Hävitys

havitys1’Uusi vuosi tuo taas uudet kirjatkin, vaikka tämä kirja kyllä tuli luettua jo viime vuoden puolella. Scifi-kirjallisuus on kauan polkenut paikallaan. Jo kliseeksi on muodostunut käsitys, että kaiken maailman örkit sun muut ovat kahdella jalalla kulkevia, sotaisia ja puhuvat amerikanenglantia. Jeff VanderMeer, vaikka onkin amerikkalainen, on hävittänyt kaikki nämä kliseet ja tämän kirjan luettuaan jää kummastuneena miettimään, miksi sitten Solariksen ei ole päästy tähän. Kirja on joutuisa lukea, eikä siinä kummallisia asioita tapahdu, mutta siitä jää sisälle kutkutus, koska kaikkea ei kerrota puhki. Jää odottamaan jatkoa.’

Aikoja sitten epämääräisessä paikassa osa rannikosta on erotettu alueeksi X. Tälle salaperäiselle alueelle lähetetään aina silloin tällöin retkikunta ottamaan selvää asioista. Alueella on tuntemattomia voimia ja jokaiselle retkikunnalle on käynyt huonosti. Nyt tehtävän saa 12. retkikunta, johon kuuluu neljä naista: arkeologi, biologi, psykologi ja maanmittari. Heillä ei ole tämän kummempia nimiä, vaan he kutsuvat toisiaan tehtävän mukaan. Retkikunnan tarinan kertoo biologi, jonka työnä on kerätä näytteitä alueen X eliöstöstä. Pian kuitenkin hänelle selviää, että ennakkotiedot kohdealueesta ovat olleet puutteelliset jopa valheelliset. Hänelle tulee mieleen, onko heille valehdeltu tarkoituksella, onko jotain oleellista jätetty kertomatta?

Kertomuksen edetessä käy ilmi, että biologin jo edesmennyt mies oli mukana edellisessä retkikunnasta ja palasi takaisin aivan eri ihmisenä kuin lähtiessään, lähes vihanneksena. Biologi saa tietää miehensä retkikunnasta ja sen kohtalosta vasta löydettyään rannalla jököttävästä majakasta suuren kasan muistikirjoja, myös miehensä muistikirjan.

Täällä alueen X Etelärajalla on muutakin omituista, maanalainen torni. Biologi huomaa hyvin pian, että tornia ei ole rakennettu ihmisvoimin, vaan se on elävä. Mitä siellä sisällä sitten on? Tutkimuksen tulos ylittää kaikki ajatukset, odotukset, mahdollisuudet. Palaako sieltä kukaan takaisin normaalina? Tämä jää askarruttamaan biologia hänen harhaillessaan Etelärajan autiomaassa.

Kirjan genre on scifi, uudella tavalla. Siinä ei räiskitä aseilla, siinä ei ole ulkopuolelta tulleita robotteja eikä elieneitä. Siinä ei ole mitään outoa, ei maisemissa, ei luonnonlaeissa. Autiomaasta kuuluu kummia ääniä, näkyy valoja, ihmisiä katoaa ja torni kiehtoo, vetää puoleensa. Oikeastaan voisi sanoa koko asetelmaa tylsäksi ja tavalliseksi, mutta taustalla jyllää vahvana jotain, josta ei lukijalle suoraan kerrota. Hän saa odottaa kirjan loppupuolelle saakka ennen kuin jotain kummallista alkaa tapahtua, vähitellen, huomaamatta.

Kirjan rakenne vaikuttaa tylsältä, mutta koska se on kirjoitettu äärimmäisen hienopiirteisesti ja se etenee hitaasti mutta varmasti kohti kliimaksia, niin se pitää lukijansa pihdeissä koko lukukokemuksen ajan. Yleensä on totuttu siihen, että scifi on paksu ja teksti tiivistä. Tässä pariinsataan sivuun mahtuu ihan riittävästi pidätettyä jännitystä ja jopa pelottavaa apatiaa. Tämäntyyppinen scifi tai fantasia pesee mennen tullen kauhukertomukset ja asemässäilyt. Tässä on ytyä ja tässä on imua. Tämä antaa pitkäksi aikaa kutinaa ajatella ja pohtia, odottaa. Sellaisista elementeistä on hyvä fantasiakirja tehty.

Jeff VanderMeer: Hävitys, Eteläraja-trilogia 1. Like, 2015, suom. Niko Aula. 222 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.