’Supikkaat vievät näin syksyllä sienimetsään. Hyvää kannattaa kerätä ja vaikka kuivata talvea varten. Sen verran löysinkin, että pari kuivurillista säilöin purkkiin. Mutta mitä muuta supikasmetsässä näkee? Kuvassa on sieni, jota en tuntenut. Nopeasti katsottuna se muistuttaa maljakkaita, mutta sitten huomasin, että toinen sivu on halki liki maahan asti. Sieni kasvoi ryhmänä vanhassa muurahaispesässä juuri parhaiden supikasryppäiden keskellä. Kuvan oton jälkeen kaappasin myös tämän sienen mukaani. Hämärä muistikuva minulla oli aasinkorvasta, mutta varmistuksenhan se vaatii. Suomen sieniopas antoi tuntomerkkejä ja aasinkorva putosi pois pelistä, koska tämä löytösieni oli vain alle kaksisenttinen ja ulkopinnaltaan täysin karvaton. Niinpä päädyin kekojänönkorvaan (Otidea formicarum). Voihan se olla jokin muukin saman suvun laji, mutta tämä kyllä muistuttaa kirjan kuvaa suuresti ja itiöt, joita katselin mikroskoopilla, olivat kuvauksen mukaisia. Sieni elää vanhoissa muurahaipesissä kangasmetsissä ryhminä. Sen levinneisyys on puutteellisesti tunnettu (DD), joten sellaisenaan hyvä löytö. Tein keruustani näytteen, vaikka sieniä onkin aika vaikea säilöä muuksi kuin ruoaksi. Ne on valmisteltava niin, että ne myös säilyvät, leikeltävä ja kuivattava ohuina kerroksina. Onneksi tämä on jo valmiiksi aika ohut ja pieni.’