1. viikko: Seinäsammal

Ajattelin tänä vuonna julkaista viikottain jonkin suomalaisen sammalen kuvan ja esittelytiedot. Tässä tulee ensimmäinen ja varmuudella tunnistettava, koska on maamme yleisin metsäsammal. Kuvat ovat Jyväskylän Luontomuseossa olevan näyttelyni kuvia. Siellä voi käydä maaliskuun alkuun saakka katsomassa lisää.

Seinäsammal on metsiemme yleisin sammal. Sen voi tavata havumetsistä, suomättäiltä, pellonreunoista, monenlaisilta paikoilta.

Sammal on harvaan sulkahaarainen, varsi on punaruskea ja sen käyrät pesäkkeet ovat melko harvinaisia.

Sammal on kooltaan alle 10 cm korkea ja se kasvaa löyhinä peitteinä.

Seinäsammalen voi tavata koko maasta, Tunturipaljakalta se puuttuu.

Seinäsammalta käytettiin ennen tilkkeenä hirsiseinien raoissa. Siitähän se on saanut nimensä.