Sinisiiven lentoa

’Kevät on edennyt täällä Hämeen sydänmailla aikataulussaan. Omenapuut alkavat kukkia ja tuomet ovat parhaassa loistossaan. Samaa ei ole kaikkialla maassamme. Rannikolla kasvu saattaa olla useamman viikon myöhässä ja Lapissa on edelleen monin paikoin runsaasti lunta. Tulvat ovat alkamassa ja niistä pelätään tulevan massiiviset.

Perhoset ovat myös heränneet ja olen ihaillut koiralenkeillä kangasperhosten tanssia metsäteiden päällä. Nykyäänhän tuo perhonen on vihernopsasiipi, mutta minusta vanha nimi on paljon parempi. En suoraan sanoen ymmärrä, miksi tutut nimet pitää jonkin taksonomisen seikan vuoksi muuttaa. Tutkija tietää, että maamyyrä ei ole myyrä tai valkohäntäpeura ei ole peura, mutta meille tavallisille ihmisille se on aika pieni asia. Siksi kutsun perhosta kangasperhoseksi ja savikkolapiosammalta toukosammaleksi. Minusta on jopa haitallista sotkea ihmisten jo vaivoin oppimaa lajituntemusta.

Nyt lentää myös vuoden ensimmäinen sinisiipi. Maamme kansallisperhoseksi valittiin juhlavuoden kunniaksi paatsamasinisiipi pari vuotta sitten. Monelle se oli yllätys, koska se ei ole kovinkaan näyttävä, kookas tai helposti tunnistettava laji. Valinnassa, jonka yleisö suoritti, päähuomio taisikin kiinnittyä perhosen sinivalkoiseen väritykseen. Paljon nämä värit muistuttavatkin lippumme värejä. Siiven alapinta on vaalean sinertävä ja yläpinta taivaan sininen. Siipien alapinnassa on pieniä mustia pisteitä ja yläpinnan tumma reunus on kapea, lähes olematon. Nämä ovatkin tämän laji hyviä tuntomerkkejä. Muuten se muistuttaa kovin paljon muita maamme kuuttatoista sinisiipiperhosta.

Paras tuntomerkki näin keväällä onkin sen lentoaika. Nyt on lennossa vain paatsamasinisiipi, muut tulevat vasta kesällä. Tosin tämä laji lentää myös kesällä, jolloin sen erottaminen muista vaatii lähempää tarkastelua eli kiinniottamista. Nyt jos näkee sinisiiven, voi sanoa sen lajin suoraan lennosta. Myöhemmin sillä on parikin sukupolvea kesän aikana, joten sitä voi tavata koko kesän ajan. Nyt siis kannattaa bongata kansallisperhosemme. Se lentelee monenlaisilla paikoilla, pihoilla, pientareilla, metsissä ja peltojen reunoilla. Onnea etsintään!’

Leppäkertut

’Näin keväällä lämmön lisääntyessä horroksessa olevat eläimet heräävät liikkeelle. Erityisesti sen huomaa aikuisina talvehtivista perhosista. Tänä keväänä on ollut erityisen paljon nokkosperhosia liikkeellä. Muutama vuosi sitten ne katosivat lähes kokonaan, mutta nyt näyttää kanta taas voimistuneen. Paljon on ollut myös tienvarsilla keltaisia sitruunaperhosia. Sen sijään nämä myöhäisemmät tulokkaat neitoperhoset ja amiraalit loistavast poissaolollaan. Vielä en ole nähnyt ainuttakaan.

Myös kovapuoriaiset ovat heränneet. Kun tei viikolla puutöitä, niin yhden tuulenkaadon kannosta oikein pöllähti muurahaiskuoriaisia, jotka nopeasti karsottuna erehdyttävästi muistuttavat hevosmuurahaisia. kanto olikin kokonaan muutahaisten lokeroima. Samalta rungolta heilutteli tuntosarviaan myös sarvijaakko. Pieniä vikkeli lyhytsiipisiä vilahteli hakkuualueella yhtenään. Näkyipä muutama leppäkerttukin.

Talvella ilmestyi hieno kirja Leppäkertuista. odotan oikein ilmojen lämpenemistä, että pääsen testaamaan kirjan antia. Suomen leppäkertut-kirja esittelee kaikki maamme 64 lajia ja kuvien avulla selventää myös niiden muuntelua, joka tuntuu hämmästyttävältä. Tavallisesta ruutupirkostakin löytyy erilaisia variaatioita kymmenkunta. Minä kun aina olen luullut, että se jo mikä on lajina selvä.

Kirjassa on runsas kuvitus, jonka ottamista varten tekijä on kehitellyt ihan oman tekniikan. Kuvat on otettu studio-olosuhteissa, jotta lajien tuntomerkit on saatu esille. Luonnossa otetuissa kuvissa usein hyönteinen on vaikea saada kuvattavaan asentoon. Kuvien lisäksi selventävät tekstit kertovat lajin levinneisyydestä ja yleisyydestä sekä täsmentävät tuntomerkkejä. Tarkkaan myös kuvataan, mistä hyönteisen voi löytää.

Kirjaa lukiessa ei voi kuin hämmästellä luonnon rikkautta. Toivottavaa olisi, että monesta muustakin hyönteisryhmästä saataisiin vastaava teos aikaan. Itse harrastin nuorena koppisten keräilyä, mutta harrastus hiipui, kun kirjallisuus oli vaikeasti saatavaa ja vieraskielistä. Nyt voisi uudelleen herätellä harrastusta, jos se vielä mahtuu kaiken muun harrastamisen oheen.

Suosittelen kirjaa hyönteisistä kiinnostuneille ja muillekin, onhan seitsenpistepirkko maamme kansallishyönteinen ja monet tarinat sekä uskomukset liittyvät leppäkerttuihin. Verenväriset peitinsiivet kertovat oman tarinansa, lentokyky omansa. Lennä, lennä leppäkerttu ison kiven juureen… tai nimitykset onnentuoja, avaimenvartija, Neitsyt Maarian ilo ja suru, Jumalan sanansaattaja jne. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tuleehan kuoriaisen nimikin Pyhästä Birgitasta, jonka kuollessa 1300-luvulla lähetettiin leppäpirkko ison kivikirkon juureen.’

Karjalainen, Sami: Suomen leppäkertut. Docendo, 2020. 256 s.

Kesää odotellessa

’Paluu talvettoman talven jälkeen kesäkotiin näin korona-aikaan ei ollut ihan kivuton. Ajatuksissa viipyi miete, kuinka luonto on selviytynyt talvesta ja kuinka me täällä pärjäämme. Ihminen tulee araksi, kun se joutuu koko ajan pohtimaan tekemisiään ja olemistaan. Kaupungissa viruksen vaarat ja eläminen sen kanssa tuntuivat paljon suuremmilta asioilta kuin täällä maalla. Täällä on tilaa, ilmaa hengittää ja voi luonnostaan pitää etäisyyttä. Kukaan ei tule liki, kun kuljen metsässä, kun ketään ei ole. Satunnainen metsänistuttaja on ollut ainoa, jonka olen tavannut. Siis voi olla turvassa.

Toinen asia on se, kuinka luonto on talvesta täällä selvinnyt. Kun tammikuussa mustikka työnsi lehtiä esiin ja helmikuussa ne paleltuivat, pisti ajattelemaan, tuleeko mustikkasatoa ollenkaan. Luonto on ihmeellinen. Samat varvut työntävät nyt uusia lehtiä ja kukkanuput odottavat lämpimiä kelejä. Aurinkoisilla rinteillä kevään paahde on kuivattanut varpuja, mutta varjossa ne voivat hyvin. 

Kevät on täällä Hämeessä hieman edellä normaalia. Pellot ovat kuivuneet ja viljelijät ovat saaneet kylvöt pääasiassa tehtyä. Puissa on lehdenalkuja ja jotkin pensaat ovat jo aivan vihreitä. Kukat ovat puhjenneet kukkaan ajallaan ja kukkia on riittänyt. Nyt kun on hieman viileämpää, niin kukinta on kestänyt kauemmin ennen lakastumista. Leskenlehden kukat ovat jo menneet, voikukka aloittelee, vuokot ja imikät ovat parhaassa vedossa.

Mikä sitten huolettaa? Pölyttäjät ja linnut. Kovin vähän kuulee kimalaisen surinaa, kovin vähän on pihassa lennellyt perhosia ja kovin äänetöntä tämä kuulakas kevätsää on ollut. Yleismaailmallisesti ollaan huolissaan pölyttäjähyönteisten vähenemisestä. Puhutaan myrkkyjen vaikutuksesta. Roundup on saanut syyn päälleen. Kilvan yritetään todistaa, ettei tuosta glyfosaatti-valmisteesta ole haittaa luonnolle. Toiset tutkijat saavat sen hyvinkin myrkylliseksi. Mikä on totuus? Taitaa olla niin kuin Korona-viruksessakin, emme tiedä. Ehkä kuitenkin pitäisi välttää sen käyttöä puutarhassa. Maataloudessa sen käytön yhtäkkinen lopettaminen ei varmaankaan onnistu. Jokin muu aine pitäisi saada torjunta-aineeksi tai sitten on siirryttävä luonnonmukaiseen viljelyyn ja hyväksyttävä se, että sadot ovat pienempiä.

Miksi sitten lintuja tuntuu olevan vähemmän? Viimeisimmän uhanalaisarvion mukaan lintujen ryhmästä löytyy prosentuaalisesti suurin määrä uhanalaisia lajeja. Peltolinnut ovat vähentyneet, vesilinnut samoin, kanalinnut ovat kärsineet jo kauan. Nyt myös metsälintuja alkaa olla vähemmän. Suora yhteys voisi olla hyönteisiin, lintujen ravintoon, mutta kun kato ei koske pelkästään hyönteissyöjiä. Katselen ikkunasta ulos pellolle, jossa kulkee yksinäinen kurki ja nokkii peitattua siementä kylvökseltä. Aikaisemmin siinä oli parvi naakkoja samassa puuhassa. Onko se niille terveellistä? Kurjen puoliso on jäänyt matkalle, naakat ovat lisääntyneet. Sieltä kuitenkin puuttuvat muutaman kymmenen vuoden takaiset kuovit, hyypät, kiurut ja peltosirkut. Kivitaskuakaan ei ole näkynyt enää vuosiin. Onko kyseessä vain normaali kannanvaihtelu? 

Kesä tulee ja varmaankin tämä kevätahdistus laimenee. Kesällä on surinaa ja laulua, on vilinää ja vilskettä. Pihapiirissä vilistää milloin kärppä, milloin supikoira. Pellolla saalistaa kettu, metsässä jaloista pyrähtää kurppa tai kanalintu. Majava rakentaa patoa puroon ja minä toppuuttelen sitä. Ainakin näin toivon. Kesä näyttää toteutuuko tämä, vai onko kesäkin hiljainen ja elämän vilske vähäistä.’