Ankeriaan testamentti

’Aina silloin tällöin löytää kuin sattumalta mielenkiintoisen kirjan. Tuntuu, että tämä aika syöltää vain kauhua ja jännitystä, rikosta ja sen selvittämistä. Niinpä Ankeriaan testamentti on raikas tuulahdus kaiken mainitun vastapainona. Jännitystä tässäkin kirjassa on, on ihmissuhdetta ja on historiaa, on outoja käänteitä ja kuoleman pohdintaa, mutta eri lailla kuin dekkareissa. Mihin ryhmään tämä kirja sitten pitäisi pistää, se lienee yhtä vaikea asia kuin oli aikoinaan ankeriaan sijoittaminen luonnon puuhun. Kannattaa tutustua!’

Kirja on tarinan luonteinen kertomus ehkä maailman arvoituksellisimmasta kalasta. Antiikin ajoilta saakka ankeras yritettiin sijoittaa eliöpuuhun oikealle paikalle. Vielä 1900-luvulla siitä tiedettiin kovin vähän. Jossain vaiheessa sentään yhdistettiin sen eri muodonmuutokset yhdeksi lajiksi: pajunlehteä muistuttava toukka, sormenvahvuinen lasiankerias, punaruskea mudassa ryömijä ja hopeanankerias. Salaperäinen lisääntyminen pääteltiin tapahtuvan Sargasson merellä Atlantin valtameressä, mutta vasta tanskalaisen Schmidtin vuosikausia kestäneen tutkimuksen seurauksena 1900-luvun alkupuolella, kun sukukypsä ankerias oli löydetty. Vaikka vieläkään ei itse tapahtumaa ole havaittu.

Kirja kertoo kalasta, joka on piinannut tutkijoita sen oudon elämän avautuessa hitaasti pala palata. Mutta se kertoo myös isästä ja pojasta, kalastuksesta, välittämisestä, elämästä ja kuolemasta. Isä ja poika pyydystivät ankeriaita siihen aikaan, kun kala oli vielä yleinen. Nyt se on äärimmäisen uhanalainen. Kirja kertoo myös tunnetuista tutkijoista, mm. Freudista ja Rachel Carsonista, jotka yrittivät löytää sen salaisuuden. Toisesta tuli lopulta psykoanalyytikko, toisesta luonnon puolestapuhuja Äänetön kevät-kirjansa ansiosta. Varsinkin jälkimmäisen tuotantoon tällä kirjalla on selvät kiinnekohtansa.

Kirja on syntynyt ensin lehtijuttuna ja laajentunut siitä esseeksi ja lopulta kirjaksi, joka voitti August-palkinnon tiedesarjassa Ruotsissa. Kirja ei kuitenkaan ole mikään varsinainen tietokirja. Siinä on omat puutteensa, toisto, jankkaus ja joskus luvattoman löysä kerronta. Se ei ole myöskään kaunokirjallinen teos yksityiskohtaisten tutkimusselosteiden vuoksi. Vähän ihmetyttää kirjan palkitseminen, mutta lukijalle se on kuitenkin hieno kokemus, kun jättää sen puutteet huomiotta. 

Kirja antaa hyvän kuvan tieteen vaikeudesta. Ei ole helppoa tutkia eläintä, joka saattaa vörnöttää vuosikymmeniä järven pohjassa, muuttua neljään kertaan aivan kuin toiseksi eläimeksi ja jolla ei tunnu olevan sukupuolielimiä ollenkaan. Vasta kun havaittiin kalan ruoansulatuselimistön näivettyvän viimeisessä vaiheessa ja muuntuvan sukupuolielimistöksi, päästiin selvyyteen, että kala tosiaan lisääntyy aivan normaalisti kutemalla, vaikka sitä ei kukaan olekaan nähnyt. 

Ankeriaan salaisuudet eivät varmaankaan ole kaikki vielä nähneet päivänvaloa ja saattaa olla jopa liian myöhäistä yrittää pelastaa tätä eläintä. Luonnon muuttuminen, liikakalastus ja saasteet ovat ajaneet ankeriaan ahtaalle. Jokien patoaminen ja lasiankeriaiden massapyynti tekevät sen elämästä vaikean. Nyt se on rauhoitettu, mutta tapahtuiko se liian myöhään. Voidaanko kalaa enää pelastaa?

Itse muistan nähneeni sen katiskassa 1970-luvulla ja pelastyneeni. Luulin sitä käärmeeksi ja päästin sen nopeasti pakoon. En halunnut olla moisen otuksen kanssa missään tekemisissä. Kuitenkin ankerias on ollut suurta herkkua parhaimmissakin ravintoloissa ja sen vuoksi sitä onkin pyydetty. Kun sillä kerran on näin erikoinen elämä, niin soisi lajin säilyvän hengissä. Toivotaan sen vielä kerran yllättävän tutkijansa. Kirjassa kuitenkin pelätään pahinta. Kertomukset dodon, muuttokyyhkyn ja stellerimerilehmän kohtaloista luovat synkän varjon tämänkin lajin ylle.

Svensson, Patrik: Ankeriaan testamentti, pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta. Tammi, 2020, suom Maija Kauhanen. 272 s.