Naparetki – minun rakkaustarinani

Naparetki’Tällä viikolla on julkaistu tämän vuoren Finlandia-ehdokkaat niin tietokirjoissa kuin nuorten ja aikuisten romaaneissakin. Alkulämmittelynä tartuin muutaman vuoden takaiseen Ruotsin Tieto-August- palkinnon voittajaan, josta juuri on saatu upea suomennos. Tietokirjat ovat luonnontonkijalle jokapäiväistä purtavaa, kun määritysoppaiden avulla yrittää saada selvää luonnon salaisuuksista. Tässäkin oli yksi syy tarttua tähän kirjaan. Viimeinen niitti olikin sitten useat suositukset. Tässä muutama kommentti kirjasta heti tuoreeltaan. Parhaiten siitä saa kuitenkin kuvan selaamalla sitä itse ja ihastelemalla sen upeaa ulkoasua.’

Tästä kirjasta Bea Uusma sai siis Tieto-August- palkinnon vuonna 2013. Kirja herätti laajaa ja ylistävää huomiota Ruotsissa ja maan rajojen ulkopuolellakin. Kirjan kohde on 1800-luvun lopulla kolmen miehen, Salomon August Andréen, Nils Strindbergin ja Knut Frænkelin, tekemä vetypallomatka Huippuvuorilta Pohjoisnavalle tai siis yritys päästä perille. Retki nimittäin päättyi miesten katoamiseen. !930-luvulla retkikunta löydettiin Valkosaarelta kuolleena ja silloin siitä kirjoitettiin paljon, pohdittiin retken päättymistä, syitä ja seurauksia. Kuitenkaan täyttä selvyyttä asiaan ei saatu.

Bea Uusma paneutui asiaan viidentoista vuoden ajan ja etsi käsiinsä ja tutki kaiken, mitä retkikunnasta oli saatu talteen, kirjoitettu tai arvailtu. Sitten hän kirjoitti tämän kirjan ja antoi oman selityksensä retkikunnan tuhoon johtaneista tapahtumista. Kirja kertoo paitsi retkikunnan tarinan niin myös Uusman omien tutkimusretkien tarinan, kuinka hän paneutui tutkimukseen, matkusti niille paikoille, joilla retkikunnan jäsenet olivat eläneet, käyneet, kokeneet kohtalonsa. Hän tutki asiaa nykyaikaisin menetelmin, sillä ammatiltaan hän on lääkäri, kuvittaja ja kirjailija.

Miksi sitten kirjan alaotsake on minun rakkaustarinani? Kirjasta nousee esiin se suunnaton intohimo, rakkaus, löytää selitys asioihin, rakkaus seikkailuun, löytää uutta ja selvittää vanhaa. Kun lähtee seilaamaan ohjauskyvyttömällä pallolla kohti tuntematonta, pidettäisiin sitä tänään hulluutena, silloin seikkailuna. Kun tutkii sata vuotta sitten sattunutta tapahtumaa intohimoisesti vuosikausia, pidettäisiin sitä ennen turhuutena, nyt rakkautena aiheeseen. Tarinassa on rakkautta paljonkin ja päälimmäisenä Strindbergin kirjeet kihlatulleen Anna Charlierille, joka uskollisesti odotti miestään, kunnes viimein meni naimisiin, mutta jonka sydän lopulta haudattiin oman Nilsin kanssa samaan hautaan.

Pienet yksityiskohdat tekevät kirjasta seikkailukertomuksen, jota lukiessa ei huomaakaan, että lukee tosiasiassa tietokirjaa. Vasta lopun tiheäänpräntätyt sivut lähteistä ja kirjallisuudesta havahduttavat todellisuuteen, tämä ei ole tarua, vaan tämä on joskus tapahtunut.

Itse olen poikavuosina lukenut paljonkin tutkimusmatkoista. Esimerkiksi Nansenin kirja Hiihtäen poikki Grönlannin on edelleen kirjahyllyssäni. Koulussa pohdittiin Etelänavan valloitusta, norjalaisen  Amundsenin ja englantilaisen Scottin kilpajuoksua kohti kuuluisuutta. TV:n alkuaikoina tuli elokuvia näistä retkistä ja tapahtumista. Myös intiaanikirjat, matkakertomukset niin viidakon sydämeen kuin Alaskan kultakentille kiehtoivat nuoren mielikuvitusta.

Andréen retkikunnasta en ollut kuullut aikaisemmin mitään, vaikka sen on täytynyt aikanaan järkyttää monia. Toisaalta nykyaikana tuntuisi sulalta hulluudelta lähteä noin vähäisin kokemuksin matkaan. Vetypallo ei ollut ennen tätä pysynyt ilmassa vuorokauttakaan ja nämä sankarit aikoivat lentää viikon päästäkseen ensin Pohjoisnavalle ja sitten siitä joko Alaskaan tai Siperiaan. Epävarmuutta koko ajan. Kun sitten lähtökin epäonnistui ja laahusankkurit repeytyivät pois pallosta, olisi järkisyiden pitänyt saada heidät keskeyttämään koko matka, mutta seikkailunhalu ja löytämisen riemu veivät voiton. Eihän kait mitään olisi löydettykään, jos ei olisi otettu riskejä.

Toisaalta tämän kaiken tutkiminen ja lopputulokseen pääseminen, on sekin hatunnoston arvoinen suoritus. Tekemättä sekin olisi jäänyt ellei olisi ollut sinnikästä rakkauta aiheeseen. Upeasti kerrottu tutkimus, joka on vielä toteutettu visuaalisesti kauniina teoksena. Vaikka kirjassa on sivuja liki kolme sataa, niin toki saman asian olisi voinut painaa puoleenkin tästä, mutta lopputulos ei olisi ollut näin upea. Suosittelen!

Uusma, Bea: Naparetki – minun rakkaustarinani. Like, 2015, suom. Petri Stenman. 290 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.