Rauhanpiippu


huovinen-veikko-rauhanpiippu’Olisi varmaan paljon tämän hetken kirjallisuuttakin luettavana, mutta myös vanhemmasta löytää pieniä helmiä tai hauskoja välähdyksiä. Veikko Huovinen on tunnettu hauskoista tarinoistaan
Havukka-ahon ajattelijasta ja useista pohdinnoista elämän merkillisyyksistä. Kesälukemisena tämä teos oli hyvä välipala. Olen aikojen kuluessa lukenut lähes kaikki Huovisen kirjat eikä tämä yhtään häpeä olemassaoloaan niiden rinnalla.’

Huovisen varhaistuotantoa oleva kertomus ottaa voimakkaasti kantaa rauhan puolesta sotaa vastaan. Tarinassa eletään osittain kuvitteellisessa maailmassa toisen maailmansodan jälkeen. Suuri Banditon valtakunta hyökkää pienen Nefortan kimppuun ja hävittää maan. Filosofi Pacpipo on saatava turvaan naapurimaahan Mielkukoon. Tehtävän saa kersantti Milita Forto. Yhdessä he aloittavat pakomatkan läpi hävitetyn maan. Matkalla he kohtaavat monia vastoinkäymisiä, mutta selviävät lopulta määränpäähän. Matkalla filosofi pitää puheita rauhan asiasta ja kersantti messuaa sodan puolesta. Lopulta he joutuvat kiipeliin lentokentälle, jossa vihollinen pitää ohimarssinsa. Kentän alla asustaa vanha vuori-insinööri vaimonsa ja tyttärensä kanssa kaikenlaista sotaa paossa. Matkaajat päätyvät insinöörin vieraiksi. Taas pidetään puheita sodasta ja sen mielettömyydestä, mutta todetaan myös ihmisen vajavaisuus. Insinöörin tytär mukanaan pakolaiset ylittävät rajan. Filosofi ennustaa sodan Banditon ja Mielkukon välille ja että tämä sota tekee lopun maiden hyvinvoinnista. Näin käy ja vain vahvimmat selviävät.

Tarina on kylmän sodan ajalta, mutta sen sanoma voisi olla aivan yhtä hyvin tätä päivää. Sotia käydään jatkuvasti eri puolilla maailmaa mitä kummallisempien syiden nojalla. Huovinen ironisoi asiaa filosofin pitkien puheiden kautta ja löytää sodasta pelkkää hulluutta. Se, ettei asialle voida tehdä mitään, tuntuu filosofista naurettavalta, kun sen toteuttaminen olisi niin helppoa.

Kirjan lopussa kuitenkin asiat kääntyvät päälaelleen. Insinööri maanalaisessa asunnossaan alkaa pelätä vieraiden tuomaa muutosta ja päätyy ajatukseen tuhota heidät, yksilöllinen sota puhkeaisi erilaisuuden uhasta. Aivan kirjan lopussa filosofi ja kersantti kohtaavat sodanjälkeisessä Nefortassa. Filosofi elää näennäisesti hyvää elämää insinöörin tyttären kanssa ja kersantti ryysyissään katsoo tätä elämää ikkunan takaa. Viha ja kateus iskevät eikä ajatus kaiken epäoikeudenmukaisen tuhoamisesta ole kaukana kersantin mielestä. Molemmat syitä, jotka tänäkin päivänä saavat riitoja, rikoksia ja sotia aikaan. Filosofin puheet, insinöörin aatemaailma, ne ovat kuin poispyyhityt olosuhteiden muuttuessa. Ehkä Huovinen tahtookin tällä asioiden vastakkainasettelulla herättää lukijan huomaamaan, etteivät asiat ole helposti korjattavaissa.

Vaikka kirja on puoli vuosisataa vanha, niin sen sanoma taitaa olla ikuinen, vaikkakin tässä ideologinen ja optimistinen. Vanhantava paatos huokuu kirjan sivuilta, mutta kyllä sieltä pilkistää myös huovismainen huumori, Havukka-ahon ajattelijasta tuttu ihmettely. Ironia on kovin vaikea kirjallisuuden laji enkä tiedä, onko tässäkään onnistuttu. Yritys on ainakin hyvä ja lukeminen kannatti, kunhan jätti oudot nimet ja henkilöiden yksinkertaisuuden omaan rauhaansa. Ei ehkä maailmankirjallisuutta, mutta hyvää kotimaista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.