Ulos ja metsään

Vanhat metsäpolut sammaloituvat

’Aikoinaan nuoruudessa luin Juhani Ahon lastun Metsäpolku ja ihastuin paitsi kieleen niin myös ajatukseen polusta, joka johtaa johonkin uuteen ja salaperäiseen. Myöhemmin olen surrut, kun maaseudulla polut ovat kadonneet ja tilalle on tullut metsäautoteitä. Toki tämän on ymmärtänyt, mutta on se silti harmittanut. Polut katosivat käyttämättöminä, eivät metsän eläimet yksin pystyneet pitämään niitä kunnossa. Kun ihmiset maaseudulla vanhenivat ja väestö väheni, kasvoivat polut umpeen ja lopun tuhotyöstä tekivät sitten metsäkoneet.

Täällä kaupungissa polut ovat säilyneet, jopa lisääntyneet. Näin poikkeustilanteessa, kun ihmiset eivät voi tavata toisiaan, he liikkuvat erillään. Luontainen suunta on silloin ulos ja metsään. Asutuksen läheisyydessä polut johtavat kuntoradoille ja niitä käytetään paitsi lenkkeilyyn niin myös ahkerasti koirien ulkoiluttamiseen. Nämä polut ovat kuin niitä lapsuuteni metsäpolkuja, joilla on salaperäinen päämäärä, eikä aina voinut tietää, mistä itsensä löytää, kun niitä lähtee seuraamaan.

Polku kuluu kovassa käytössä

Joka aamu olen kevään aikan etsinyt polun pään ja lähtenyt koiran kanssa seuraamaan sitä. Vuosikymmenten kokemuksella toki tiedän suunnilleen, mihin ne vievät, mutta on niitä lapsuuden yllätyksiäkin tullut. On alkanut tuntua, että metsä on täynnä polkuja, jopa niin paljon, että se tuntuu turhuudelta, vähempikin riittäisi. Kun paljon ihmisiä kulkee, polku levenee. Jalka hakee tukevampaa kohtaa polun vierestä, askelet suuntautuvat etsimään rinnakkaista polkua ja seuraus on, että metsään muodostuu polkuverkosto.

Tämän luulisi olevan hyvä asia, mutta onko niin? Aikoinaan Lapissa kaikki halusivat kiivetä Kiilopään tunturille ja seuraus oli se, että koko tunturin rinne alkoi näyttää tallatulta tantereelta. Rinteelle rakennettiin pitkospuut ja portaat ohjaamaan kulkijoita samalle reitille. Siitä huolimatta arpi tunturin rinteessä näkyy edelleen, koska luonto uusiutuu hitaasti. Samalta alkaa täällä tuntua asutuksen läheisyydessä. Polut levenevät metrien levyisiksi ahkeran käytön alla ja metsän aluskasvillisuus tallautuu muuttuen juurten risteilykentiksi. Näillä kentillä näin keväällä näkee neulasia, käpyjä ja oravan syönnöksiä. Mustikat, puolukat, heinät ja sammalet ovat pyyhkiytyneet pois. Metsä kuluu.

Lisääntynyt maastopyöräily kuluttaa polku-uria

On hyvä, että ihmiset ovat löytäneet metsän. On hyvä hoitaa kuntoaan. On hyvä, että nautitaan luonnosta. Mutta se ei ole hyvä, että metsä kohtuuttomasti kuluu. Sekään ei ole hyvä, että kaikenlainen sopimatonkin lisääntyy. Nyt löytyy katkottuja puita, karsittuja rankoja, paperinenäliinoja, jotka kovin kiinnostavat koiraani ja rikottuja muurahaispesiä. On vaikea ymmärtää, mitä päässä liikkuu, kun vanttera koivu kaadetaan metrin korkeudelta maahan tai taimikon kuusi karsitaan pystyyn vuolemalla oksat ja kuori pois. On vaikea ymmärtää edelleenkin sitä, ettei jaksa kantaa nenäliinaansa tai mehupurkkia kotiin hävitettäväksi. Ei sen luulisi olevan suuri vaiva. Puhdas luonto olisi jokaiselle ilo ja virkistys.

Miten maja pitäisi rakentaa?

Metsä on löydetty myös leikkipaikaksi. Lapset rakentelevat risumajoja niin kuin mekin aikoinaan. Tässä välillä niitä ei juurikaan näkynyt. Nyt niihin törmää yhtenään. Oksia ja maahan kaadettuja rankoja löytyy yllin kyllin. Meidän aikuisten tehtävä on opastaa, ettei eläviin puihin kosketa. Sekin on lisääntynyt.

Ilkivaltaa ja aivan turhaan

Hyvät asiat kääntyvät harmiksi niin nopeasti. Kaikelta ei jaksa ummistaa silmiään ja silloin se rupeaa harmittamaan. Onko pääasia, että ihmiset liikkuvat? Onko kuluminen luonnollista? Onko ilkivalta tahatonta vai tahallista? Kuka sen sanoisi. Siellä missä on paljon ihmisiä, siellä on paljon kulumisen merkkejäkin. Siellä, missä väki on vähentynyt, siellä ei tapahdu ilkivaltaakaan.’ 

 

Havaintoja koiranulkoilutuksella

Metsätöiden jälkeen metsän sammallajisto yksipuolistuu

’Tällaisena talvena, kun lunta ei ole juurikaan kerääntynyt maahan, on ollut kiintoisaa havainnoida metsien pohjakerroksen laatua. Kun sammalista on kiinnostunut, hakeutuu katse juuri niiden puoleen. Hiihtoretkien sijaan olen kierrellyt Jyväskylän ympäristön metsiä koiran kanssa kävellen. Havainnointi on käsittänyt paitsi katselemista niin myös keräilyä. Yleensä olen aloitellut vasta toukokuussa, nyt ensimmäiset sammalnäytteet tuli kerättyä jo tammikuussa. Tällä hetkellä näytekoteloita on jo liki sata. Mukana ei suinkaan ole mitään hienouksia. Monesti aikaisemmin keruut ovatkin olleet erikoisuuksista ja tavallisista lajeista ei näytteitä ole. Ehkä tällainen talviajan keruu on ollut hyväkin asia. Tulevaisuuden tutkijat huomaavat myös sen, että talvella 2020 oli mahdollista kerätä näytteitä tammikuussa.

Havainnoinnin yhteydessä olen vertaillut sammalten lajimäärää talousmetsissä verrattuna luonnonmetsiin. Paljon puhutaan metsien ikärakenteen muutoksesta, lasketaan hiilensidontaa ja puun kasvulukuja, mutta vähemmän puhutaan kuitenkin ehkä tärkeimmästä eli metsän monimuotoisuudesta. Selkeä havainto koiraretkillä on ollut se, että talousmetsän sammallajit voi laskea lähes yhden käden sormin. Avohakkuun jälkeinen maan muokkaus ja heinittyminen on tehokas tapa muuttaa pohjakerroksen kokoonpanoa. Yleensä talousmetsä on kuiva, lahopuuton ja kasvustoltaan nuori metsä. Sammalista löytyy silloin ainoastaan muutamat metsän yleisimmistä sammalista, etupäässä seinäsammal ja metsänkerrossammal. Kangaskynsisammal ja –karhunsammal ovat harvinaistuneet selvästi, sulkasammal ja liekosammalet hävinneet kokonaan. Myös kosteikkojen sammalet ovat vähentyneet, korpikarhunsammal ja rahkat puuttuvat lähes kokonaan maan muokkauksen seurauksena.

Maassa kasvavat sammalet ovat kärsineet enemmän kuin kivipinnalla kasvavat. Niitä on häirinnyt korkeintaan puuston tuoman varjostuksen ja kosteuden puute. Kuitenkin niin karstasammal kuin harmosammalkin kasvavat edelleen talousmetsien kivillä, samoin kivitierasammal. Kaikkein eniten ovat kuitenkin kärsineet maksasammalet. Nehän perinteisesti kasvavat kosteissa olosuhteissa toisten sammalten seassa. Nyt talousmetsistä niitä saa hakemalla hakea. Korkeintaan metsänpykäsammal on säilyttänyt paikkansa kivien päällä, usein kuitenkin kituvana ja kuivuneena.

Lajimäärää näyttää selvästi vähentävän lahopuun puute. Talousmetsistä lahopuuta ei löydy kuin yksittäisinä tuulenkaatoina. Niiden pinnan valtaa aikanaan korallisammalet ja mahdollisesti kujasammal, mutta varsinaiset lahopuun sammalet puuttuvat, joita sentään luonnonmetsistä vielä löytää. Talousmetsien siivoaminen ”roskapuustosta” vähentää edelleen lajistoa. Epifyyttisammalet puuttuvat lähes kokonaan, kun haavat kaadetaan. Luonnonmetsän hiippasammalet puuttuvat samoin suikerosammalet. Näiden korvikkeena on seinäsammal tai sitten ei mitään.

Yhteenvetona näille koiralenkeille voisin sanoa, että monimuotoisuutta sammalten osalta talousmetsässä ei enää  ole. Ne ovat puuston puolesta monotoonisia ja näyttää siltä, että myös pohjakerroksen puolesta. Ei ole yhtään ihme, että sammalet yhdessä lintujen kanssa pitävät kärkipaikkaa uhanalaistilastojen kärjessä.’

Kuva on Takkulan lehdosta Luopioisista. Sammallajisto on täällä hämmästyttävän runsas.

Mitä edessä?

Mikä on Suomen asema maiden puristuksessa?

’Suuri ajattelija Pentti Linkola on poissa. Hän oli mies, joka puhui maailman puolesta ja toimi niin kuin puhui. Hän kertoi meille, kuinka tulisi elää, mutta se on meille liian kovaa elämää. Hän itse kalasti ruokansa, polki pyörällä paikasta toiseen, kirjasi muistiin näkemäänsä ja kokemaansa. Hänen teesinsä olisivat pelastus maailmalle. Ne vain eivät ole mahdollisia tällaisessa maailmassa.

Yuval Noah Harari tiivistää kirjoissaan ihmisen historian kolmeen suureen mullistukseen. 70 000 vuotta sitten ihminen alkoi käyttää kieltään tarinoiden kertomiseen ja tietoisuus vei kehitystä eteenpäin, 12 000 vuotta sitten maanviljely syrjäytti metsästys- ja keräilykulttuurin ja 1500-luvulla alkoi renessanssin myötä tieteellinen vallankumous. Kaikki tämä on vaikuttanut ihmisen toimiin tähän päivään saakka. Mitä tämän jälkeen?

Linkolan oppien mukaan ihmisiä on liikaa ja maapallo ei kestä tätä. Me suomalaiset kulutamme osuutemme vuosittain jo huhtikuuhun mennessä ja elämme lopun aikaa velaksi. Siihen ei ole kaikilla mailla mahdollisuutta. Harari pohtii kirjassaan Homo Deus avuksi mm. automatisointia ja tekoälyä. Hans Rosling, kirjassaan Faktojen maailma, ennustaa tilastoihin nojautuen, että väkiluku tulee nousemaan n. 11 miljardiin ennen kuin se tasaantuu. Tämä toteutuu sillä, että nyt heikommissa olosuhteissa olevat saavuttavat vaurautta ja heidän ei enää tarvitse synnyttää niin paljon lapsia vanhuutensa turvaksi kuin ennen. Mutta tuo luku on kaukana maapallon kestokyvystä. Meidän länsimainen elämäntapamme, johon muutkin pyrkivät, kuluttaa luonnonvaroja ja tuottaa saasteita liiaksi. Ei siihen ole syytä sen vuoksi pyrkiä, mutta jos me elämme niin, emme voi sitä muiltakaan kieltää.

Tulevaisuudetutkijat kehittelevät malleja ja ideoita asioiden korjaamiseksi. Osa niistä on varmaankin täysin toteutettavissa, jos ihmiset niin haluavat, osa on utopioita tuntien ihmisen mukavuudenhalun ja muutosvastarinnan. YK:n asettama maailmanlaajuinen ohjelma Agenda 2030 on muuttamassa maailman toiminnan aivan uudenlaiseksi. Siinä puhutaan maailmanhallituksesta, maailmanvaluutasta ja voimakkaasta verkostoitumisesta koko maapallon puitteissa. Onko siinä seuraava hyppäys uudelle tasolle. Se kuitenkin herättää ihmisissä pelkoja, Isoveli valvoo-ajattelua ja yksityisyyden suojan romuttumista. Todennäköisesti se johtaisi myös levottomuuksiin ja sitä kautta valvonnan lisääntymiseen.

Koronavirus on saanut toiset ihmiset miettimään tulevaisuutta ja toiset bailaamaan kuin viimeistä päivää. Tämän saamme lukea uutisista ja kuvauksista ihmisten arjesta. Monesti kuulee sanottavan, että tämän jälkeen maailma ei ole enää entisensä. Millainen se sitten on? Kaikenlaiset ennustajat ja asiantuntijat julkaisevat mietteitään, jotka liikkuvat laidasta laitaan. Ehkä tämäkin on yksi sellainen. Meillä olisi liuta ongelmia ilman virustakin, jotka kaikki pitäisi ratkaista pikaisesti, ilmastonmuutos etunenässä.

Jos ajattelee jotain postitiivista tässä ajassa, niin sitä on ihmisen kekseliäisyys pakon edessä. Apollo 13 selvisi takaisin maahan kärjistäen ilmastointiteipin avulla, nykyihminen luo uusia tapoja toimia ja kehittää niitä koko ajan parempaan suuntaan, tämän hetken esimerkkeinä etäopetus, etätyöskentely. Tätä innovointia ei saisi tukahduttaa. Pakon edessä olemme luovempia, mutta onko siitä apua. Se on eri asia. Liiallinen pakko ei ainakaan tuo mukanaan muuta kuin vastustusta.

Elämme vaikeita aikoja – mutta selviämme.’

Vaikeuksien jälkeen näkyy valoa!

Ikäkaranteenissa

Päijänne tammikuussa

’Ulkona on kaunis ja aurinkoinen päivä. Kadulla ei näy yhtään ihmistä, ei autoja, ei pyöräilijöitä, vain silloin tällöin jokunen koiranulkoiluttaja. Häviävän pieni otus on saanut maailman polvilleen. Viruksen koko on sitä luokkaa, että sen näkemiseen vaaditaan erikoisvälineet, edes valomikroskoopin tehot eivät siihen riitä. On vaikea uskoa, että sellainen voisi olla niin tuhoisa. Mikä se virus lisäksi on? Asiasta kiistellään. Elämän kaksi perusasiaa ovat lisääntyminen ja aineenvaihdunta. Virukselta puuttuu jälkimmäinen. Siksi voidaan sanoa, ettei se ole elävä laji ja kuitenkin se suotuisissa olosuhteissa eli solussa pystyy lisääntymään. Se on siis elollisen ja kuolleen aineen välimaastossa.

En ole tämän alan asiantuntija, joten ajatukseni saattavat olla ihan hakoteillä. Nyt kun ei saa liikkua vapaasti ikänsä puolesta, joutaa ajattelemaan asioita ja tekemään rästiin jääneitä töitä. Ajatuksissa on liikkunut näiden tämän vuoden kolmen kuluneen kuukauden aikana ainakin se, että nämä ovat olleet hämmästyttävän poikkeuksellisia kuukausia. Ensin seurasimme Australian ennätysvaikeita ja laajoja maastopaloja, joissa tuhoutui paitsi maastoa niin myöskin taloja ja eläinten asuinsioja. Maastoa paloi 13 miljoonaa hehtaaria eli ainakin viideosa maanosan metsistä. Yksistään koaloita kuoli yli 8000 eli kolmasosa populaatiosta. Tuhot ovat olleet hyvin poikkeukselliset.

Myös oman maamme olot ovat olleet poikkeukselliset tänä talvena, joka ei edes tullut. Ei meillä ole tällaista talvea ollut, sanovat Päijänteen rannoilla asuvat. Kukaan ei muista, että järvi ei olisi jäätynyt ollenkaan niin kuin nyt kävi. Hiihtokausi jäi täällä Jyväskylän korkeudella harvaan lumiseen päivään ja loppui sitten kokonaan jo helmikuulla. Lappi taas sai lunta ennätysmääriä ja odottaa nyt kauhulla näiden lumimassojen sulamista ja tulvia.

Lapissa odotetaan suuria tulvia

Korona-pandemian alla jäi myös Itä-Afrikan jättimäiset heinäsirkkaparvet, jotka söivät suihinsa kaiken kasvillisuuden. Tämähän ei ole uusi vitsaus. Tästä kerrotaan jo Raamatun Mooseksen kirjassa. Tämä nykyinen kuitenkin on poikkeuksellisen suuri. Hesarin artikkelin mukaan neliökilometrin kokoinen parvi voi sisältää lähes sata miljardia sirkkaa ja painaa yhtä paljon kuin 2,5 miljoonaa ihmistä. Sellainen parvi syö ruoan miljoonilta yhdessä hetkessä. Kun ruoka loppuu, katoavat sirkatkin, mutta ihmisille jää nälkä.

Vuoden alussa ei tästä koronasta tiedetty vielä oikeastaan mitään. Nyt uutisissa ei muusta puhutakaan ja koko maailma on hädässä. Tämäkin siis vain tämän kolmen kuukauden aikana. Mihin sitten tämä johtaa, sitä ei tunnu tietävän kukaan? Se tiedetään, ettei maailma palaa ennalleen tämän jälkeen. Taantuma on edessä ja sehän tuo osalle ihmiskuntaa vaikeuksia niin ravinnon kuin toimeentulonkin merkeissä. Jokaisen toive varmaankin on, että elämä voisi jatkua edes siedettävissä olosuhteissa ja että pian päästäisiin taas normaaliin. Se on sitten kokonaan eri asia, onko se toivottavaa ainakaan luonnon kannalta. Päästöt ovat myös romahtaneet ja ilman laatu parantunut alueilla, joilla tähän asti ihmisiä on sairastunut tai kuollut epäpuhtaan ilman vuoksi. Sanotaan jopa, että Kiinassa koronaan kuolee vähemmän ihmisiä kuin pelastuu ilman laadun parantumisen vuoksi.

Itselleni nämä lumettomat ja karanteenissa olevat ajat ovat olleet hyödylliset. Kasvistosivuja on tullut muokattua ja täydennettyä ihan kohtuudella. Uuden piensienikirjan avulla loisisenille on löytynyt uusia nimiä ja taksoneita. Tämä työ on vielä kesken, mutta karanteeni jatkuu vielä hallituksen mukaan toukokuun puolelle saakka, joten on tässä aikaa.

Toivon kaikille lukijoille terveyttä. Elämä jatkuu tämänkin jälkeen ja toivotaan, ettei tänä vuonna enää tule suuria mullistuksia.’