’Tänään vietetään Maailman ympäristöpäivää. Se on perua Tukholmassa 5.6.1972 pidetystä YK:n ympäristökokouksesta. Vuosien saatossa päivällä on ollut erilaisia teemoja, joiden avulla pyritään kiinnittämään huomiota ajankohtaisiin ympäristöongelmiin. Tänä vuonna tällainen aihe on metsä. Meille suomalaisille se onkin kiintoisa kohde, onhan metsä edelleenkin oleellinen osa meidän hyvinvointiamme.

Tänä aamuna kiersin Luopioisten metsissä koiran kanssa laajan lenkin. Ryteikköä raivauksen jälkeen, hakkuuaukeaa talvisten kaatojen jäljiltä ja sitten kaunista korpimetsää, jossa sekä minun että koiran oli helppo liikkua. Monenlaista metsäympäristöä! Yksi asia minua kuitenkin kovin ilahdutti. Vuosikausia olen aina sopivissa väleissä puhunut ja kirjoittanut haavan puolesta, se kun on metsän arvokkain puu, luonnon kannalta. Tänään saavuin hakkuuaukean laitaan, josta puusto risuineen oli viime talvena kuljetettu pois. Pakolliset säästöpuut komeilivat ryhmänä keskellä aukkoa. Mutta siinähän se ilo olikin, säästöpuut olivat haapoja, komeita ja hyväkuntoisia. Jos kerran haapa nykyään kelpaa lähinnä energiapuuksi, luulisi maanomistajalle olevan vain hyötyä, kun ne jätetään säästöpuiksi metsään. Haapapino tien varressa on surullinen näky, varsinkin kun se usein lahoaa samalla paikalla vielä vuosien päästä. Usein viereisessä metsässä kasvaa silloin jo tiuha metrinkorkuinen haapavesaikko estämässä metsänomistajan arvopuun kasvamista. Hirville ruoaksi sanotaan, samalla menevät kyllä silloin koivun- ja männyntaimetkin. Onneksi kuuseen hirvi ei koske.

Näin ympäristöpäivänä on ilo huomata tällainen asia metsänhoidossamme, vaikka se olisikin ainoastaan poikkeus. Nyt vain pitää etsiä muitakin myönteisiä juttuja metsistämme. Näitä asioita ajattelin, kun raivasin ikiaikaiselta polku-uralta raivausjätteitä pois, että seuraavalla kerralla olisi helpompi siitä kulkea. Miksihän ne pitää kaataa polkujen päälle?’