Sieneen!

koralliorakas

’Syksyn tulon huomasi ennen sienistä. Liekö tarkempaa havainnointia vai ilmaston lämpenemistä, mutta nykyään tahtoo sieniäkin nähdä aina vain varhemmin. Kiertelin tässä muutama hetki sitten Kyynäröjärven rantoja ja rantaluhtia etsiessäni uhanalaista raania kuvattavaksi ja vastaan tuli tällainen kummajainen.’

Koralliorakas (Hericium coralloides) on maassamme harvinainen sieni. Sen itiöemä on korallimaisesti haaroittunut ja voi kasvaa usean kymmenen senttimetrin suuruiseksi pallomaiseksi kasvustoksi. Väriltään se on tuollainen kermanvaalea, mutta muuttuu vanhemmiten ruskehtavaksi. Orakkaaksi sen tunnistaa korallimaisten haarojen alapinnalla olevista piikkimäisistä heltoista, joissa valmistuvat sienen itiöt.

Tämä yksilö kasvoi vanhalla kaatuneella lahopuulla tervaleppäluhdassa Kyynäröjärven eteläpäässä. Se oli yksinäinen elelijä, sillä lähialueilta ei toista kasvustoa etsiskelystä huolimatta löytynyt. Sopivia lahonneita lehtipuita kyllä olisi ollut tarjolla. Kirjatietojen mukaan se suosii haapaa ja koivua, etenkin pakurisienen vioittamia runkoja. Tämä laho oli lehtipuuta, mutta jo sen verran pitkälle edennyt, että puulaji jäi määrittämättä. Ne muutamat kerrat, kun tämän sienen olen tavannut, se on kasvanut koivulla.

Sieni siis ei ole yleinen. Kirjoissa sanotaan sen ilmentävän jopa vanhaa metsää. Ehkä näin on, vaikka tämä löytämäni yksilö esiintyikin aika avoimella paikalla kosteassa notkelmassa, jossa kasvoi runsaasti nuorta lehtipuuta. Ehkä lahopuun osuus oli suurempi kuin muissa vastaavissa paikoissa ja sitähän sieni suosii. Oikeastaan, kun muistelen, olen tavannut sen hyvinkin samanlaisesta biotoopista muulloinkin. Ehkä se Etelä-Hämeessä tarvitsee tällaisen kostean luhtaisen runsaasti lahopuuta sisältävän kasvupaikan.

Ei koralliorakas ole metsän kummallisin sieni, mutta ehkä se on kaunein. Sen näkeminen saa hyvälle mielelle. Mielellään sen noukkisi sienikoriinsa, mutta enpä ole sitä tehnyt. Luultavasti se ei ole edes hyvänmakuinen, liekö peräti syömäkelvoton. En tiedä. Harvinaisuutensakin vuoksi se kannattaa jättää paikoilleen, jospa se yleistyisi ajan myötä.

One thought on “Sieneen!

  1. Taas ilahdutti kirjoitus päivääni! Vaikka kaikenlaisista luontohavainnoista on mukava lukea, sienet tuntuvat olevan erityisesti mieleen. 🙂

Vastaa käyttäjälle Horros Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.