Ystävä

hilla

’Ihmisen paras ystävä, niin sanotaan, joskus enemmänkin. Kun retkikaveri siirtyy toisille retkireiteille, se ei mene ilman ajatuksia. Olen tässä pari päivää pohtinut elämää eläimen kautta. Mitä se tuntee, mitä se tietää? Kun kivut lisääntyvät, hymy muuttuu ja kun loppu lähenee, se tietää sen.

Neljätoista ja puoli vuotta kuljettiin yhdessä. Monet polut koluttiin Lappian myöten, elettiin yhdessä, otettiin toisemme huomioon. Nyt jatkan yksin, muistot mukanani. Poissaoloa ei vielä oikein tajua, mutta aamulla katse etsii ovenpielestä tuttua näkyä. Jossakin vaiheessa tulee vielä aika, jolloin kuulen haukun, näen valkoisen vilauksen, koen läsnäolon. Niin on käynyt ennenkin.

Ystävä ei koskaan häviä, se jää muistoihin, se kulkee mukana.’

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.