Alueellinen uhanalaisuus

’Lajien Punaisia kirjoja on tehty parikymmentä vuotta. Niissä luetellaan jonkin määritellyn alueen lajisto, joka on joutunut vaaraan ihmistoiminnan seurauksena. Puhutaan uhanalaisista lajeista. Lajit ovat uhanalaisuuden suuruuden mukaan jaettu vaarantuneisiin (VU), erittäin uhanalaisiin (EN) ja äärimmäisen uhanalaisiin (CR) lajeihin. Lisäksi luetellaan lajit, joita on syytä pitää silmällä (NT), koska seuraavalla kerralla ne saattvata päätyä uhanalaislistalle. Vuonna 2019 ilmestyi viimeisin arviointi koko Suomen lajistosta. Tästä on paljon puhuttu ja mietitty uhanalaisten lajien määrän muutoksia ja mitä pitäisi tehdä, että negatiivinen muutos saataisiin kääntymään toiseen suuntaan.

Nyt on ilmestynyt alueellinen uhanalaisuusarviointi. Maamme on maakuntajaon lisäksi jaettu yhteentoista metsäkasvillisuusvyöhykkeeseen. Valtakunnalliset työryhmät ovat seuranneet lajien muutoksia ja näiden tulosten pohjalta laatineet taulukot alueellisesti uhanalaisista lajeista (RT). Taulukoihin on lisäksi merkitty ensisijaiset elinympäristöt, mistä lajin voi löytää. Punaisessa kirjassa on myös merkitty syitä lajien häviämiseen.

Minua kiinnosti tässä arvioinnissa lähinnä putkilokasvien ja sammalten muutokset Luopioisten alueella. Jo valtakunnallisessa taulukossa oli lajeja, jotka yllättivät, lähinnä negatiivisesti. Sama jatkui alueellisessa arvioinnissa. Oheisista laatikoista näkyy uuden arvioinnin RT-lajit. Putkilokasveissa monet kämmekkäkasvit ovat joutuneet listalle, tosin osa on ollut siellä jo aikaisemminkin. Myös kaksi pientä lähteisyyttä ilmentävää ikimetsälajia, hento- ja korpisara, mietityttävät. Luopioisissa ne ovat melko yleisiä, kuten taulukosta näkyy ja lisäksi vielä monia kasvupaikkoja on jäänyt viime aikoina merkitsemättä muistiin. Sammalissa vastaavaa en huomannut. Nyt merkityt lajit ovat ennenkin olleet vähälukuisia ja ansaitsevat siksi uhanalaisstatuksensa. Monet niistä vain ovat sellaisia, joissa muutokset tapahtuvat nopeasti. Lahopuulajit, kuten rakkosammal, tulevat ja menevät. Nyt löydetyiltä paikoilta niitä ei enää ole löytynyt, mutta uusiakaan ei ole havaittu. Lehtisammalten osalta niin kuultorahka kuin keltasompasammalkin ovat todennäköisesti jo hävinneet alueelta. Ainakaan niitä ei ole enää yli kymmeneen vuoteen kasvupaikaltaan löytynyt.

Tällaisten arviointien tekeminen on suotavaa ainakin sen vuoksi, että näitä nyt merkittyjä lajeja voi seurata tarkemmin ja merkitä muistiin niiden kasvupaikkoja. Tällöin ei kuitenkaan saisi unohtaa myös tavallisempia lajeja. Niiden joukosta uhanalaiset tulevat, kun olosuhteet muuttuvat. Jos tekisin Luopioisten uhanalaisten lajien luettelon, se saattaisi olla hyvinkin erilainen nyt julkaistuun nähden. Aikanaan, kun kartoitin laajan Kurkisuon kasvillisuuden, niin siellä elävät uhanalaiset lajit olivat tällä yksittäisellä suolla paljon yleisempiä kuin monet muut, joita kasvoi vain yhdellä kohtaa muutaman yksilön verran. Lienee kuitenkin turha enää pienentää aluetta ja laatia uhanalaislistoja esim. kuntatasolta. Ainakin sammalissa tätäkin on tehty ja silloin puhutaan maakunnallisesta uhanalaisuudesta metsävyöhykkeiden sisällä. Niinpä Luopioinen kuuluu alueeseen Pir2a, joka tarkoittaa Pirkanmaan osuutta eteläboreaalisesta metsäkasvillisuusvyöhykkeestä. Tämä täsmentää ajattelua, mutta ainakaan Luopioisten osalta tässä ei ole eroa koko 2a-vyöhykkeeseen nähden.’