Mikromaailmaa

hiirensammal

’Tänään perunannoston tauolla keräilin pikkiriikkisiä sammalia ojanpenkalta. Eihän niitä edes nähnyt paljalla silmällä, kunhan kaappasi koko paakun mukaan ja työnsi sitten mikroskoopin alle. Mitä sieltä paljastui? Kaksi minulle uutta tuttavuutta: savikkohiirensammal (Bryum caespiticium) ja pikkukarvasammal (Ditrichum pusillum). Molemmat ovat pieniä, oikeastaan turhan pieniä.

Yllä oleva kuva on savikkohiirensammalen lehdistä. Siinä näkyy lehden malli ja pitkä keskisuonen aikaansaama karvamainen kärki. Nämä saa näkyviin hyvällä lupillakin, mutta kun syksyinen päivä alkaa olla jo harmaa ja ainakin tänään kovin sateinen, niin ei luppi tahdo riittää määritykseen. Hankin vuosi sitten kunnollisen valomikroskoopin, jolla saan suurennettua sammalen lehden sopivaan kokoon nähdäkseni sen solut ja reunan hampaat. Samalla kaupalla tuli mukaan myös kamera ja siihen adapteri, niin että saan näkemästäni myös kuvan. Kamera on Nikon Coolpix 4500, joka ei enää ole ihan nuori, mutta kelpaa hyvin tähän tarkoitukseen. Tässä kamerassa on erikoisuutena se, että sen optiikka liikkuu rungon sisällä, jolloin kameran voi kiinnittää adapteriin ja sitä kautta mikroskooppiin suoraan, tsuumaukset ja tarkennukset hoituvat tyylikkäästi ilman, että kamera liikkuu.

Kun pääsee käsiksi mikromaailmaan, avautuu silmien eteen aivan oma maailmansa. Sanoin ei voi kertoa, kuinka viehättäviä ovat solujen rakenteet: viherhiukkaset, öljykapselit, solunseinät paksunnoksineen. Aikaahan tuollainen preparaattien tekeminen veden avulla lasilevylle ja sitten sen kuvaaminen vie eikä aina voi olla läheskään tyytyväinen lopputulokseen, mutta hauskaa se on.

Kuvassa oleva savikkohiirensammal on vielä iso sammal, sillä sen lehden pituus on kuitenkin parin millin luokkaa ja koko sammalkin itiöpesäkkeineen nousee kolmeen senttiin. Todella tarkkaa silmää tarvittiin, että hämärissä sain näytteen pikkukarvasammalesta, jonka koko komeus mahtuu alle senttiin. Eikä nämä ole vielä niitä pienimpiä. Pari päivää sitten kuvasin savikkosiipisammalen (Fissidens viridulus), jonka koko jää muutamaan milliin. Sen paikka savipaakun kyljessä oli odotettu ja kauan etsitty. Nyt sekin löytyi. Alla on kuva siitä mikroskoopin läpi katsottuna. Lehden pituus on siis alle puoli senttiä ja näitäkin on useita läheisiä lajeja.

siipisammal

Paljon minulla on vielä opittavaa kuvaamisessa. Yksi seuraavista haasteista on, miten saada roskat ja häiritsevät osaset pois kuva-alueelta, kun ei viitsisi niin kauheasti käyttää kuvankäsittelyä. Tai sitten on vain alistuttava joko siihen, että roskia on tai siihen, että Photoshop on käytössä pidempään.

Lisää mikroskooppikuvia voi katsella sammalsivuilta. Olen lisäillyt varsinkin maksasammaliin yksityiskohtaisempia kuvia, koska tavallinen kuva ei paljonkaan kerro itse sammalen ulkonäöstä, erottavat tuntomerkit kun ovat yleensä niin kovin pieniä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.