Sivusto sai huomiota

’Keväällä ennen koronaa sain puhelinsoiton YLE-luonnosta. He halusivat tehdä Luopioistenkasvisto.fi-sivustosta ja sen synnystä jutun Pelasta pörriäinen-kampanjaan. Koska silloin ei ollut koronan vuoksi mahdollista tavata, tuli toimittaja paikalle nyt heinäkuulla tekemään juttua.

Kiersimme vapaa-ajan asuntoni ympäristöä katsellen ja kuunnellen luontoa. Samalla toimittaja teki haastattelun. Tämän pohjalta YLE-luonto julkaisi sivustollaan kuvilla varustetun jutun. Se on luettavissa täältä. Luvassa on myös ohjelma Metsäradioon. Sen ajankohta on todennäkoisesti keskiviikkoiltana 12.8.

Luonto on ollut esillä tiedotusvälineissä ahkeraan tänä keväänä ja kesänä. Tämä johtuu osaltaan siitä, että oman maamme kansallispuistot ja retkeilyalueet on löydetty ikään kuin uudelleen. Kun halutaan lähteä johonkin, valitaan yhä useammin jokin rauhallinen luontokohde, jonne mennään, koska siellä voi välttää liian läheisiä kontakteja. Vaikka itse olen riskiryhmäläinen, en eristysaikana pysynyt neljän seinän sisällä. Kuljin koiran kanssa metsissä, enkä tavannut juuri ketään tai ainakin saatoin siellä liikkua turvallisesti. Kuitenkin metsissä oli väkeä, pyöräilijöitä, juoksijoita, koiranulkoiluttajia ja muita reippailijoita. Sinne mahtui hyvin. Samalla tutustuttiin lähialueen maisemiin ja eliöstöön. Kiinnostuksen huomasi siitäkin, että aikaisemmin en ole saanut niin paljon kyselyitä luontoon liittyvistä asioista kuin näinä aikoina. Ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita ja kasvistosivujani selailtiin ahkerasti.

Kun ystäväni Timo Kypärä oli television uutisissa kertomassa hitupihtisammalesta, nousi sivuston käviämäärä hetkellisesti tuhansiin. Useat halusivat nähdä, milloisesta eliöstä on kyse. Siitä ei liene monia kuvia eikä selosteita olemassa, joten google ohjasi etsijät minun sivuilleni. Tällä tavalla sivusto on osoittanut tarpeellisuutensa. Toivottavasti sitä käytetään jatkossakin, sitä varten se on tehty. Tänään lisäsin sinne kaksi piensientä, tuhkiota, jotka tässä kesän aikana ovat löytyneet Luopioisista. Edelleen otan vastaan kysymyksiä ja havaintoja, joihin yritän ehtiä myös kommentoida. Toivottavasti viihdytte sivujen parissa.’