Viikko 41: Pohjanhiekkasammal

’Kiersin juuri äsken laajan aukkohakkuun ja totesin, että tämän viikon sammal oli siellä todella hyvin edustettuna. Hiekkasammalet nimensä mukaan viihtyvät hiekkapitoisessa maassa ja vaikka tämän nimessä on sana pohjan, niin se on viime aikoina ehkä juuri hakkuuaukeiden yhteydessä levinnyt myös Etelä-Suomeen ja on melko tavallinen. Pienuutensa vuoksi se jää helposti huomaamatta, varsinkin jos itiöpesäkkeet eivät ole kehittyneet. Nyt myöhäissieniä etsiessään kannattaa tähytä näitä karhunsammalen sukulaisiakin.’

Pohjanhiekkasammal on pienikokoinen yksivartinen ja haaraton sammal, jonka lehdet ovat neulasmaiset samalla tavalla kuin kookkaampien sukulaistensa karhunsammaltenkin. Se kasvaa yleensä laajoina kenttinä ja innostuu joskus myös tekemään pesäkkeitä. Hunnullisia pesäkkeitä on yksi vartta kohti. Pesäkeperä on kellertävän punainen ja usein kaareva.

Sammal kasvaa hiekkaisessa maassa tai suo-ojien penkoissa koko maassa usein kosteassa ympäristössä. Sen voi helposti sotkea yleisempään törmähiekkasammaleeseen, mutta tämä on kookkaampi ja usein haarova.