Suopursuruoste

suopursuruoste

’Yksi useasta kuusta vaivaavasta sienitaudista on kuusensuopursuruoste (Chrysomyxa ledi). Olen sitä aina ihmetellyt, koska sen pitäisi olla yleinen, mutta sitä kuitenkin niin harvoin näkee tai ainakaan se ei ole usein tullut minua vastaan. Nyt tuli ja tulikin oikein ryminällä. Kiertelin kartoitusta tekemässä tavallisessa kangasmetsässä Holjan ja Puutikkalan välimaastossa. Alue oli karua ja kivikkoista. Ylhäällä mäen päällä oli yllättäen pienialainen suo, isovarpuräme ja sillä kasvoi männyn lisäksi muutama kuusikin. Ensin ajattelin löytäneeni kultakuusia, mutta sitten muistin niiden esiintyvän parhaiten keväällä, kun vuosikasvaimet värittyvät kullan värisiksi. Kuusten alla kasvoi mattonaan suopursua ja silloin arvasin, mistä on kyse.’

Suopursuruoste on tyypillinen isäntää vaihtava piensieni. Sen helmi-itiövaihe esiintyy kuusella ja kun tarkkaan katsoo ruosteen vioittamaa oksaa, näkee vaaleat kärjestään avautuneet helmi-itiökopat, kuten alla olevassa kuvassa.

suopursuruoste2

Nämä syntyvät kuusen neulasiin ja käpysuomuihin heinä- elokuussa ja ovat hyvin helposti havaittavissa. Aikanaan sieni vaihtaa sitten isäntää. Sienen toinen ja kolmas vaihe eli kesä- ja talvi-itiöt löytyvät suopursun lehtien alapinnalta tai varsista. Nekin ovat punakellertäviä väriltään. Tästä vaiheesta täytyy taas sanoa, että etsikelyistä huolimatta en niitä ole suopursuissa havainnut. Kirja kertookin, ettei sieni ole isännänvaihdosta riippuvainen.

Oleellista tämän sienen löytymisessä onkin se, että se esiintyy loppukesästä. Kun kuusella näkee ruostetta keväällä tai alkukesästä, onkin kyseessä kokonaan toinen sieni kuusenruoste (Chrysomyxa abietis). Tämä ei tiettävästi vaihda isäntää, vaan sen löytää ainoastaan kuuselta. Kuusenruoste on yleensä enemmän ruosteen kaltainen ruskeine itiöpesäkkeineen kuin suopursuruoste. Nämä kaksi sientä menevät helposti sekaisin, jos ei muista niiden esiintymisajan eroa.

Ruosteiden vahingollisuus johtuu siitä, että ne viottavat kuusen vuosikasvaimia ja neulaset  karisevat ennen aikojaan, viimeistään syksyllä. Jos tämä tapahtuu useana vuonna peräkkäin, niin kuusen kasvu hidastuu, taimet voivat jopa tuhoutua. Suopursuruoste on hyvin yleinen sieni maamme pohjoisosissa, mutta vähenee eteläänpäin tultaessa. Nyt on sen löytymisen aika, sillä luonnossa on nähtävillä runsaasti erilaisia piensieniä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.