Jumalan sana


jumalan_sana-hotakainen_kari-14308636-frnt
Kari Hotakainen on tarttunut ajankohtaiseen aiheeseen, rahaan. Vaikka kuinka yrittäisi ajatella, ettei raha saa ratkaista kaikkea, niin silti me elämme sen talutusnuorassa ja sitä jatkuvasti ajattelemme. Jumalan paikan on ottanut Mammona, näin raamatullisesti sanottuna ja siitä tämä kirja kertoo. Olen lukenut lähes kaikki Hotakaiset ja ehkä tässä hän pääsee taas siihen tyyliin ja tasoon, joka oli Juoksuhaudan tiessä. Kirja on kokonainen, kantaaottava ja ajatuksia herättävä, mutta ei helppo. Kannattaa tutustua.’

Tämä on eräänlainen On the Road-romaani Suomesta yhden päivän ajalta, jossa vanha autonkuljettaja Armas Kallio kuljettaa investointipankkiiri Jukka Hopeaniemeä Lapista Helsinkiin seitsemän minuutin TV-esiintymistä varten. Oikeastaan kirjan juoni on siinä, mutta se ei tietenkään ole koko kirja, vain sen kehys.

Matkalla tapahtuu oikeastaan melko vähän mainittavaa. He ottavat liftarin kyytiin ja joutuvat siitä kärsimään; se lienee eräänlainen matkan taitekohta. Suurin osa matkan ajasta puhutaan, muistellaan, kuunnellaan musiikkia ja vanhan Ukon kasetteja. Ukko on Hopeaniemen isä, teollisuuspohatta, joka loi lähes tyhjästä menestyvän liikelaitoksen Kekkosen aikaan. Hän haluaa kuolemansa jälkeen valistaa poikaansa maailman vaaroilta ja elämän oikuilta. Armas Kallio oli Ukon autonkuljettaja koko tämän uran ajan. Suostuessaan kuljettamaan pojan Lapista etelään, Armas haluaa auttaa tytärtään Saaraa, joka on peliriippuvainen. Jukka Hopeaniemi on koko uransa ajan vältellyt jukisuutta eikä ole antanut TV-haastatteluja. Miksi hän nyt suostuu? Se jää lukijan arvailujen varaan, mutta sen voi arvata jo kirjan alussa, että tarina huipentuu tuohon haastatteluun aamun Huomenta maa-ajankohtaislähetyksessä. Se onkin käänteentekevä haastattelu monella tavalla.

Kirja etenee kronologisesti illasta aamuun ja matkallisesti Saariselältä Pasilaan. Sen kerronta takautuu muisteluihin Ukon ajan tapahtumiin ja luotaa myös kysymyksiin, mitä tapahtuu haastattelussa ja mitä sen jälkeen. Hopeaniemi tilittää elämäänsä enemmänkin itselleen kuin kuljettajalle ja kuljettaja vertailee isän ja pojan elämää toisiinsa. Kerronta tapahtuu preesensissä ja se antaa sille ajankohtaisen tunnun. Se on paikoin karua ja todentuntuista, mutta aina välillä pursuaa todellista elämää, viisauksia, runollisuutta ja pohdintoja. Kirjailija on pukenut ajatuksensa usein Raamatun lauseisiin, sananlaskuihin, aforismeihin tai muihin tunnettuihin lausahduksiin, muuttamalla niiden sanoja jonkin verran, mutta pitäen ajatuksen samana. Kirjasta toisin paikoin tulee mieleen aforismikokoelma ja sanaleikkien temmellyskenttä.

Ajatuksellisesti tässä on kaksi maailmaa, Ukon ja Hopeaniemen. Ukko eli Kekkosen ajan maailmassa, jossa juotiin ja remuttiin myös johtoportaassa ja kun nimet olivat paperissa, oli asiat kunnossa viiden vuoden ajan. Hopeaniemellä on valtaa ja rahaa mutta ei vapautta. Markkinavoimat reagoivat pienimmästäkin muutoksesta. Siksi kaikki sijoittajat, johtajat, pelaajat odottavat kauhulla TV-ohjelmaa, jossa suuren Konserni oyj:n toimitusjohtaja voi päästää sammakoita suustaan. Jumalana ei ole enää vanhatestamentillinen Ukko vaan kasvottomat Markkinavoimat, jonka sana on laki.

Kirjassa on vähän henkilöitä eikä heitäkään kuvata kovin tarkkaan. He ovat kuitenkin kuin vastakohtia toisilleen. Hopeaniemi kadehtii autonkuljettaja Armaksen elämää ja päinvastoin. Pakkaa he eivät vaihtaisi, mutta näinkään ei ole hyvä. Naisakselilla TV-toimittaja on petollinen analyytikko, joka toimii markkinavoimien palveluksessa ja Armaksen tytär Saara yrittää tähyillä siihen suuntaan voidakseen kuitata pelivelkansa. Ehkä tässä akselissa erilaisuutena on inhimillisyys.

Haastattelussa Hopeaniemi päättää kertoa totuuden, mutta sitähän kukaan ei halua kuulla eikä kestää, ei ainakaan TV-toimittaja eivätkä Markkinavoimat, vaikka median hypettämällä kansalla onkin hauskaa. Matkalla on kuunneltu milloin Beethovenia milloin Jussi Björligiä, jotka edustavat Ukon aikaa tai sitten Dylania ja Williamsia, jotka edustavat nykyisyyttä. Lopussa taustalle jää soimaan Bob Dylanin vanha hitti, jota myös Armas kuuntelee.

Kari Hotakainen: Jumalan sana. Siltala 2011. 324 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.