Voiko sen sotkea johonkin?

keltamo

’Tuollainen kysymys kiersi päässäni, kun näin kuvan kasvin. Voiko sen sotkea johonkin muuhun kasviin? Ilmeisesti voi. Kyseessä on nimittäin keltamo (Chelidonium majus), siis aivan tavallinen asutun seudun kasvi, ei mikään suurharvinaisuus, ei vaikeasti tunnistettava eikä mikään pikkuruinen muiden alla lymyäjä. Hassua tässä onkin se, että tämä kasvi kasvoi aivan vieressäni muutaman sadan metrin päässä talosta ja ilmeisesti on kasvanut kaikki nämä vuosikymmenet, kun täällä olen vapaa-aikojani viettänyt, mutta en vain ole huomannut. Kun sen näin syyshämärässä, menin ohi ja mietin omia asioitani. Sitten pysähdyin ja palasin takaisin, katsoin sitä enkä vieläkään tuntenut; jotain tuttua, jotain vierasta. Lopulta katkaisin yhden lehden ja oranssinkeltainen neste purskahti näkyviin. Enää ei ollut mitään epäselvyyttä lajista, paikasta ainoastaan. Kun katselin ympärilleni, keltamoa oli paljon, joka puskan juurella, kallionlaki kertavanaan, lehto kattavasti. Kuinka olen voinut mennä vain ohi?’

Ehkä on paikallaan samalla pieni selvitys tästä lajista. Keltamo on monivuotinen ruohokasvi ja se kuuluu unikkokasveihin. Sen paras tuntomerkki on oranssi maitiaisneste, joka näkyy heti, kun varren tai lehtiruodin katkaisee. Keltaiset neliterälehtiset kukat näkyvät kauas, kun kasvi kukkii yleensä runsaasti kesä-heinäkuussa. Hedelmä sillä on pitkä litumainen kota, jossa mustat siemenet kehittyvät. Muurahaiset ovat niistä kiinnostuneita ja levittävät kasvia tehokkaasti.

Keltamon alkuperäistä kotipaikkaa ei tiedetä, sillä se leviää ihmisen mukana aina uusille seuduille, on siis kulttuurihakuinen kasvi, ihmisen vanha seuralainen. Sitä tavataan laajalti Euroopassa ja Aasiassa. Sitä lienee myös viljelty tai ainakin siirretty pihapiiriin koristeeksi. Muinoin sitä on käytetty myös lääkekasvina. Kasvista kerrotaan tarinaa, kuinka pääskynen paransi poikastensa silmät keltamolla ja tästä tulee sen tieteellinen nimikin, joka viittaa pääskysen kreikankieliseen nimeen (chelidon). Pohjoismaissa keltamo on tullut tunnetuksi jo keskiajalla, jolloin tiedetään munkkien suosineen sitä kirkkojen ja luostareitten yhteydessä. Niinpä se onkin edelleen yleisin linnojen läheisyydessä ja vanhojen kirkkojen liepeillä. Luopioisten laajimmat kasvustot ovat kirkonkylällä talojen seinustoilla ja kirkonaidan vieressä. Keltamoa on suositeltu lääkkeeksi lähes vaivaan kuin vaivaan. Sen on sanottu parantavan paitsi silmien sairauksia myös keltatautia, rupia ja syyliä jopa maksasairauksiakin. Nykyinen lääketiede on todennut maitiaisnesteen alkaloidien helpottavan ainakin maksavaivoissa.

Suomessa kasvi on yleinen asutuilla seuduille Etelä-Suomessa, mutta vähenee nopeasti pohjoiseen mentäessä. Lapista ei ole enää edes satunnaisia löytöjä. Kyllähän sen löytyminen on aina mukava asia, mutta täällä, varsinkin kirkonkylän liepeillä, se on sen verran yleinen, ettei siihen enää kiinnitä erityistä huomiota. Ehkäpä se on ollut myös syynä omaan huolimattomuuteeni, olen pitänyt sitä liian tavallisena. Näin ei saisi tehdä. Mutta mitä se muistuttaa? Mihin sen juuri nytkin syksyisessä metsässä sotkin? Vuohenputkella on vähän samanlaiset lehdet ehkä muillakin putkikasveilla. Yleensä sen lehdet ja kukkavarret ovat jo lakastuneet näin myöhään syksyllä ja niinpä sen löytymistä ei osannut odottaa. Kuvan lehdet ovatkin uusia, vasta hiljan kasvaneet ja näyttävät aivan keväisiltä lehdiltä. Jos syksy jatkuu näin lämpimänä, niin ehkäpä se alkaa kukkiakin uudelleen. Täytyy seurata, nyt kun sen läheltä löysin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.