierustalla purot solisevat ja linnut ovat virkeämpiä, vaikka varsinaista ryntäystä ei olekaan vielä näkynyt.

mustakehräjäkälä

Kävin ensimmäisellä kasviretkellä, Padankosken Kuparikalliolla. Jäätä pitkin on helppo hiihtää ja silloin pääsee suoraan veteen laskeutuvien kallioiden juurelle vaivattomasti. Tarkoitus oli tarkastaa ja keräilläkin niin sammalia kuin jäkäliäkin tällä retkellä. Kallion pinta oli kuiva ja lämmin. Sammalet olivat heränneet, mutta kuivuudessa painuneet koppuraan. Hieman lunta sulaksi käsien välissä ja vesi sammalten päälle, niin johan ne alkoivat turvota ja näyttää oikeanlaisilta. Kalliot tuottivat vain tavallisia sammallajeja, kuten harmosammal, karstasammal ja pohjankivisammal. Vähän varjoisammasta paikasta löytyi taljaruostesammal ja kivikutrisammal yhdessä lehtoritvasammalen kanssa. Ne kielivät kallioperän ravinteisuudesta.

rantakarttajäkälä

Enemmän kuitenkin tällä kertaa kiinnitin huomiota jäkäliin, joita kallion pinta oli kertavanaan. Lehti- eli makrojäkälistä muistiin jäivät karpeet, jauherustojäkälä ja epämääräiset tinajäkälät. Kuvasin joitakin rupijäkäliä. Kuvissa näkyy saalis. Näissä ongelmaksi muodostuu näytteen irrottaminen kalliopinnasta. Monesti koteloon saa vain epämääräisiä muruja, sillä aina ei ole mahdollisuus irroittaa kalliosta kivistä liuskaa, jolla jäkälä kasvaa. Taltta ja vasata ovat kyllä hyvät apuvälineet.

vainiomannajäkälä

Retken jälkeen kerätyt näytteet tulisi määrittää ja lajit tunnistaa, sijoittaa koteloihin ja tehdä muistiinpanot etikettiä varten. Kaikki muu sujuu rutiinilla, mutta määrittäminen ei ole ollenkaan helppoa. Jäkälien määrityksessä puhutaan kemiallisista reaktioista eli käytetään erilaisia reagensseja lajin määrittämisessä. Reagensseja harrastaja ei vain saa mistään, koska ne luokitellaan joko myrkyiksi tai muuten vaarallisisksi aineiksi. Siksi harrastaja jää kirjojen ja netin kuvien varaan ja määritys on silloin aina epävarma tai jopa virheellinen. Niin näidenkin kuvissa esiintyvien jäkälien kohdalla. Nykyään monet lajit määritetään joko elektronimikroskoopilla tai dna-analyyseilla. Nämä ovat tietenkin myös harrastajan ulottumattomissa.

määrittämätön

Kallioilta löytyi kuitenkin minulle kaksi uutta jäkälää, jos määritys on oikea. Tämähän näissä aina on vaikeutena, oikeellisuus. Joka tapauksessa jossain välissä teen sivut niin mannajäkälästä kuin karttajäkälästäkin. Yksi kuvista on edelleen nimeämättä, ehkä joku osaa auttaa tai jostain löytyy tällekin määritys.’

Ei oo veljeksiä

’ Näinhän sanotaan: Vuodet eivät ole veljeksiä! Kun katselin huhtikuun alun kuvia parilta viime vuodelta, sen näki selvästi. Me odotamme näihin aikoihin kevättä, lämpöä, muuttolintuja, elämän pursuamista niin kukissa kuin luonnossa muutenkin. Toisaalta olemme vihdoinkin saaneet nauttia kunnon talvesta. Vaikka lumi tulikin varsinaisesti vasta tammikuussa, niin helmikuun pakkasjakso, joka on jatkunut näihin päiviin saakka, on tehnyt talvesta kunnollisen, oikein vanhan ajan talven. 

Kuvan kaltaisista säistä saimme nauttia juuri mennen pääsiäisen aikaan. Hanget olivat vielä paksut, hohtavat ja osittain kantavatkin. Hiihtäminen oli nautinto. Jäällekin saattoi mennä sujuttelemaan, vaikka virtapaikkoja pitikin varoa, jäätilanne kun ei koko talvena ole ollut kovin kummoinen. Aurinko paistoi, yöllä oli liki parikymmentä astetta pakkasta ja päivällä muutama plusaste. Tästä ei ulkoilusää enää parane. 

Jokseenkin vuosi sitten otetussa kuvassa hanget ovat hävinneet, jos niitä olikaan, pellot kuivuneet ja kirkkaista aurinkoisista päivistä ei ole tietoakaan. Tällöin olin myös nähnyt tai kuullut jo toista kymmentä muuttolintua, tänä vuonna en ainuttakaan. Vielä ei ole näkynyt joutsenta eikä töyhtöhyyppää, uuttukyyhkyä, peippoa, kottaraista, telkkää, kurkea, hemppoa eikä hanhiakaan. Oikeastaan vain mustarastas voisi olla muuttolintu, mutta kun se on koko talven käynyt lintulaudalla. Kauniisti se on kuitenkin laulanut.

Tilastot kertovat, että maaliskuu oli kylmä ja sateinen. Vertasin Jyväskylän keskiarvotilastoja toisiinsa kolmelta vuodelta lämpötilan ja sadamäärän suhteen. Vuonna 2016 maaliskuun keskilämpö oli -0,6° (vaihtelu +10.9°, -12,6°) ja sademäärä 8,2 mm, vastaavasti vuonna 2017 -0,2° (+11,3°, -11,5°) ja 16,2 mm. Tänä vuonna luvut olivat -6,5° (+3,7°, -24,4°) ja 24,4 mm. Kovin on siis ollut kylmää ja sateista. Tämä on linjassa Ilmatieteenlaitoksen mittausten kanssa. Uutisissa kerrotaan maaliskuun olleen kylmin viiteen vuoteen, mutta myös aurinkoisia päiviä oli enemmän kuin aikoihin. 

Lapsuudesta muistan, kuinka kevät saattoi viipyä, mutta tulla sitten ryminällä. Näin voi olla tänäkin vuonna. Ainakin uutiset kertovat, että muuttolinnut odottavat Suomenlahden takana jo innokkaina. Kun sää lauhtuu ja tuuli käy suotuisasti, alkaa muutto ja kevät tulee. Ellei tule hiljainen kevät. Jo 60-luvulla Rachel Carson ennusti kirjassaant Hiljainen kevätettä tulee aika, jolloin linnut eivät palaakaan, saamme turhaan odottaa. Viime kesän koleus tuhosi pesinnän monelta linnulta ja se saattaa näkyä tänä vuonna. Toivottavasti ei kuitenkaan. Toisaalta olen kevään hiihtoretkillä ihmetellyt metsän hiljaisuutta. Vain tiaisia, niistäkin edustettuina ainoastaan tali- ja sinitiainen. Eletään kuitenkin toivossa.’