Syksyn viime lehti

paatsama’Tunnetusti puiden lehdet putoavat eri aikaan. Syksyinen puhuri saattaa riisua puun kerralla paljaaksi, mutta jos näin ei käy, voi jokin lehti viivytellä hyvinkin sitkeästi puussa kiinni. Tällainen takertuja on usein paatsamanlehti. Metsässä näkee tähän aikaan  paljaita puita runsaasti ja sitten keskellä synkkää korpea sinnitteleekin kaunis kuultava vihertävänkeltainen lehti siippamaisen pensaan latvassa väristen ilmavirtausten mukana.

Paatsama on siisti ja hauska pensas. Se viihtyy ravinteisissa metsissä ja rannoilla. Sen kukat ovat mitättömän kokoiset eikä sitä juurikaan sen kukkiessa edes huomaa. Kesällä sen sileät lehdet kyllä kiinnittävät huomiota, mutta sekottuvat helposti tuomen, raidan tai jonkin muun pajun lehtiin.

Kun olen raivannut metsää, huomaan paatsaman yleensä liian myöhään. Haluaisin säästää tuon kauniin pensaan, mutta siinä se menee nurin muiden lehtipuiden kanssa ja vasta kannon keltaisesta väristä tunnistaa ystävänsä. Paatsama on nimittäin ennen ollut säästettävä hyötykasvi. Sen kuoresta ja marjoista on eritetty ulostuslääkettä ja lehdistä uutettu keltaista väriainetta. Onpa sen vartta hiillettykin ja saatu hienojakoista hiiltä ruudin valmistamiseen. Muistan joskus myös keränneeni sen varsia käyttöpuuksi, mutta keltainen väri puussa ei säily kuivana eikä puuaineskaan ole kovin vahvaa.

Paatsaman mustat marjat ovat lievästi myrkyllisiä niin kuin koko kasvikin, mutta metsän eläimille se kyllä kelpaa. Jostain syystä pensaaseen tulee yleensä kovin vähän marjoja kukintaan nähden. Siinä suhteessa se painii tuomen kanssa samassa sarjassa.

Nyt on metsässä viimeisten paatsamanlehtien aika. Bongataan ne!’

2 thoughts on “Syksyn viime lehti

  1. Touhusin tänään muiden kuin paatsaman lehtien kanssa, ei kasva pihassa. Kärräsin Mongolian vaahteran, Harlamowski-omenapuun, sinivuohenkuusaman, koivun, keltavuohenkuusaman lehtiä sekoitettuna männyn neulasilla rantaan mullittumaan. Piha siistiytyi huomattavasti.

    • Jostain syystä tänä vuonna lehtiä tuntuu riittävän puutarhassa. Olet oivaltanut hyvän varastointikonstin ja multaa saa ihan ilmatteks. Tosin sitä tulee sitä hitaammin mitä paksumpia lehdet ovat. Paatsama on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Pensas harvinaistuu pohjoiseen mentäessä ja Lapista se puuttuu jo kokonaan.

Vastaa käyttäjälle Reijo Moilanen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.