’Harvoin luen kirjaa kahteen kertaan ja vielä harvemmin välittömästi peräkkäin. Nyt kävi niin. Haruki Murakamin teksti vei mennessään ja oli pakko lukea kirja heti tuoreeltaan toiseen kertaan ja miettiä sen lauseita uudelleen, syventyen. Moni kohta parani, mutta muutama myös osoittautui latteaksi. Kokonaisuutena kokemus oli kuitenkin hyvä. Tästä japanilaiskirjailijasta on muodostunut lukukokemuksien myötä yksi selvistä suosikeistani, enkä liene ainoa. Lukekaa ja nauttikaa!’

Tsukuru Tazaki on nimensä mukaan viehättynyt rakentamisesta, valmiiksi saattamisesta. Hän suunnittelee ja toteuttaa rautatieasemia Tokiossa. Se on ollut hänen mielenkiintonsa kohde koko elämän ajan. Nuoruudessaan hän asui Nagoyan kaupungissa ja kuului viiden nuoren, kahden tytön ja kolmen pojan, yhteisöön. He tekivät lähes kaiken yhdessä, auttoivat toisiaan ja alempiluokkalaisia, tekivät hyväntekeväisyyttä, elivät yhdessä aina kun se oli mahdollista.

Lukion jälkeen yhteisö hajosi äkisti ilman selityksiä ja tämä tapaus jätti Tsukuruun syvät haavat ja vei hänet useaksi kuukaudeksi lähelle kuolemaa. Vasta 36-vuotiaana hän pystyi käsittelemään asiaa perusteellisesti silloisen tyttöystävänsä Saran kehotuksesta. Hän lähti Nagoyaan tapaamaan ystäviään, juttelemaan ja kuulemaan selityksiä: miksi hänet hylättiin, karkoitettiin tylysti ryhmästä? Yksi heistä oli muuttanut miehensä perässä Suomeen ja Tsukuru matkusti tapaamaan myös häntä. Järven rannalla lähellä Hämeenlinnaa hän lopultakin ymmärsi ja sai selityksen. Samalla hänelle selvisi, mihin hänen tuli pyrkiä, hän ei ollutkaan väritön mies, yksinkertainen ja hylätty. Havoitettu mieli alkoi parantua.

Kirjan juoni ei ole tässäkään pääasia, vaan kieli. Tämä on ensimmäinen Murakamin teos, joka on suomennettu suoraan japaninkielestä, kiitos japanologi Raisa Porrasmaan. Liekö se syynä vai mikä, mutta tässä on aivan omanlaisensa poljento. Tapahtumat eivät ole kovin kummoisia, kerronta polkee joissain paikoin paikallaan, on ehkä turhiakin sivupolkuja, mutta lause elää. Pienillä sanoilla Murakami luo tunnelmia, miljöitä, tarinoita, elämää. Hän kuvaa hämmästyttävän tarkasti Tsukurun tuntemuksia kuin musiikkia, joka sekin on keskeisessä asemassa kirjassa. Aivan loistava on kuvaus Suomesta, hämmästyttävää, koska kirjoittaessaan tätä hän ei ollut käynyt Suomessa. Erin ja Tsukurun keskustelu on täynnä jännitettä ja tunnetta, eikä jätä varmaan ketään kylmäksi. Pienillä tauoilla ja huomioilla hän johdattaa kaksi ihmistä tajuamaan toisensa ja näkemään asioiden läpi. Kuitenkaan niitä ei pohdita puhki eikä selitetä naivisti loppuun. Kumpikin saa, kumpikin antaa ja lopputulos tyydyttää.

Murakami jakaa mielipiteitä. Japanissa ja muuallakin hän on hyvin suosittu. Hänen kirjojaan on käännetty kymmenille kielille, mutta on paljon myös niitä, jotka pitävät häntä pinnallisena, jopa tavanomaisena viihdekirjailijana. Ehkä tällainen kirjalija onkin hyvä kirjailija.

Tätä kirjaa on verrattu hänen Norwegian Wood-teokseen ja paljon tässä onkin samaa: yksinäinen mies, ihmissuhteiden vaikeus, tunteet ja niiden pohtiminen, musiikki. Myös 1Q84-teiksessa yksinäinen mies etsii tietään todellisuuksissa, joita ei ole ainoastaan yhtä vaan useita. Kaikissa kolmessa teoksessa tunnelma on samankaltainen, kiinteä, jännittävä ja salaperäinen.

Murakami, Haruki: Värittömän miehen vaellusvuodet. Tammi, 2014 (2013), suom. Raisa Porrasmaa. 330 s.