Alkemistit, maallinen rakkaus

Alkemistit’Pistänpä tähän toisenkin kirjapostauksen, kun luin Antti Tuurin uutuuden Alkemistit. Kyllä tämä mies jaksaa. Olen nyt lukenut häneltä kaksikymmentä kirjaa ja jokainen tuntuu olevan edeltäjäänsä mielenkiintoisempi. Vaikka hänen omalaatuinen kerrontatyylinsä joskus ärsyttääkin, niin sillä on myös taipumus luoda hyvin tiivis imu kertomukseen, niin ettei sitä voi jättää kesken. Nyt kun luin tämän kirjan loppuun, alkoivat kynnet syhytä jatko-osaan, vaikka sitä ei tiettävästi ole edes kirjoitettu. Odottaminen on raskasta. Tässä muutamia hajanaisia kommentteja tästä kirjasta.’

Samalla intensiivisyydellä ja tiedolla Tuuri on tällä kertaa tarttunut 1700-luvun historiaan kuin oman sukunsa historiaan aikaisemmin. Sama poljento ja sama kerronnan vetävyys löytävät tästäkin kirjasta.

August Nordenkjöld toimii Vuorikapteenina Suomessa ja päätyy swedenborgilaisen uskon kautta tekemään kultaa Uuteenkaupunkiin. Apunaan hänellä on nuori maanmittari Carl Bergklint. Alkemia on voimissaan ja kun ei atomeista, metallien ominaisuuksista tai fysiikastakaan kovin paljon tiedetä, uskotaan vakaasti, että halvemmista metalleista pystyttäisiin uskon ja siveyden voimilla tekemään kultaa, kunhan noudatettaisiin tarkkaa järjestystä. Miesten työ päätyy kuitenkin vaikeuksiin, sillä maalliset velkojat ovat kaksikon kimpussa kaiken aikaa eikä laboratoriossa päästä pitkään aikaan alkua pidemmälle. Kullan synty olisi vaatinut paitsi tarkkuutta ja uskoa, niin myöskin kovaa kuumuutta, jota pidettäisiin muffelin alla kuukausia. Vuorikapteeni haalii sysiä ympäri Varsinais-Suomea ja velat kasvavat. Lopulta edessä on konkurssi ja vararikko. Kullan teko on keskeytettävä.

Kirjassa kullan teon rinnalla kulkee kaunis tarina nuoren maanmittarin ja kauppiaantyttären Katariina Palénin rakkaudesta. Koska kyseessä on swedenborgilaisyys ja sen opit, pohditaan kirjassa paljon myös maallisen ja taivaallisen rakkauden eroja, kuten kirjan alaotiskkokin kertoo. Päästäkseen nousemaan Korkealle vuorelle ja saavuttaakseen Uuden ihmisen asteen on elettävä oppi-isän antamien neuvojen mukaan. Myöskään Viisasten kivi ei synny ilman siveellisyyttä eikä nuhteettomuutta. Nordenkjöld ei pysty näin elämään, vaan hakee lohtua vaimonsa äkkipikaisuuteen muiden naisten luota, mutta Bergklint rakastaa vain Katariinaansa. Tämä 1700-luvun Love Story on hyvin kauniisti kerrottu, kirjan parasta antia.

Kun googlasin kirjan henkilöitä ja tapahtumia, huomasin, että kirja on oikeastaan tuolloin eläneiden elämäkertaa, sillä sen henkilöt ovat todellakin eläneitä oikeita ihmisiä, tapahtumat ovat historian vahvistamia, samoin aatteet. Tarina on sitten koottu näistä aineksista. Tämä kirja on tarinan ensimmäinen osa, joka päättyy Vuorikapteenin vararikkoon ja kullanvalmistuksen keskeytymiseen.

Kirjan ensilehdillä tuntui, että tämänlaista tuurimaista kirjallisuutta olen lukenut jo riittämiin. Eerikinpojat jatkoteoksineen keskittyivät samoihin ajatuksiin, hurmahenkisyyteen, kilvoitteluun ja uskonnollisiin seurakuntiin Suomessa ja Ruotsissa. Niinpä en oikein aluksi päässyt tähän mukaan. Tuurin kerronnalle uutta tässä oli kuitenkin rakkauskertomus, joka nousikin lopulta aivan samalle tasolle kuin pääaihe, kullan valmistus. Tuurillehan on tyypillistä, että sankari on hyvin puhdashenkinen ja jopa naivi uskossaan ihmisen vahvuuteen ja hyvyyteen sekä Jumalan suuruuteen. Tässäkin kertomuksessa maanmittari Bergklint uskoo ja luottaa vuorenvarmasti Vuorikapteeniin, tämän puheisiin ja kokemuksiin. Hän ei näe ihmisen takana olevaa raadollisuutta eikä hyväksikäyttöä. Sankari toteuttaa tässäkin sen, mitä toinen suunnittelee, mutta ei itse pysty tekemään. Jossain vaiheessa teki mieli huutaa, että jätä nyt hyvä ystävä se kapteeni omaan oloonsa ja ala elää omaa elämääsi Katariinasi kanssa. Kirjan kerronta oli niin elävää, että siihen uppoutui syvälle.

Tekstistä näkee, että Tuuri on jälleen syvällisesti perehtynyt aiheeseensa. Hän on lukenut Bergklintin kirjeenvaihtoa ja saanut sitä kautta tietoa sen ajan elämästä ja kullan valmistuksesta. Hän on tutustunut Emmanuel Swedenborgin laajaan tuotantoon ja käsityksiin niin alkemiasta kuin uskonnollismystisistä ajatuksistakin. Kirjoittaessaan uskonnollisista liikkeistä ja niihin uskovista ihmisistä on kirjailijan itsensäkin tietyllä tavalla uskottava niiden aitouteen. Haastattelussa hän onkin todennut, ettei insinöörin koulutuksella voi matemaattisesti selvittää, miksi tällainen pallo ihmisineen kiitää avaruudessa. Eikä ole uskon asia, vaan matemaattinen tostuus, että näin monimutkainen organismi ei ole voinut syntyä sattumalta. Tämä näkyy hänen tuotannossaan, tässäkin kirjassa.

Tuuri, Antti: Alkemistit, maallinen rakkaus. Otava, 2013. 382 s.

1 thought on “Alkemistit, maallinen rakkaus

  1. Hyvin pääsit sitten kirjan kerroksiin kiinni. Kyllä Tuuri osaa ja Love Story oli ihan liikuttava.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.