’Vuosi on vaihtunut ja varmaan lukuisissa kodeissa on luettu joululahjana saatua Finlandia-voittajaa. Ahmin itsekin Jussi Valtasen kirjan joulunajan välipäivinä. Ristiriitaisissa tunnelmissa kirjoitin siitä muistiinpanoja. Loistava kieli yhdistettynä pikkutarkkaan asioiden tuntemukseen luo yleensä vertaansa vailla olevan nautinnon. Entä nyt? Yhdellä lukukerralla ei kovin painavaa voi sanoa, kahteen ei nykyajassa ole aikaa. Uutta vyöryy koko ajan päälle. Siinäkö meidän ongelmamme onkin, emme keskity, jotta tietäisimme paremmin mitä teemme. Tässä nämä hajanaiset muistiinpanot, mutta saadakseen kuvan tästä kirjasta, se on jokaisen itse luettava – ja ajatuksella.’
’He eivät tiedä mitä tekevät’ kertoo kirjan pääsanoman. Joe on amerikkalainen neurotieteen professori, jonka tutkimukset pohjaavat eläinkokeisiin. Samuel on eläinaktivisti ja hänen poikansa ensimmäisestä lyhyeksi jääneestä avioliitosta suomalaisen Alinan kanssa. Isä ei ole pitänyt mitään yhteyttä poikaansa ja elää amerikkalaista elämmänsä uuden vaimonsa Mirjamin ja kahden tyttärensä Rebeccan ja Daniellan kanssa Baltimoressa. Samuel matkustaa Amerikkaan ja samaan aikaan Joe joutuu tutkimustensa vuoksi hyökkäyksen kohteeksi, hävitystä ja vihapostia, pahimpana pommipaketti tyttärille. Amerikkalaiseen tapaan suojelu viedään äärimmilleen, syylliseksi leimataan Samuel, joka on toiminnallaan laillisin keinoin kaatanut pörssiyhtiön, jonka toiminta pohjaa eläinkokeisiin. Vihdoin kirjan lopulla isä ja poika kohtaavat välissään ladattu ase. Tapahtumien taustalla jyllää raskas ja laukaisuherkkä turvallisuusorganisaatio. Tietävätkö he mitä tekevät?
Finlandia-voittajaa on vaikea arvostella. Sehän on arvioitu vuoden parhaaksi kirjaksi, ollaan sitten tällaisista palkinnoista mitä mieltä tahansa. Tällä kertaa se on erityisen vaikeaa, sillä kirja on hyvä, ajatuksia herättävä, mutta myös huono, puuduttava ja jankkaava.
On vaikea asettaa tätä kirjaa mihinkään genreen. Tapahtumat sijoittuvat muutaman vuoden päähän tulevaisuuteen ja takaumat kerrotaan 1990-luvulta alkaen Alinan ja Joen kohtaamisesta. Tarina pyörii pitkälti isäsuhteen ympärillä, mutta onko kirjan tyylilaji fantasia, parodia, ironia, draama vai mikä se on? Kirjailija on paisutellut asioita kohtuuttomuuksiin saakka, käyttänyt liioittelua tyylikeinona ja jännitteen nostattajana jopa niin, ettei lukija lopulta tiedä, voiko hän enää uskoa muuhunkaan tarinassa.
Diktaattori Anne Brunila sanoi kirjan olevan loistava aikalaiskuvaus. Tätä se saattaa olla, mutta… Jos elämä muutaman vuoden kuluttua on tällaista, niin onko se enää elämisen arvoista, vai onko se jo nyt sellaista? Kuvaus suomalaisuudesta, samoin kuvaus amerikkalaisuudesta on varmaankin kärjistävää ja liioiteltua. Itse en näe suomalaista yliopistoa kirjan kuvaamana ankeana paikkana enkä ihannoi amerikkalaista yhteiskuntaa.
Fantasian tunnun kirjassa luo iAm-laite, joka yhdistää aivot suoraan internettiin. Oikeastaan koko tämä jakso on kirjassa turha, se vain sotkee ja sen tuoma sanoma olisi varmaan saatu muutenkin esiin. Koko ajatusrakennelma on liian suuri tähän tarinaan, varsinkin kun se jää pahasti muun kerronnan jalkoihin. Se tarvitsisi kokonaan oman tarinansa, jossa se nostetaan tapahtumien keskiöön. Kirjailija on varmaankin ottanut nimen Raamatusta Mooseksen ja Jumalan kohtaamisesta, jossa Jumala kertoo nimensä olevansa Minä olen (I am). Tämä ajatusrakennelma jää kirjassa pohtimatta. Laite, joka syöttää propagandan suoraan aivokuorelle ja jolla lapsemme aivopestään niin, etteivät he enää tiedä mitä tekevät, luo Orwellin kuvaaman maailman hyvin nopeasti. Sen tajuaa jo tämänkin vähäisen kuvauksen perusteella. Nyt jäi kutkuttava olo siitä, miten tämän asian käy, kun kirjan päätarina päättyy. Pahinta tässä on se, että lukija saattaa pitää koko kirjaa fantasiana, varsinkin kun kerronta on voimakkaasti liioiteltua ja paisutettua.
Kaikesta tästä voisi kuvitella kirjaa huonoksi. Sitä se ei kuitenkaan ole, mutta se pitää lukea ajatellen, sillä ajatuksia se herättää. Ehkä sen perussanomaan kuuluu, ettei valmiita vastauksia ole eikä kukaan ole yksinoikeudella oikeassa. Jos syytät toista väärinkäytöksistä, et välttämättä ole vapaa niistä itsekään. Kaiken pohjana tulee olla vuorovaikutteinen keskustelu ja yhteydenpito.
Valtanen, Jussi: He eivät tiedä mitä tekevät. Tammi, 2014. 559 s.