Margarita

Anni Kytömäki on kirjoittanut kolme kirjaa ja jokainen on tehnyt ainakin minuun suuren vaikutuksen. Ehkä syynä on luonto, jota hän kuvaa pikkutarkasti ja oikein. Hän on toiselta ammatiltaan luontokartoittaja ja tuntee lajit joihin luonnossa törmää. Lisäksi hän osaa kertoa niistä uskottavasti. Hän on myös hieroja, joten tämän kirjan alkupuolen kuvaus kylpylän elämästä tuntuu uskottavalta. Margarita on uskomaton ilotulitus elämästä, kuolemasta ja luonnosta, mutta myös selviytymisestä. Kannattaa tutustua.’

Jokihelmisimpukka (Margaritifera margaritifera) eli kansanomaiseti raakku on erittäin uhanalainen nilviäinen, joka elää puhtaiden jokien pohjahiekalla suurina yhdystkuntina tai eli. Nykyään sen elinpaikat ovat tuhoutuneet laajalti ja sitä yritetään monin konstein pelastaa. 

Tämän kirjan yksi päähenkilö on jokihelmisimpukka. Sen elämää verrataan kirjan muihin päähenkilöihin. Sen kuori, sen sulkeutuneisuus, sen helmen tuoma kipu, sen taistelu elämästä toistuvat symbolisesti ihmisen elämässä. Kirjan päähenkilö on Senni Sarakorpi. Hän menettää isänsä sodassa, lapsensa polioon, elämänhalunsa ihmissuhteisiin. Hän elää kuin raakku, mutta hän kuitenkin ponnistelee pinnalle, ehkä löytää myös elämälleen tarkoituksen ja kivuilleen ratkaisun.

Senni on kylpylän hieroja 50-luvun alussa. Hän hoitaa asiakkaita niin fyysisesti kuin henkisestikin. Aaro on kylpylävieras, mutta lapsi ei ole Aaron. Metsässä asui sodan runtelema mies, salaperäinen, outo ja kuollut. Kun metsä hakataan, hänet löydetään. Mikko on pudonnut jyrkänteeltä ja taittanut selkänsä. 

Kylpylä lakkautetaan ja Senni hakeutuu koulutukseen Helsinkiin. Hänestä tulee sodissa kärsineiden fyysinen auttaja. Aluksi hän kuitenkin joutuu hoitamaan polioon sairastuneita nuoria. Sairaalassa elämä on yhtä tuskaa niin oman itsen kuin potilaidenkin kannalta. Senni auttaa, mutta ei tule itse autetuksi. Hän käpertyy kuoreensa kuin raakku ja kaipaa vapauteen.

Kirjan juonen polut päätyvät yhteen vähitellen, elämä yrittää purkautua kuorestaan. Ihmiskohtalot hakevat toisiaan ja löytävät. Ristiriidat kuitenkin jäävät niin raakun kohtalosta kuin metsien tuhostakin. Kuinka yksilö voisi niihin vaikuttaa. Senni kantaa viimeiset raakut uuteen jokeen. Selviytyäkseen.

Jälleen upeasti kirjoitettu kirja. Se hengittää luontoa joka rivillään. Sen preesenssissä tapahtuva kerronta vie lukijan milloin metsään milloin Helsingin puistoihin, sairaalaan, sotaan, raakkujoelle. Tuntuu kuin itsekin olisi siellä. Kaunis kieli vaatii rauhallista lukemista enkä voi kuvitellakaan, että kuuntelisin kirjan toisen lukemana, siinä ei voi hengittää mukana, pysähtyä ja ajatella. 

Kirjaa olisi tietenkin voinut lyhentää, pyyhkiä pois turhan tuntuista kuvausta tai havaintoja, mutta… Sitten se ei olisi tämä kirja, vaan aivan tavallinen sodan jälkeisen ajan kuvaus niistä vaikeuksista, joita ihmisillä silloin oli. Nyt se on itsellinen tarina nuoren elämästä, ajatuksista, peloista ja tuskasta, mutta myös onnen hetkistä ja ihmissuhteista. Vaikka kirjassa tuntuu tuska ja kuolema konkreettisesti, niin elämä on se, joka vie kerrontaa eteenpäin. Elämä jatkuu, vaikka metsä kaatuu, vaikka raakkujoki tuhotaan, vaikka polio-virus jyllää kuin korona tänä päivänä. Vuosirengas toisensa jälkeen syntyy raakun kuoreen ja ihmisen mieleen. Helmi kasvaa kivun myötä, mutta siitäkin voi luopua. Kirja on täynnä symboliikkaa ja kielikuvia.

Toki täytyy myöntää, että vähempikin olisi riittänyt, mutta kokonaisuushan se ratkaisee ja kun on päässyt kirjan loppuun, voi paitsi huoata helpotuksesta urakan jälkeen, niin myös elää sen tuomassa maailmassa uudestaan ja taas uudestaan.

Kytömäki, Anni: Margarita. Gummerus, 2020. 582 s.