Villa Triste

villa_triste’Olen pyrkinyt vuosittain lukemaan ainakin yhden Nobel-palkinnon saaneen kirjailijan teoksen. Joskus ruotsalaiset yllättävät niin perusteellisesti, ettei yhtään kirjaa ole saatavilla, ennen kuin sellainen käännetään. Viime vuoden nobelisti lienee suurelle osalle lukevia ihmisä yllätys ja jos ei täysin niin ainakin puoliksi tuntematon. Ainakin minulle. Ranskalainen Patrick Modiano on saanut lukuisia palkintoja teoksistaan, mutta 1970-luvulla. Miksi hänet nostettiin nyt vasta näin korkeaan asemaan, jos hän kerran on niin erinomainen? Onhan Nobel-palkinto kiistatta maailman arvostetuin kirjallisuuspalkinto. Ansaitseeko hän näin monen vuoden kuluttua moisen arvon? On pahasti sanottu, että hänen kaikki kirjansa ovat variaatioita samasta teemasta. En osaa ottaa kantaa, kun en ole lukenut kuin tämän yhden. Tässä joka tapauksessa muutama täysin subjektiivinen kommentti lukemastani.’

Omalla tavallaan kirja on pieni helmi, vaikka sen maailma, sanoma ja tapahtumat ovat kuin toiselta planeetalta omien ajatusteni kanssa, Sartren ja Camusin luokkaa, ehkä myös Somerset Maughamin. Victor Chmara, kirjan minä-kertoja pakenee Algerian sotavärväyksiä Sveitsin rajalle pieneen kylpyläkaupunkiin. Hän, vaikka onkin kirjan päähenkilö, jää utuiseksi ja salaperäiseksi kuten muutkin kirjan henkilöt. Hän on nuori, ilmeisen rikas ja pelokas. Kylpylässä on kohtaa Yvonnen, kauniin näyttelijättären, jonka kanssa hän pian muuttaa samaan huoneeseen ja suunnittelee pakoa Amerikkaan. Kirjan kolmas henkilö on lääkäri Rene Meinthe, hyvin erikoinen persoona, joka nimittää itseään Belgian kuningattareksi.

Kirjan päähenkilöt lipuvat läpi ajan ja paikan. Oikeastaan kirjan aikana ei tapahdu juurikaan mitään, syödään, kävellään, juhlitaan. Konkreettisempi kohta on, kun Yvonne voittaa erikoisen kilpailun ja pääsee sitä kautta tuttavuuteen entisen huippu-urheilijan Daniel Hendrickxin kanssa. Kirjan vaikuttavin kohta on, kun Yvonne vie Victorin tapaamaan setäänsä, autokorjaamoon. Jotenkin tämä kohtaus sitoo elämän paikoilleen, sillä setä on ainoa kirjan henkilöistä, joka tekee työtä elääkseen, muut ovat onnenonkijoita tai tyhjäntoimittajia, jotka elävät perityillä tai anastetuilla rahoilla.

Kirja lienee tyypillistä Modianoa. Nobel-komitea kehui hänen tarkkaa paikkojen ja ilmiöiden kuvaustaan. Se tuleekin hyvin esiin, jopa pitkästymiseen saakka. Vaikka tapahtumapaikka lienee keksitty, se selostetaan katu ja talo kerrallaan pikkutarkasti, samoin huoneiden kalustus, rakennusten ulkonäkö ja puistot. Oikeastaan vain ihmiset jäävät epämääräisiksi. Luettuani kirjan en oikein tiennyt, mitä siinä loppujen lopuksi tapahtui. Se on kuiin pala elämästä, joka ainakin minulle on hyvin vieras. Ilmeisesti noinkin voi elämänsä kuluttaa.

Kirjan mielenkiintoisin henkilö ei suinkaan ollut päähenkilö Victor, joka oli oikeastaan aika tylsä, eikä kuvankaunis Yvonne, joka leikki Marilyn Monroeta, vaan tohtori Meinthe. Mikä hän oli miehiään, sitä ei kerrottu? Hän tuli ja meni, soitti puheluita, kävi kokouksissa, asui Villa Tristessä kalustamattomassa huoneessa ja jäi kirjan loppuun saakka arvoitukselliseksi, henkilöksi josta lukija saattoi ajatella melkein mitä vaan. Mikä suhde hänellä oli Yvonneen, mikä Victoriin?

Modianolle tyypillisesti kirjassa on kaksi osiota: menneen muistelu ja nykyaika. Victor palaa kylpylään sodan jälkeen kaksitoista vuotta myöhemmin aistimaan sitä ilmapiiriä, joka siellä vallitsi Yvonnen aikaan. Takautuvasti hän muistelee ystäviään ja pohtii asioiden saamia käänteitä, kulkee katu kadulta, hotelli hotellilta, muisto muistolta paikasta toiseen. Hän elää uudelleen tapahtumat kahdentoista vuoden takaa. Niitä ajatuksista syntyy tämä kirja.

Modiano, Patrick: Villa Triste. WSOY, 2014 (1975), suom. Jorma Kapari. 189 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.