Muotoja

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Näin juhannuksena koivu on tärkeä koriste-elementti juhlistamaan keskikesää, sen valoa ja vihreyttä. Tuomme tuoreita koivunoksia sisälle niin saunaan kuin pirttiinkin. Ne antavat hyvän tuoksun, puhtaan ja raikkaan. Vanha perinne on myös pystyttää limot eli nuoret koivut portaiden pieleen kertomaan suuresta juhlasta. Näinhän tehtiin ennen maalla myös kesähäissä ja seuroissa. Keveydessään ja herkkyydessään koivu antoi juhlallekin keveän tunnun toisin kuin vuoden pimeimmän ajan juhlapuu, kuusi.

Itsekin olen hakenut joka vuosi koivut portaiden pieleen. Vesurin kanssa lähdin rantametsään pienet pojat mukanani. Tuosta otamme komean limon, sanoin ja kumarruin iskemään rungon poikki. Vesuri jäi koholle ja katse kiersi puun lehvistöä. Tätä puuta ei kyllä kaadetakaan, sanoin ja menin seuraavan luo. Kaatamatta jääneen puun lehdet olivat pienet, voimakkaan sahalaitaiset ja tyviliuskat olivat kiertyneet sirppimäisesti ylöspäin. Jossakin mielen sopukoissa oli näkymä kirjan kuvasta, jossa kerrottiin koivun erilaisista muodoista. Niinpä, kun limot oli pystytetty, oli hetki aikaa syventyä verrattomaan kirjaan Suomen puu- ja pensaskasvio. Sieltähän se kuva löytyi. Rannassamme kasvoi loimaankoivu (Betula pendula f. crispa), tai ainakin minä niin päättelin tuntomerkkien täsmätessä. Pirkkalankoivun B. p. f. bircalensis) liuskat olisivat ehytlaitaiset ja taalainmaankoivun (B. p. ’Dalecarlica’) paljon pidemmät ja epämääräisemmät.

Loimaankoivu sai nimensä puun löytöpaikan mukaan. Sitä on sen jälkeen jalostettu koristepuuksi, koska sen oksat riippuvat hauskasti ja lehdet ovat liuskaisuudessaan hienot. Loimaankoivu kasvaa harvinaisena Etelä-Suomessa, nyt siis myös Luopioisissa. Hienoa!

Pikkupojat eivät taineet inoani ymmärtää, katsoivat vain pitkään, taas se ukki höpsöttää!’

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.