Seitsemän elämääni

Mo_Yan’Viimeksi kun kirjoitin arvioinnin (Anni Kytömäki: Kultarinta), kehuin kirjaa sellaiseksi, joka pitäisi kaikkien luonnonystävien lukea. Nyt edessäni on kirja, joka on myös niitä todella lukemisen arvoisia, tällä kertaa historian ja ihmisyyden näkökulmasta katsoen. En juurikaan ole lukenut kiinalaista kirjallisuutta, joten en osaa verrata tätä mihinkään sikäläiseen teokseen. Kun olin päässyt kirjan loppuun, leijailivat aprikoosinkukkien vaaleanpunertavat terälehdet ympärilläni, tuuli suhisi  ja elämän raadollisuus tunki nenään. Päälimmäisenä oli rikas ja taidokkaasti koottu kertomus.’

Sota on päättynyt ja kommunistit nousevat valtaan Maon johdolla Kiinassa. Maanomistajat syöstään vallasta. Ximenin kylässä tilanomistja Ximen Nao surmataan ja hänen vaimonsa alistetaan palvelijoiksi. Hän kuitenkin vaatii oikeutta Manalan valtijaalta ja syntyy uudelleen maan päälle. Lopulta Ximen Nao elää seitsemän elämää: tilanherrana, aasina, härkänä, sikana, koirana, apinana ja lopulta taas ihmisenä. Näin hän kokee ikään kuin sivustakatsojana kaikki Kiinan lähihistorian käänteet: kommunismin nousun, maareformin, kulttuurivallankumouksen, nälänhädän, hyvinvoinnin alun ja nykyajan. Vuosituhannen vaihtuessa pieni isopäinen poika kertoo sitten koko tarinan kirjailijanplantulle Mo Yanille.

Matkan aikana tavataan maakunnan viimeinen itsenäinen viljelijä Lan Lian, Ximenin jalkavaimot Yingchun ja Qiuxiang, hänen lapsensa Jinlong ja Baofeng, johtajat Huang Tong ja Hong Taiyue, näiden lapsia ja lapsenlapsia monessa polvessa. Suvut kietoutuvat toisiinsa, elävät ja kuolevat yhdessä, nousevat kukoistukseen ja sortuvat taas alas mutaan. Kertojana tarinassa on vuoroon Ximen Naon kulloinenkin reinkarnaatio ja hänen jalkavaimonsa Yingchun poika Lan Jiefang. Rakkaus, viha, kateus ja vallanhalu vuorotelevat kerronnassa, jonka taustana kuohuu värikäs kaikkia aisteja koskettava kiinalainen maaseutu 1950-luvulta 2000-luvun alkuun.

Mo Yan sai Nobel-palkinnon vuonna 2012 ensimmäisenä kiinalaisena kirjailijana. Tämä kirja on ainoa, mikä häneltä tähän mennessä on käännetty suomeksi. Massiivinen teos vie mukanaan ensimmäiseltä lehdeltä alkaen. Sen vetovoima perustuu kerrontaan, jossa näkyy piirteitä useista eri tyylisuunnista. Tarina etenee historiallisissa puitteissa kuin kylän elämäkertana, mutta koska kertojana on usein eläin, tulee mukaan väkisinkin fantasiaa, faabeleita, kansantaruja, personifikointia, maagista realismia. Hänen tyylinsä on omintakeinen, vaikka sitä onkin verrattu Franz Kafkaan ja Joseph Helleriin. Mo Yan esiintyy itse kirjassaan yhtenä sivuhenkilönä, joka järjestelee asioita ja sotkee niitä. Kyläläiset suhtautuvat häneen pakollisena riesana ja uteliaana pojankoltiaisena, joka luulee osaavansa kirjoittaa.

Kirjassa on varmaankin paljon omaelämäkerrallista ainesta, sillä kirjailija itse varttui pienessä kylässä ja koki kaikki ne murrokset, jotka kirjassakin ilmenevät: nälän, puutteen, vallankumoukset ja sorron. Hänen kirjailijanimensä on nimimerkki, joka tarkoittaa ’älä puhu’. Se kuvaa sitä, kuinka Kiinassa monet kulttuurihenkilöt joutuivat noina aikoina vaikenemaan hallinnon vuoksi. Tästä muistutuksena on Taivaallisen rauhan aukion verilöyly, josta tulee juuri nyt kuluneeksi 25 vuotta. Vaikka kirjan tapahtumat ovat traagisia ja kirjan lopussa varsinkin nousee pala kurkkuun ihmiskohtaloiden vuoksi, on sen loistava ihmisläheinen kuvaus elämästä vastakohtaisuudessaan häkellyttävä. Aprikoosipuu kukkii, aurinko nousee, kuu kulkee joen yllä, sianruho poksahtaa jokirannassa, luonto elää hajuissa ja äänissä. Ankeus peittyy elämään. Vaikuttava ja hieno kirja, joka sen paksuudesta huolimatta kannattaa lukea.

Mo Yan: Seitsemän elämääni. Otava, 2013. Suom. Riina Vuokko. 730 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.