Jouluna

Näin se tämäkin vuosi on kulunut ja ollaan juhlan kynnyksellä. Niinpä haluan toivottaa kaikille lukijoille oikein

Rauhallista joulua!

Tarkoitus on jatkaa ensi vuonna ja olla ehkä vähän ahkerampi.


Maantieteen vangit

’Tämän vuoden ehkä mielenkiintoisin kirja ei kauan vanhene käsissä. Sen ahmii ja sitten sen lukee uudelleen huolella. Tim Marshall osaa vangita lukijansa, hän tekee vaikeastakin asiasta helpontuntuisen. Kuitenkin tämänkin kirjan jälkeen pohdittavia asioita maailmanpolitiikkaan jää. Maapallolla monet maat ovat kautta historiansa olleet maantieteensä vankeja. Suomestakin sanotaan, ettemme voi maantieteellemme mitään, naapurimme ovat ne, jotka ovat. Myös vuoret, joet, tasangot, autiomaat, meret luovat rajoja ja aitoja valtioiden välille. Ne vangitsevat taakseen, mutta myös suojaavat valloittajilta, estävät aatteita, luovat uusia kulttuureja. Maantiede on mielenkiintoista.’

Kirjan alaotsikko on Kymmenen karttaa, jotka kertovat kaiken maailmanpolitiikasta. Voisi ajatella, että maailmanpolitiikasta on jo kaikki oleellinen kerrottu, mennyt on mennyttä, nyt on nyt ja tulevaa voimme vain aavistella. Tämä kirja kääntää kaiken ymmärrettäväksi ja lukija alkaa oivaltaa, miksi asiat ovat niin kuin ovat. Harvoin tietokirja roikkuu myydyimpien listan kärkipaikoilla, varsinkaan tästä aiheesta kirjoitettu, mutta tämä tekee sen. Puoli miljoonaa myytyä kirjaa briteissä ja käännösoikeudet yli kahteenkymmeneen maahan kertovat, että kirja on jotain muuta kuin tavallista. 

Kirjan luvut käsittelevät vuorotellen kymmentä maapallon aluetta menneisyydestä nykyisyyteen ja kauas tulevaisuuteen. Saamme tietää, miksi jokin alue on ollut helppo asuttaa ja miksi jotain aluetta ei saa alistettua millään, vaikka monet ovat yrittäneet. Geopolitiikka vaikuttaa. Edelleen vuoret, suuret autiomaat, meret ja luonnonolosuhteet määrittelevät valtioiden alueita ja turvallisuutta. Napoleon, Kaarle XII ja Hitler eivät tunteneet tätä kirjaa ja he löivät päänsä Venäjän puolustukseen, geopolitiikkaan. Kun huoltoreitit venyvät satojen jopa tuhansien kilometrien pituisiksi, alkaa isokin armeija nikotella. Eurooppa kuljetti tavaraa ja sivistystä hyviä jokia pitkin sisämaahan, kun taas Afrikan mutaiset joet jättivät asutuksen rannikolle. Amerikka on suojassa joka taholta, Kiina vartioi tarkasti ulospääsyreittejään. Venäjälle Krim on tärkeämpi kuin luullaankaan. Monet tämän hetken pulmakysymykset saavat uutta ajateltavaa tämän kirjan kautta. 

Kirjoittaja käsittelee aihettaan leppoisasti ja siksi kirjaa on miellyttävää lukea. Monet vaikeatkin aiheet tulevat helppotajuisiksi ja ajatus alkaa luistaa. Muistettava on kuitenkin, että ei tämäkään ole sellaisenaan nieltävissä, itsekin pitää ajatella. Kuitenkin on muistettava, että englantilainen kirjoittaja on kansainvälisen politiikan asiantuntija ja toimittaja, joka on työskennellyt mm. BBC:ssä ja kirjoittanut aiheesta artikkeleita The Timesiin ja Guardianiin. Maailmalla kirja on saanut hyvän vastaanoton.

Helposti ajattelee, että geopolitiikka on menneen talven lumia. Nythän voidaan vuoret ylittää lentokoneilla, mantereet saavuttaa ohjuksin ja raketein tai sotkea jonkin maan preisdentinvaalit tietoliikennekeinoin. Näin on, mutta niillä ei valloiteta maailmaa, tarvitaan edelleen massoja ja nämä liikkuvat edelleen maita myöten. Silloin geologia astuu kuvaan. Kiina ja Intia ovat toistensa kovia kilpailijoita ja luulisi heillä olevan tai olleen rajujakin yhteenottoja kilpailussaan, mutta geopolitiikka tulee rajusti väliin kilometrien korkuisen Himalajan muodossa. Luulisi Venäjän olevan turvassa suuruudessaan, mutta alanko, joka jatkuu Länsi-Euroovasta Saksan ja Puolan kautta tasaisena aina Moskovaan asti luo väylän, jota sotilaiden on helppo kulkea. Se on uhka. Tosin juuri tämä väylä koitui niin Napoleonin kuin Hitlerinkin kohtaloksi. Huolto ei toiminut, kun matkat ovat pitkät. 

Tulevaisuuden taistelukenttä ainakin vertauskuvallisesti on Arktinen alue. Ilmastonmuutos sulattaa jäitä ja kilpailu alueen luonnonvaroista on alkanut. Kenen mannerjalustaan mikin alue kuuluu, kuka pääsee rikkauksia hyödyntämään ja suojaamaan tulevaisuuttaan? Geopolitiikan tarkkailu auttaa tässäkin.

Harvoin tavallisen tuntuinen kirja on pistänyt niin paljon ajattelemaan kuin tämä ja harvoin on saanut niin järkeviä vastauksia kuin tästä.

Suosittelen lämpimästi!

Marshall, Tim: Maantieteen vangit, suom. Jaana Iso-Markku. Atena, 2018. 335 s.

Kesän löytö

’Syksyn hiipuessa kohti talvea on nyt aika katsoa, mitä kesällä on tullut tehtyä. Tahtoo olla luonnossa liikkumisen aktiiviaika niin kiireinen, ettei ehdi edes kaikkia keräämiään näytteitä kunnolla määrittää.

Tänä kesänä tuli paljon liikuttua puronvarsilla ja koskipaikoilla pitkin Pirkanmaata. Ne ovat ennen jääneet vähemmälle huomiolle. Tästä syystä tuli kerättyä sammalnäytteitäkin enemmän kuin vuosiin.Yllättävin löytö tehtiin Virroilta. Koskipaikan kivikosta löytyi vanhan myllyn jäänteitä, kivirakennelmia sementtipintoineen ja louhittuja kalliopintoja, mutta myös vanhoja jo lahoamassa olevia hirsirakenteita.

Scapania apiculata

Koski osoittautui antoisaksi. Rannalta tuli kerättyä lahopuun päältä heti aluksi uusi laji isotihkusammal (Oncophorus elongatus). Laji ei oikeastaan ole muuten uusi, mutta vanha pikkutihkusammal (O. wahlenbergii) on jaettu kahtia ja todettu, että tämä nyt löytynyt onkin niistä yleisempi sisämaassa. Vanhaa muotoa ei täältä löytynytkään. Lahopuun sammalet olivat muutenkin mielenkiintoisia. Koskivesien kasteleman hirren päällä komeili tumma läikkä jotain maksasammalta ja kotona skoopin alla se osoittautui pikkukorvasammaleksi (Jungermannia pumilla). Kivillä sen vieressä oli runsaasti koskisiipisammalta (Fissidens pusillus) ja koskisammakonsammalta (Hygroamblystegium fluviatile).

Suurin yllätys odotti kuitenkin tähän asti varmaa määrittämistään. Lahon hirren päällä pieninä muutaman millin versoina kasvoi jokin kinnassammal. Scoopissa se näytti melko tavalliselta, mutta verson latvassa olevat gemmet kertoivat, ettei ihan tavallisesta lajista ole kuitenkaan kyse. Useiden tarkastelujen jälkeen voitiin todeta sammalen olevan kantokinnassammal (Scapania apiculata). Se on uhanalaistaulukoissa merkitty CR-lajiksi eli äärimmäisen uhanalaiseksi ja sillä on Pirkanmaalta ennestään vain muutama esiintymä eivätkä nekään kovin tuoreita.

Kantokinnassammalen lehden liuskat ovat teräväkärkiset ja ehytlaitaiset. Sen soluissa on voimakkaat trigonit. Paras tuntomerkki on kuitenkin pyöreät, yksisoluiset ja viininpunaiset gemmat verson latvassa. Sellaisia ei ole millään muulla kinnassammalella. Sammalen ilmoitetaan kasvavan mikroilmastoltaan jatkuvasti kosteissa paikoissa lahopuulla. Eli tässä on taas yksi metsien siistimisestä ja hakkuista sekä koskien raivauksesta ja lähteikköjen häviämisestä kärsivä sammal. Ei siis ihme, että se on CR-laji.

Sammalta tuskin olisi löydetty, jos näitä lahopuita olisi katseltu vain silmämääräisesti. Ohut suikale puukolla hirren pinnasta vuoltuna osoittautui tarpeelliseksi. Sitä tulisi tehdä useammin. Tällöin tulee kuitenkin varoa vuolemasta koko hirttä puhtaaksi. Sammalet onneksi ovat suotuisalla paikalla hyvin leviäviä ja harvoin niitä kasvaa vain yhtä versoa paikassaan.

Näin sammaltietous lisääntyy ja koko ajan oppii jotain uutta.’