5. viikko: Kivikynsisammal

’Nyt on esitelty neljä metsälajia ja on aika siirtyä välillä muihin biotooppeihin. Kynsisammalten suku (Dicranum) on monilajinen melko selkeä sammalryhmä (23 lajia). Lehdet ovat varresta joka suuntaan siirottavia, kynsimäisiä ja teräväkärkisiä, suoria tai käyriä. Kynsisammalia tapaa yhtenään niin metsistä, kallioilta, soilta kuin tunturipaljakoiltakin. Monet ovat kasvupaikkasuhteittensa puolesta laaja-alaisia, mutta on sitten hyvin spesifejäkin lajeja. Nyt esiteltävä sammal on yleinen monenlaisilla paikoilla, mutta useimmiten sen löytää kivillä tai kallioilla.’

Kivikynsisammal on yleisimpiä sammaliamme. Sen löytää kallioilta, lohkareilta, metsämaalta, polkujen varsilta, jopa lahopuulta.

Sammal on noin 5 cm korkea ja muodostaa tiheitä, pystyjä kasvustoja, joissa usein on myös käyriä pesäkkeitä.

Sammal on joskus vaikea erottaa muista kynsisammalista. Sillä on suorat alle sentin pituiset kärjestä hampaiset lehdet.

Kivikynsisammal kasvaa koko maassa.

Lämpösumma

’Kun katselee yllä olevaa kuvaa, tuntuu mahdottomalta, että viime kesän lämpö olisi koskaan hellinyt tätäkin paikkaa. Parinkymmenen asteen pakkanen, pohjoisviima ja tykkylumipatjat puiden päällä kertovat paitsi kylmästä niin myös elämän vaikeista olosuhteista täällä pohjoisessa. Missä on ilmastonmuutos kahden kolmen asteen keskilämpötilojen nousuineen? Missä on sulavat jäätiköt ja maata valtaavat uudet eliölajit?

Tässäkin on totta kai katsottava kokonaisuutta. Viimeisin Luonto-lehti kiteyttää Antti Halkan artikkelissa tämän hetkisen vuotuisen totuuden. Viime vuoden lämpösumma oli mittaushistorian suurin suuressa osassa maata. Se ylitti Etelä-Suomessa 1900 astepäivän rajan. Tämä vastaa pitkäaikaisten keskiarvojen mukaan eteläisen Saksan olosuhteita.

Tämä lämpösumma muodostuu, kun lasketaan vuorokauden keskilämpötilat yhteen kasvukauden (> 5°) ajalta. Viime talvi oli melko normaali pakkasjaksoineen ja kevät oli jopa myöhässsä normaalista. Niinpä lopulta kevät jäi lähes väliin, kun kesä alkoi jo toukokuun alussa. Tämä kuukausi olikin ylivoimaisesti lämpimin ja sama jatkui pitkälle syksyyn saakka. Lämpösummat olivat kesällä käsittämättömät. Jos näin jatkuu, on seurauksena Etelä-Suomessa nykyisen Unkarin kaltainen ilmasto ja Lapissakin siirryttäisiin Balttian maiden tasolle.

Mitä tämä sitten tietäisi luonnolle? Tuskin maamme lajisto kerta heitolla muuttuisi tuossa mainittujen maiden lajistoon, mutta muuttuisi varmaan vähitellen. Nyt jo ennustetaan sakaalin tuloa maamme nisäkäslajistoon, samoin villisian yleistymistä. Virossa vaanii moni laji siirtymistä lahden yli niin kuin esi-isämme aikoinaan. Uudet lajit ovat vallanneet maatamme historian aikana jatkuvalla syötöllä. Ihmiset ovat tuoneet mukanaan niin hyöty- kuin rikkakasvejakin, joista osa on vakiintunut muinais- tai uustulokkaina lajistoomme, osaa pidetään vieraslajeina, jotka aikanaan saavat vahvemman statuksen ja kuuluvat maamme vakinaiseen lajistoon.

Hyvää vai huonoa? Vastaus voisi olla ympäripyöreä, sekä että. Uudet lajit rikastuttavat luontoamme, mutta samalla ne ajavat alkuperäisiä lajeja ahtaammalle. Paljon käytetty esimerkki on naali, joka elää pohjoisilla tuntureilla eikä pääse enää pohjoisemmaksi, kun Jäämeri tulee vastaan. Sakaali ajaa kettua pohjoiseen ja kettu naalia. Ravinto ei riitä kaikille samoilla alueilla. Kasveissa on monia vastaavia esimerkkejä. Tunturikasvisto köyhtyy tulokkaiden vallatessa kasvupaikkoja ja olosuhteiden huonotessa. Kokonaan toinen asia on pienet taudinaiheuttaja, piensienet, homeet, ruosteet, härmät. Pienikin voi olla vaarallinen suurelle puulle, kun se valtaa sen yhteytäävät pinnat ja puu surkastuu pois. Näin on käynyt jo muutaman jalon lehtipuun kohdalla, joita uudet sienitaudit vaivaavat. Esimerkkejä löytyy muitakin. Kuinka käy viljojemme, kun noet ja ruosteet lisääntyvät? Tarvitaanko voimakkaampia kasvinsuojeluaineita? Niillä vain on niin surkean huono maine.

Luonto muuttuu ympärillämme, lämpö lisääntyy, lajit vaihtuvat. Ihmisen on sopeuduttava tähän tai hillittävä ilmastonmuutosta. Nykymenolla ei hyvää seuraa. Alakuva on viime kesältä. Luonto kukkii, lämpö hellii, elämä sykkii. Tällaiselta haluamme monen asian näyttävän.’

4. viikko: Metsäliekosammal

’Vielä löytyy tälle 4. viikollekin yksi yleinen metsäsammal. Liekosammalet jäävät usein edellisten tutumpien varjoon, mutta niittyliekosammal on yleisin pihanurmikoiden sammal ja tämä sukulaisensa viihtyy yleisenä rehevissä metsissä. Se on niin näyttävä, että joskus sitä jää jo senkin vuoksi ihailemaan, varsinkin silloin, kun se kiipeää suuren haavan tyveä ylöspäin jopa metrin korkeudelle peittäen komeasti koko rungon. Tällöin sen voi nähdä näin talvellakin varsinkin, jos metsässä ei ole kovin runsaasti lunta. Kannattaa siis lähteä etsimään.’

Tämän sammalen voi löytää lehdoista ja lehtomaisilta kankailta. Joskus se voi suotuisissa paikoissa muodostua metsän valtasammaleksi.

Sammal voi tulla yli 10 cm pitkäksi. Se kasvaa nimensä mukaan suikertaen muodostaen yhtenäisiä joskus laajojakin kasvustoja.

Liekosammal on epäsäännöllisesti haarainen. Verson latva on tupsumainen, mikä on hyvä tuntomerkki.

Sammal kasvaa lähes koko maassa, mutta tuntureilta se puuttuu.

Nimistöt

’Taas eletään sitä aikaa, jolloin julkaistaan uudet tilastot lajien uhanalaisuudesta. Samalla päivitetään eliöiden tieteellinen nimistö. Uhanalaisselvitykset tehdään kymmenen vuoden välein ja näyttää sitä, että uudet nimetkin seuraavat tätä tilastointia. Ainakin itse olen näin huomannut tai sitten seuraan nimistön muutoksia vain niinä aikoina kun päivitän tietojani uhanalaisuudesta. Joka tapauksessa taas olen joutunut käymään kaikki Luopioisten putkilokasvit, sammalet ja jäkälät läpi nimistön suhteen. Osa on vielä tekemättä, mutta talven mittaan sekin selvenee. Mikrosieniä en ole tarkastanut, koska toiveiden mukaan ensi keväänä ilmestyy PUTTE-ohjelmassa näitä puutteellisesti tunnettuja eliöitä koskeva uusi kirja. Odotan sen ilmestymistä ja käyn sitten mikrosienilajien nimistön läpi.

Miksi sitten nimet muuttuvat? Harrastajan kannalta se on tylsää, kun on opeteltava uusi nimi tutuksi käyneelle lajille. Eikö vanha nimi kelpaisi? Kyllähän se kelpaa, mutta vain synonyymina ja kaikki lähdeteokset eivät näitä synonyymeja ilmoita. Siksi pysyäkseen ajan tasalla on opeteltava uusi nimi. Sammalten kohdalla se koski yli kuuttakymmentä Luopioisista löydettyä lajia. Syy on tutkimuksessa. Viime aikoina lajistoa on käyty läpi DNA-tasolla ja niin vaan on käynyt, että jotkin morfologialtaan samaan ryhmään sijoitetut lajit eivät sen jälkeen enää kuulukaan samaan ryhmään. On annettava uusia nimiä suvuille ja lajeille. Tässäkin pätee sitten ikämäärite, vanhin nimi jää vallitsevaksi. Näin kun vasta on oppinut, etteivät kaikki suikerosammalet olekaan Bracytechium-sukuun kuuluvia, vaan osa kuuluu Sciuro-hypnumeihin, niin nyt taas on opeteltava uutta. Varsinkin maksasammalissa tämä näkyy. Lovisammalet (Lophozia) on jaettu moneen sukuun, on Barbilophozia, Heterogemma, Isopaches, Lophoziopsis, Neoorthocaulis, Obtusifolium, Oleolophozia, Orthocaulis, Portolophozia, Schizophyllopsis, Schiljakovia, Schiljakovianthus ja tietenkin vanha Lophozia myös kuuluu joukkoon. Aikaa myöten nämäkin painuvat mieleen, mutta hitaasti.

Jos haluaa tietää uudet tieteelliset nimet tuntemilleen lajeille, niin juuri viime viikolla on julkaistu laaja tiedosto maamme lajeista laji.fi-sivustolla. Se löytyy tämän osoitteen kautta. Exel-taulukko on kovin laaja ja siinä on paljon sarakkeita, mutta sen voi muokata melko helposti omanlaisekseen ja noukkia sieltä ne ryhmät erilleen, joista on kiinnostunut. Sammalten osalta Sammaltyöryhmä on tehnyt erityisen hienoa työtä jo vuosikausia ja julkaissut taas kerran viime vuoden lopulla listan maamme sammalista niin eliömaakunnittain kuin metsäkasvillisuusvyöhykkeittäinkin. Ne löytyvät tältä sivustolta. Siellä luettelot ovat sekä pdf- että exel-muodossa ladattavissa omalle koneelle tai tulostettavissa.

Nimistöt muuttuvat ja vaikka joskus tuntuu, että kiusallaan, niin kai täytyy myöntää, että jos kerran asioita tutkitaan tarkkaan, niin täytyy tiedonkin olla tarkkaa. Opetellaan siis taas, ettei Anastrophyllum hellerianum enää olekaan se vaan sen uusi nimi on Crossocalyx hellerianus (kuva).’

3. viikko: Sulkasammal

’Tämän viikon sammal on oma suosikkini ja luulenpa, että se on sitä monelle muullekin. Sammal on paitsi kauniin värinen, niin myös symmetrisyydessään ja puhtaudessaan kaunis katsella laajoina kasvustoina. Olen ottanut siitä lukemattomia valokuvia ihan vain omaksi ilokseni. Tiettävästi sammalta ei ole käytetty mitenkään hyödyksi, mutta joissakin piirroksissa ja taideteoksissa olen sen kyllä nähnyt. Tämä sammal kannattaa ilman muuta etsiä ensi kesänä. Se on helppoa, kunhan menee oikeanlaiseen metsään. Varmasti löytyy!’

Sulkasammal on metsien kauneimpia sammalia. Se kasvaa yleisenä varjoisissa ja kosteissa metsissä.

Kooltaan sammal on alle 10 cm korkea ja muodostaa tiheitä limittäisiä kasvustoja kivien päälle ja mättäille.

Sammal on litteä, kahteen suuntaan sulkamaisesti haaroittunut. Sen latvaosa on kauniin vihreä ja alaosa vähitellen ruskettuva ja maatuva.

Sammalta tavataan lähes koko maasta tuntureita lukuunottamatta.

Viiden meren kansa

’Talven sydän on lukuaikaa. Olen kahlaillut suuren määrän erilaisia kirjoja läpi. Niistä osa on ollut vanhoja romaaneita, joita latailin lukulaitteelle, osa on viime syksyn uutuuksia ja osa tietopuolisia tutkielmia. Mieleenpainuvin taisi olla otsikossa mainittu kirja, joka ilmestyi viime vuonna aivan minulta pimennossa. Törmäsin kirjaan sattumalta. Risto Isomäki on yksi suosikkikirjailijoistani, sillä hän ei vain kerro tarinaa, hän myös pitää sen todentuntuisena eli taustat ovat kunnossa. Ekologia, ympäristö ja historia puhuvat hänen kirjojensa kautta, niin tässäkin teoksessa. Liitän muutamia huomioita kirjasta tähän mukaan.’

Kirja koostuu seitsemästä fiktiivisestä novellista maamme historiasta. Tarinoissa on tämän hetken tietämykseen perustuva pohja, jonka päälle kirjailija on luonut kertomuksensa muinaisista kulttuureista ja niiden asukkaista. Tarinat poikkeavat melko paljonkin kouluissa opetettavasta historiankirjoituksesta ja ovat monesti kirjailijan päättelyn ja syy-seuraussuhteiden aikaansaamaa kudelmaa. 

Kirja alkaa jään sulaessa 11 000 vuotta sitten pohjoiseen nahkakanooteilla matkaavien ihmisten asettumisesta merestä paljastuvalle rannikolle. He ovat kaukaa tulleita hylkeenpyytäjiä. Pohjana on meidän geeniperimässämme oleva viite Espanjan alueen baskeihin. Seuraavana siirrytään metsästäjäkulttuurin tuloon. Hylkeenpyytäjä lähtee hakemaan itselleen puolisoa markkinoilta ja tutustuu uudenlaiseen kulttuuriin. Vielä sen aika ei ole hylkeenpyytäjien yhteisöön tullut, sillä valtava tsunamiaalto pyykii meren pohjoisosia ja suuri osa hylkeenpyytäjistä saa surmansa. Seuraavana siirrytäänkin jo Kalevalan aikaan. Tarinan henkiöt tulevat sieltä, matkaavat lohikäärmeen, auringon pojan, perässä meren yli Saarenmaalle ja löytävät Kaalin kraaterin ympäriltä raudan, josta tulee tärkeä kauppatavara, koska taivaasta tullut rauta on vanhaa järvimalmia parempaa, nykyaikaisen teräksen luokkaa. Tarinan muodon saavat myös kaukaa skyyttien maasta saapuvat muinaiset kansanosat, jotka joutuvat lähtemään persialaisten tai roomalaisten ajamina pohjoiseen. Selvitäkseen hengissä talvesta heidän on sulauduttava paikalliseen väestöön, joka elää vielä keräilykulttuurissa. Tulokkaat tuovat kuitenkin mukanaa maanviljelyn ja karjankasvatuksen. Meidän perimässämme nämä tulokkaat näkyvät selvemmin kuin muissa sukulaisissamme. Sen vuoksi olisimme kauempana saamelaisista kuin esim. unkarilaiset. Kirjan viimeiset kertomukset sijoittuvat sitten maamme tunnetun historian alkuaikoihin, ristiretkiin, jossa vanha kulttuuri raa’asti tuhottiin uuden tieltä. Muinaiset rakennelmat purettiin, karsikkopuut kaadettiin ja ihmiset pakotettiin vieraan vallan alle. Viimeisessä luvussa kerrotaan Liivinmaan kronikka uudelleen mukana olleen silmin. Tässä ristiretkessä tuhottiin Saarenmaan Kaalin kraaterin luomiin uskomuksiin perustuva kulttuuri häpeällisellä tavalla. Taustaa tähän kirjailija on saanut Runebergin Sotilaspoika runosta. 

Kirjan viimeiset sivut ovat sitten taustojen selvitystä. Kirjailija kertoo mihin tutkimuksiin hänen ajatuksensa kertomuksissa liittyvät ja vaikka kertomusten henkilöt ovat täysin keksittyjä, niin olosuhteet ja tapahtumat ovat tutkimusten valossa mahdollisia. Tietenkään kaikkea ei tiedetä, koko ajan tulee uutta tietoa ja uusia tutkimusmahdollisuuksia. Jokin saattaa romuttaa kokonaan kertomuksen taustan tai tuoda esiin uusia vahvistuksia siihen. Se mitä tänään opetetaan, on huomenna historiaa. Ainakin minulle näissä kertomuksissa ja niiden taustoissa oli paljon uutta tietoa ja uutta ajateltavaa. Esimerkiksi skyyttien tarina oli aivan outo ja kuitenkin se saattaa olla täysin mahdollinen. Monet tutkimusseikat puoltavat tätä ajatelmaa. Tämä tarina viehätti erityisesti, koska kirjailija ei kertonut sitä puhki. Ristiretkiin liittyvät tarinat olivatkin jo enemmän tunnettuja muista yhteyksistä eikä niissä ollut sellaista viehätystä kuin näissä varhaisemmissa kertomuksissa. 

Kirja on hyvä luku- ja tietokirja historiasta kiinnostuneille ja miksei muillekin.

Isomäki, Risto: Viiden meren kansa. Into, 2018. 333 s.

2. viikko: Metsäkerrossammal

Tämän viikon sammal lienee myös kaikille tuttu. Kerrosammal opetetaan jo koulussa. Sen ulkonäkö on antanut sille nimen ja eipä sitä voi oikein mihinkään yleiseen sammaleen sotkea. Laajoja kerrossammalkasvustoja voi löytää kuusivaltaisista metsistä. Itse ihailen sitä aina keväällä, kun uudet puhtaanvihreät versot alkavat kasvaa edellisvuotisten niskasta ja itiöpesäkkeet työntyvät esiin. Tyveltä se kuolee, latvasta kasvaa, niin kuin monet muutkin sammalet. 

Kerrossammal on metsien yleisimpiä sammalia. Sen voi tavata tuoreista kangasmetsistä, korvista ja lehdoista.

Sammal on kooltaan alle 10 cm korkea ja kasvaa suurina, löyhinä kasvustoina. Se kasvattaa uuden kerroksen joka vuosi edellisen päälle, alemmat maatuvat vähitellen.

Nimensä mukaan tämä sulkamainen sammal kasvaa kerroksittain. Se on myös hyvä tuntomerkki sammalen tunnistamiseen.

Sammalta tavataan koko maasta.

1000 lajia

Viime kevättalvella kuulin Fb:ssä olevasta haasteellisesta kampanjasta kerätä vuoden aikana havainnot 1000 suomalaisesta lajista. En kuulu kyseisen median käyttäjiin, mutta innostuin kokeilemaan asiaa ja merkitsemään taulukkoon muistiin havaintojani. Tuhatta lajia pidin hyvinkin mahdollisena, mutta en arvannut, ettei se ollut edes vaikeaa.

Toukokuun lopulla lajimäärä oli täynnä ja tavoitteeksi pistin kerätä samalla kertaa toiset tuhat lajia. Se ei ollutkaan enää aivan yhtä helppoa. Syyskuun lopulla se oli kuitenkin kasassa. Nyt on aika tehdä lopullinen laskenta. Merkitsen tähän lajimäärät ryhmittäin sen mukaan kuin taulukotkin tein:

  • Putkilokasvit      728 lajia
  • Sammalet          393 lajia
  • Jäkälät               174 lajia
  • Hyönteiset         232 lajia
  • Linnut                167 lajia
  • Nisäkkäät            17 lajia
  • Sienet                383 lajia
  • Muut eliöt             64 lajia

Yhteensä vuodelle kertyi siis 2158 lajia.

Kasvimaailman tuntemus tietenkin johdatti lopputulokseen. Sen huomaa siitä, että vaikka hyönteisten määrä on moninkertainen kasvien määrään verrattuna, niin tämä sarake jäi melko vaatimattomaksi. Sienten osuus sekin voisi olla paljon suurempi, mutta kun ei tunne niin ei tunne. Tässä osiossa sain määritysapua ehkä eniten. Pari retkeä asiantuntijan kanssa nosti lajilukua kymmenillä. Jospa ainakin nämä lajit tuntisi jatkossa, kuten kuvan kurttusienen. Ryhmään muut eliöt kuuluu matoja, kaloja, matelijoita, hämähäkkejä yms. Lukumäärä voi vielä nousta, jos tilastoon hyväksytään tämän vuoden puolella viime vuonna kerätyistä näytteistä määritetyt lajit. Sammalnäytteitä on muutamia määrityksessä, valokuvia on katsottavana ja muutama hyönteinenkin on asiantuntijoiden syynättävänä. Itsellä on nimi ehdolla, mutta epävarmuus määrityksen oikeellisuudesta ajaa tarkistamaan asian.

Tämän kaiken tarkoituksena ei suinkaan ole kilpailla lajimäärissä, vaan ajatuksena on lisätä tuntemusta, huomata kuinka valtavasti luonnossamme on lajeja ja kuinka huonosti loppujen lopuksi me tunnemme niitä. Itsekin luulin näkeväni ja tuntevani paljon enemmän, kun sitten lopulta toteutui. Monet tututkin eläimet, kuten siili, jäivät puuttumaan ahkerasta tarkkailusta huolimatta ja toisaalta löytyi paljon uusia mielenkiintoisia lajeja esim. kotiloiden maailmasta. Nyt voin etsiä niitä oikeista paikoista, tunteakin ja löytää uusia. Näin oma tietämys lisääntyy ja lajien levinneisyydestä saadaan uutta tietoa. Tämä tietenkin edellyttää, että löydöistä kerrotaan eteenpäin. Siihen hyvä väylä on Suomen lajitietokeskuksen sivusto, laji.fi, jonne löytönsä voi kirjata. Toinen tapa on kerätä näyte ja toimittaa se johonkin yliopistolliseen museoon. Tämä onnistuu parhaiten kasvien ja sienten kohdalla.

Nyt uuden vuoden alkaessa en enää lähde uudestaan samaan lajilistan tekoon, mutta jonkinlaisena lupauksena voisi yrittää löytää tänäkin vuonna itselle uusia lajeja ja kartuttaa näin tietämystään. Suosittelen muillekin.

1. viikko: Seinäsammal

Ajattelin tänä vuonna julkaista viikottain jonkin suomalaisen sammalen kuvan ja esittelytiedot. Tässä tulee ensimmäinen ja varmuudella tunnistettava, koska on maamme yleisin metsäsammal. Kuvat ovat Jyväskylän Luontomuseossa olevan näyttelyni kuvia. Siellä voi käydä maaliskuun alkuun saakka katsomassa lisää.

Seinäsammal on metsiemme yleisin sammal. Sen voi tavata havumetsistä, suomättäiltä, pellonreunoista, monenlaisilta paikoilta.

Sammal on harvaan sulkahaarainen, varsi on punaruskea ja sen käyrät pesäkkeet ovat melko harvinaisia.

Sammal on kooltaan alle 10 cm korkea ja se kasvaa löyhinä peitteinä.

Seinäsammalen voi tavata koko maasta, Tunturipaljakalta se puuttuu.

Seinäsammalta käytettiin ennen tilkkeenä hirsiseinien raoissa. Siitähän se on saanut nimensä.

Uusi vuosi

sorsansammalta löytyi kesällä runsaasti

Taas on tultu siihen pisteeseen, että voidaan muistella vanhaa ja ajatella tulevaa. Mennyt vuosi oli Luopioisten putkilokasviston osalta välivuosi. Kovin paljon uutta ei sinne tullut lisättyä. Kesän kuumuus ja kuivuus tekivät toisaalta sammalten etsimisestä työlästä ja vasta syyspuolella pääsi sillä rintamalla eteenpäin. Uusia lajeja löytyi muutamia ja vanhoille havaittiin uusia löytöpaikkoja kohtuudella, mutta ei samaa tahtia kuin edellisinä vuosina. Aletaan olla siinä pisteessä, ettei niitä uusia enää niin vaan löydykään. Seuraavat sammallajit ovat alueelle uusia löytöjä:

Muutama näyte on vielä tutkimuksen alla. Näistä voi hyvällä onnella löytyä vielä uusia lajeja. Toisaalta lajitaksonin asemasta on syrjäytetty Sphagnum viride, viherrahkasammal ja pari lajia olen kriittisen tarkastelun jälkeen asettanut kyseenalaisiksi (Sphagnum aongstroemii ja Thuidium tamariscinum). Näistä ei ole näytettä eikä niitä ole löydetty uudelleen. Luopioisten sammalkartoitus on edennyt tänäkin vuonna, mutta yhteenveto ja karttojen päivitys on vielä tekemättä. Kokonaismäärä lähenee neljää sataa (394 kpl).
Jäkälien osalta lajeja tuli muutama lisää, mutta niiden sivut kasvioon on vielä tekemättä. Sama koskee mikrosienten osiota. Täydennän nämä talven kuluessa. Mikrosieniin kuuluu sen verran hyvää, että ensi keväänä on odotettavissa uusi suomenkielinen kirja näiden lajien määrittämiseen ja nimeämiseen.

Harvakseltaan olen kirjoitellut juttuja blogiin. Aika paljon on mennyt aikaa paikallislehden luontopalstan kirjoittamiseen. Olisin toki voinut sen julkaista myös täällä blogissa, mutta monesti lehtijuttu on niin erilainen kuin blogiteksti ja tarkoitettu paikalliseksi. Ehkä ensi kesänä teen näin. Tänä uutena vuotena olen ajatellut julkaista joka viikko esittelyn aina yhdestä sammalesta kerrallaan. Ajattelin valita selalisia lajeja, jotka jokaisen olisi helppo tunnistaa ja tutustua samalla muihinkin lähilajeihin. Saa nähdä onnistunko ja jaksanko tehdä joka viikoksi. Yleensähän uuden vuoden lupaukset unohdetaan loppiaiseen mennessä 😉

Joka tapauksessa oikein hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

p.s. Anteeksi tekstin kömpelyys. Olivat menneet muuttamaan blogipohjaa radikaalisti WordPressissä ja en ole vielä oikein sujut tämän uuden pohjan ja uusien muotoilujen kanssa.