Terveiset Salamanperältä

kantoraippasammal

’Pidennetty viikonloppu Suomenselällä oli antoisa. Sammaltutkijat ja -harrastajat tapasivat retkeilyn merkeissä. Tällä kertaa teimme sammalhavaintoja kahden maakunnan Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen alueella. Tarkoitus oli löytää uusia lajeja näihin maakuntiin ja varmentaa kauan sitten löydettyjen sammalten nykyesiintyminen. Toki vilkuilimme myös tutumpia ja tavallisempia lajeja. Itselleni tuli monta hienoa hetkeä milloin lahopuun vieressä milloin suon laidalla tai kalkkiuunin kupeessa. Taisin nähdä toistakymmentä sellaista lajia, jotka aikaisemmin ovat jääneet löytymättä, olipa joukossa sellainenkin, jolla on maassamme vain kaksi tunnettua kasvupaikkaa. Alakuvassa komeilee vesisiiransammal (Nardia compressa), jonka tietoja saa etsiä turhaan vanhoista sammaloppaista, sillä vasta viime keväänä ilmestyneeseen suomenkieliseen kirjaan ne ovat päätyneet. Kuva taitaa olla niitä harvoja, mitä sammaleesta on maassamme otettu. Tosin se on työpöydällä loisteputkien valossa kuvattu, sillä maastossa puolen metrin syvyydessä järven pohjakivillä se muistutti enemmänkin suttuista levää kuin hienoa sammalta. Yläkuvassa on kantoraippasammal (Anastrophyllum hellerianum), jota olen monesti etsinyt, mutta vasta nyt pääsin sitä kunnolla kuvaamaan Salamanperän luonnonpuistossa. Luopioisistakin tämä alle sentin korkuinen punalatvainen lahopuun sammal on löydetty, mutta vain yhdeltä paikalta. Jahka ehdin, täydennän löytyneet lajit kasvisivuille ja kerron hieman itse puistostakin ja sen eliöistä.’

vesisiiransammal

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.