Sielut

sielut’Jostain syystä viime vuoden Finlandia-ehdokkaat jäivät lukematta ja vasta nyt on ollut aikaa palata niihin. Tuskin kaikkia luenkaan koskaan. Voittaja on aina oma lukunsa, mutta tällä kertaa myös Markku Pääskysen Sielut-kirjaa on syytä kommentoida. Kirjailijalta olen lukenut vain yhden kirjan ennestään, vuonna 2006 ilmestyneen Vihan päivä. Muistan siitä sen, kuinka synkkä ja ahdistava kirja se oli. Siksi tarttuin tähänkin kirjaan epäluuloisena, varsinkin takakannen lukemisen jälkeen. Ehkä ei saisi olla ennakkoluuloja, pitäisi olla avoin kaikille vaikutuksille, mutta kriittisesti kuitenkin. Tässä muutama kommentti kirjasta.’

Kirja kertoo yhden keväisen päivän tapahtumat Saimaan rannalla olevasta kaupungista. Maija lähtee kouluun aamulla, mutta ei koskaan saavu perille. Hänen äitinsä Aino tietenkin huolestuu ja aloittaa tytön etsinnän. Isä Kristian haravoi lähialuetta, poliisi julkaisee katoamisilmoituksen, naapurit huolestuvat ja pian etsijöitä on koko kadun mitalta. Aika kuluu, mutta Maijaa vaan ei löydy. Kevätpäivä on kuuma, idästä leviää säteilyä ja Helsingin suunnasta pankkiryöstäjien auto lähestyy kaupunkia. Myös pojat, Taito ja Ilari, viettävät keväistä päivää poikamaisia juttuja tehden. He käyvät uimassa, peuhaavat ullakolla, istuttavat metsää ja etsivät Maijaa.

Päivän aikana kirjan henkilöt kohtaavat toisiaan ja muitakin alueen ihmisiä, kyselevät, juttelevat, epäilevät, ystävystyvät, solmivat suhteita. Traagisesta tapahtumasta huolimatta yhteisö elää elämäänsä toiset tiedostaen tapahtuman toiset autuaan tietämättöminä. Miksi sitten kirjan nimi on Sielut? Pojat katsovat biologian luokan ikkunasta sisään ja näkevät seinällä julisteen, jonka kuvassa on ikään kuin pisara väärinpäin. He päättelevät, että siinä kasvaa sielu, joka lentää sitten ilmojen halki ja asettuu ihmisen sisälle, heidänkin.

Kirjaa oli ensin aika vaikea lukea. Sen dialogi tuntui töksähtelevältä ja kerronta koukeroiselta, mutta kun siihen pääsi sisälle, tuntui, että siinä on juuri oikea poljento tämän tyyppiseen kirjaan. Varsinkin poiken juttelut ja toilailut olivat mehukasta luettavaa. Tulee lapsuus mieleen. Juuri tuollaista asiasta toiseen poukkoiluahan se oli. Pojilla ei päivän mittaan ollut mitään päämäärää, mutta he olivat silti asiassa parhaiten mukana. Aikuiset hätäilivät, surivat jo ennakkoon ja hosuivat joka suuntaan.

Kirjassa on kaksi asiaa, jotka sitovat sen 1980-luvun lopulle: Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus ja Mikkelin pankkiryöstödraama. Kirjassa ne kuuluvat tarinaan löyhästi. Ehkä siksi ne eivät myöskään ole kohdallaan. Oikeastihan ne eivät sattuneet samaan aikaan. Pankkiryöstäjien auto räjähti elokuussa Mikkelin torilla ja Tshernonyl räjähti huhtikuun lopulla, molemmat kuitenkin vuonna 1986. Jotenkin jäin miettimään, mikä merkitys näillä kahdella tapahtumalla oli kirjan juonen tai sanoman kannalta? Miksi ne oli siihen sijoitettu? Ne kuitenkin jäivät taka-alalle, tarpeettomiksi.

Hienoa kirjassa oli yksityiskohtainen luonnon havainnointi niin Ainon kuin poikienkin taholta. Pikkuvanha Taito nimensä mukaan oli varsin taitava tekemään päätelmiä, niin sieluista kuin Maijan kohtalostakin. Myös Cajanderin Siperiasta tuoman siemenlaatikko herättää heidän huomiotaan. Siksi sen tuominen kertomukseen olisi ehkä voinut olla suurempikin juttu, nyt se jää vain rekvisiitaksi tarinan edetessä eikä siitä ole juonen kulun kannalta mitään merkitystä. Saattoihan olla, että jotain jäi minulta huomaamatta. Kirja pitäisi lukea toiseen kertaan. Loppuratkaisu oli aika lailla järjellinen ja sen jotenkin arvasin jo kirjan puolivälissä. Sinällään tarina oli hyvin kirjoitettu ja piti otteessaan loppuun saakka.

Pääskynen, Markku: Sielut. Tammi 2015. 254 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.