Raunioinen


raunioinen’Lapinmatkan jälkeen on hyvä rauhoittua hämäläisessä metsässä. Niinpä vaelsin Rimpunmaan kallioille etsimään mielenkiintoisia sammalia. Vanhastaan muistin kartoituksen yhteydessä löytämäni raunioisen ja ajattelin sen lähellä olevan muutakin mielenkiintoista. Enkä erehtynyt.’

Tummaraunioinen ei ole yleinen kasvi. Aina kun sen löytää huokaa ihastuksesta. Se on jotenkin niin puhdas omassa kauneudessaan ja vaikka se onkin itiökasvi eikä tee kaunista kukkaa, niin ’pillerimäinen’ ulkomuoto ja kanelinruskeat itiöpesäkkeet korvaavat kukkakasvin värit ja muodot.

Luopioisista on löytynyt vain tämä yksi laji raunioisia, mutta kovasti on tehty töitä liuskaraunioisen löytymiseen. Vielä se ei ole tuottanut tulosta, mutta toivotaan kuitenkin jatkossa. Tummaraunioista kasvaa harvinaisena parhailla ravinteisilla kallioalueilla. Graniittikallioilta se puuttuu, mutta löytyy joidenkin liuskekallioiden pystysuorasta raosta varjosta kolojen perältä tai muiden kasvien takaa. Runsaimmat esiintymät ovat Rimpunmaan kallioilla. Löysin tällä retkellä sitä kolmelta eri kalliolta ja jokaisella kasvoi enemmän kuin yksi ruusuke. Koko Luopioisten alueelta sitä on löytynyt neljältä eri kohteelta, joten ei se kovin yleinen ole. Olenkin nimennyt sen alueella silmälläpidettäväksi senkin vuoksi, että sen kasvustot ovat helposti tuhoutuvia, jos kallionedustan puusto kaadetaan taikka kallion pintaa vahingoitetaan.

Rimpunmaalle minut houkutteli raunioinen, mutta katselin siellä enemmän sammalia. Vielä en ole kaikkia pussiini kertyneitä näytteitä inventoinut, mutta jo silmämääräisestikin sieltä löytyi monia mielenkiintoisia lajeja, mm. viuhkasammal, kivikutrisammal ja jokin ruostesammallaji. Varmaan muutakin!

Lähikallioita kannattaa katsella ja etsiä raunioisia. Monesti ne piilottelevat, mutta löytyvät kuitenkin suhteellisen helposti. Ei muuta kuin etsimään! Löydöt voi ilmoittaa minulle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.