Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin

’Ihminen pohtii pienessä päässään suuria asioita. Hän yrittää ymmärtää olemassaoloaan, hän tekee kokeita, ottaa selvää ja tutkii. Kaikki me emme ole Stephen Hawkingeja, emme ymmärrä vaan kysymme, emmekä välttämättä ymmärrä senkään jälkeen. Suuri ajattelija on poissa, mutta hänen ajatuksensa ovat meillä luettavana ja viisaat voivat siitä jatkaa tämän kaiken selittämistä. Kannattaa tutustua Hawkingin maailmaan.’

Stephen Hawking tutki koko aikuisuutensa mustia aukkoja ja halusi todistaa ns. Kaiken teorian, jolla yhdistetään suhteellisuusteoria ja kvanttiteoria. Hän ei elinaikanaan saanut työtään valmiiksi, toiset jatkavat. Teoreettinen fysiikka ei kuitenkaan ole kaikkien alaa, joten tarvitaan vielä uusia lahjakkaita tiedemiehiä ja -naisia ennen kuin tuo teoria on valmis. Sitten se pitää vielä todistaa. Hawking oli aikansa tunnetuin tiedemies ja ALS-sairaudestaan huolimatta hän vastasi ihmisten kysymyksiin kuolemaansa saakka. Kysymykset olivat suuria ja hän pyrki antamaan niihin lyhyet ja selkeät vastaukset, jos vain mahdollista. Tähän kirjaan on koottu nämä vastaukset. Hawking kirjoitti niitä kuolemaansa saakka maaliskuun 14. 2018. Kysymykset ovat seuraavat:

– Onko Jumala olemassa?
– Kuinka kaikki alkoi?
– Onko muualla maailmankaikkeudessa älyllistä elämää?
– Pystymmekö ennustamaan tulevaisuutta?
– Mitä on mustan aukon sisällä?
– Onko aikamatkustus mahdollista?
– Selviydymmekö hengissä maapallolla?
– Pitäisikö meidän asuttaa avaruus?
– Miten muovaamme tulevaisuutta?

En ryhdy antamaan näihin suuriin kysymyksiin vielä Hawkingia lyhyempiä vastauksia, ne kannattaa lukea hänen kirjastaan, mutta muutama pohdinta tästä suotaneen.

Hawkingin ajatukset ovat mullistaneet käsitystämme maailmankaikkeudesta. Albert Einstein oli suuri ajattelija ja hän rakensi elämäntyökseen suhteellisuusteorian, jota hän ei ehtinyt todistaa. Tiedemiehet hänen jälkeensä ovat etsineet todisteita ja monet uudet löydöt ovatkin puhuneet teorian puolesta. Toinen suurmies oli Max Planck, joka pohti kvanttiteoriaa. Näitä kahta teoriaa ei kuitenkaan ole saatu sovitettua yhteen. 

Kaikki tämä on teoreettista fysiikkaa, joka pitkälti on ajattelua, filosofiaa ja matematiikkaa. Tässä kirjassa pohditaan tätä ja näiden teorioiden soveltamista käytäntöön, esimerkiksi voiko ihminen matkata valovuosien päähän. Ei voi, ellei raketin nopeutta saada kasvamaan ja sittenkin matkaan kuluu tolkuttomasti aikaa tai on mentävä mustan aukon kautta tai poimuuntuneen avaruuden läpi tai… Kun tavallinen lukija lukee tätä, hän elää kuin satumaailmassa. Ei voi kuin ihmetellä. Vaatii uskoa suhtautua tähän vakavasti tai olla ottamatta kaikkea vain haihatteluna tai satuna.

Tieteiskirjat ja -elokuvat ovat jo pitkään vieneet meidät kaukaisiin galakseihin, tavoittaneet uutta elämää, luoneet sankareita uskomattomine urotöineen jne. Ne mielletään aikuisten satuina. Kuitenkin samoista asioista puhutaan myös tässä kirjassa. Kun ei ole opiskellut teoreettista fysiikkaa, eikä ymmärrä alan käsitteitä, on omattava paljon uskoa, että suhtautuu näihin tieteenä ja mahdollisena totuutena. En yhtään ihmettele, että uskonnot edelleenkin pitävät pintansa ja selittävät maailman synnyn kukin omalla tavallaan. Tämänkaltainen teoretisointi vaatii tavalliselta lukijalta suurempaa uskoa kuin mitä uskonnot vaativat. Kuitenkin näin meitä opetetaan ja tämänkaltaiset kirjat luetaan huolella läpi, vaikka ei ymmärrettäisi niistä yhtään mitään. Silloin kun ei asiaa ymmärrä, ei sitä voi tuomitakaan. Luotetaan tiedemiehen ymmärrykseen.

Jos nuo suuret asiat ovat vaikeita ymmärtää, niin pohtii Hawking myös helpompia asioita kuten superihmistä tai tekoälyä. Eivät nekään ole helppoja, mutta toisella tasolla kuitenkin kuin mustat aukot ja aikamatkat. Niihin tavallinen ihminenkin voi sanoa sanottavansa. Hawking varoittaa molemmista, vaikka ennustaakin niiden toteutuvat lähitulevaisuudessa. Tekoälyä ei saa päästää niskan päälle. Sen taistelun ihminen nimittäin häviää. Eikä superihmistä saa muokata, koska sen tuomat mullistukset ovat hallitsemattomia nykyihmiselle. Näihin asioihin liittyy paljon tutkimusta ja tietoa, mutta niiden hallintaan tarvitaan muitakin taitoja.

Kirjaa voisi sanoa tiedemiehen testamentiksi tulevaisuuden ihmisille. Hän ennustaa asioita, hän varoittelee, hän pohtii. Ilmastonmuutokseen hän arvelee reagoidun liian myöhään ja mm. sen seurauksena ihminen joutuu jättämään Maapallon ja etsimään tulevaisuuttaan avaruudesta. Silloin varmaankin viimeistään tarvitaan hänen ajattelunsa tuloksia.

Hawking, Stephen: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin. WSOY, 2019, suom. Markus Hotakainen, 249 s.

Nimistömuutoksia

Juolavehnää ei enää ole – on vain niittyjuola

’Joskus tuntuu, että tämä harrastaminen on yhtä muutosta. Juuri kun olet oppinut jonkin lajin tuntemaan niin suomalaisella kuin tieteelliselläkin nimellä, se muuttuu. Näin on taas viimeisten vuosien aikana tapahtunut hämmätyttävän paljon. Syynä tähän on tietenkin tutkimuksen eteneminen. Vaikka harrastajan näkökulmasta katsottuna tällainen tuntuukin turhalta, niin lajien sukulaisuuden suhteen se lienee välttämätöntä.

Olen viimeisen viikon aikana päivittänyt Luopioisten kasviston putkilokasvisivut uusilla nimillä. Keväällä pitäisi ennakkotietojen mukaan ilmestyä uusi Retkeilykasvio, jossa käytetään viime syksynä ilmestyneen nimilistan (Checklist of the vascular plants of Finland. Suomen putkilokasvien luettelo) mukaisia nimiä. Listan voi ostaa 20 € hintaan tai ladata pdf- tai exel-tiedostona omalle koneelle yllä olevasta osoitteesta. Omaan päivitykseeni on saattanut jäädä virheitä, sillä lajilistassa on hämmästyttävä määrä muutoksia edelliseen listaukseen muistaakseni vuodelta 1987. Myös uusia lajeja, alalajeja, variaatioita jne. on listassa valtaisa määrä, onhan kirjassa yli 200 sivua. Kaiken sen omaksumiseen menee varmaan useampi vuosi.

Onneksi pohjana on vanha lista. Suomalaisissa nimissä muutokset ovat paljolti täsmennyksiä, kun alalajitkin on nimetty omilla nimillään. Niinpä esimerkiksi meidän oma kuusemme on tarkemmin täällä etelässä euroopanmetsäkuusi ja sen toinen alalaji pohjoisessa on siperianmetsäkuusi. Lisäksi löytyy suomenmetsäkuusi, joka on näiden kahden alalajin risteymä. Varmaankin jatkossakin käytetään lajin nimenä sanaa kuusi tai metsäkuusi, vaikka viralliset nimet ovatkin toiset.

Joitakin suomalaisia nimiä on muutettu kokonaan, ettei tule väärinkäsityksiä. Aikoinaan ihmeteltiin kun maamyyrästä tuli kontiainen. Nyt esim. juolavehnästä on tullut niittyjuola ja metsävirnasta metsävirvilä. Edellinen ei ilmeisesti ole vehnän sukulainen ja nimi on siksi muutettu ja jälkimmäinen myös todettu rakenteeltaan olevan virvilöitä, vaikka ulkomuoto kertoisikin muuta.

Tieteellisissä nimissä on hämmästyttävästi palattu usein vanhaan muotoon. Tuntuu kuin vuoroteltaisiin lajinimien kohdalla kahden nimen välillä. Niinpä esimerkiksi metsäruusi on taas Rosa cinnamomea ja maitohorsma on palannut omaan vanhaan sukuunsa Chamaenerion loppua hieman muuttaen. Näitä niin sukujen kuin lajienkin nimien loppuja on myös usein muutettu, kun um-loppuisista on tullut a-loppuisia ja päinvastoin. Perusteluita tälle en tiedä.

Paljon on myös sukuja jaettu uusiksi suvuiksi varmaankin DNA-tutkimusten kautta. Esim. Sedum-suku on pilkottu neljään eri sukuun. Kokonaan oma lukunsa on suuri Scrophulariaceae-heimo, joka on kokenut armottoman mullistuksen. Suuri osa sen lajeista on sijoitettu ratamokasvien heimoon Plantiginaceae. Niinpä huulikukkaisten heimo on myös muuttunut syyläjuurikasvien heimoksi, johon syyläjuurten lisäksi kuuluvat vain mutayrtti ja tulikukat.

Näin maailma muuttuu, Eskoseni, sanotaan. Harrastajalla riittää opeteltavaa ja nettikasvion pitäjällä korjattavaa. Sammalissa jouduin muuttamaan yli 50 lajin nimet ja putkilokasveissakin lähes saman verran. Helppoa oli vielä lajikorttiin kirjata uusi nimi vanhan paikalle, mutta sitten piti tehdä vielä uudet sisällysluettelot aakkosjärjestykseen ja kaikki linkitykset. Onneksi sivunteko-ohjelmassa on mahdollista tehdä ryhmäajoja ja saada nimet vaihtumaan kerralla kaikilla sivuilla. Siitä huolimatta nimistössä saattaa olla vielä paljon korjattavaa ja olen saattanut jotkin lajit korjata jopa väärin. Ne tulee käydä läpi uudelleen sitten kun Retkeilykasvio tulee painosta ja verrata kasvistoni nimistöä siihen. Tekemistä riittää, mutta onneksi se on mukavaa.’

Vanhat nimet ovat palanneet, Epilobium on taas Chamaenerion

10 vuotta

Pohjanlumme on Luopioisten (Pälkäneen) vaakunakukka. Kuva on skannattu diasta, joista kasvisivujen ensimmäiset kuvat tehtiin. Nyt ne on pääasiassa korvattu uudemmilla kuvilla.

’Tasan kymmenen vuotta sitten ahersin päivätolkulla tietokoneen kanssa saadakseni aikaan ensimmäisen pitäjäkohtaisen nettikasvion. Luopioistenkasvisto.fi julkaistiin muutama kuukausi tämän jälkeen, mutta työ sen parissa alkoi vuoden vaihteessa. Enpä ollut sellaista työtä kovinkaan paljon tehnyt, joten opeteltavaa oli runsaasti. Sivun rakenne, osioiden suuruus, tekstin koko ja väri, kuvien määrä ja linkitykset, kaikki piti miettiä, jotta sivuista tulisi toimivat ja helpot käyttää.

Olin pitkään tehnyt Atlas-ruutuja Luopioisten pitäjästä, jossa kesät vietin ja ajatuksena oli julkaista kartoituksen tulos myöhemmin pitäjänkasviona. Kun koko ajan kuitenkin tuli uutta tietoa myös jo tehdyistä ruuduista, lähti liikkeelle ajatus tehdä kasvio nettiin. Sehän olisi tätä päivää ja sitä olisi helppo täydentää ja lisätä tarpeen vaatiessa. Toisaalta kokonaisen paperikirjan tekeminen, niinkin pieneltä alueelta kuin Luopioinen on, tuntui turhalta ja liian haastavalta ja olisiko sille edes löytynyt kustantajaa.

Enpä silloin arvannut, millaisesta työstä oli kyse ja kuinka tämä pieni alku paisui vuosien varrella. Nyt kymmenen vuoden kuluttua sivusto käsittää yli 2000 sivua kasvi- ja sienitietoa pitäjän alueelta. Luopioinen on sinä aikana liitetty osaksi Pälkänettä ja vanhat kartat ovat tulleet tarpeellisiksi, kun etsitään entisen pitäjän rajoja. Maisemat ovat muuttuneet, teitä rakennettu pitkin metsiä ja asutus on siirtynyt keskuksiin. Nämä ovat vaikuttaneet lajien määrään ja yleisyyteen hyvinkin paljon.

Kun vuoden 2010 aikana putkilokasvisivut saivat muotonsa ja sisältönsä, alkoi seuraavana vuonna sammalsivujen tekeminen ja sitten jäkäläsivujen. Lopulta vielä vuosikymmenen puolivälissä valmistuivat piensieni- eli mikrosienisivutkin edellisten jatkoksi. Sen jälkeen sivuja on vain lisätty, päivitetty ja korjattu virheitä. Siinäkin on ollut kovasti mietittävää ja naputeltavaa. Tällaiset sivut eivät ole koskaan valmiit. Näin jälkeenpäin olen huomannut, että paperikirjan tekemisellä olisin varmaankin päässyt paljon vähemmällä.

En kuitenkaan ole pelännyt enkä katunut työn määrää. Samalla olen itsekin oppinut kiinnittämään huomiota lajiston muuttumiseen, olen oppinut hakemaan uusia kuvakulmia lajikuviin ja retkeilemään mielenkiintoisiin paikkoihin, joissa aikaisemmin ei ole tullut käytyä. Myös se, että sivustoa on käytetty ja että olen saanut siitä hyvää palautetta, on antanut pontta jatkaa työskentelyä. Eihän tämä sivusto ole mikään hittituote. Päivittäin siellä vierailee kuitenkin muutama sata surfailijaa. Osa viipyy kauemmin ja selaa useammankin sivun samalla kertaa, osa poistuu välittömästi paikalta.

Näin uuden vuosikymmenen alkaessa on paikallaan tietenkin jokavuotinen päivitys, mutta myös pohdinta siitä, miten tätä palvelua voisi kehittää. Tiedän, että suurempi osa kävijöistä liikkuu siellä mobiilin kautta ja kun sivut on tehty aikanaan tietokonetta varten, niin sivuston tulisi seurata aikaansa ja taipua paremmin myös puhelinkäyttöön. Tämä vaatisi kuitenkin sivujen täydellisen remontin eikä minulla ole taitoa eikä aikaa siihen. Niinpä tiedon etsijöiden  pitää edelleenkin vaivautua suurentamaan tekstiä näytöllä ja siirtelemään sitä sorminäppäryyttä käyttäen.

Sivustolle en ole suunnitellut mitään uutta osiota. Yhden miehen projektina tämä on nyt jo siinä ja siinä, että se pysyy hallittavana. Uusia lajeja sinne tulee varmasti edelleenkin ja ehkä kasvisivujen kartatkin vielä päivittyvät vastaamaan tätä päivää. Uusia kirjoja on tulossa, joten niiden mukaan on tarkoitus päivittää myös sivuja, etenkin piensienisivuja, joihin tulee toivottavasti apu uuden kirjan myötä. Edelleenkin toivon, että virheistä ja parannusehdotuksista otetaan minuun yhteyttä. Itse sitten ratkaisen, pystynkö nämä toiveet toteuttamaan.

Tässä samalla toivotan kaikille lukijoille ja sivuston käyttäjille Mielenkiintoista Uutta Vuotta ja vuosikymmentä. Toivottavasti saatte ongelmiinne apua Luopioisten kasvistosivuista!’

Rihmahiirensammal on sitten viimeisintä kuvaustekniikkaa eli kuva on otettu mikroskoopin läpi. Varsinkin sammalten määrityksessä tarvitaan tarkkoja solutason kuvia ja niitä olen pyrkinyt sivuston yhteydessä etsijöille tarjoamaan. Ehkä jatkossa enemmänkin.

Kummallinen mieleni

Orhan Pamuk on Turkin nykykirjailijoista suurin. Nobelin palkinnon hän sai tuotannostaan vuonna 2006 ja ihan aiheesta. Hänen kirjansa ovat suuria järkäleitä, mutta toisaalta täyttä asiaa. Niissä ei kerrota asioita puhki, vaan lukija saa itsekin ajatella. Sehän tekee kirjasta suuren. Pamuk kertoo tarinansa usein vähäisen ihmisen kautta, niin tässäkin. Lisäksi hän on hyvin tuottelias kirjailija, jolta ilmestyy jatkuvasti uusia mestariteoksia. Tähän pääsin valitettavasti tutustumaan vasta pari vuotta sen suomentamisen jälkeen. Suosittelen.’

Sanotaan, että tämä kirja on rakkaudenosoitus Istanbulille ja sitä se kyllä on. Kirjailija tuntuu rakastavan kotikaupunkiaan yli kaiken, sen historiaa ja sen elämää. Kirjan päähenkilö on Mevlut, aivan tavallinen köyhä mies, jonka pääasiallinen toimeentulo on katukaupustelu siitä alkaen, kun hän tuli kotikylästään kaupunkiin isänsä perässä 1960-luvun lopussa. Kirjan loppuun saakka hän kantaa olallaan korentoa, jossa on jugurttia tai bozaa. Myös jäätelöä ja pilahvia hän myy kärrystään kadulla, usein ilman voittoa. 

Kirja alkaa siitä, kuin Mevlut ryöstää yön pimeydessä kotikylänsä naapurista itselleen vaimon, Rayihan, johon on rakastunut serkkunsa Korkutin häissä ja jolle hän on kirjoittanut rakkauskirjeitä armeijasta usean vuoden ajan. Auringon noustessa hän huomaa erehdyksensä, hän on ryöstäneensä väärän tytön, mutta ei voi enää perua tekoaan. Niin hän elää Rayihan kanssa köyhässä korttelissa aina tämän varhaiseen kuolemaan saakka saaden kaksi tytärtä ja yrittäen saada perhelleen toimeentulon kadulta. Tyttö, jolle kirjeet oli tarkoitettu oli Rayihan nuorempi sisar Samiha, sillä tämän tummat silmät olivat Mevlutin aikoinaan hurmanneet. Avioliiton aikana Mevlut kuitenkin rakastuu vaimoonsa ja toteaa, että on rakastanut vain häntä, ainoastaan häntä, vaikka saakin tämän kuoleman jälkeen kokea muunkinlaista rakkautta. 

Kirjassa tulee esiin paitsi kaupunki, niin myös sukulaisuus. Mevlutin isä muutti kaupunkiin veljensä kanssa. veli menestyi, isä ei. Mevlutin serkut kohosivat arvoasteikossa samalla kun Mevlut vaipui alemmaksi. Korkut nai Rayihan sisaren Vedihan  ja Süleyman havitteli Samihaa, jonka lopulta nappasi Mevlutin nuoruuden ystävä kurdeihin kuuluva Ferhat. Tälle kuitenkin käy huonosti, kun hän sotkeutuu mafian hallitseman kaupungin kiemuroihin.

Kun kaupungissa kuohuu ja rakentaminen käy kuumana, ei yksittäisten ihmisten elämäkään ole aina turvallista tai väritöntä. Suku pitää kuitenkin yhtä, sisarukset Vediha, Rayiha ja Samiha tukevat toisiaan, serkut yrittävät auttaa toinen toistaan, mutta myös juonittelevat. Niinpä lopulta tuntuu ettei kukaan enää tiedä, kuka rakkauskirjeet aikoinaan kirjoitti ja kenelle. Lukija sen tietää, koska se sanotaan jo kirjan alussa, mutta esimerkiksi  Rayiha ei lyhyen elämänsä aikana saa sitä koskaan tietää. Samihalle Mevlut asian kertoo, mutta tämä ei tahdo sitä uskoa. Niinpä kirja pyörii tämän salaisuuden ympärillä ja se säätelee sekä ihmissuhteita että -kohtaloita.

Kaupunki leviää köyhien slummikortteleiden päälle ja vanha aika vähitellen häviää. Kirjan alussa asukkaita oli muutama miljoona, lopussa jo pitkälti toistakymmentä. Lopussa Mevlut muuttaa paremmalle alueelle, mutta ei lopeta bozan myyntiä. Vielä on ihmisiä, jotka huutavat kerroksista ’setää’ nousemaan ylös ja kaatamaan lasiin tummaa juomaa, vielä riittää ihmisiä, jotka arvostavat perinteitä.

Kirjan takaliepeessä sanotaan, että Pamuk on sen lajin kirjailija, joita varten Nobelin-palkinto on keksitty. Olen samaa mieltä. Aivan ensimmäiseltä riviltä alkaen kirja vie mennessään eikä lukijan tarvitse odottaa, koska kirjailija pääsee asiaan tai koska hän saa palaset kohdalleen. Kirja etenee kuin juna kohti loppua ja lukijan ajatuksissa paljon sen toiselle puolelle eikä yhdenkään sivun kohdalla tarvitse pitkästyä, saatika yrittää oikaista ja hypätä yli. Toki voisi ajatella, että tämän tarinan kertomiseen ei näin montaa sivua tarvittaisi, mutta kirjassa ei pääasia mielestäni olekaan tarina vaan elämä. Siinä Pamuk on mestari, hän luo henkilöilleen elämän, oli se sitten pieni tai suuri, onnellinen tai onneton.

Mevlut on vähäpätöisistä vähäisin eikä hän missään vaiheessa nouse toisten yläpuolelle eikä tee sankaritekoja. Hän kulkee Istanbulin hämärillä kaduilla illan pimeydessä ja huutaa haikeasti ’boo-zaaa’. Hän jakaa köyhille pilahvia eikä aina muista pyytää maksua, hän rakastaa vaimoaan, vaikka saikin väärän. Hän kantaa vastuunsa. Yhdessä kohtaa paljastuu kuitenkin se kunnioitus, jota muut häntä kohtaan tuntevat. Kirjan loppupuolella hän toimii klubilla vahtimestarina ja järjestää jalkapallokisoja. Katsomossa aletaan huutaa hänen nimeään ja hän nousee ja kumartaa. Lukija tajuaa, että hän on kunnioitettu henkilö täpötäydellä stadionilla. Mevlut on antisankari, joka omaa kummallisen mielen, mutta joka nousee lukijan mielessä sankariksi, kantaa vastuunsa ja auttaa toisia aina kun vain voi.

Kirja on ylistys Istanbulille, mutta myös pienille vaatimattomille ihmisille, juuri niin kuin vain Pamuk osaa sen kertoa. Kannattaa tutustua eikä pelästyä kirjan paksuutta.

Pamuk, Orhan: Kummallinen mieleni. Tammi, 2017 (2014), suom. Tuula Kojo. 778 s.