400 tuli täyteen

 

’Joskus aikoinaan, kun aloitin sammalsivujen tekemisen, ajattelin, että Luopioisista voisi löytyä 400 sammallajia. Silloin se tuntui kaukaiselta haaveelta ja lähes mahdottomuudelta. Määritystaito oli silloin olematon eikä se vieläkään ole kuin keskinkertainen, mutta silloin monien yleistenkin pienten lajien erottaminen toisistaan tuntui utopialta. Kahdeksan vuotta on kulunut ja sivusto on laajentunut vuosi vuodelta kohti tuota maagista rajaa. Nyt se on saavutettu. Ilman ystävien apua siihen en olisi päässyt. Kiitos heille!

Tällä viikolla kolusin viidennenkymmenennen Luopioisten lähteen ja koska se ei ollut ihan luonnontilaisessa kunnossa, ajattelin sieltä löytyvän vain aivan tavallisia sammalia. Siksipä yllätys olikin aikamoinen, kun sain mikroskoopin alle pienen mutta kauniin maksasammalen. Sen punaiset gemmat verson latvassa hälyttivät katsomaan tarkemmin, sillä punagemmaiset ovat aina mielenkiintoisia. Valomikroskoopilla sitten paljastuivat muut tuntomerkit: punaiset gemmat olivat ellipsin muotoisia ja yksisoluisia, lehdet kuuluivat Scapania-lajille ja solut olivat trigonikkaat eikä öljykappaleita ollut viittä enempää solua kohti ja kun se vielä kasvoi umpilaholla ja märällä havupuulla. Huokasin ja katsoin kirjallisuutta. Kaikki täsmäsi: Kantokinnassammal (Scapania apiculata).

Ryhdyin muodostamaan näytettä, mutta koteloon löytyi vain kolme alle sentin versoa. Pistin ne kuitenkin talteen, että lajin voi joku toinen varmistaa. Eipä voisi paremman lajin avulla tavoite tulla täyteen.

Luopioisista puuttuu vielä monia tavallisia sammalia, mutta jostain syystä ne ovat minut kiertäneet. Toisaalta näitä harvinaisuuksia on tullut korvaamaan puutteita. Enpä olisi uskonut kantokinnasammalen tähän listaan päätyvän. Siitä on vain muutama löytö Pirkanmaalta ja valtakunnallisesti se on CR-laji eli äärimmäisen uhanalainen. Liitän tähän postaukseen vielä mikroskoopilla ottamani kuvat sammalesta. Niistä voi löytää lajin tuntomerkkejä ja samalla arvioida, olenko päätynyt oikeaan lajiin.’

 

 

Tritonus

’Musiikki on elämässä hallitseva voima. Se soi mainoksissa, väliaikamerkeissä, taustassa, elokuvissa, lähes kaikessa. Tuntuu, ettei ilman musiikkia ole elämää. Myös kirjallisuudessa musiikilla on paikkansa. Vaikka sitä ei lukiessa kuule, niin se kuitenkin on läsnä. Westön uudessa kirjassa musiikki on lähes kirjan päähenkilö. Se tulee esiin ensimmäisillä sivuilla ja säilyy viimeiselle riville saakka, kun päähenkilö nostaa klarinetin huulilleen ja puhaltaa ilmoille ensimmäisen sävelen. Kirjassa kuulee musiikin. Vahva teos puhuu muustakin, mutta musiikki vie sitä eteenpäin.’

Tritonuksen teemoina ovat yksinäisyys, eriarvoisuus, kuuluisuus ja musiikki. Tunnettu kapelimestari Thomas Brander rakennuttaa syrjäiseen saaristokuntaan hulppean betonilinnan Casa Tritonuksen huvilakseen. Hän erottuu ympäristöstä räikeästi eikä sitä tee vähäisemmäksi taloon rakennettu hissi, jota hän itsekään ei uskalla käyttää sahkökatkojen vuoksi. Hopeanharmaa Lexus ei myöskään lähennä kapelimestaria ja ympäristöä. Hän ei uskalla myöntää olevansa menossa alaspäin, kun nuoret ja vireät mestarit rynnivät ohi molemmin puolin.

Brander kuitenkin yrittää. Naapurissa asuu tyystin toisenlainen yksinäinen, koulukuraattori Reidar Lindell, jonka kanssa hän kaikesta huolimatta ystävystyy. Lindell nauttii yksinkertasisista asioista, kalastamisesta, aamuista laiturilla, ihmisten auttamisesta ja musiikista. Hän yrittää saada jopa Branderinkin auttamaan muita, lähinnä radikalisoitunutta nuorta, joka on vaarassa joutua elämässä sivuraiteille. Lopulta hän saa Branderin perustamaan kamarimusiikkifestivaalin paikkakunnalle ja tuomaan kuuluisat ystävänsä sinne esiitymään. 

Läpi kirjan kuuluu kuitenkin musiikin ääni. Se on yksi kirjan päähenkilöistä. Vaikka molemmat miehet ovat menettäneet rakastettunsa, niin musiikkia he eivät menetä. Paholaisen intervalli soi läpi koko teoksen luoden uusia teemoja kudokseen. Tritonus-intervalli oli kielletty pitkään musiikissa, tässä se soi kirjallisuudessa.

Kirja alkaa mielenkiintoisesti ja sitä on ilo lukea. Loppua kohti tuntui, että se pitkittyi turhankin paljon kun musiikki valtasi alaa. Kuitenkin se säilyi koossa loppuun saakka ja muodosti hienon kaaren ystävyydestä ja yksinäisyydestä. Elämälle saattoi ajatella kaunista tulevaisuutta kaiken harmauden ja ahdistuksen jälkeen. Ehkä ihmiset ottivat kuuluisan säveltäjän oamkseen jatkossa.

Westön kirjoissa soi aina musiikki. Nyt ei liikuttu pelkästään kevyemmän musiikin teemoissa, vaan enemmänkin klassisessa musiikissa. Erityisesti Sibelius ja Mahler nousivat esiin jopa vertailun ja kaikkinaisen pohdinnan tasolle saakka. Joissain vaiheissa se tuntui jopa ylimenevältä. Kuitenkin kirjailija piti asiat hallinnassa. Ihmetytti kuitenkin se tietämys ja tunnelma, jonka hän loi pohtiessaan Branderin kautta musiikin olemusta ja tulkintoja.

Edellisessä romaanissaan Rikinkeltainen taivas tämä kirja jo esiintyy ja sen juonkin kuvataan melko hyvin. Nyt se on kirjoitettu auki. Tämä kirja onkin paremmin omaksuttavissa kuin edellinen, erilainen ja selkeämpi. Tähänkin on saatu mukaan ajan trendejä, on #metoo ja pakolaiset, on radikalismi, pettäminen, erot ja jopa pandemiakin. Koska viimeksimainitusta ei vielä ole selvää kuvaa kenelläkään, niin sen olisin jättänyt myöhempiin kirjoihin. Nyt se vaikuttaa päälleliimatulta. Joskus tuntuu siltä, että nykykirjailijat kosiskelevat lukijoitaan ymppäämällä kaikki ajan ilmiöt samaan syssyyn teoksiinsa ja saavat aikaan eräänlaisen kaaoksen. Keskittyminen jononkin teemaan voisi auttaa.

Joka tapauksessa kirja oli hyvä ja sitä oli miellyttävää lukea. Nyt ei liikuttu enää Helsingin kortteleissa eikä nuorison kasvitarinoiden keskuudessa, nyt elämä oli rauhallisempaa ja seesteisempää, vaikka kaikenlaista kummallista tässäkin tapahtui.

Westö, Kjell: Tritonus. Otava, 2020, suom. Laura Beck. 447 s.